Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansainvälinen käyttövalio. 

Häsä oli muutaman kuukauden ikäinen, kun se juoksi ensimmäisen kerran pidemmän pätkän käsivieheellä. Täältä blogistakin taitaa löytyä postaus siitä, miten ihastelin ja ihmettelin sen tekemistä, olemusta, asennetta ja asentoa jo siinä iässä. Jotain itselleni ennennäkemätöntä. Vaikka minulla oli kuitenkin jo melkoisen taitavia koiria ollut useampi sitä ennen. Sen fysiikka ja asenne muutenkin liikkuessa esimerkiksi metsässä oli pienestä asti ihailtavaa. 

Häsä oli juuri tullut kisaikään, kun se pääsi juoksemaan Hyvinkäälle maastotreenin siskonsa Supin kanssa.  Veto oli ihan hurjan hieno. Muistan sen edelleen kuin eilisen ja tiesin siitä päivästä, että käsissäni on timantti myös tällä saralla. 

Ensimmäisen kisastartin esti kuitenkin paria päivää ennen alkanut kiima ja siitä muutama päivä eteenpäin koko maailma pysähtyi: Häsä loukkasi itsensä vakavasti metsässä juostessaan keppiin, joka repi siltä lavan etuosan niin pahasti, että meni nahan lisäksi kaksi lihasta kahdesta kerroksesta. Tikkejä oli 22. Mitään takeita ei ollut mistään. Juuri suuria odotuksia antanut tuleva kilpaura täyttä vauhtia tuleen. Ei varmuutta, että Häsä enää pystyisi tuon jälkeen mihinkään niin vaativaan. Pystyisikö edes kävelemään. 

Täällä tarkempi kertomus tapahtuneesta:

https://beatarinoi.blogspot.com/2018/11/sanaset-surullisesta-syksysta.html

Tästä kuitenkin selvittiin ja Häsä pääsi pitkän ja sisukkaan kuntoutuksen jälkeen palaamaan ensin normiliikuntaan ja lopulta kilpakentille. Ensimmäinen kisakausi (2019) ei oikein ehtinyt alkaakaan, kun juoksut taas katkaisivat sen heti toukokuussa. Heinäkuussa ilmeisesti toine greyistä astui sen jalalle maalla ja varpaasta venähti tyvinivel. Kuntoutusta ja teippailua pukkasi. Syksyllä 2019 Häsä oli palautunut kiimastaan ja siinä kunnossa kaikilta osin, että uskalsin ilmoittaa sen HVK:n kv-maastoihin Tuomarinkartanolle. Kaksi erilaista rataa teki sen, että johdossa olleet koirat eivät suoriutuneet enää finaalissa niin hyvin kun alkuerässä, mutta junan lailla puksuttava Häsä teki lähes täydellisesti samanlaisen suorituksen kuin alkuerässä pisteiden valossa. Sillä irtosi VOITTO ennätyssuuressa 36(!!) norminartun sarjassa. Siinä pätkähti myös ensimmäinen CACIL. Tuosta kuukauden kuluttua Häsä puikkelehti Hailuodon maastoissa sellaisen finaalin, että handlerilla nousi lähtöpaikalla karvat pystyyn. Tuomaritkin arvostivat, ja 264 pisteen finaalijuoksulla Häsä nousi seitsemänneltä sijalta voittoon taas kovatasoisessa narttusarjassa. 

Vuosi 2020 oli ensimmäinen pandemiavuosi ja kaikki oli joltain osin suljettu, osittain suljettu tai vain rajoituksin auki. Häsä sai jättipentueensa maaliskuun lopussa ja palatui siitä hämmentävän nopeasti, joten heinäkuussa oltiin jo kisakiikarein menossa Latviaan maastoihin, koska Suomessa ei järjestetty mitään. Jälleen kerran Häsä kisasi kovatasoisessa norminarttujen kv-kisassa itsensä voittoon, tällä kertaa Best In Field -pistein, taskuun lähti toinen CACIL. 

Siitä kuukauden päästä oli derbymaastot, joissa Häsä teki jälleen tasaista työtä ja sijoittui pronssille! Hailuodossa vielä kauden viimeinen kisa, viidennet Suomen maastot ja valioiva SERT toiselta sijalta taas parinkymmenen nartun seasta. 

2021 oli kausi, jolle minulla oli paljon odotuksia. Haaveilin jostain reissusta ulkomaille, ja ehkä parista Suomen arvokisasta pätevän Häsän kanssa. Mutta metsässä sattui huhtikuussa, taas. Häsä oli telonut polvensa johonkin, siinä oli pienehkö, mutta kivulias haava. Takaraivossa oli tunne, että kaikki ei ole kunnossa ja polvessa on jotain rikki. Ja olihan siellä, patellasiteen kiinnityskohta oli saanut sellaisen iskun, että siteen korjautuminen veisi kuukausia. Kisasuunnitelmien sijaan kalenteri täyttyikin Häsän jumpista ja kuntoutuksista. Vitutti. Mutta, koska halusin nähdä Häsän vielä lajissa, jolle sen sydän sykkii kaikista eniten ja missä sen silmissä roihuaa liekki, päätin tehdä vielä tälläkin kerralla kaikkeni sen kuntoutumisen eteen. 

2022, eli tänä kesänä, päästiin palaamaan maastoihin Häsän kanssa. Aloitettiin Keuruulta Whippet-harrastajien maastoista, joissa Häsä taas lähes ainoana nartuista teki kaksi lähes täydellisen tasaista suoritusta kahdella eri radalla ja sijoittui kolmanneksi isosta ja kovatasoisesta narttusarjasta (Ekku vei voiton älyttömällä finaalijuoksulla nousten ykköseksi sijalta 10..). Häsän tekeminen ei ollut muuttunut miksikään, ihan yhtä tasaisenvarmaa tekemistä kuin ennenkin. Itsevarmuus paistoi ehkä vaan entisestään nyt iän myötä. Katseltiin taas ulkomaan kisoja heinäkuulle, mutta en uskaltanut lähteä Viroon, koska Harjumaan kisapellot olivat aiempina kesinä olleet ilmeisesti aika huonot ja kovapohjaiset. Siispä kohteeksi valikoitui jo aiemmin hyväksi todettu Latvian Raiskums. Siellä Häsä teki jälleen kerran kaksi omannäköistä juoksua ja finaaleissa tykitti kuin pendolino raiteillaan lähes täydellisen suorituksen. Palkittiinhan se, sillä kolmannella CACILilla, joka oikeuttaa meitä anomaan Häsälle KANSAINVÄLISEN KÄYTTÖVALION ARVON! Ensimmäinen laatuaan meidän tallissa, en oikeastaan edes vielä tajua koko asiaa. Tästä kisasta tuli myös Häsän toinen BEST IN FIELD -suoritus. Sanoin sitä joskus pentuna Memmukopioksi, kun sen naaman väritys menee samalla tavalla, mutta myös tuo maastotaiturointi on kyllä ihan Memmutouhua. 

Kahdeksan kilpailua kolmella kilpailukaudella. Kolme CACILia kolmelta eri kaudelta. Kahdeksasta kilpailusta neljä voittoa. Kahdeksasta kilpailusta seitsemässä kisassa lopputulos kolmen parhaan joukossa. Joka kisasta SERTiin oikeuttava tulos. Kaksi Latvian maastomestaruutta. 5-vuotiaana maastoista pisteet 538. Joo, Latviassa ollaan ehkä anteliaampia kuin Suomessa, mutta hirveän kauaksi ei olisi tuosta Suomessakaan noilla juoksuilla jääty. 

Minusta niin hienoa, varsinkin kun ottaa huomioon sen, miten kovatasoinen on normikokoisten narttujen sarja meillä ja maailmalla. Siellä on uskomattoman vaikeaa voittaa tai sijoittua. Häsä on niin hieno ja hyvä kilpuri. En jatkossakaan aio kisauttaa sitä yhtään "ylimääräistä" vaan edelleen mennään ajatuksella, että laatu korvaa määrän. 

Minun oma kruununjalokivi, se on niin tärkeä ja rakas ihan vaan olemassaolollaan. Mutta se on myös mitä parhain harrastuskaveri. Ikuisesti ja äärettömästi maailmalle kiitollinen sinusta Häsä. Kirjaimet nimen edessä ei muuta sitä yhtään miksikään, mutta ne muistuttaa minua yhdessä koetuista hetkistä, kaikesta työstä niiden takana, sisukkuudesta ja uskosta hyvään. Me ollaan tiimi, timanttinen tiimi. 

Someähky

 Taas alan ajautua ajatukseen, että palaisi päivittelemään tänne blogiin kuulumisia lähinnä oman päiväkirjan tapaan, jotta jäisi mukavia muistoja joihin palata. Tuskin kuitenkaan Instagramista eroon pääsen, mutta Facebook-tauon aikana (melkein 2 vuotta) sen merkitys katosi lähes kokonaan, enkä juuri vietä siellä enää aikaa. Todella koukuttavia sovelluksia, enkä voi väittää etteikö niistä olisi paljon hyötyäkin. Välillä vaan tuntuu siltä, että päivittämisestä tulee velvollisuus. En tiedä miksi. 

Välillä ihmisillä lähtee mopo keulimaan todella pahasti mitä tulee keskusteluihin somessa, veikkaan että livenä, tai edes niin että toisen kasvot näkee vaikka Teams-yhteydellä, asiat pystyttäisiin keskustelemaan huomattavasti asiallisemmin. Eipä tuokaan nyt sinällään juuri minua kosketa, sillä nykyään olen uskomattoman laiska osallistumaan somessa käytäviin keskusteluihin. Vaikka voisi välillä olla ihan sanottavaakin. En vaan oikein enää näe hyötyä siinä, koska ei ketään lopulta kiinnosta se minun mielipiteeni. Asetelma on lähes aina me vs te, ja ihmiset ovat äärettömän harvoin valmiita edes lukemaan vastapuolen kommetteja ajatuksella, jotta omia näkökulmia voisi laajentaa tai toisen lähtökohtia ymmärtää. 

Sen sijaan keskustelen, pohdin, kyselen, kyseenalaistan ja kypsyttelen ajatuksiani paljon kirjallisuuden ja hyvien keskusteluiden avulla. Minulla on monta todella monipuolisesti ajattelemaan kykenevää kasvattaja- ja harrastuskaveria, joiden kanssa käyn usein antoisia keskusteluja monista eri aiheista liittyen koiramaailman ilmiöihin. 

Instagram toimii minulle päiväkirjan tapaan hyvänä alustana jakaa esimerkiksi videoita (tämä bloggerin alusta ei toimi siinä) ja nähdä oma ja koirien kehitys ja oppiminen sitä kautta. Mutta en oikein jaksa enää selata siellä mitään järkevää, katselen vain typeriä reelsejä. Asiasisältöä alustalla on jonkun verran, mutta enemmän minusta tuntuu että moni keskittyy jakamaan hienoja kuvia. Eikä siinä mitään, itsekin tykkään nykyään valokuvaamisesta ja mielelläni jaan kuvia muidenkin iloksi, ja samalla näen kehitykseni myös sillä saralla. Toimii some myös piirrostilausteni kanavana.

No kuitenkin, tällä hetkellä on ähky. Kun on tottunut viettämään tuntikausia päivässä puhelin kädessä selaten somea tarttumatta sinällään oikein mihinkään, on yhtäkkiä vaikea olla ottamatta puhelinta käteen. Olen riippuvainen. Eilen tartuin pitkästä aikaa kirjaan. Puhelimen merkkiäänet kuitenkin keskeyttivät lukemisen jatkuvasti ja jouduin hiljentämään sen. Kun olen luonut aktiivisen somemaailman, niin sitähän se sitten on. Se yrittää vetää minua heti takaisin. 

Päätin kuitenkin, että jatkossa keskityn enemmän taiteeseen, lukemiseen ja koirien kanssa touhuiluun ja jaan omaksi ilokseni instagramiin sisältöä, mutta en juuri jaksa sovellusta selailla. Minun ei tarvitse olla koko ajan online tai saatavilla. 

Sitten blogin aiheeseen, eli koirajuttuihin: 

Ilon kanssa käytiin sydämen kontrolliultrassa ja saatiin ihan parhaita mahdollisia uutisia! Eteisen laajentuma oli esimerkiksi pienentynyt ja sivuääni madaltunut reilusti aiemmasta. Lääkitys pelaa superhyvin eikä sydämen vuoksi tarvitse todennäköisesti huolta kantaa koko Ilon loppuelämän aikana. Kardiologi ehdotti, että voisin siirtyä antamaan pitkäkestoisen nesteenpoistolääkkeen vain joka toinen päivä. Melkoisen mahtavia uutisia. 

Häsän uusintaultraa suunnittelin siihen saumaan, kun A-pentujen jalostusasiat ovat ajankohtaisia jotta saadaan tuore tieto Häsän sydänasioista. Nopsa täyttää syksyllä kahdeksan, joten sen voisi uusintaultrata vaikka tämän vuoden lopussa. Whippeteillä läppävuodot ovat harmillisen yleisiä vanhemmalla iällä, enkä tiedä vielä miten Ilon sairaus tulee näkymään sen jälkeläisissä tai lastenlapsissa. Toivottavasti mahdollisimman vähän, eli että olisi sitä iän tuomaa enemmän kuin periytyvää. Mutta tulevaisuus näyttää sen. 

Muillekin koirille kuuluu hyvää, normaalia arkea ja harrastuksia. Häsän kanssa on kisailtu agilityssa ja laji on kyllä vienyt mennessään. Mietin edelleen, että uskallanko viedä Häsää vielä vinttikoirakisoihin, koska agility on meille aivan ihanaa yhteistä tekemistä ja jos polven patellaside ei kestäisikään vinttikoiralaleja ja sitä myöten menisi sitten mahdollisuus agilityyn.. niin kyllä harmittaisi. Mutta katsotaan sitäkin, kevään tullen aloitetaan lyhyemmillä viehevedoilla ja sitten näkee tilanteen. 

Iisalmivuosi alkaa olla yli puolen välin. Huh. Suoraan sanon, että olen kyllä aivan kyllästynyt olemaan täällä ja täältä on liian pitkä matka joka paikkaan. Mutta oli tässä vuodessa hyvääkin, nimittäin Pulu.