tiistai 27. elokuuta 2013

ILONkyyneliä.

Reilun kahden kuukauden maastotauon jälkeen oli aika lähteä koittamaan onneaan Jyväskylään ja Suomen Mestaruusmaastoihin. Ilolla oli juoksut heinäkuussa, joten se oli ollut erityistarkkailun alla koko elokuun ajan. Kyttäsin jatkuvasti ja melkein hermoromahdukseen asti sen jaksamista, intoa ja kuntoa ja kokeiltiin muutamalla viehetreenillä, onko pääkoppakin kunnossa kisaamista varten. Kun Ilo vaikutti vielä kisaa edeltävällä viikolla ihan omalle iloiselle itselleen, alkoi sen osallistuminen karkeloihin varmistua. Uni oli myös ilmoitettu ja sen kunnossa ei ollut moitittavaa, se on päässyt koko kesän kasvattelemaan kuntoa ja intoa tunnetusti riittää aina ja kaikkeen.

Kisa-autona toiminut Jumpy sovitti sisäänsä reissun ajaksi viisi whippetnarttua ja kahden naisen tavaramäärän. (kuvassa vasta häkit paikoillaan ;D)

Likat torstai-iltana vielä rennolla pyörälenkillä. Perjantaina illasta kulutettiin maantietä Jyväskylään Hillakujalle asti, eli vajaan parinkymmenen kilometrin päähän seuraavan päivän kisapaikasta. Huonosti nukutun yön jälkeen herätyskellon ääni ei houkutellut pirteään ylösnousuun. Päivä valkeni kuitenkin ihanan aurinkoisena ja aamutoimien jälkeen oltiin kisapaikalla klo 8 maissa. Ylikorkeiden narttujen olisi tarvinnut olla paikalla vasta 9:30, mutta matkaseurueemme norminarttu Iitun piti olla paikalla jo kahdeksan jälkeen. Lämmin ilma, lempeä tuuli ja kirkas auringonpaiste loivat loistavat puitteet kisapäivälle ja muiden koirien lähtöjä oli ihana seurata, kun ei satanut vettä niskaan.  


Ylikorkeiden narttujen porukka oli tosi kova. Uni ja Ilo arvottiin taas peräkkäisiin lähtöihin, (onneksi ei kuitenkaan samaan...)joten handlasin itse Unin ja Ilon toinen omistaja Teemu lähetti sen omalle osuudelleen. Uni oli vuorossa ensin ja sai parikseen ehkä parhaan mahdollisen, eli Wandan. :) Muut olisivatkin olleet turhan nopeita meidän etana-Unille. Minkäänlaisia odotuksia ei ollut, tavoitteena puhdas juoksu alusta loppuun. Ja Unihan juoksi. 

Uni alkuerässä, kuva Essi Tiihonen

Uni alkuerässä, kuva Essi Tiihonen
Hyvin meni parin kanssa yksiin ja molemmat juoksivat nätisti sieltä mistä piti. Uni näytti seuraavan viehettä yllättävän orjallisesti, eikä lähtenyt sooloilemaan. Heti alussa se veti hieman ennakoiden ekan mutkan, mutta sitten alkoi juosta hyvää juoksua ja maalissa odotti riemuissaan muovipussia repivä sinifawn-valkoinen! Olin todella tyytyväinen sen suoritukseen, kun siltä voi odottaa oikeastaan ihan mitä tahansa.. :D Hyvin jaksoi Uni viimeisetkin mutkat ja palautui nopsaan.
Ilo alkuerässä korjaamassa hieman pitkäksi mennyttä mutkaa, kuva Essi Tiihonen.


Jäin Unin kanssa odottelemaan hollille, jotta näin Ilon juoksun. Ei ole muuten ikinä jännittänyt noin paljoa. Rata oli mäkinen ja vaativa, pelkäsin kuollakseni että Ilo vetää lipat jossakin kohtaa. Ilolla parina jo tutuksi tullut Tinka, jonka arvelin taas kääntyvän ketterämmin. Hurja kiihdytys lähdöstä ja asenne näytti olevan kohdillaan. Ilo ei jäänyt peesailemaan vaan teki ihan omaa juoksuaan ja taisteli vimmatusti saadakseen pupun kiinnni. Ilon juoksu näytti erittäin hyvältä, ainoastaan viimeinen paha mutka meni pitkäksi kun tuli alamäkeen niin vauhdilla. Viimeisen mutkan joutui sitten hieman oikaisemaan, koska Tinka kääntyi paremmin ja oli vieheen kanssa jo edellä. Tappoloikka pupulle oli kuitenkin vertaansa vailla ja olin erittäin tyytyväinen myös Iloon! 
Tyytyväinen blondi. kuva:Essi Piironen
Tavoitteet saavutettu: Ilo pysyi pystyssä ja Unille puhdas suoritus. Ilo jaksoi painaa, vaikka suorituksesta ehkä puuttui se viimeinen puristaminen, jota sillä oli kesäkuussa Mustialassa. Olin aika varma, että noilla suorituksilla ne olisivat jossakin keskivaiheella, että nuoremmat nartut veisivät kärkisijat.
Tinka ja Ilo. kuva:Essi Piironen

Molemmat likat palautuivat alkuerästä hämmästyttävän nopeasti ja takaisin autolle kävellessä vastaan tuli Mr. Whiplandian, joka osoitti Iloa ja nosti pystyyn vain yhden sormen. Siis MITÄ?? Piikkipaikalla. Oikeesti?! Entäs Uni? Ai ihan hyvä juoksu siltäkin. Ohoh. Tulokset olivat kuulema jo seinällä, joten en turhaan laittanut koiria välissä autoon vaan lampsin tulostaulun kautta suoraan eläinlääkäriin finaalitarkkia varten. Uni oli, uskomatonta mutta totta, KOLMANTENA kahdeksasta ylikorkeasta tytöstä. Pisteet eivät olleet kovia, Ilo johti 224, toisena Of Streamline Misty Minefield pistein 217, Kolmantena Uni pisteillä 215 ja neljäntenä Ilona jolla oli jotain hieman päälle 200 pistettä. Samoin muilla pisteet olivat muistaakseni lähellä 200 tai vähän alle. Tytöt eivät siis levänneet yhtään ennen eläinlääkärille menoa, mutta jälleen kerran ell erikseen kehui Ilon rauhallista sykettä ja palautumista. Aika hieno juttu keväällä kun kunto oli huipussaan ja aivan uskomattoman hienoa nyt juoksujen jälkeen!

 kuva:Essi Piironen

Wanda ja Uni. kuva:Essi Piironen

kuva:Essi Piironen

kuva:Essi Piironen

Koko päivä meni jännittäessä. Kamalasti jännittäessä. Alkuerätulosten jälkeen päässä vilisi ajatuksia, odotuksia, toiveita.. "Voisiko Ilo voittaa? Entä jos se kuitenkin putoaa, täytyy valmistautua siihenkin. Jos innostun liikaa, se varmana putoaa. Se kyllä pystyy parantamaan vielä finaaliin. Mutta ei, ei se voi voittaa.." Ja seuratessa muiden hienoja suorituksia, kunnes oli taas aika lähteä lämmittelemään ponitytöt viimeistä rutistusta varten. Molemmilla näytti olevan paukkuja jäljellä, joten luottavaisin mielin uskalsin laittaa tytöt pitkälle ja haastavalle finaaliradalle, jossa katsotaan kenen kunto kestää. Alkuerärata oli todella jyrkkämäkinen ja mutkainen ja vielä 650m pitkä, mutta finaalirata oli vielä sata metriä pidempi! Finaalirata koostui pienesti kumpuluilevasta pellosta ja mutkista mutkien perään. Keskiosuudella oli Bean derbyistä tuttu kiihdytyssuora. Huh, siinä todellakin mitattaisiin kestävyyttä. Erittäin mielenkiintoista, että arvokisoihin oli saatu kaksi rataa, joiden avulla pystyttiin arvostelemaan todella kokonaisvaltaisesti jokaisen kaksi starttia juoksevan koiran juoksuominaisuudet. Arvelin finaaliradan olevan Ilolle paljon parempi, kun se pääsisi käyttämään vauhtiaan paremmin. Unin taas tiesin "Näkevän" liikaa, eli siis pystyvän lukemaan maastoa liian hyvin juostakseen orjallisesti pupun perässä.  
Viimeiset tsemppikuiskuttelut. Kuva:Marja Narvanto

Kuva:Marja Narvanto
Ilo oli tällä kertaa vuorossa ensin. Lähetin sen itse ja meinasin oksentaa, kun pelotti niin paljon, että miten tässä käy. Ehjä juoksu, se olisi tavoitteena. Rukoilin pystyssä pysymistä ja ehjänä maaliin tulemista, hyvälle näytti meno. Ensimmäisenä lähtökiihdytyksen jälkeen oli todella vaativa käännös vasemmalle, jonka Ilo suoritti hienosti. Tämän jälkeen muutama mutka ja nousu metsänrajan kiihdytyssuoralle.

Kuva:Marja Narvanto

 Hyvin meni. Sitten käänös, alamäki ja sitten koirat hävisivät kumpareen taakse. Pari juoksi nätisti ennakoimatta, joten molemmat pystyivät tekemään omaa hyvää juoksuaan. Kaikkea radasta ei nähnyt, mutta Ilo näytti tekevän hienoa työtä. Kumpareen takaa nousi ensimmäisenä punamanttelinen Ilo ja hyvin näytti vielä olevan voimaa ja vauhtia.Viimeinen mutka taisi tuntua jo aika raskaalle, koska käännös kesti, mutta niin siellä vieheellä vaan oli hyvin onnellinen ja itseensä tyytyväinen ihmelapsi. Jännäksi meni, pisteet tuomarit pitivät salassa palkintojenjakoon asti.
Kuva:Marja Narvanto
Finaaliradan jälkeen Lotta, Ilon kasvattajan vaimo, taputti pellonreunalla ja vissiin rata oli mennyt ihan onnistuneesti. Irtosi sitten allekirjoittaneeltakin jo pieni hymy kuvaajalle.

Kisakavereita taitaa myös vähän jännittää.
Kuva:Marja Narvanto

Uni juoksi Ilonan (Oochigea's Izbyiwanna) parina. Olin aivan varma, että se laittaa pelin pelleilyksi finaalissa ja hehehhee, niin se tekikin! Lähtökiihdytys oli hyvä, mutta jo ekasta mutkasta tyyppi päätti kokeilla hieman lyhyempää reittiä alas kumparetta, kun se arveli ettei pupu tule menemään vieressä olevaan viljapeltoon vaan jatkaa heinäpellon reunaa pitkin. Metsänrajasuoralle Uni sinkosi itsensä täysillä vissiin yrittäen katkaista pupun tien, mutta pupun vilahtaessa ohi joutuikin tekemään nopean suunnanvaihdon kuperkeikan kera. Eikun kirimään kaveria kiinni. Suoran jälkeen mutkat meni tyyliin: "Siinä se menee, hups, kääntyi, siinä se menee, hups, kääntyi.." Koko juoksu oli viimeisiä mutkia lukuunottamatta suoranaista sähellystä ja poukkoilua sinne tänne. Ei Uni kuitenkaan ihan miten sattuu juossut, kyllä se suunnilleen vieheen suuntaan tuli. Onneksi Ilona pystyi kaikesta huolimatta tekemään hyvän juoksun eikä konkari häiriintynyt Unin sähläämisestä. Mutta Unilla oli kivaa, se on pääasia ja esitti se yleisölle jälleen kerran sirkushuveja. ;)

kuva:Essi Piironen

Näin jonkinverran muiden yk-tyttöjen suorituksia ja muutama teki todella hienon näköistä juoksua, joten jännitti, että tuleeko joku nousemaan kärkikahinoihin ja pystyikö Ilo pitämään paikkansa. Normikokoisten urosten jälkeen oli vuorossa ylikorkeiden tyttöjen palkintojenjako. Jos ei ollut aiemmin päivällä jännittänyt, niin nyt jännitti.. :D Osallistujia sarjaan oli 8, yksi jäi finaalista pois ja finaalikoirista Wandan finaali oli mennyt penkin alle, joten aloitettiin palkitsemaan kuudenneksi parhaasta. Niinhän siinä sitten kävi, että Uni putosi kolmannelta sijaltaan sinne kuudenneksi. Sonja nappasi sen pojottamaan palkintokuvaa varten (kuusi parasta kutsuttiin tojottamaan eteen) ja itse jäin vielä yleisön sekaan jännäämään Ilon sijoitusta. Niin sieltä nimi toisensa jälkeen tuli ennen oman koirani nimeä ja sen finaalipari palkittiin kolmantena. Ilona (izbyiwanna) oli siis juossut huikean finaaliin, olisiko se noussut jopa Ilon ohi? No, vaikka olisikin niin Ilo saisi SERTin, koska Ilona on valio. Monta ajatusta ehti sinkoilla pitkin päätä, mutta toisena se Ilona palkintopallille kutsuttiin ja viimeisenä ykköspallille ohjattiin pillittävä omistaja (allekirjoittanut) hölmistyneen koiransa kanssa. 

Mietin vaan, että onko tämä totta ja tapahtuiko tämä meille. Onhan Ilo juossut aivan hemmetin hyvän kauden, mutta että tällainen kruunu kaikelle sille työlle, mitä on tehty. Ihan uskomatonta. Ilo voitti lopulta 25 pisteellä, eli jossiteltavaa ei jäänyt. Finaalipisteet olivat oman sarjan parhaat. 

Uskomatonta! 4 kilpailua tällä kaudella ja kolme voittoa. Ja tämä voitto vain viisi viikkoa juoksujen jälkeen. Huh. Kiitos ystävät rakkaat ihanasta päivästä, tsempeistä ja onnitteluista. Tämä harrastus on niin mukava ja joskus kun näitä tähtihetkiä tulee, on se ihan parhainta jakaa kaikista parhaiden ihmisten kanssa. Kiitos Ilon kasvattajille, että olen saanut tämän koiran osaksi elämääni. Kiitos, että tutustutitte minut lajiin ja autoitte alulle. :) Ilo on aivan huikea harrastuskoira ja ennenkaikkea se on päivieni piristys ja uskollisin ystävä. En voi sanoin kuvata, miten arvostan tuota koiraa. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. 
kuva:Laura Muuri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Whippet-Harrastajien maastot 28.4

Näistä kisoista ei saatu juuri mitään kuva- tai videomuistoja, mutta kyllä päivä jäi silti muistoihin huikeana kokemuksena. Ilo palasi ki...