sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Day 7

ilman, että kolme ruoskahäntää olisi päässyt sinkoilemaan metsiin. Todellisuudessahan yhden ainoan kerran on päästy korttelia kauemmas lenkille koko viikolla. Silloinkin omistaja sai hyvää treeniä, kun yritti juosta itse koko lyhyen lenkin ajan. Bea, joka rrrrakastaa talviulkoilua, jäi aina tassu pystyssä seisomaan niille sijoilleen, eikä liikkunut askeltakaan. Ihan hiki siinäkin tuli, kun kantoi lähes koko matkan ajan kymmentä kiloa kainalossaan.  
Sisällä on keksitty kaikkea pientä tekemistä, kuten näyttelyharjoituksia. Tuusniemellä parin viikon päästä pääseekin Uni esittämään yhden koiran sirkustaan taimitarhoille. On vähän sellainen aavistus, että käydään tänäkin vuonna hakemassa sininen vajaan 40 euron arvoinen muovinauha näyttelyremmiä koristamaan. Viime vuonnahan sora-alustalla kävi kokeilemassa ravaamista Bea, joka sai sinisen pystykorviensa takia. Nytkin tuomari on tuosta länsinaapurista ja kuulema todella tarkka liikkeistä, jotka ovat Unilla.. eh.. varsin lennokkaat. :) Sinällään hauskaa, että on vaan käynyt meidänkin näyttelyharrastuksen suhteen niin, että nälkä kasvaa syödessä. Ennen sitä hihkui riemusta, jos omat koirat sai tosiaan sen Erittäin Hyvän.

Ei kukaan edes oikeastaan huomaisi, että täällä asuu kolme vinttikoiraa, jotka eivät ole viikkoon pääseet kunnolla ulkoilemaan. Yllättävän rauhassa on tyypit chillailleet, vaikka Ilosta huomaa, että sen pää alkaa tarvita jo revittelyä. Muutenhan täällä on oltu tavalliseen tapaan hirmu kiltisti, mutta Ilo on uudelleenmuotoillut kaikki suuhunsa osuneet pikalukot. Omistaja voinee syyttää ihan itseään, että on jättänyt takkeja ja valjaita lattioille lojumaan. 

No, ettei todellisuus unohtuisi, niin mehän saatiin taas RIPULI tänne kyläilemään. En hitto tajua, miten tästä meidän nurkilta saa kaikki s**tanan mahataudit, mitä on vaan mahdollista saada. Voin sanoa, että tässä viimeisen kolme päivän aikana omistajan yöunet on keskeyttänyt useampaan kertaan Unin piippaus tai Bean ravaaminen. Ja koska omistaja ei todellakaan ole täydellinen vaan sangen kärsimätön ja heikkohermoinen varsinkin juuri heränneenä, on välillä raivo pursunnut suustakin ulos. Varsinkin, kun Bea perjantaiaamuna ei viitsinyt ilmoittaa mitään vatsavaivoistaan, vaan omistajan uneen tunkeutuui se epäilyttävä ääni, johon herään nykyään vaikka vettä väkevämpää nauttineena baarireissun jälkeen. 


Bea oli sitten vesisuihkun tavoin päästänyt perästään ruskeaa liejua pitkin niiden petiä, häkkiä ja Iloa. En oikeastaan viitsi edes kirjoittaa, mitä kaikkea päässä liikkui sinä aamuna. Ilo ottaa kaiken minun äksyilyn heti itseensä ja vaikka koitan siivota paskaa sanomatta mitään kenellekään, se menee heti vaikeaksi ja välttelee tekemästä mitään pientäkään väärää. Iloa ei oikeastaan ole tarvinnut niin paljoa ravuuttaa ulkona, on senkin maha sekaisin ollut, mutta se on tehnyt asiansa ilman erikkoreissuja. Uni tai Ilo ei ole kumpikaan tehnyt sisälle mitään, mutta Bea sitten siitäkin edestä. Kaiken hyvän lisäksi näillä pakkasilla on miellyttävää käyttää koiria pihalla, kun niitä saa ensin pukea sen viitisen minuuttia, jonka jälkeen pitää vielä hankkiutua omiin ulkoiluvaatteisiinsa, ettei jäädy pystyyn. Ja kun kolme koiraa jokainen haluaa ulos eri aikaan.. No happihyppelyä! 

Meillä sitä on yllättävän usein näitä paskatauteja, en tiedä mistä ihmeestä tämä johtuu. Ruokamuutoksia ei ole nyt tullut ja samoja aineita on pantu kuppiin, kuin aiemminkin. Viime viikollahan näiltä meni mahat hieman kuralle sellaisista kuivatuista ydinluista. Muuten ei yleensä luut aiheuta mitään vaivoja, eikä oikeastaan pahemmin mitkään ruuatkaan. Ja kun musta tuntuu, että näiden ripulit Iisalmessa ollessa on laskettavissa yhden käden sormilla koko tämän lähes neljän vuoden aikana. No, jospa tämä taas tästä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Someähky

 Taas alan ajautua ajatukseen, että palaisi päivittelemään tänne blogiin kuulumisia lähinnä oman päiväkirjan tapaan, jotta jäisi mukavia mui...