perjantai 4. toukokuuta 2012

Pentutreffit ja ammattiin perehtymistä

IlonaIloLilli sai kutsun tapaamaan sisaruksiaan Hartolaan viime viikonloppuna ja Puntohan pakattiin täyteen whippetejä (Ilo,Uni,Bea sekä mukaan napattu Nitro-veli) ja saavuttiin möksälle lauantaina puolilta päivin. Kasvattaja ja (hänen vaimonsa, lähinnä kasvattaja) oli viritellyt lapsosille maastoradan pätkän ja Ilon nähdessä muovipussin syttyi sen silmiin palava halu päästä ajamaan ja tappamaan tuo "pupun retku".
Koko katras: Ilo, Riesa, Nitro, Bette, Puhi ja Riemu

Ilo juoksi viime syksynä makkaramaastoissa yksin radan, joten omistaja luotti neitiin sen verran paljon, että se pääsi suoraan Bean kanssa parivedolle. Lähtökiljumiseen se yhtyi, kun katsoi Bean niin tekevän ja liikkeelle ampaisivat molemmat tuttuun tapaan TÄYSIII! 


Kyllähän se CVM-11 vaan paremmin mutkissa kääntyi ja vetikin muuten hirmuisen hienosti. (entistä enemmän omistajan päästä nousee savua huomisten töiden ja tämän vuoden Cupien peruuntumisen takia..) Ilo veti pari mutkaa pitkäksi ja menipä vähän reisilläänkin peltoa pitkin.. Hyvin likka säilytti kuitenkin vauhtinsa hurmassa tahdin ja pyyhkäisi Bean ohi vikalla suoralla tullen ekana vieheelle. 

Omistajan riemunkiljahdusten saattelemana tytöt ahkerasti tappoivat muovipussia yhteistuumin. Harkkojen jälkeen (jotka meni hirrrmu hienosti myös muilla penskoilla!) pääsi porukka rallaamaan yhdessä ja sai Ilo esitellä siskoille ja veljille lempilelunsa. Kenellekään ei liene epäselvää, mikä se mahtaa olla... ;)

Iloa hieman ahdisti noin isossa ja kovapäisessä porukassa rallaaminen ja se joutuikin komentamaan siskoaan Betsyä moneen otteeseen, kun neiti B ryntäsi voimalla päin. 
antaumuksellinen syöksy frisbeelle!

Sunnuntaina harkkailtiin sitten lähtökopin kanssa. Bea pääsi myös muistelemaan juttua, ei minkäänlaisia ongelmia. Uni, the muovipussintappaja, pääsi myös juoksemaan parivedon Betten kanssa sekä myös avoimen kopin läpi pinkaisemaan. Tarvinneeko sanoakaan, Unilla INTOA piisasi hieman ylikin!:D 

Ilo ei ole, kuin kerran aiemmin lähtenyt suljetusta kopista ja omistaja yritti sabotoida heti alkuunsa hyvät kokemukset karkuuttamalla neidin väärästä luukusta vieheen luokse.. Kovasti muuten rimpuili, prkl!

Noo, uudestaan koppiin vaan ja luukku samantien kiinni. Viehekin vedettiin vielä sivusta ja Ilohan oli oikein taitava! :) Neiti osoitti viikonlopun aikana olevansa erittäin kisavalmis kaveri niin taidoiltaan, kuin juoksupäältään. Harjoittelu tulevaa ammattia varten on suoritettu ja tiistaina olisi tarkoitus suoriutua ensimmäisestä testistä ammatin vaativaa pätevyyttä varten, nimittäin soolokokeesta!

Innolla kisakautta odotellen:
Maailman hienoimman hevosen, eikun whippettytön, palvelija 


KAIKKIEN KUVIEN COPYRIGHT ELLA HUTTUNEN JA LOTTA SEPPÄNEN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...