maanantai 14. maaliskuuta 2011

talvimaastot, siskotreffit ja reissua

Riemu, Ilo ja Bette

Ollaan tyttösten kanssa reissattu Iisalmessa, Jyväskylässä ja Mustialan Talvimaastoissa kuluneen viikon aikana. Ilo on opetellut matkustamaan linja-autossa, ja matkustikin kuin vanha tekijä!
 

Kasvistäti ja Whiplandian tyttölapset: Ilo(Wonderchild), Riesa(Wild Child), Riemu (Wind Whisper) ja Bette (WallFlower)

Siskokset pääsivät tapaamaan toisiaan Talvimaastojen turisteina, ja kivaa näytti likoilla olevan! Ilo ja Riesa olivat jo keskenään temmeltäneet koko viikonlopun(myös iiiihana velipojan, Nitron, kanssa lauantai-iltana), mutta silti virtaa riitti vielä sunnuntaillekin. Oli aivan ihanaa nähdä pentuesisaruksia!

(ylläolevat kuvat nappasi Tiina Katalkin)

Sitten itse Talvimaastoihin, joissa siis juoksi Bea. Narttuja olikin vain 10 ja alkuerien jälkeen suurin osa oli vetänyt niin pahasti hankeen, ettei pisteitä ollut riittävästi finaalia varten. Alkuerän Bea juoksi Kiiturin NN-Black Pearlin kanssa ja kivasti likat keskenään juoksivat, vaikka käväisivät myös penkan puolella tiukassa mutkassa. Bealle pisteitä hieman huonommin, kuin parille, mutta 238 pistettä riitti kuitenkin viimeiseen finaalisijaan, eli 4.nneksi!

Bea finaaleissa, kuva: Karo
Finaaleissa likka juoksikin sitten oikein hienon juoksun parin jäädessä ensimmäisen osion jälkeen hankeen, ja saalisti 263 pistettä! Hienot 501 pistettä riittivät kuitenkin vain 3.sijaan kovassa porukassa ja SERTi jäi edessä olleelle kaverille. Hieno hieno Bea yllätti taas upealla suorituksella. Saa olla ylpeä tytöstä!

Oli aivan huippukiva viikonloppu, kiitos taas Seppäsille majoituksesta ja kaikesta muusta. Oli mukavaa nähdä taas vinttikoirakavereita pitkästä aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Someähky

 Taas alan ajautua ajatukseen, että palaisi päivittelemään tänne blogiin kuulumisia lähinnä oman päiväkirjan tapaan, jotta jäisi mukavia mui...