keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Ilo

tuo täydellinen pieni eläin. 

Miten joku vuosikas koiranalku voikin olla noin upea ja järkevä? Ilo hämmästyttää omistajaansa, ja varmaan muitakin, päivittäin olemalla niin äärettömän iloinen ja ystävällinen. Ilolla on omistajaansa erityinen suhde. Se on täydellinen kaikessa mitä se tekee. Jos pyydän lenkeillä siltä kontaktia muita koiria ohittaessa, katsoo se heti tiiviisti silmiin ja unohtaa kaiken ympärillä tapahtuvan. Se on kiitollinen kaikesta, mitä sille antaa tai tekee. Kun sen vie ulos, se juoksee. Kun sen tuo sisälle, se nukkuu. Kun sen laittaa autoon, se nukkuu. Kun se näkee uusia koiria, se tutustuu niihin avoimesti. Kun sille antaa ruokaa, se syö kiitollisena. Kun sitä opettaa, se oppii. Kun se näkee tuttuja, se osoittaa lämpimän rakkautensa. Kun siltä pyytää jotakin, se tekee kyseenalaistamatta. Kun sitä komentaa, hmm.. ei sitä tarvitse komentaa? Se on ottanut opikseen kaikesta. Kun sitä rakastaa, se rakastaa takaisin. Kun ankeana aamuna herätyskello soi, Ilo hyppää sänkyyn toivottamaan hyvää huomenta. Tuota täydellisempää koiraa ei ole olemassa. Se lukee minua, kuin avointa kirjaa ja osaa toimia tilanteessa, kuin tilanteessa juuri niinkuin sen toivon toimivan. Ajatus. 

En voi sanoin kuvailla, miten äärettömän tyytyväinen olen, että päätin ottaa Disalta pennun. Kiitos Disa, kiitos Nuka. Kiitos Lotta ja Teemu. Minulla on vierelläni puhdasta kultaa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Someähky

 Taas alan ajautua ajatukseen, että palaisi päivittelemään tänne blogiin kuulumisia lähinnä oman päiväkirjan tapaan, jotta jäisi mukavia mui...