sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Unohtumaton viikonloppu

Että tuota. On melko puulla päähän lyöty olo taas.

HVK:n kansainväliset syysmaastot kilpailtiin viikonloppuna Tuomarinkartanon pelloilla. Järjestäjät olivat ottaneet suuren koiramäärän takia käyttöön kaksi peltoa. Iso satsaus, mutta kannatti. Molempina päivinä finaalit oli juostu siihen aikaan, kun ne yhden pellon taktiikalla vasta aloitetaan. Vähän etukäteen jännitin, millaiset kelit sattuu ja millaiset radat pelloille on saatu aikaan. Koko viikon oli kuivaa ja niin oli kisapäivienkin ajan, hyvä niin.

Lauantaina kisasivat whippetit. Nopsa 21 muun nartun kanssa ja Väiski 19 uroksen sarjassa. Nartut juoksivat ensiksi.
Nopsalle arpoutui mukava nuori orjallisesti seuraava pari alkueriin ja siltä osin olin hyvillä mielin. Sänkipeltoon oli tehty todella tekninen siksak-rata, jonka Nopsa kyllä vetäisi oikein mallikkaasti. Nyt Nopsa tiesi heti alusta asti, mikä oli homman nimi ja vaani viehettä startissa.
 Jäätävä vauhti sillä kyllä on, mutta kun maksiminopeus alkaa hiipua näyttää nopeasti että koiran kunto loppuisi kesken vaikka siitä ei olekaan kyse. Nopsalla on yksinkertaisesti niin räjähtävä kiihdytys, ettei se mitenkään pysty pitämään sitä vauhtia yllä 600 metriä. Mutta kyllä meni tarkasti ja ketterästi. Palautui ihan hetkessä.
Nopsa sinisellä manttelilla. Kuvan otti Monna Miller

Väiski juoksi myös mukavan parin kanssa oman alkueränsä ja hienolle näytti senkin juokseminen. Hyvin paljon samantyylinen juoksu kuin Nopsalla, mutta Nopsa veti käännökset terävämmin. Väiskillä taas pysyi vauhti tasaisena koko matkan.

Alkuerätuloksia tipahteli ja Nopsa oli tuomareidenkin mielestä vetänyt hyvin. 
Huh, jännittämäänhän se alkoi mutta piste-erot olivat niin pieniä että finaalien jälkeen sijoitukset voisivat olla mitä vain. Ja finaalirata oli tehty niittyyn ajamalla pitkään heinikkoon ura. Tämä tarkoitti sitä, että sillä pellolla olisi todella helppoa pienestäkin virheestä hukata viehe kokonaan. 

Väpäkin oli vetänyt älyttömän hienosti. 

 Finaalit alkoivat nopeasti ja Nopsan vuoro tulikin yllättävän äkkiä. Parina oli samanlainen pieni narttu. Nopsa vetäisi taas ihan maagisen kiihdytyksen ja vei juoksua alkupuoliskon suvereenisti. Todella hyvin se veti uraa myöten, mutta ehkä aavistuksen liian lujaa.
 Puolen välin jälkeen vauhti taas hidastui, mutta hyvin Nopsa tuli lopunkin kaverin kanssa rinnatusten. Oli hienon näköistä menoa, ihana oli katsoa kahden taitavan whippetnartun vieheenajoa.

Väiski juoksi näyttelylinjaisen whippetin kanssa ja siinäkin juoksussa vauhtiero näkyi todella selkeästi. Väiski juoksi aivan upeasti, todella hieno veto. Tarkkaa juoksemista ja tiukkaa kääntymistä.



Olin kyllä ihan äärettömän ylpeä pennuista. Kaksi aivan erilaista rataa ja ne taipuivat hienosti molempien ominaisuuksiin. Pisteistä ei ollut mitään havaintoa, joten jännitettävää riitti palkintojenjakoon, joka alkoi whippetnartuilla.

15 narttua oli juossut sertin arvoisesti ja siitä pikkuhiljaa nimi toisensa jälkeen tultiin kohti kärkisijoja, eikä Nopsa ollut vielä saanut palkintoaan. Kun neljänneksi tullut palkittiin, aloin olla varma Nopsan toisesta sijasta. Kun kolmas palkittiin, alkoi jännitys nousta kurkkuun. Kun toiseksi tulleen koiran nimi alkoi Weikotin... valtasi minut ihan sanoinkuvailematon tunne. Ei ole todellista, minun Nopsani voitti. Koira, josta ei pitänyt tulla mitään. Voitti. Kv-kisan. 22 nartun sarjan. Nopsa.

Sitten minä vaan itkin onnesta ja hämmennyksestä. Samanlainen epäuskoinen mutta hölmön onnellinen olo kuin Bean voittaessa Suomi Cupin 2011. Tai kun Ilo voitti SVKLMM-13. Mutta ehkä vielä enemmän. Tiukka, jännittävä kisa ja vain yksi CACIL jaossa. Nopsan lähtökohdat kaikkeen ovat vaan olleet niin erilaiset. Bean ja Ilon kanssa olen päässyt rakentamaan kisavalmiutta ihan perussosiaalistamisesta, joten kaikki on ollu siltä osin helpompaa. Onneksi kokemus on karttunut ja olen osannut toimia superpotentiaalisen Nopsan kanssa oikein. Suuri työ sai upeimman mahdollisen palkinnon ja Nopsa pääsi näyttämään mihin siitä on.

Palkintomaggaran Nopsa sai heti finaalit juostuaan. Nopsahan oli kisapäivän minulla mukana ihan itsekseen ja on se vaan fiksu tyyppi. 

Whiplandian In Time

Ihan melko super kisauran aloitus pikkuraidalla. 

Siinä itkiessä ja vollottaessa ja ihmetellessä meinasi mennä ohi, että uroksia palkitaan ja oltiin jo viiden parhaan joukossa eikä Väiskiä oltu vielä mainittu. Se tuli lopulta kolmanneksi, tasapistein kakkosen kanssa ja vissiin kaksi pistettä voittajaan. Hurrrjaa. Hurjia pentuja! 
Whiplandian Indiana Jones 490p SERT 3./19

Whiplandian In Time 493p SERT CACIL 1./22 kennelpiirinmestaruus whippeteissä ja HVK:n maastomestaruus

Kaiken mahtavuuden päälle Ruotsista kuului, että Hurri oli juossut rataennätyksen uusiksi Järbossa.
Rakas Hurri! 31,83/484m ja rataenkka. Kuva: Örjan Bergwall

 Siis ihan uskomatonta. Minun käsissäni kasvaneet, Ilon rakkaudella hoivaamat pennut. En voi uskoa. Kyllä ne niin suurta onnea minulle ovat tuoneet olemassaolollaan.
Samat tyypit samana päivänä, mutta kaksi vuotta takaperin. 

No, kauheita juhlia ei pystynyt järjestämään, koska sunnuntaina oli oltava jälleen pellolla. Greyt aloittivat sänkipeltoradalta ja vähän jännitti säilyvätkö ne ilman reikiä oljista. Leikatut oljet olivat myös vähän liukkaita, Nopsankin tassu luisui parissa mutkassa eilen. 

Hymy naamalla kohti kisapeltoa.

Mei veti kyllä ihan upeasti radan taas. Nyt ei omistajaakaan jännittänyt liikaa, koska kuiva pohja ja koiran taidot tietäen osasin odottaa hienoa suoritusta. Törkeän hienosti kääntyi ja kanttasi ihan nelivetona mutkat ja niinpä todellakin näytti grey tekniikkaradalle taipuvan. Tappoloikka oli upea ja koiralla paukkuja jäljellä mukavasti. 


Hyvinhän se oli vetänyt.

Finaalit juostiin jo melkein aurinkoisessa säässä. 

Joko mennään?

Finaaliradalla Mei veti kuin hilleri tai kärppä tai jotain. Suu auki tuijotin ja ihailin sen upeaa menoa. Hurjasta vauhdista ihan maagiset kääntymiset. Huh huh. Kylläpä tuntuivat tuomaritkin arvostavan, 89, 93 ja 95 eli yhteensä 277 finaalista. Harmi, ettei ole videotodisteita.

Memmukin sai makkarrrraa palkintona kovasta urakasta.

Palkintojenjakoa odotellessa.
Ylituomari jakoi vintyt-pokaalin Memmulle sen suorituksista. No, onhan se ihan ilmiömäinen koira.
Little Bucharest What's My Name 537p. SERT BIF VINTYT-palkinto, kennelpiirinmestaruus, HVK:n maastomestaruus.

Että silleen. Neljät maastot, neljä sertiä, neljä voittoa, kolmesti Best In Field ja siinä neljännessä kisassa kaikista koirista toisiksi parhaat pisteet. 

Mulla on maailman hienoimmat koirat. Kaikki viisi. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Whippet-Harrastajien maastot 28.4

Näistä kisoista ei saatu juuri mitään kuva- tai videomuistoja, mutta kyllä päivä jäi silti muistoihin huikeana kokemuksena. Ilo palasi ki...