Minua hymyilyttää. Nopsaa hymyilyttää. Ensimmäinen kilpailu on nyt takana päin ja fiilis on uskomaton.
Viime tiistaina Nopsa kävi juoksemassa viimeisen ryhmäkokeen radalla 280 metrin matkalla. Kyselin sille sopivanvauhtiset kaverit, toisen nopeamman ja toisen hitaamman. Takasuoralla tuli sopivasti kontaktia sen nopeamman kaverin kanssa, ei reagointia meidän noviisilta. Kaarteeseen ei kunnolla kopeilta näe, mutta etusuoralla Nopsan juoksulinja näytti ihmeellisen ulkona olevalle normaalin kiskolle hakemisen sijaan ja se ei tuntunut pääsevän hitaamman kaverin ohi vaan ne menivät ihan tasapäin. Vieheelle se meni tappamaan hienosti ja olin tyytyväinen, ettei se välittänyt mitään tiivistunnelmaisen ryhmäkokeen tapahtumista.
No, mutta. Hitaampi kaveri olikin härkkinyt Nopsaa koko etusuoran ja estänyt juoksemasta kunnolla tai menemästä ohi. Juoksun tuomarina ollut sanoi, että siitä olisi tullut diski sille koekaverille jos olisi ollut oikea kisatilanne. Kylläpä ärsytti. Harmitti, harmitti niin paljon että laitoin Nopsan tuollaiseen tilanteeseen. Voitte uskoa, ettei meille jatkossa tule kuin satavarmoja ja entuudestaan tuttuja koejuoksukavereita. Tottakai minä Nopsalle testiä halusin siitä, mitä se sanoo juoksemisesta ruuhkassa ja niin edelleen, mutta en näin enkä vielä. Pelkäsin, että kaikki se älytön työ Nopsan kisavarmaksi saamisesta valuu hukkaan ja sille jää jotain kummituksia takaraivoon tuollaisesta kokemuksesta. Onneksi kuulin, ettei Nopsalla ollut ilmekään värähtänyt kaverin perseilystä vaan se oli katsonut tiukasti kohti viehettä ja yrittänyt juosta eteenpäin. Toivoin, että se ei ole noteerannut koko asiaa koska sen päässä on radalla yksi ainoa asia: viehe. Silti, harmitti todella paljon että nuori kokematon koira joutuu tuollaiseen tilanteeseen. Minun kallisarvoinen Nopsani, jonka kanssa olen tehnyt asiat viimeisen päälle varmasti ja oikein. Sitten käy näin. Mikä huonon onnen koira. Milloin viehe meinaa olla liian hitaassa vauhdissa kaarteessa ja Nopo juosta sen kiinni, milloin Nopsa seisoo jo kopissa mutta viehe ei liikahdakaan ajoissa mihinkään... ihan uskomatonta.
Voinette siis arvata, että hiukan ahdisti lähteä lauantai-iltana typerän koulutuspäivän jälkeen kohti Vaasaa. Tampereelta napattiin kyytiin Pami kotijoukkioineen ja jatkettiin matkaa Laihialle. Hotelli oli viimeisen päälle kuin jostain tosi tv -sarjasta tai kauhuleffasta. Olis ollu Sukulan Jyrkille vähän duunia tuossa murjussa. Löytyi putkitelkkarit ja lankapuhelimet, kuosit, lattiamatot ja tapetitkin suoraan 80-luvulta. Eikä se siis mitään, mutta huone haisi ihan kauhealle viemärille ja homeelle. Kaikesta huolimatta meillä oli Pamin osaomistaja Jennin kanssa älyttömän kivaa!
Onneksi ei ehditty muuta kuin nukkua kovissa sängyssä unisiiderin voimin yö ja aamulla helpotukseksi kello soitti aikaisin ja päästiin kohti 7 kilsan päässä olevaa kisapaikkaa. Olin ollut aiemmin Ilon kanssa samaisella pellolla kisaamassa keväällä 2014. Todella tasainen nurmipelto. En uskaltanut ilmoittaa Memmua kisaan, vaikka greyluokkaan olisi silloin saatu kuusi koiraa ja cacilit jakoon. Hirvitti ajatus siitä, että vauhti kohoaa ihan maksimiin ja vasta-ajettu nurmi on liukas aamukosteudesta.
Piri, Nopsa, Numa ja Pami
Sen sijaan minulla oli neljän vuoden tauon jälkeen whippet norminarttusarjassa. Nopsa. Tavoitteeksi olin asettanut puhtaan juoksun sekä alkuerästä että finaalista, sellaiseen olisin enemmän kuin tyytyväinen. Nyt se oli Nopsan tulikoe edessä. Alkueräpariksi Nopsa sai mukavan siististi juoksevan Lumin (Nurkkaniityn ee vuan lumivalakea), joten siltä osin olin hyvillä mielin. Kisat starttasi klo 9 ja Nopsa oli onneksi heti lähdössä 2, joten panikointiin ei jäänyt liikaa aikaa.
Kauhean nopea pikkuNopsa ei älynnyt startissa maassa lojuvaa viehettä vaan katseli vetolaitteelle päin. Vieheen liikahtaessa ei kuitenkaan ollut epäilystä mikä oli homman nimi ja Nopsa kääntyi ekan mutkan ihan ilmassa niin huikeasti, että ihokarvat nousi pystyyn. Niin ne nousivat myös toisessa mutkassa, johon Nopsa veti ihan kauheat lipat. Se meni katon kautta ympäri pari kertaa, mutta kun tekee tuollaisia voltteja harva se päivä Mein perässä heinikossa mennessään, nousi samantien ja jatkoi ajoa kuin mitään volttia ei olisi ollutkaan. Hyi hitto oli silti kauheaa katsottavaa. No tuon mutkan jälkeen Nopsa rupesikin juoksemaan. Helvetinmoisella vauhdilla mutta äärettömän tarkasti ja hitokseen ketterästi. Jos olisi kyennyt jännitykseltään videoimaan startin olisi saanut hienoa todistusaineistoa Nopsan taidoista. Juoksu oli todella upea, pari ei häirinnyt Nopsan menoa hitusenkaan vertaa vaan se teki ikiomaa juoksuaan todella hyvällä asenteella. Ei siis onneksi ollut jäänyt takaraivoon mitään tiistaisesta. Huikea tappoloikka ja hymy naamalla vieheellä seisova koira. Ai että!!
Paljoa voltti ei ollut onneksi pisteisiin vaikuttanut ja Nopsa oli saanut huiput pojot alkuerästä.
Nopo ei näyttänyt olevan voltistaan moksiskaan, ei kipeä tai jäykkä mistään. Pyysin eläinlääkäriä katsomaan sen normaalia tarkemmin finaalitarkastuksessa, mutta eipähän se kyllä mitään tarkkaa tsekkausta ollut nähnytkään. Onneksi on osaavia kanssaharrastajia ja Nopsa sai kroppaansa ammattilaisen kädet ja luvan juosta finaalissa koska mitään estettä ei löytynyt. Varattiin kuitenkin osteopaattiaika ensi viikon torstaille, jotta saa tsekattua ettei mitään jälkijumeja tai tukkoja päässyt syntymään. Tänään Nopsa sai juoksennella itsekseen metsässä palauttelulenkin ja näytti tosi hyvälle sen meno, onneksi! :)
No sitten finaaliin! Finaalissa Nopsalla oli parina samalla pistemäärällä ollut pieni ketterä narttu. Lähdössä Nopo muisti nyt jutun juonen ja vaani viehettä heti sen bongattuaan. Juoksu oli ihan huippuhieno, todella tarkkaa ajoa hurjan vauhdin kera ja käännökset se piti terävinä ja ketterinä, reagoi jokaiseen vieheen liikkeeseen. Ihan mahtavaa menoa, voi miten sitä katsoi ilolla. Tavoite täyttyi ja ylittyi kaikin tavoin.
En oikein voinut edes uskoa mitä oli tapahtunut. Lähdin jäähdyttelemään iloista ja loikkivaista Nopsaa ja purskahdin itkuun. Siis miten upea koira. Miten meidän yhteinen työ tuotti tällaisen tuloksen kaiken jälkeen. En ole vieläkään unohtanut sitä hämmentynyttä katsetta puolivuotiaan Nopsan silmissä, kun edessä ollut viehe ei kiinnostanut sitä kaiken muun pelottavan ympärillä olevan takia yhtään. Ei siitä mitään kisakoiraa pitänyt tulla ikinä. En uskonut omiin taitoihini, että saisin tehtyä siitä ikinä tarpeeksi varmaa kisoihin.
Mutta niin me yhdessä lähdettiin yrittämään ja tässä me nyt ollaan. Pitkän tien päässä, mutta uuden polun alussa kisauraa aloittelemassa. En voisi olla onnellisempi.
Nopsahan oli lopputuloksissa toinen ja se cacil meni kuonon edestä sitä enemmän tarvitsevalle. Nopsan finaalipisteet oli parhaat nartuissa ja alkuerän voltti varmaan vei jonkin verran pisteitä mutta mitä sitten. En todellakaan osannut lähteä hakemaan sille mitään kärkisijaa tai yli 500 pistettä ensikilvasta. Ihan supermahtavaa!
Pami kipaisi tosiaan kanssa tälle kaudelle viimeiset maastot ja alkuerissä oikovan parin kanssa surffailtuaan urku auki keskittyi finaalissa paremmin ja sai yhteispisteiksi SERTiin riittävät pojot. Sijoitus oli ylikorkeissa 9/14.
Upeat sertisiskokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti