Taas alan ajautua ajatukseen, että palaisi päivittelemään tänne blogiin kuulumisia lähinnä oman päiväkirjan tapaan, jotta jäisi mukavia muistoja joihin palata. Tuskin kuitenkaan Instagramista eroon pääsen, mutta Facebook-tauon aikana (melkein 2 vuotta) sen merkitys katosi lähes kokonaan, enkä juuri vietä siellä enää aikaa. Todella koukuttavia sovelluksia, enkä voi väittää etteikö niistä olisi paljon hyötyäkin. Välillä vaan tuntuu siltä, että päivittämisestä tulee velvollisuus. En tiedä miksi.
Välillä ihmisillä lähtee mopo keulimaan todella pahasti mitä tulee keskusteluihin somessa, veikkaan että livenä, tai edes niin että toisen kasvot näkee vaikka Teams-yhteydellä, asiat pystyttäisiin keskustelemaan huomattavasti asiallisemmin. Eipä tuokaan nyt sinällään juuri minua kosketa, sillä nykyään olen uskomattoman laiska osallistumaan somessa käytäviin keskusteluihin. Vaikka voisi välillä olla ihan sanottavaakin. En vaan oikein enää näe hyötyä siinä, koska ei ketään lopulta kiinnosta se minun mielipiteeni. Asetelma on lähes aina me vs te, ja ihmiset ovat äärettömän harvoin valmiita edes lukemaan vastapuolen kommetteja ajatuksella, jotta omia näkökulmia voisi laajentaa tai toisen lähtökohtia ymmärtää.
Sen sijaan keskustelen, pohdin, kyselen, kyseenalaistan ja kypsyttelen ajatuksiani paljon kirjallisuuden ja hyvien keskusteluiden avulla. Minulla on monta todella monipuolisesti ajattelemaan kykenevää kasvattaja- ja harrastuskaveria, joiden kanssa käyn usein antoisia keskusteluja monista eri aiheista liittyen koiramaailman ilmiöihin.
Instagram toimii minulle päiväkirjan tapaan hyvänä alustana jakaa esimerkiksi videoita (tämä bloggerin alusta ei toimi siinä) ja nähdä oma ja koirien kehitys ja oppiminen sitä kautta. Mutta en oikein jaksa enää selata siellä mitään järkevää, katselen vain typeriä reelsejä. Asiasisältöä alustalla on jonkun verran, mutta enemmän minusta tuntuu että moni keskittyy jakamaan hienoja kuvia. Eikä siinä mitään, itsekin tykkään nykyään valokuvaamisesta ja mielelläni jaan kuvia muidenkin iloksi, ja samalla näen kehitykseni myös sillä saralla. Toimii some myös piirrostilausteni kanavana.
No kuitenkin, tällä hetkellä on ähky. Kun on tottunut viettämään tuntikausia päivässä puhelin kädessä selaten somea tarttumatta sinällään oikein mihinkään, on yhtäkkiä vaikea olla ottamatta puhelinta käteen. Olen riippuvainen. Eilen tartuin pitkästä aikaa kirjaan. Puhelimen merkkiäänet kuitenkin keskeyttivät lukemisen jatkuvasti ja jouduin hiljentämään sen. Kun olen luonut aktiivisen somemaailman, niin sitähän se sitten on. Se yrittää vetää minua heti takaisin.
Päätin kuitenkin, että jatkossa keskityn enemmän taiteeseen, lukemiseen ja koirien kanssa touhuiluun ja jaan omaksi ilokseni instagramiin sisältöä, mutta en juuri jaksa sovellusta selailla. Minun ei tarvitse olla koko ajan online tai saatavilla.
Sitten blogin aiheeseen, eli koirajuttuihin:
Ilon kanssa käytiin sydämen kontrolliultrassa ja saatiin ihan parhaita mahdollisia uutisia! Eteisen laajentuma oli esimerkiksi pienentynyt ja sivuääni madaltunut reilusti aiemmasta. Lääkitys pelaa superhyvin eikä sydämen vuoksi tarvitse todennäköisesti huolta kantaa koko Ilon loppuelämän aikana. Kardiologi ehdotti, että voisin siirtyä antamaan pitkäkestoisen nesteenpoistolääkkeen vain joka toinen päivä. Melkoisen mahtavia uutisia.
Häsän uusintaultraa suunnittelin siihen saumaan, kun A-pentujen jalostusasiat ovat ajankohtaisia jotta saadaan tuore tieto Häsän sydänasioista. Nopsa täyttää syksyllä kahdeksan, joten sen voisi uusintaultrata vaikka tämän vuoden lopussa. Whippeteillä läppävuodot ovat harmillisen yleisiä vanhemmalla iällä, enkä tiedä vielä miten Ilon sairaus tulee näkymään sen jälkeläisissä tai lastenlapsissa. Toivottavasti mahdollisimman vähän, eli että olisi sitä iän tuomaa enemmän kuin periytyvää. Mutta tulevaisuus näyttää sen.
Muillekin koirille kuuluu hyvää, normaalia arkea ja harrastuksia. Häsän kanssa on kisailtu agilityssa ja laji on kyllä vienyt mennessään. Mietin edelleen, että uskallanko viedä Häsää vielä vinttikoirakisoihin, koska agility on meille aivan ihanaa yhteistä tekemistä ja jos polven patellaside ei kestäisikään vinttikoiralaleja ja sitä myöten menisi sitten mahdollisuus agilityyn.. niin kyllä harmittaisi. Mutta katsotaan sitäkin, kevään tullen aloitetaan lyhyemmillä viehevedoilla ja sitten näkee tilanteen.
Iisalmivuosi alkaa olla yli puolen välin. Huh. Suoraan sanon, että olen kyllä aivan kyllästynyt olemaan täällä ja täältä on liian pitkä matka joka paikkaan. Mutta oli tässä vuodessa hyvääkin, nimittäin Pulu.
