sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Ymmärrystä


Ensimmäiseksi kerron jännittävät uutiset pentuprojektiin liittyen: Häsän juoksu on vihdoin alkanut! Reilun viikon päästä olisi Oulussa treffit Henen kanssa. 

Päivitin vanhaa puolijärkkäriä ostamalla siihen käytetyn objektiivin. Ihan kuin uusi kamera olisi käsissä. Huippuhienoja kuvia saa, just mun kuvailuun sopiva. Ja mallit on ammattilaisia!




Kuten Nipun ruokailuilmeistä voi päätellä, se vihaa lisäravinteita. Sinkkijauhe, kalkki, merilevä. Siinä pahimmat, niitä Nippu kiertää kupissaan viimeiseen asti mutta syö lopulta kuitenkin kaiken. 



Memmulle käytiin hakemassa propalin virtsankarkailuvaivoihin, on toiminut! Onneksi virtsankarkailua ei ole ollutkaan ihan 24/7, vaan rakko falskasi lähinnä silloin kun Mei oli juonut normaalia enemmän (jumit, kivut, vatsavaivat jne saavat greyhoundin lutkuttamaan vettä lähes neuroottisesti olon helpottamisen toivossa..), mutta varsin riittävää sekin. Puhutaan kuitenkin melkein 30-kiloisesta koirasta ja kun täysi rakko tyhjenee tulee sitä pissaa sitten jonkin verran. Ja sehän tuli aina nukkuessa eli peteihin. 

Suloinen Häsä.


9-vuotias Ilo.  



Emma Hiilesniemen ottamia ihania metsäilykuvia: 
Nippu ja Uni. 

Ilo

On päästy kyllä hyvin tekemään pohjakuntoa tänä talvena pitkillä metsälenkeillä, kun maa on ollut sula ja pehmeä koirien juosta. Arkisin ei edelleenkään ehditä valoisalla metsään, mutta lähipellolla käydään useampaan kertaan viikossa, torstaisin juostaan maneesissa ja viikonloppuisin tehdään sitten näitä 6-9km metsälenkkejä, joissa vierähtää aina pari tuntia. Remmilenkkejä ei ole päässyt tekemään aikoihin, kun kadut on viljelty paksulti hiekotushiekalla ja sitä me vältellään viimeiseen asti. 

Unilla ei ikä paina!

Nippu ja Nipun velipuoli Bamse. Majakka ja Perävaunu siis. 

Nopsa, täysillä tietenkin. 

Nippu ja Bamse.

Ilo

Memmu

Nippu


Iloinen hönö. 

Häsä

No sitten blogitekstin otsikkoon. Nippu on taas oppinut olemaan kotona nätisti ja rennosti. Se sai haukkumisellaan nostettua itselleen sellaiset kierrokset, että se pissasi lattialle ja/tai pureskeli jotain. Nyt se ei ole tehnyt enää mitään, joten oletan palikoiden sen päässä asettuneen paikoilleen. Jotenkaan ei edes tajunnut tai muistanut omassa muuttuneessa arjessaan ajatella sitä, kuinka suuri muutos tämä lopulta on ollut koirille. Muutto. Rivitalosta kerrostaloon. Uudet lenkkiympäristöt, uudet hajut, uudet äänet. Katosi koirien elämästä muuton mukana myös todella pitkään jokapäiväisessä elämässä mukana ollut ihminen, vaikka ne minun koiriani ovatkin ja minä olen aina ollut pääasiassa se, joka niiden kanssa on touhunnut. Niiden yksinoloajat pitenivät, tosin ne pitenivät sopivasti jo kuukausi ennen tänne muuttoa, kun joutuivat tottumaan yhden ihmisen töissä käymiseen. Eli aiemman n.6 tunnin sijaan yksinoloaika lisääntyi muutaman tunnin. Ehkä Nipulta vaati vähän "liikaa", koska whippetit vaan sattuvat olemaan harvinaisen nopeasti sopeutuvia eläimiä. 

Memmulla oli omat ongelmansa. Ei niinkään muutoksissa, mutta siinä että se pelkäsi Nipun sitruunapantaa (joka muuten toimi täydellisen hyvin, turhaumahaukku loppui kuin seinään!). Minulla olisi myös toimivaksi todettu petsafen ultraäänihaukunestolaite, mutta en voi käyttää sitä koska Mei saa siitä slaagin. Siis se oikeasti tärisee ja läähättää paniikissa ja yrittää poistua asunnosta, riittää että se kuulee laitteen käynnistymisäänen. 

Nyt on saatu arki rullaamaan niin, että aamulla Mei saa aptus relax -tabletteja ennen aamuruokaa ja ulkoilua. Ulkoilun jälkeen käyn parvekkeella käynnistämässä pannan, ettei Mei kuule siitä tulevaa käynnistysääntä. Nippu ei onneks vissiin hauku se kaulassa ollenkaan päivisin, koska videon perusteella koirat nukkuvat kaikki rennosti ja rauhassa päivän läpi. Yhtenä päivänä meinasin unohtaa aptukset, ja annoin ne liian myöhään. Mei alkoi heti läähättää ja täristä, kun panta oli Nipun kaulassa. Onneksi se videon perusteella rauhoittui n. tunnissa ja pystyi nukkumaan loppupäivän. 

Whippetit ovat joko tottuneet rapun ääniin tai sitten eteisessä päivän ajan soiva radio sopivasti häivyttää sieltä tulevia ääniä eivätkä koirat reagoi niihin juuri ollenkaan. On kyllä ollut säätöä ja omassa stressitilassa on ollut hankala tasoittaa omat tunnetilat niin, ettei ainakaan niillä lietso koirien olemista yhtään. 

Parhaat tytöt! Kuva: Emma Hiilesniemi


Maneesikausi startattiin muutama viikko sitten!

Aina vaan sataa ja kuraa kantautuu sisälle. Minua ei muuten haittaisi tämä lumettomuus, mutta kun joka päivä sataa vettä ja tuulee ihan kunnolla, se alkaa jo vähän tympäistä kun sitä on nyt jatkunut jo MONTA KUUKAUTTA. Hiekkaa on kämppä täys koko ajan. Ostin eteiseen metritavarana kuramattoa Tokmannista, on se itseasiassa vähentänyt tarvetta lakaista lattiaa joka välissä. 

Unilla on rinnassa pehmeä rasvapatti, joka myös patologin tutkimuksen jälkeen lausuttiin hyvälaatuiseksi rasvakasvaimeksi. Jossain vaiheessa voisi poistaa sen, se ei onneksi vielä vaivaa koiraa yhtään eikä estä mitään liikkumista tai nukkumista. On ehkä puolikkaan kananmunan kokoinen. Mutta hinta-arvio poistolle oli 650 euroa. Eheh, autokin pitäisi huoltaa ja pentuprojektiin on varattava euroja, joten Uni patteineen saanee odotella vielä vähän aikaa. Teräsmummu Unsku. 

Palataanpas sitten astutusreissun kuulumisilla reilun viikon päästä. Peukut pystyyn! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Someähky

 Taas alan ajautua ajatukseen, että palaisi päivittelemään tänne blogiin kuulumisia lähinnä oman päiväkirjan tapaan, jotta jäisi mukavia mui...