torstai 8. joulukuuta 2011

Oiii, omistajalla alkaa huomenna joululoma.. Mennään whippetneitosten kanssa huomenna Kuopioon reiluksi viikonlopuksi, jonka jälkeen nelijalkaisetkin pääsee joulunviettoon maalle ja ovat varmasti hyvin mielissään. Ilon ja sinne lokakuussa unohtuneen frisbeen jälleennäkeminen on varmasti liikuttavan onnellinen.


Tänään iltalenkki olikin mielenkiintoinen, kun Joensuun rusakotkin oli päättäneet lähteä jaloittelemaan piiloistaan.. Koirapuistoa sivuavan kävelytien yli loikki yksi pitkäkorva ja meidän edessä pyörällä ajanut nainen pysähtyi kääntyäkseen katsomaan, mitä ihmettä teen koirilleni, kun ne kuorossa kiljuivat tuolle uskaliaalle jäniseläimelle. Tuli vähän hölmö olo, kun eihän rusakko enää ollut näköpiirissä ja nainen edelleen tuijotti meitä parinkymmenen metrin päästä. Nainenhan siis näki vain kävelytiellä seisovan punatakkisen koiranomistajan, joka oli kärsivällisesti paikoillaan sanaakaan sanomatta hihnoissaan kolme riemunkirjavaan takkiin puettua vinttikoiraa tuijottamassa ja huutamassa metsikön suuntaan. Eihän niitä voinut siitä edes torua, joten annoin niiden aikansa ulista jänön menosuuntaan ja pidin kaksin käsin remmeistä kiinni välillä jotakin taskussani olevasta juustopalasta whippeteille vihjaisten. Onneksi näillä ei ole tapana lähteä yhdessä ryntäilemään pupun perään, koska sitten varmaan oltaisiin menty whippetinvauhtia pitkin liukasta ja lumista nurtsia (omistaja narun perässä vieheen tavoin roikkuen..) Koska kun ne kerran kokeilivat omistajansa voimia päättämällä kaikki laskeutua ojaan, oli haba koetuksella. Ehjänä kuitenkin selvittiin!

Kotimatkalla Uni harjoitti taas tuota ihanaa tapaansa, jonka se aina muistaa rusakon nähtyään, eli hyökkäili kadulta remminmitan verran pihoihin, koska siellä on aina rusakko tai useampi. Tässä tilanteessa omistaja yleensä yrittää puhella Unille, että keskittyisi kuitenkin mieluummin juustopalaan, kun "ei siellä mitään pupuja ole" Uni oli toista mieltä ja niin olikin ruskea pitkäkorvainen hahmo yhden omakotitalon pihassa. Se seisoi selkä meihin päin hievahtamatta ja oli hauska huomata, miten whippetien päässä raksutti. Ensin ne pysähtyivät myös jokainen tuijottamaan tuota kymmenen metrin päässä sijaitsevaa möykkyä ilmasta hajuja neniinsä keräillen. Ne odottivat selvästi jokainen toistensa reaktiota ja jokainen oli valmis salamannopeaan nyhtäisyyn pihaa kohti. Tässä tilanteessa tyhmänrohkea omistaja olisi voinut sanoa jännittävällä äänellä: "onko siellä pupu, missä se on..?" Tämä koiranomistaja oli kuitenkin vielä sen verran järki päässä, että halusi minimoida riskin orapihlaja-aidan läpäisystä remmien perässä roikkuessa ja puhuikin:"hööhh, ei se mikään pupu ole, jatketaas matkaa." Tällä kertaa whippetit uskoivat, että jaa, ehkä se onkin kissa tai jonkun päästä pudonnut karvahattu, ja matka saatiin jatkumaan.

Eilinen iltalenkki tehtiin pitkin kaupunkia ja käveltiin kauppakatua pitkin takaisin kotiin. Kyllä oli taas ihmisillä ihmettelmistä ja jokainen vastaantullut lapsi kommentoi jotenkin whippetejä tai niiden takkeja. Omistajakin sai hymyn lähes jokaiselta joululahjapussukoidensa kanssa vastaan tallustelleelta ihmiseltä. 

Pyydän anteeksi vanhoja kuvia, mutta digikameran muistikortti on edelleen Jonnan läppärissä. Saadaan se viikonloppuna vihdoin takaisin ja sitten luvassa tuoreempia kuvia ja kuulumisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Someähky

 Taas alan ajautua ajatukseen, että palaisi päivittelemään tänne blogiin kuulumisia lähinnä oman päiväkirjan tapaan, jotta jäisi mukavia mui...