tiistai 18. lokakuuta 2016

Maastokausi pakettiin


Kun sana käsittämätön alkaa olla eniten käytetty sana Mein juoksua katsoessa, ei ole kyse enää pelkästään poikkeuksellisen hyvästä juoksijasta. Mei on jotain ihan ylitse muiden, jotain ainutkertaista ja once in a lifetime. Se on kone. 

Siinä missä pikku-Nopon vika kisa meni todella penkin alle edellisillan stressaamisen aiheuttaman väsymyksen takia, Mei suorittaa aina robotin lailla. 

Nyt, kun Mein juoksua uskaltaa itsekin katsoa, sitä vaan huomaamattaan päästää ihmeellisiä hönähdyksiä joka kerta, kun se kanttaa mutkaan. On se vaan jotain ihmeellistä katsoa sen juoksemista. Huh.

Hailuotoon matkustettiin perjantaina Tiian kanssa. Edellisiltana olin ajellut oman lauman kanssa Vantaalta Iisalmeen ja jättänyt "mummon ja ukin" hoiviin Bean, Unin ja Ilon.

Tänä vuonna lauttarannassa ei merta näkynyt sakean sumun vuoksi.

Ensimmäiseen lauttaan ei tietenkään mahduttu Oulunsalosta, mutta se nyt on ihan normaalia. Lopulta oltiin rantasumpun mökin pihassa kuuden maissa, juuri auringonlaskun aikaan. 


 Hirvikin kävi melkein auton edessä pari kilometriä ennen marjaniemeä. Hrrr, onneksi kääntyi juuri tienpenkalla takaisin metsään.


Håkan juoksi ylikorkeissa pojissa jälleen kaksi tasaista huippusuoritusta kivuten sijalle 3./17 vain yhden pisteen toiseksi tulleelle jääden. Ehdin katsoa Håkanin finaalin ja hienosti kyllä H kääntyi todella lujasta vauhdista. Radan alkuosa oli todella hieno, keskivaiheella ei ihan kantannut vesiestemutkaan, kuten olisi tuomareiden mieleen pitänyt, mutta lopussa taas petrasi. Håkanin maastokausi on ollut kyllä tasaisen hyvä: jokaisesta neljästä kisasta sertipisteet, yksi voitto ja SVKLMM kisassa kuudes sija. Håkan on saanut maastoista toivottua itseluottamusta, joten ensi kaudella voi hyvin lähteä rataa harkkaamaan ja kisaamaan. 
Håkanin finaali

Nopsan alkuerä oli todella epänormaali, se juoksi kauheaa vauhtia muttei yhtään tarkasti. Tiesin, että juoksusta ei kyllä pisteitä heruisi ja päätin olla juoksuttamatta sitä enää finaaleissa, koska se ei selvästi ollut vieheen perässä oma tarkka, räjähtävä ja innokas itsensä. Ei se lopulta olisi finaaliin päässytkään.

 Jatkossa ainakin tiedän, ettei sen kanssa kannata majoittua edellisiltana tuntemattomien sen mielestä pelottavien koirien kanssa. Koko kisaa edeltävä ilta meni Nopalla jännittämiseen ja valppaana oloon sen sijaan, että se olisi osannut levätä normaaliin tapaansa. Tosi harmi, etten tajunnut vetää sitä kokonaan kisasta pois, vähän ikävä lopettaa kausi tuollaiseen.  

Väiskinkään alkuerää en ehtinyt katsomaan, mutta finaalin pääsin. Väiski johti alkuerien jälkeen uroksia huikeilla pisteillä ja finaalin nähtyäni olin kyllä täysin varma sen voitosta. Aivan upea juoksu, saha huusi ja Väiski kääntyi jokaisen mutkan tarkasti. Pisteet olivat sille tämän kauden parhaat ja se jäi Best In Field pisteistä vain 5 pistettä! 521 pistettä ja 1./23 Aikamoinen.
 Väiskillekin kertyi tältä kaudelta neljä maastosertiä, erityisen hyvät suoritukset ja sijoitukset Lumijoella, Hyvinkäällä, Tuomarinkartanolla ja nyt Hailuodossa. Väiski päätti kauden tyylillä, ensin vikoista ratakisoista sijoituslähdön voitto omalla ennätyksellä ja siihen perään maastokisan voitto ennätyspisteillä. 

Eiköhän molemmille pojille tule kutsu suomi cupiin. :) molemmilla on sertit tai useammat plakkarissa molemmista juoksulajeista, joten ensi kaudella jo mahikset valioitua. Mahtavat debyyttikaudet pojilla. Suomen pojat kellottivat oikein hyviä aikoja, Håkan varsinkin antoi myrskyvaroituksen ekassa kisassaan, harmi että toinen startti ei mennyt putkeen ja lähdössä tullut törmäys oli nuoren pojan päälle vähän liikaa ja se härkki kaveria etusuoralla. Håkan jäi luovalle tauolle ratahommista ja haettiin sille kokemusta ja itseluottamusta maastoista. Mulla on luotto siihen koiraan, se on kasvanut paljon ja tullut varmemmaksi. Sanokaa mun sanoneen, se menee ensi kaudelle alle 23 sekunnin jos uskallus riittää radalla toivutulla tavalla. Väiskin ajolinjat kehittyivät koko ajan ja Zeken muillakin pennuilla on kuulemma ollut ekalla kaudella vähän hakemista linjoissa, kunnes kasvettuaan alkaneet hallita vauhtinsa paremmin. Hurri juoksi Ruotsissa ihan huikean ensimmäisen kauden: mm. rataennätys, ruotsinmestaruuksissa pronssia ja monen monta voittoa. 

Tytöistä Pami juoksi kolme maastosertiä Suomesta ja yhden Virosta. Pari oikein hyvää kisaa, kunnes kiima katkaisi kauden ja sen jälkeen ei oikein enää kulkenut. Pamikin kellotti harkoissa kuitenkin kiiman päälle sellaisen ajan, että hauska nähdä mihin se ensi kaudella pystyy. Nopsa juoksi kolme maastokisaa, joista kaksi sertiä, vara-cacil ja ihan oikea cacil sekä yhden ratastartin, josta kylläkin vain käsiaika. Harkoissa Nopsakin väläytteli vauhtiaan.

Midan jalka on kestänyt todella hyvin normaalit lenkit ja Mida toimittaa kotikoiran virkaansa kyllä paremmin kuin hyvin. Se vaan on niin ihana tyyppi. 

On tuo pentue ylittänyt kaikki odotukset, harrasteissakin.



No Memmu sitten. Oli viimeistä sertiä Hailuodosta haussa ja senhän se juoksi ja viimeisen päälle tyylillä olleen TAAS Best In Field, koko viikonlopun BIF. Vaikka omistaja meinasi karkuuttaa sen radalle etukäteen ja viehe tyssäsi alkuerässä heti ekaan mutkaan..


Onhan se nyt vaan ihan älytöntä tuon koiran tekeminen. Viisi kilpailua takana. Viisi voittoa takana. Viisi sertiä takana. Neljä kertaa Best In Field. Suomen mestaruus. Ja valioituminen siellä, mistä maastoura alkoikin. Kaikista kisoista yli 500 pistettä. Ei yhtään epäonnistumista, ei yhtään isoa virhettä, väsymistä, loukkaantumista. Meijän Mehukatti. Oon ihan ihmeissäni tuollaisesta koirasta, kuten varmaan kaikki muutkin. Siinä on palikat paikoillaan. 


Kauhea haikeus, kausi on paketissa ja pitkä talvi taas edessä. Ensi kaudella on i-pentujen derbykausi, toivotaan että päästään tekemään kisakunnot ajoissa ja että Pamin juoksut tulisivat alkuvuodesta. Nopsan ajattelin sterkata talven aikana. Ja terveystarkkiaikojakin voisi rueta varailemaan, niin uskaltaisi rueta suunnittelemaan ensikesän pentuprojektia enemmän. Nyt kuitenkin lepäillään ja löysäillään hetki ja unohdetaan tarkat viikko-ohjelmat ja aikataulut.

Rentoa lepokautta kaikille harrastuskavereille ja kiitos kuluneen kesän hetkistä. :) Meidän kausi oli oikein onnistumisia täynnä, vaikka oli kiimat sun muut koirat kuitenkin säilyivät ehjinä ja kehittyivät koko ajan. Ihania ja unohtumattomia hetkiä, pentujen ensikilvat ja edistymiset..

Kiitos.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Ratakauden päätös

Ihan tajutonta, että tämäkin kausi on kohta ohi. Vastahan se meillä kunnolla pääsi vauhtiin, kun kevään ja alkukesän kiimat oli kärvistelty ja koirat taas kisakuosissa. 

Kauden viimeiseen ratakisaan olin ilmoittanut Mein, joka pääsi kokeilemaan kv-rajan rikkomista pitkällä matkalla ja Nopsa, jonka oli tarkoitus juosta onnistunut ensikilpa ja kv-aika, jotta ensi kaudella voisi jo sitten valioitua. Savon seudun vinttikoiraharrastajat ei saanut joukkuetta kasaan, joten Väiski (W.Indiana Jones) oli ilmoitettu kahdelle matkalle.
Nopsa oli lähdössä 12, viiden koiran lähtö ja kaiken päälle yksi pelottavan nopea Roti (Nopurin Slim Shady). Väiskille lähdössä 13 oli luvassa mukava startti, yksi koira oli jäänyt loukkaantumisen takia pois. 

Kisojen kulku oli hitaahkoa ajanotto-ongelmien vuoksi. Nopsa sai koppiarvonnassa kolmoskopin, olisin toivonut sille ykköstä mutta näinhän se vinttiliiton kisoissa menee ihan tuurillaan. Yleensä juuri se koppi, jotai ei koiralleen haluaisi. :D

Nopsa loikkasi koppiin vaanimaan ja otti ihan hyvän startin, ei kuitenkaan sellaista rakettilähtöä kuin viimeksi. Roti pääsi heti omille teilleen ykköskopista kiihdytellen, Nopsa pujahti kakkoskopista lähteneen koiran edelle päästyään heti kiskolle ja piti paikkansa mukavasti koko matkan.
Nopsa musta nelonen. Kuva Marko Pessi

 Todella kivan näköinen, varma ja taistelutahtoinen juoksu vaikka Roti vieheineen menikin aika kaukana. Nopsa syöksyi viehettä tappamaan ja minä riensin tietenkin ihan älyttömästi kehumaan. 
Nopsa. Kuva Marko Pessi
Kyllähän se hieman taas herkisti, kun vein koiran jäähdyttelemään. Minun upea Nopsani, mikä mainio kilpuri siitä sitten kasvoikaan. 
Aikojen kanssa tuntui kestävän ikuisuus, ja sitten kun ne vihdoin saatiin... käsiaikoja. Ei ole todellista. Nopsalle käsiaika 23,9 ja sertit jäi saamatta. Voi persaus, kylläpä harmitti. Sitäpaitsi veikkaan, että Roti olisi koneajalla mennyt alle 23 sekunnin ja Nopsankin aika olisi ollut tuota käsiaikaa parempi. No, ei voi mitään. Ihan supertyytyväinen olen Nopsan suorittamiseen, se näytti juoksevan kuin kokeneempikin koira. 

Väiski juoksi kaksi upeaa starttia, 350 metrin matkalla se tuli toiseksi omalla ennätyksellään 23,77s ja 280 metrillä Väpäää otti ensimmäisen voiton 18,87sekunnin ajalla. Väiski kehittyy radalla ihan kokoajan ja alkaa ottaa linjaa paremmin ajautumatta enää ihan ulos. Vielä on kuitenkin petrattavaa, ettei tartte juosta pidempää matkaa kuin muut. ;) 
Väiski punainen ykkönen. Kuva Marko Pessi

Kertun huippu videokooste. Nopsa siis startissa 12, Väiski 13 ja 46. 

Mei juoksi Raisun kanssa todella tiukan 480 metrisen, Raisu nimittäin paukautti ennätyksensä ihan uusiin lukemiin.
Kuva Janne Tuominen

 Mei ei oikein saanut itseään ohi, ja sillä meni rytmikin ihan sekaisin ykkös-kakkoskaarteessa kun sisko tuli sen ohituslinjalle. Lopulta etusuoralle tultaessa Mei sai tarpeeksi tilaa ja näytti kestävyytensä painamalla voittoon. Aika jäi taaaaas harmittavan lähelle sitä käyttövaliorajaa: 30,27s 
Kuvan otti Janne Tuominen

Video Mein startista:

Vähän haikeudella taas jätti talvitauolle monet kisakaverit, jotka eivät ole tulossa Hailuotoon. No, mutta ensi kesänä taas tavataan. 

Nopsa ja Mida (W. Ice Age)

Mein ratakausi oli ihan mukava, mutta ensi kaudella taidetaan oikeasti keskittyä enemmän hiekkaradoille, kun siellä koira uskaltaa kantata kaarteisiin kunnolla ja sitä myötä vauhti pysyy paremmin yllä. 

Kyllä tämä kausi täällä etelässä asuessa oli oikein mukava, vaikka me vaan lähinnä harkattiin ovaalilla. Sai Mei kuitenkin kuusi starttia tältä kaudelta, ihan onnistuneita vetoja kaikki. Nopsa kehittyi ihan käsittämättömän paljon kesän kuluessa ratojen läheisen sijainnin ja harjoitusmahdollisuuksien vuoksi. Kiitos kaikille Nopsan harkkakamuille vielä. :) 

Maailman parhaat typyt








Midan porukan kanssa lenkillä Espoossa


Äiti-Ilo laittoi tyttöönsä Midaan vauhtia






Muutama päivä ja karavaani pakkaa itsensä kohti Hailuotoa! Huippua jee. Väiski, Håkan ja Nopsa i-pennuista kisaavat lauantaina, samoin Mei joka saalistaa viimeistä maastosertiä. Kyllä odotan tuota reissua, ihana katkaista arjen aherrus neljäksi päiväksi ja käydä päättämässä kausi perinteiseen tapaan perämeren saarella.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Unohtumaton viikonloppu

Että tuota. On melko puulla päähän lyöty olo taas.

HVK:n kansainväliset syysmaastot kilpailtiin viikonloppuna Tuomarinkartanon pelloilla. Järjestäjät olivat ottaneet suuren koiramäärän takia käyttöön kaksi peltoa. Iso satsaus, mutta kannatti. Molempina päivinä finaalit oli juostu siihen aikaan, kun ne yhden pellon taktiikalla vasta aloitetaan. Vähän etukäteen jännitin, millaiset kelit sattuu ja millaiset radat pelloille on saatu aikaan. Koko viikon oli kuivaa ja niin oli kisapäivienkin ajan, hyvä niin.

Lauantaina kisasivat whippetit. Nopsa 21 muun nartun kanssa ja Väiski 19 uroksen sarjassa. Nartut juoksivat ensiksi.
Nopsalle arpoutui mukava nuori orjallisesti seuraava pari alkueriin ja siltä osin olin hyvillä mielin. Sänkipeltoon oli tehty todella tekninen siksak-rata, jonka Nopsa kyllä vetäisi oikein mallikkaasti. Nyt Nopsa tiesi heti alusta asti, mikä oli homman nimi ja vaani viehettä startissa.
 Jäätävä vauhti sillä kyllä on, mutta kun maksiminopeus alkaa hiipua näyttää nopeasti että koiran kunto loppuisi kesken vaikka siitä ei olekaan kyse. Nopsalla on yksinkertaisesti niin räjähtävä kiihdytys, ettei se mitenkään pysty pitämään sitä vauhtia yllä 600 metriä. Mutta kyllä meni tarkasti ja ketterästi. Palautui ihan hetkessä.
Nopsa sinisellä manttelilla. Kuvan otti Monna Miller

Väiski juoksi myös mukavan parin kanssa oman alkueränsä ja hienolle näytti senkin juokseminen. Hyvin paljon samantyylinen juoksu kuin Nopsalla, mutta Nopsa veti käännökset terävämmin. Väiskillä taas pysyi vauhti tasaisena koko matkan.

Alkuerätuloksia tipahteli ja Nopsa oli tuomareidenkin mielestä vetänyt hyvin. 
Huh, jännittämäänhän se alkoi mutta piste-erot olivat niin pieniä että finaalien jälkeen sijoitukset voisivat olla mitä vain. Ja finaalirata oli tehty niittyyn ajamalla pitkään heinikkoon ura. Tämä tarkoitti sitä, että sillä pellolla olisi todella helppoa pienestäkin virheestä hukata viehe kokonaan. 

Väpäkin oli vetänyt älyttömän hienosti. 

 Finaalit alkoivat nopeasti ja Nopsan vuoro tulikin yllättävän äkkiä. Parina oli samanlainen pieni narttu. Nopsa vetäisi taas ihan maagisen kiihdytyksen ja vei juoksua alkupuoliskon suvereenisti. Todella hyvin se veti uraa myöten, mutta ehkä aavistuksen liian lujaa.
 Puolen välin jälkeen vauhti taas hidastui, mutta hyvin Nopsa tuli lopunkin kaverin kanssa rinnatusten. Oli hienon näköistä menoa, ihana oli katsoa kahden taitavan whippetnartun vieheenajoa.

Väiski juoksi näyttelylinjaisen whippetin kanssa ja siinäkin juoksussa vauhtiero näkyi todella selkeästi. Väiski juoksi aivan upeasti, todella hieno veto. Tarkkaa juoksemista ja tiukkaa kääntymistä.



Olin kyllä ihan äärettömän ylpeä pennuista. Kaksi aivan erilaista rataa ja ne taipuivat hienosti molempien ominaisuuksiin. Pisteistä ei ollut mitään havaintoa, joten jännitettävää riitti palkintojenjakoon, joka alkoi whippetnartuilla.

15 narttua oli juossut sertin arvoisesti ja siitä pikkuhiljaa nimi toisensa jälkeen tultiin kohti kärkisijoja, eikä Nopsa ollut vielä saanut palkintoaan. Kun neljänneksi tullut palkittiin, aloin olla varma Nopsan toisesta sijasta. Kun kolmas palkittiin, alkoi jännitys nousta kurkkuun. Kun toiseksi tulleen koiran nimi alkoi Weikotin... valtasi minut ihan sanoinkuvailematon tunne. Ei ole todellista, minun Nopsani voitti. Koira, josta ei pitänyt tulla mitään. Voitti. Kv-kisan. 22 nartun sarjan. Nopsa.

Sitten minä vaan itkin onnesta ja hämmennyksestä. Samanlainen epäuskoinen mutta hölmön onnellinen olo kuin Bean voittaessa Suomi Cupin 2011. Tai kun Ilo voitti SVKLMM-13. Mutta ehkä vielä enemmän. Tiukka, jännittävä kisa ja vain yksi CACIL jaossa. Nopsan lähtökohdat kaikkeen ovat vaan olleet niin erilaiset. Bean ja Ilon kanssa olen päässyt rakentamaan kisavalmiutta ihan perussosiaalistamisesta, joten kaikki on ollu siltä osin helpompaa. Onneksi kokemus on karttunut ja olen osannut toimia superpotentiaalisen Nopsan kanssa oikein. Suuri työ sai upeimman mahdollisen palkinnon ja Nopsa pääsi näyttämään mihin siitä on.

Palkintomaggaran Nopsa sai heti finaalit juostuaan. Nopsahan oli kisapäivän minulla mukana ihan itsekseen ja on se vaan fiksu tyyppi. 

Whiplandian In Time

Ihan melko super kisauran aloitus pikkuraidalla. 

Siinä itkiessä ja vollottaessa ja ihmetellessä meinasi mennä ohi, että uroksia palkitaan ja oltiin jo viiden parhaan joukossa eikä Väiskiä oltu vielä mainittu. Se tuli lopulta kolmanneksi, tasapistein kakkosen kanssa ja vissiin kaksi pistettä voittajaan. Hurrrjaa. Hurjia pentuja! 
Whiplandian Indiana Jones 490p SERT 3./19

Whiplandian In Time 493p SERT CACIL 1./22 kennelpiirinmestaruus whippeteissä ja HVK:n maastomestaruus

Kaiken mahtavuuden päälle Ruotsista kuului, että Hurri oli juossut rataennätyksen uusiksi Järbossa.
Rakas Hurri! 31,83/484m ja rataenkka. Kuva: Örjan Bergwall

 Siis ihan uskomatonta. Minun käsissäni kasvaneet, Ilon rakkaudella hoivaamat pennut. En voi uskoa. Kyllä ne niin suurta onnea minulle ovat tuoneet olemassaolollaan.
Samat tyypit samana päivänä, mutta kaksi vuotta takaperin. 

No, kauheita juhlia ei pystynyt järjestämään, koska sunnuntaina oli oltava jälleen pellolla. Greyt aloittivat sänkipeltoradalta ja vähän jännitti säilyvätkö ne ilman reikiä oljista. Leikatut oljet olivat myös vähän liukkaita, Nopsankin tassu luisui parissa mutkassa eilen. 

Hymy naamalla kohti kisapeltoa.

Mei veti kyllä ihan upeasti radan taas. Nyt ei omistajaakaan jännittänyt liikaa, koska kuiva pohja ja koiran taidot tietäen osasin odottaa hienoa suoritusta. Törkeän hienosti kääntyi ja kanttasi ihan nelivetona mutkat ja niinpä todellakin näytti grey tekniikkaradalle taipuvan. Tappoloikka oli upea ja koiralla paukkuja jäljellä mukavasti. 


Hyvinhän se oli vetänyt.

Finaalit juostiin jo melkein aurinkoisessa säässä. 

Joko mennään?

Finaaliradalla Mei veti kuin hilleri tai kärppä tai jotain. Suu auki tuijotin ja ihailin sen upeaa menoa. Hurjasta vauhdista ihan maagiset kääntymiset. Huh huh. Kylläpä tuntuivat tuomaritkin arvostavan, 89, 93 ja 95 eli yhteensä 277 finaalista. Harmi, ettei ole videotodisteita.

Memmukin sai makkarrrraa palkintona kovasta urakasta.

Palkintojenjakoa odotellessa.
Ylituomari jakoi vintyt-pokaalin Memmulle sen suorituksista. No, onhan se ihan ilmiömäinen koira.
Little Bucharest What's My Name 537p. SERT BIF VINTYT-palkinto, kennelpiirinmestaruus, HVK:n maastomestaruus.

Että silleen. Neljät maastot, neljä sertiä, neljä voittoa, kolmesti Best In Field ja siinä neljännessä kisassa kaikista koirista toisiksi parhaat pisteet. 

Mulla on maailman hienoimmat koirat. Kaikki viisi.