perjantai 14. marraskuuta 2014

Marraskuun puoliväli


Kuvapläjäys murusista:

Mida ja lentävät korvat ulkoilemassa.

Kaunis punabrindle Ruuti!

Pikkuisen oli alkuun jänskättänyt pentutreffeillä.

Väiski onkin jo taitava temppuilija! Kaveri Vinski näyttää vieressä vielä asteen hienompaa asentoa.

Pami on saanut uuden leikkikaverin kolme viikkoa nuoremmasta whippetpojasta. Näistä tulee varmasti oikein huiput juoksukaverit, kunhan vähän kasvavat!

Minna pelkäsi, ettei Håkanille tule ollenkaan erikoisia korvavaiheita. Pelko oli aiheeton.

Hurri käymässä omistajiensa tyttären whippetlauman lenkkikaverina. Hurrin ympärillä onkin aikamoinen lauma ruoskahäntiä, kun kotona on seitsemän ja naapurissa nämä neljä. :)

Håkan kävi riehumassa meillä. Tätä kultamurua naskalihampaineen nähdäänkin aina vähintään kerran viikossa. Håkan oli aivan huippuhienossa kiinteässä lihaskunnossa! 

Ja allekirjoittanut kidutti sitä leikkaamalla kynnetkin. 

Käytiin Norolla pöllyyttämässä hiekkaa viikolla oman lauman ja Jonnan puudeleiden kanssa.

Bodari-Mei


Mei piti porukalle pienen mäkitreenin..


Maailman mutkattomin Ilo. On se vaan helppo ja ihana koira. Sillä ei ole ikinä mitään erityistarpeita, se ei tee ilkeyksiä ja on vaan niin ihanan iloinen aina. Rakas Pilli. 

Mei ja lippis. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...