sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Unohtumaton viikonloppu

Että tuota. On melko puulla päähän lyöty olo taas.

HVK:n kansainväliset syysmaastot kilpailtiin viikonloppuna Tuomarinkartanon pelloilla. Järjestäjät olivat ottaneet suuren koiramäärän takia käyttöön kaksi peltoa. Iso satsaus, mutta kannatti. Molempina päivinä finaalit oli juostu siihen aikaan, kun ne yhden pellon taktiikalla vasta aloitetaan. Vähän etukäteen jännitin, millaiset kelit sattuu ja millaiset radat pelloille on saatu aikaan. Koko viikon oli kuivaa ja niin oli kisapäivienkin ajan, hyvä niin.

Lauantaina kisasivat whippetit. Nopsa 21 muun nartun kanssa ja Väiski 19 uroksen sarjassa. Nartut juoksivat ensiksi.
Nopsalle arpoutui mukava nuori orjallisesti seuraava pari alkueriin ja siltä osin olin hyvillä mielin. Sänkipeltoon oli tehty todella tekninen siksak-rata, jonka Nopsa kyllä vetäisi oikein mallikkaasti. Nyt Nopsa tiesi heti alusta asti, mikä oli homman nimi ja vaani viehettä startissa.
 Jäätävä vauhti sillä kyllä on, mutta kun maksiminopeus alkaa hiipua näyttää nopeasti että koiran kunto loppuisi kesken vaikka siitä ei olekaan kyse. Nopsalla on yksinkertaisesti niin räjähtävä kiihdytys, ettei se mitenkään pysty pitämään sitä vauhtia yllä 600 metriä. Mutta kyllä meni tarkasti ja ketterästi. Palautui ihan hetkessä.
Nopsa sinisellä manttelilla. Kuvan otti Monna Miller

Väiski juoksi myös mukavan parin kanssa oman alkueränsä ja hienolle näytti senkin juokseminen. Hyvin paljon samantyylinen juoksu kuin Nopsalla, mutta Nopsa veti käännökset terävämmin. Väiskillä taas pysyi vauhti tasaisena koko matkan.

Alkuerätuloksia tipahteli ja Nopsa oli tuomareidenkin mielestä vetänyt hyvin. 
Huh, jännittämäänhän se alkoi mutta piste-erot olivat niin pieniä että finaalien jälkeen sijoitukset voisivat olla mitä vain. Ja finaalirata oli tehty niittyyn ajamalla pitkään heinikkoon ura. Tämä tarkoitti sitä, että sillä pellolla olisi todella helppoa pienestäkin virheestä hukata viehe kokonaan. 

Väpäkin oli vetänyt älyttömän hienosti. 

 Finaalit alkoivat nopeasti ja Nopsan vuoro tulikin yllättävän äkkiä. Parina oli samanlainen pieni narttu. Nopsa vetäisi taas ihan maagisen kiihdytyksen ja vei juoksua alkupuoliskon suvereenisti. Todella hyvin se veti uraa myöten, mutta ehkä aavistuksen liian lujaa.
 Puolen välin jälkeen vauhti taas hidastui, mutta hyvin Nopsa tuli lopunkin kaverin kanssa rinnatusten. Oli hienon näköistä menoa, ihana oli katsoa kahden taitavan whippetnartun vieheenajoa.

Väiski juoksi näyttelylinjaisen whippetin kanssa ja siinäkin juoksussa vauhtiero näkyi todella selkeästi. Väiski juoksi aivan upeasti, todella hieno veto. Tarkkaa juoksemista ja tiukkaa kääntymistä.



Olin kyllä ihan äärettömän ylpeä pennuista. Kaksi aivan erilaista rataa ja ne taipuivat hienosti molempien ominaisuuksiin. Pisteistä ei ollut mitään havaintoa, joten jännitettävää riitti palkintojenjakoon, joka alkoi whippetnartuilla.

15 narttua oli juossut sertin arvoisesti ja siitä pikkuhiljaa nimi toisensa jälkeen tultiin kohti kärkisijoja, eikä Nopsa ollut vielä saanut palkintoaan. Kun neljänneksi tullut palkittiin, aloin olla varma Nopsan toisesta sijasta. Kun kolmas palkittiin, alkoi jännitys nousta kurkkuun. Kun toiseksi tulleen koiran nimi alkoi Weikotin... valtasi minut ihan sanoinkuvailematon tunne. Ei ole todellista, minun Nopsani voitti. Koira, josta ei pitänyt tulla mitään. Voitti. Kv-kisan. 22 nartun sarjan. Nopsa.

Sitten minä vaan itkin onnesta ja hämmennyksestä. Samanlainen epäuskoinen mutta hölmön onnellinen olo kuin Bean voittaessa Suomi Cupin 2011. Tai kun Ilo voitti SVKLMM-13. Mutta ehkä vielä enemmän. Tiukka, jännittävä kisa ja vain yksi CACIL jaossa. Nopsan lähtökohdat kaikkeen ovat vaan olleet niin erilaiset. Bean ja Ilon kanssa olen päässyt rakentamaan kisavalmiutta ihan perussosiaalistamisesta, joten kaikki on ollu siltä osin helpompaa. Onneksi kokemus on karttunut ja olen osannut toimia superpotentiaalisen Nopsan kanssa oikein. Suuri työ sai upeimman mahdollisen palkinnon ja Nopsa pääsi näyttämään mihin siitä on.

Palkintomaggaran Nopsa sai heti finaalit juostuaan. Nopsahan oli kisapäivän minulla mukana ihan itsekseen ja on se vaan fiksu tyyppi. 

Whiplandian In Time

Ihan melko super kisauran aloitus pikkuraidalla. 

Siinä itkiessä ja vollottaessa ja ihmetellessä meinasi mennä ohi, että uroksia palkitaan ja oltiin jo viiden parhaan joukossa eikä Väiskiä oltu vielä mainittu. Se tuli lopulta kolmanneksi, tasapistein kakkosen kanssa ja vissiin kaksi pistettä voittajaan. Hurrrjaa. Hurjia pentuja! 
Whiplandian Indiana Jones 490p SERT 3./19

Whiplandian In Time 493p SERT CACIL 1./22 kennelpiirinmestaruus whippeteissä ja HVK:n maastomestaruus

Kaiken mahtavuuden päälle Ruotsista kuului, että Hurri oli juossut rataennätyksen uusiksi Järbossa.
Rakas Hurri! 31,83/484m ja rataenkka. Kuva: Örjan Bergwall

 Siis ihan uskomatonta. Minun käsissäni kasvaneet, Ilon rakkaudella hoivaamat pennut. En voi uskoa. Kyllä ne niin suurta onnea minulle ovat tuoneet olemassaolollaan.
Samat tyypit samana päivänä, mutta kaksi vuotta takaperin. 

No, kauheita juhlia ei pystynyt järjestämään, koska sunnuntaina oli oltava jälleen pellolla. Greyt aloittivat sänkipeltoradalta ja vähän jännitti säilyvätkö ne ilman reikiä oljista. Leikatut oljet olivat myös vähän liukkaita, Nopsankin tassu luisui parissa mutkassa eilen. 

Hymy naamalla kohti kisapeltoa.

Mei veti kyllä ihan upeasti radan taas. Nyt ei omistajaakaan jännittänyt liikaa, koska kuiva pohja ja koiran taidot tietäen osasin odottaa hienoa suoritusta. Törkeän hienosti kääntyi ja kanttasi ihan nelivetona mutkat ja niinpä todellakin näytti grey tekniikkaradalle taipuvan. Tappoloikka oli upea ja koiralla paukkuja jäljellä mukavasti. 


Hyvinhän se oli vetänyt.

Finaalit juostiin jo melkein aurinkoisessa säässä. 

Joko mennään?

Finaaliradalla Mei veti kuin hilleri tai kärppä tai jotain. Suu auki tuijotin ja ihailin sen upeaa menoa. Hurjasta vauhdista ihan maagiset kääntymiset. Huh huh. Kylläpä tuntuivat tuomaritkin arvostavan, 89, 93 ja 95 eli yhteensä 277 finaalista. Harmi, ettei ole videotodisteita.

Memmukin sai makkarrrraa palkintona kovasta urakasta.

Palkintojenjakoa odotellessa.
Ylituomari jakoi vintyt-pokaalin Memmulle sen suorituksista. No, onhan se ihan ilmiömäinen koira.
Little Bucharest What's My Name 537p. SERT BIF VINTYT-palkinto, kennelpiirinmestaruus, HVK:n maastomestaruus.

Että silleen. Neljät maastot, neljä sertiä, neljä voittoa, kolmesti Best In Field ja siinä neljännessä kisassa kaikista koirista toisiksi parhaat pisteet. 

Mulla on maailman hienoimmat koirat. Kaikki viisi. 










sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Radalla

Ovaalia on juostu ympäri tällä viikolla Tuomarinkartanon nurmella. Ensin tiistaitreeneissä Mei kipaisi lyhyen matkan ihan itekseen, käsiajat pyöreesti 17,50s. Nopsa juoksi harkkajuoksun Potin (MaXwin Jackpot), Iivarin (Fast Packs Another Bolt) ja Kullan (Västavinds Dream Kulta) kanssa 350 metrillä. Perimmäinen ajatus oli, että Nopsa pääsee ohittamaan Iivarin ja Kullan ja joutuu ohitetuksi Potin juostessa kovempaa. Mutta Nopsa ponkaisikin ihan superlähdön kopista ja rykäisi kiskolle ohittaen siinä samalla kaikki muut. Takasuoran se vei koko porukkaa ja katsoin sen menoa leuka maassa, siis ihan sairaan kova kiihtyvyys ja maksiminopeuden saaminen. Kolmoskaarteessa Potti alkoi ottaa sen kiinni ja sujauttikin ohitse etusuoralle tultaessa. Nopsa ei kuitenkaan jäänyt Potista kuin puolikkaan koiranmitan maalissa. Voin sanoa, että oli tämän kesän huikein veto mun koirilta. Pottihan ei tosiaan ole mikään hidas koira, joten Nopsakaan ei taida olla mikään hikiseen kv-aikaan yltävä. Ehkä katsellaan noita tavotteita radalle vähän uusiksi ensi kesänä, voi olla että ne kv-ajat kun alittuu ihan reilusti. :D 

Tuli vaan jälleen todistettua, että maltti on valttia ja aika tekee tehtävänsä. 100 päivää kiimasta ja muutenkin aikuiseksi kasvaminen ja vauhtia tuli ihan älyttömästi lisää. Siis Nopsahan juoksi ensimmäisen ryhmäkokeen 350 metrillä elokuussa 24,60s. Nyt about kuukausi siitä semmoinen sekunnin parannus. Hurjaa. 

Eilen oli Kartanolla kunkut. Kuninkuusjuoksuissa meiltä ei ollut ketään mukana, mutta Väiski (W. Indiana Jones) oli ilmoitettu kahteen sijoituslähtöön, Mei lyhyelle matkalle ja Nopsa nollakoiraksi 480 metrille. 

Väiski juoksi heti lähdössä 3 ja huonoksi onneksi sai koppiarvonnassa kakkoskopin 350 metrin starttiin. Jännitti, että miten käy kuuden koiran lähdössä, jos ulkokopeista tullaan kiivaasti kiskolle ja mini-Väpä taas hakee ulompaa linjaa.
Kuva Rami Hiipakka

 No, ruuhkaa lähdössä kyllä oli ja Väiski ajautui kaarteen jälkeen todella ulos, mutta pahimmilta kolareilta onneksi vältyttiin. Huh! Väiski kipitti hienosti kolmanneksi maaliin ja ajolinjakin pysyi ihan ookoo keskellä etusuoran. Ennätys parani reippaasti 23,92s ja kokemusta tuli roppakaupalla lisää! 
Kertun videoinnit sijoituslähdöistä, Väiskin startit 3 ja 31 :) molemmissa raidallisella kutosmanttelilla.

Nopsan vuoro oli testata ajanotto nollakoirana ennen ekoja kuninkuusjuoksujen alkueriä. Jäätävä alkukiihdytys, piti vieheenvetäjän laittaa vähän kaasua vetolaitteeseen ekassa kaarteessa. Lopussa rupesi hieman jo askel painamaan, mutta aika oli silti ihan loistava: 32,62s! Tuolla ajalla olisi menty narttujen a-finaaliin. :) Siis huippua, siitähän tulee vielä ihan oikeasti ratakoira! Ja on se näköjään oikeasti nopeakin. Nopsa mikä Nopsa. 

Sitten oli Väiskin lyhyen matkan sijoituslähtö, viisi koiraa. Tällä kertaa vitoskoppi. Startti oli hyvä, kiihdytys hyvä ja Väiski menikin johtoon takasuoralla. Kaarteessa otti sen verran ulkoa linjan taas, että sisältä tuli nopeampi kaveri ohi. Väiski maalissa toisena, vain pari kymmenystä voittajasta ja taas laittoi omaa ennätystään uusiksi: 18,95s. Kyllä olen niin ylpeä minikokoisesta Väiskistä ja sen ihanista treenareista. Sillä on ollut jo tähän mennessä varsin hieno debyyttikausi ja koira on kehittynyt radalla koko ajan, vaikka harjoituksiin ei Joensuusta arkena pääsekään. 

Mei, Raisu ja Chalga
Huikean kuvan ottanut Rami Hiipakka

Mei juoksi tuttujen kavereiden ja yhden uuden ensikilpalaisen kanssa. Näyttelylinjainen uros jäi heti lähdössä monta metriä sekalinjaisille likoille, jotka kävivät omaa taistelua kaarteessa. Mei ei tuntunut oikein löytävän linjaa ohituksiin, kuin vasta etusuoralle tultaessa. Siitä se sitten laittoikin kutosen silmään ja meni menojaan.

 Superhieno Memmu, kyllä se oli niin tyytyväinen itseensä startin jälkeen. Nyt sain pidettyä sen suhteellisen rauhallisena ennen starttia, kun menin ihan viimetingassa vasta lähtöön enkä lämmitellyt koiraa rata-alueella ollenkaan ennen omaa starttia. 

Pami kokeili kisan jälkeen harkkavedon ja sitä kyllä ihmetytti kartanon viehe ja se juoksenteli maaliin italiaanon vauhtia. Pami on juossut radalla ainoastaan Tampereella, eli toisaalta oli ihan hyvä huomata että harjoitusta saisi tulla muiltakin radoilta ennen kisasuunnitelmia. Pami juoksi keskiviikkona Kaupissa harkan 280 metrillä aikaan 18,83. Ja sehän ei vielä todellakaan ole kiimastaan palautunut. Nopeutta siis on todella hyvin, mutta palikat päässä eivät ole vielä ihan palanneet paikoilleen. Kyllä teki juoksunsa harmilliseen aikaan, kun koko kausi menee ihan piloille. Jospa seuraavan kiima tulisi vaikka jo talvella ja ensi kaudella pääsisi tositoimiin. 

Hurri (W. I Will Take Sweden) juoksi samaan aikaan Ruotsissa 283 metriä 18,70 sekuntiin ja voitti lähtönsä. On se vaan super. :) 

Ensi viikonloppuna HVK:n kv-maastot. Ilmoitettuna ovat Mei, Nopsa ja Väiski. Kattellaan, minkämoinen pelto siellä on tarjolla ja uskaltaako juoksuttaa. Nyt on ollut niin kuivaa, että varmaan sataa koko ensiviikonlopun. 

Kohta on tämäkin kisakausi pulkassa, ei oo todellista miten aika juoksee. 

maanantai 5. syyskuuta 2016

Nopsan debyytti!

Minua hymyilyttää. Nopsaa hymyilyttää. Ensimmäinen kilpailu on nyt takana päin ja fiilis on uskomaton. 

Viime tiistaina Nopsa kävi juoksemassa viimeisen ryhmäkokeen radalla 280 metrin matkalla. Kyselin sille sopivanvauhtiset kaverit, toisen nopeamman ja toisen hitaamman. Takasuoralla tuli sopivasti kontaktia sen nopeamman kaverin kanssa, ei reagointia meidän noviisilta. Kaarteeseen ei kunnolla kopeilta näe, mutta etusuoralla Nopsan juoksulinja näytti ihmeellisen ulkona olevalle normaalin kiskolle hakemisen sijaan ja se ei tuntunut pääsevän hitaamman kaverin ohi vaan ne menivät ihan tasapäin. Vieheelle se meni tappamaan hienosti ja olin tyytyväinen, ettei se välittänyt mitään tiivistunnelmaisen ryhmäkokeen tapahtumista. 

No, mutta. Hitaampi kaveri olikin härkkinyt Nopsaa koko etusuoran ja estänyt juoksemasta kunnolla tai menemästä ohi. Juoksun tuomarina ollut sanoi, että siitä olisi tullut diski sille koekaverille jos olisi ollut oikea kisatilanne. Kylläpä ärsytti. Harmitti, harmitti niin paljon että laitoin Nopsan tuollaiseen tilanteeseen. Voitte uskoa, ettei meille jatkossa tule kuin satavarmoja ja entuudestaan tuttuja koejuoksukavereita. Tottakai minä Nopsalle testiä halusin siitä, mitä se sanoo juoksemisesta ruuhkassa ja niin edelleen, mutta en näin enkä vielä. Pelkäsin, että kaikki se älytön työ Nopsan kisavarmaksi saamisesta valuu hukkaan ja sille jää jotain kummituksia takaraivoon tuollaisesta kokemuksesta. Onneksi kuulin, ettei Nopsalla ollut ilmekään värähtänyt kaverin perseilystä vaan se oli katsonut tiukasti kohti viehettä ja yrittänyt juosta eteenpäin. Toivoin, että se ei ole noteerannut koko asiaa koska sen päässä on radalla yksi ainoa asia: viehe. Silti, harmitti todella paljon että nuori kokematon koira joutuu tuollaiseen tilanteeseen. Minun kallisarvoinen Nopsani, jonka kanssa olen tehnyt asiat viimeisen päälle varmasti ja oikein. Sitten käy näin. Mikä huonon onnen koira. Milloin viehe meinaa olla liian hitaassa vauhdissa kaarteessa ja Nopo juosta sen kiinni, milloin Nopsa seisoo jo kopissa mutta viehe ei liikahdakaan ajoissa mihinkään... ihan uskomatonta. 

Voinette siis arvata, että hiukan ahdisti lähteä lauantai-iltana typerän koulutuspäivän jälkeen kohti Vaasaa. Tampereelta napattiin kyytiin Pami kotijoukkioineen ja jatkettiin matkaa Laihialle. Hotelli oli viimeisen päälle kuin jostain tosi tv -sarjasta tai kauhuleffasta. Olis ollu Sukulan Jyrkille vähän duunia tuossa murjussa. Löytyi putkitelkkarit ja lankapuhelimet, kuosit, lattiamatot ja tapetitkin suoraan 80-luvulta. Eikä se siis mitään, mutta huone haisi ihan kauhealle viemärille ja homeelle. Kaikesta huolimatta meillä oli Pamin osaomistaja Jennin kanssa älyttömän kivaa!


Onneksi ei ehditty muuta kuin nukkua kovissa sängyssä unisiiderin voimin yö ja aamulla helpotukseksi kello soitti aikaisin ja päästiin kohti 7 kilsan päässä olevaa kisapaikkaa. Olin ollut aiemmin Ilon kanssa samaisella pellolla kisaamassa keväällä 2014. Todella tasainen nurmipelto. En uskaltanut ilmoittaa Memmua kisaan, vaikka greyluokkaan olisi silloin saatu kuusi koiraa ja cacilit jakoon. Hirvitti ajatus siitä, että vauhti kohoaa ihan maksimiin ja vasta-ajettu nurmi on liukas aamukosteudesta. 
Piri, Nopsa, Numa ja Pami

Sen sijaan minulla oli neljän vuoden tauon jälkeen whippet norminarttusarjassa. Nopsa. Tavoitteeksi olin asettanut puhtaan juoksun sekä alkuerästä että finaalista, sellaiseen olisin enemmän kuin tyytyväinen. Nyt se oli Nopsan tulikoe edessä. Alkueräpariksi Nopsa sai mukavan siististi juoksevan Lumin (Nurkkaniityn ee vuan lumivalakea), joten siltä osin olin hyvillä mielin. Kisat starttasi klo 9 ja Nopsa oli onneksi heti lähdössä 2, joten panikointiin ei jäänyt liikaa aikaa. 

Kauhean nopea pikkuNopsa ei älynnyt startissa maassa lojuvaa viehettä vaan katseli vetolaitteelle päin. Vieheen liikahtaessa ei kuitenkaan ollut epäilystä mikä oli homman nimi ja Nopsa kääntyi ekan mutkan ihan ilmassa niin huikeasti, että ihokarvat nousi pystyyn. Niin ne nousivat myös toisessa mutkassa, johon Nopsa veti ihan kauheat lipat. Se meni katon kautta ympäri pari kertaa, mutta kun tekee tuollaisia voltteja harva se päivä Mein perässä heinikossa mennessään, nousi samantien ja jatkoi ajoa kuin mitään volttia ei olisi ollutkaan. Hyi hitto oli silti kauheaa katsottavaa. No tuon mutkan jälkeen Nopsa rupesikin juoksemaan. Helvetinmoisella vauhdilla mutta äärettömän tarkasti ja hitokseen ketterästi. Jos olisi kyennyt jännitykseltään videoimaan startin olisi saanut hienoa todistusaineistoa Nopsan taidoista. Juoksu oli todella upea, pari ei häirinnyt Nopsan menoa hitusenkaan vertaa vaan se teki ikiomaa juoksuaan todella hyvällä asenteella. Ei siis onneksi ollut jäänyt takaraivoon mitään tiistaisesta. Huikea tappoloikka ja hymy naamalla vieheellä seisova koira. Ai että!! 
Paljoa voltti ei ollut onneksi pisteisiin vaikuttanut ja Nopsa oli saanut huiput pojot alkuerästä.

Nopo ei näyttänyt olevan voltistaan moksiskaan, ei kipeä tai jäykkä mistään. Pyysin eläinlääkäriä katsomaan sen normaalia tarkemmin finaalitarkastuksessa, mutta eipähän se kyllä mitään tarkkaa tsekkausta ollut nähnytkään. Onneksi on osaavia kanssaharrastajia ja Nopsa sai kroppaansa ammattilaisen kädet ja luvan juosta finaalissa koska mitään estettä ei löytynyt. Varattiin kuitenkin osteopaattiaika ensi viikon torstaille, jotta saa tsekattua ettei mitään jälkijumeja tai tukkoja päässyt syntymään. Tänään Nopsa sai juoksennella itsekseen metsässä palauttelulenkin ja näytti tosi hyvälle sen meno, onneksi! :) 

No sitten finaaliin! Finaalissa Nopsalla oli  parina samalla pistemäärällä ollut pieni ketterä narttu. Lähdössä Nopo muisti nyt jutun juonen ja vaani viehettä heti sen bongattuaan. Juoksu oli ihan huippuhieno, todella tarkkaa ajoa hurjan vauhdin kera ja käännökset se piti terävinä ja ketterinä, reagoi jokaiseen vieheen liikkeeseen. Ihan mahtavaa menoa, voi miten sitä katsoi ilolla. Tavoite täyttyi ja ylittyi kaikin tavoin.


En oikein voinut edes uskoa mitä oli tapahtunut. Lähdin jäähdyttelemään iloista ja loikkivaista Nopsaa ja purskahdin itkuun. Siis miten upea koira. Miten meidän yhteinen työ tuotti tällaisen tuloksen kaiken jälkeen. En ole vieläkään unohtanut sitä hämmentynyttä katsetta puolivuotiaan Nopsan silmissä, kun edessä ollut viehe ei kiinnostanut sitä kaiken muun pelottavan ympärillä olevan takia yhtään. Ei siitä mitään kisakoiraa pitänyt tulla ikinä. En uskonut omiin taitoihini, että saisin tehtyä siitä ikinä tarpeeksi varmaa kisoihin. 

Mutta niin me yhdessä lähdettiin yrittämään ja tässä me nyt ollaan. Pitkän tien päässä, mutta uuden polun alussa kisauraa aloittelemassa. En voisi olla onnellisempi. 

Nopsahan oli lopputuloksissa toinen ja se cacil meni kuonon edestä sitä enemmän tarvitsevalle. Nopsan finaalipisteet oli parhaat nartuissa ja alkuerän voltti varmaan vei jonkin verran pisteitä mutta mitä sitten. En todellakaan osannut lähteä hakemaan sille mitään kärkisijaa tai yli 500 pistettä ensikilvasta. Ihan supermahtavaa! 

Pami kipaisi tosiaan kanssa tälle kaudelle viimeiset maastot ja alkuerissä oikovan parin kanssa surffailtuaan urku auki keskittyi finaalissa paremmin ja sai yhteispisteiksi SERTiin riittävät pojot. Sijoitus oli ylikorkeissa 9/14.


Upeat sertisiskokset.


maanantai 29. elokuuta 2016

Päivä, joka ei unohdu koskaan.

Niin, Mei oli tosiaan ilmoitettu SMM-kisaan 27.8.2016.  Kiimasta oli reilusti aikaa, fyysinen puoli oli parhaimmillaan ja koira huollettu viimeisen päälle kuntoon fyssarilla. Kauheita odotuksia kisaan en silti uskaltanut luoda, koska greyhoundeja oli ilmoitettu kokonaiset neljä kappaletta. Eli juuri se minimimäärä vinttiliiton tittelinjakoon. Kuudella olisi ollut jaossa virallinen SMM-titteli, mutta tällä kaudella hyväksyttyjä tuloksia olikin vain viidellä greyllä. Kun vielä perjantaina kaikki neljä olivat tulossa kisaan, alkoi pieni (siis tajuton perhoskasa) jännitys kipristellä vatsanpohjassa. Yö vietettiin Pamin luona Pirkkalassa ja sieltä aikaisin aamusta Jumesniemelle. Aamu oli kauhean kylmä ja tuulinen, pelto oli pinnalta kostea. Jännitti, pelotti. Kauhistutti. Uskallanko laittaa nopean Mein pellolle vieheen perään? Millainen rata on, miten se pysyy pystyssä sen? Onkohan siinä vaarallisia kohtia?

Kävin tuijottelemassa muutaman startin, nojoo. Aika tiukkoja mutkia, mutta pelto oli kuivunut tuulessa ja auringossa plus, että viikon sateiden jäljiltä se oli kimmoisa ja hyvä tassuille. Olihan minulla sellainen pieni kutina, että Mei vetää varmaan hyvin. Tiesin, että sillä on niin upea kropanhallinta, vauhti ja ketteryys että se voi vetää pellolla vielä paremmin kuin hiekalla, koska pääsee käyttämään vauhtiaan paremmin. Mutta koska tiedän, että se ajaa niin tunteella ja täysillä, en olisi laittanut sitä juoksemaan märälle pellolle. Enkä laittaisi vieläkään, vaikka näin mihin siitä pellolla on. 


Alkueräpariksi Mei sai kokeneen Jassun (Estet Classic Jasmine). Arvelin Jassun osaavan ennakoida tuollaisella metsään ja viljapeltoon rajautuvalla kisa-alueella jonkin verran ja toivoin vain, etteivät koirien ajolinjat risteäisi liikaa ja vältyttäisiin törmäyksiltä. Heti alkukiihdytyksessä Jassu yritti ottaa linjan keskemmältä peltoa ja ne ottivat Mein kanssa kylkikontaktia. Sieltä Mei repi kuitenkin itsensä irti ja kääntyi ekan järkyttävän jyrkän mutkan ihan superhienosti. Muuta ei nähnyt lähtöpaikalta. Kuuntelin vaan sahan ääntä ja toivoin, ettei se lakkaa ja näen pian koiran saapuvan loppusuoralle ehjänä neljällä jalalla.
Mei ja Jassu alkuerässä
Kuva: Ida Salonen


Mei ja Jassu alkuerässä
Kuva: Ida Salonen

Sieltähän se Mei nopeasti tulikin, upeasti suorastaan ne pari vikaa käännöstä, jotka kilpailuttajan silmiin näkyivät. Kävin kaikki jalat läpi jo vieheellä: ei vekkejä, kaikki varpaat tallella, kävelee normaalisti, ei onnu.. Vaikutti harvinaisen ehjälle itselleen. HUH! Tässä oli jo tuuletuksen aihetta. Päästiin eka peltostartti ehjin nahoin alusta maaliin asti. Toimittaja jostain paikallislehdestä oli napannut pari kuvaa Mein ja Jassun startista ja haastatteli meitä muutaman kysymyksen verran ja halusi vielä lähikuvan allekirjoittaneen ja Memmun hikisistä naamoista. OMG. 

Sitten kuulinkin jo kaikilta startin pellon laidalta katsoneilta, että Mein juoksu oli ihan huikea. Että kääntyili ihan sairaan ketterästi ja teki hienon juoksun. 

 
Heidi Lonnakon kuvaama alkuerä.

Toisessa parissa juosseet Jose (Pineron Poker Face) ja Zara (Fionn Clann Zabrina) törmäsivät siinä ekassa tiukassa mutkassa kerran ja toisessa mutkassa toisen kerran. Pisteet olivat tästä hyvästä ropisseet reippaasti alakanttiin. Mein pari Jassu turvotteli toista rannettaan. Oli vähällä, että Mei olisi joutunut juoksemaan finaalit yksin. Onneksi Zara oli selvinnyt kuperkeikastaan ehjin nahoin ja se pääsi Mein kaveriksi finaalikierrokselle. Mein palautuminen jaksaa yllättää minut kerrasta toiseen. Se oli juossut 700 metrisen todella vaativan maastoradan vieheen perässä ja silti sen askel oli kepeä ja mieli virkeä. Onhan se toki kunnossa ja olen pitänyt huolen siitä, että kestävyyspuolessa ei ole vajausta, mutta se on kuitenkin grey joka on nykyään pitkälti jalostettu rykäisemään kerran viikossa lyhyen spurtin. 

No, kun ne alkueräpisteet, 261, lävähtivät taululle, oli se uskottava. Kyllä se oli ollut hieno juoksu. Josen omistaja Heidi laittoikin videota heti youtubeen, joten näin startin jo ennen pisteiden julkistamista ja arvelin että jotain 250 pisteen luokkaa juoksu voisi ollakin. En oikein edes tajua, miten Mei pystyy kääntymään ketterämmin kuin whippetit tuosta hurjasta vauhdista noin tiukkiin mutkiin. Miten se on edes mahdollista? Jotenkin ihan uskomaton koira. Se vaan tykitti kuin pikajuna lipsumatta raiteilta yhtään. Ei alkanut askel painaa eikä ote herpaantunut hetkeksikään. Hiekalla sen vielä ymmärtää, kun koira uskaltaa kantata pitävällä pehmeällä alustalla, jossa vauhtikaan ei kohoa niin lujaksi. Mutta että pellolla, jossa pääsi tykittämään lähes täyttä vauhtia, kunnes piti taas tehdä tiukka käännös. Huh! 

Muissa roduissa pistesaaliit olivat varsin vaatimattomia ja kutkutteli sellainenkin ajatus, että Memmulla on mahdollisuudet Best In Fieldiin, jos juoksee samanlaisen finaalin. Finaaliradastakaan ei paljoa nähnyt, alun käännökset ja sitten lopun viimeiset mutkat. Jotka minun mielestä meni vähän pitkiksi. Josen omistaja Heidi oli taas ihanana kuvannut finaalin videolle ja heitti linkkiä. No, näyttihän se meno kyllä aika huipulle, Mei juoksi radan alusta loppuun hurjalla vauhdilla juuri kuten ratamestari oli ajatellutkin: jokaisen mutkan nätisti ja tarkasti. Myös Zara juoksi hyvin, näytti menevän mutkat tiukasti ja reagoi vieheen liikkeisiin säpäkästi, toki jäi vauhdissa sekalinjaiselle Memmulle selkeästi. Mutta perässä tuli aika upeasti. 


Melko huippua, että tuosta päivästä jäi noin monta videomuistoa ja kuvaa. Nimittäin palkintojenjaossa se leuka vasta putosikin..

Mei ja Zara finaalissa.
Kuva Ari Salmela 
https://www.facebook.com/AriSalmelaPhoto/?fref=ts

Ylituomari ei sanonut koirien suorituksista mitään puheessaan, koska halusi pitää jännityksen yllä. Kun tuli greyden vuoro, laskeskelin toiseksi tulleen Zaran finaalipisteiden olleen tosi kovat koska sen kokonaispisteet olivat ihan hyvät. Sitten sainkin kuunnella, että: "annetaampa aplodit greyhoundien voittajalle, joka juoksi huikeat 544 pistettä ja on näin olleen myös Best In Field.." Huonolla matikkapäälläni yritin tehdä päässälaskutoimistusta, mutta en saanut päähäni paljonko Mein on täytynyt juosta finaalista. Niinpä kurkkasin pisteet kirjasta heti sen käsiin saatuani: 
283 pistettä finaalista

Kuva: Liina Niemelä
Öö, niinkun mitä? En ole kertaakaan oman harrastusuran aikana nähnyt tuollaisia pisteitä. En kertaakaan. Sain niin paljon onnitteluja ja Memmu sai niin paljon rapsutuksia, että oltiin molemmat varmaan aika puulla päähän lyötyjä. On se vaan superkoira, ihan superkoira. Kolme maastokisaa takana, kaikista yli 500p. kahdessa BIF ja yhdessä kisan toisiksi parhaat pisteet kaikista roduista. Kai Memmun taidoista voi kiittää metsää, ja Iloa. Ilo treenasi Mein pennusta asti juoksuttamalla sitä monenlaisessa maastossa ja pienestä asti Mei on juossut myös metsässä ja oppinut hallitsemaan vauhtinsa ja kääntyilemään tiukasti. Sehän ei irtilenkeilläkään ikinä törmäile muihin tai puihin. Väistelee ihan ilmiömäisesti. Ja Nopolle ja Ilolle kiitos Mein kunnossa pitämisestä, kun ovat jaksaneet jahdata sitä pitkin soita ja peltoja. Olipahan päivä, ei kyllä unohdu ikinä.  
Kuva: Liina Niemelä

SVKLMM 2016 Little Bucharest What's My Name
Kuva; Jonna Kainulainen



Pami, Väiski, Nopo, Ilo ja Håkan'
Kuva: Jonna Kainulainen

Sunnuntaina oli vuorossa whippetit ja koska omilla ei ehtinyt kertyä tarvittavia tuloksia tältä kaudelta, kannustettiin sitten kavereita ja Ilon pentuja eritoten. Odotukset oli aika korkealla, mutta kaikilla kolmella oli alkuerässä liikaa vauhtia ja liian vähän ajatusta ja pistesaaliit jäivät melko laihoiksi: Pami 214, Håkan 228 ja Väiski 225.
Väiski alkuerässä punaisella. Kuva Kati Kanerva

Finaaleissa Pami surffaili täysillä pitkin peltoa, eikä paljon viitsinyt kääntyillä mutkiin. Ihan surkeat pisteet 194 ja serti jäi kauas haaveeksi. ;D Sen ajaminen ei näyttänyt yhtään samalta kuin alkukesästä, eli kyllä kiima on laittanut sen pään hyvin sekaisin. Ajoi sentään alusta loppuun sekä alkuerän että finaalin, pahin skenaario oli että jättäisi kesken. Pamppu oli kolmas loppupäästä eli 11./13 isoissa tytöissä..  :D 
Kuva: Sakari Lampola

Håkan juoksi finaalin alkuosan todella mallikkaasti, mutta viimeiset mutkat tuli löysin rantein ja liian kovalla vauhdilla, pitkäksihän ne menivät. Jännitettiin, että juoksikohan se riittävästi pisteitä sertiin. Kilpakirjaa ei löytynyt ennenaikojaan toimistolta, joten H olisi joko kuuden parhaan joukossa sertillä tai juossut sertipisteet joltain muulta sijalta. 
Håkan ja ajohaukku, kuva Kati Kanerva

Väiskin finaali näytti hyvälle, pari tosin surffaili ihan ihmeellisiin ilmansuuntiin ja leikkasi viimeisessä alamäessä suoraan Väiskin eteen ja sitten mentiinkin kuperkeikkaa. Vissiinkin tästä raakattiin pisteitä pois aika paljon, koska laihaksi jäi finaalipistesaalis ja yhteispisteet harmittavan lähelle sertiä: 444. Sijoitus 25./34
Väiski finaalissa. Kuva Kati Kanerva

Hååkkani suoriutui lopulta kuudennelle sijalle isoissa pojissa ja sai sen himoitun sertin! Jeee! Yllättävä hyvin siihen nähden, että H ajatteli vauhdin korjaavan virheet. :D 

Ihan jäätävän pitkä päivä oli sunnuntaina ja kisapellolla joutui olemaan semmoisen 13h ja hitto ihan turistina! Kotona iltakymmeneltä ja tänään aamuvuoroon töihin.. No, ensi viikonloppunakaan ei nukuta pitkään, kun olisi vihdoin ja viimein Nopon vuoro päästä kisaamamaan! Iiiik, niin jännää. 


Hurri kipaisi samaan aikaan länsinaapurissa taas voittoon raidallisella manttelilla:


Kuva: Roger Englund

Kuva: Roger Englund

Mini-isi Zeke punaisella manttelilla supersprintillä, ihan käsittämätön tuo lähtökiihdytys!


Mei vetäisi koko sm-viikonlopun parhaan pistesaaliin ja kotimatka meni kyllä hymyssä suin. Varmaan hymyilyttää kyllä vielä aika kauan tuon koiran tekoset. :) 

Tässä vielä ihan huikea fiilistelyvideo Eva Piiparisen kuvaamana


löytyy myös tuolta https://www.facebook.com/tulisielujenmamma/?fref=ts