keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulutunnelmia

 Tonttuja aattona kuusenhaussa.

 Kuusenhakua ja Lotan&Karman vierailua lukuunottamatta whippetit eivät paljoakaan päässeet nauttimaan koskemattomista hangenpinnoista porukoiden pihalla ja pelloilla liian kovien pakkasten takia. 
Siispä ne vastalauseita esittämättä viihtyivät tiiviisti takkatulen ääressä ja herkkähipiäiset makasivat jopa kovalla lattialla saalistaakseen mahdollisimman paljon hehkuvasta lämmöstä lyhyelle karvapeitteelleen.

Whippetien mummo oli ostanut niille joululahjaksi koirankeksipaketin ja käärinyt sen vielä lahjapaperiin, kuten muidenkin lahjat. Tytöt saivat itse avata pakettinsa ja Ilo osoittautui kaikista parhaaksi ko.lajissa. Bea odotti, että joku tekisi hänen puolestaan laatikon avaamisen ja Uni piti parhaiten puolensa syöntipuuhissa. 


Joulun kunniaksi omistaja antoi keksipaketin maata matolla kyljessään reikä ja huvikseen katsoi, miten paljon Unin maha vetää. Jouduin koiran terveydellisiin syihin vedoten keskeyttämään kokeiluni. Mutta aika monta keksiä yli suositellun päiväannoksen sai Uni rouskuteltua. Beakin söi oman osansa ja sisäsiisteysmoraalinsa vuoksi teki yöllä lattialle ripulit, eikä viitsinyt pyytää ulos. 

Uni sohvassa....

Hyvin imivät joulunpyhät mehut whippeteistäkin, vaikkei niillä muuta ohjelmassa ollutkaan, kun vapaata olemista ja makaamista. Kotiin tultua Bea kellahti heti takista päästyään keittiönlattialle nukkamatolle kyljelleen ja huokaisi syvään. 

Rakas Lilleri "iskän" porukoilla tosin jo Kuopiota kohti lähdössä.

Ihanan rentouttavan ja rauhallisen Joulun jälkeen on hyvä alkaa odottelemaan uutta vuotta ja uusia kujeita aloittamalla parin viikon kuluttua Kajaanissa näyttelyiden merkeissä.

Kerrostalokyttäystä parhaimmillaan. Whippetit tietäisivät varmasti naapurin mummoakin paremmin muiden asukkaiden tekemiset, jos vaan jaksaisivat taistella päivisin unta vastaan. 

juoksijaperä, maastoperä ja näyttelyperä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...