tiistai 28. tammikuuta 2020

Täydellistä!


Kaksi viimeisintä astutuskeissiä on olleet erittäin tarkkojen urosten kanssa, jotka ovat astuneet ainoastaan yhtenä oikeana päivänä ja ihminen on saanut olla vähän avittamassa muutenkin the hetkellä. Niistä on oppinut itse todella paljon ja mukava, että nekin molemmat ovat lopulta tuottaneet toivotun tuloksen. 

Nyt jännitettiin sitä, miten hommat etenee ja sujuu kahden ensikertalaisen kanssa. Häsä ei ollut tätä ennen kahdessa aiemmassa kiimassaan näyttänyt mitään merkkejä sen mahdollisista tärppipäivistä. Osasin aavistella niiden kuitenkin olevan mieluummin myöhäisillä vuorokausilla kuin kovin aikaisilla, jos ja kun on tullut äitiinsä ja myös siskopuoli Pami oli perinyt nämä myöhäiset tärpit. 

Oli parasta, että päästiin testamaan Häsän kiiman etenemistä useamman eri uroksen kanssa ja Häsän sekä tietenkin myös urosten reaktioiden perusteella lähdettiin sitten Ouluun 13. kiimapäivänä, sunnuntaina 26.pv, jolloin oli myös Henen 2-vuotissyntymäpäivä. 

Astutus sujui kaikkien oppikirjojen mallisuorituksen tavoin, eikä koiria tarvinnut avustaa ollenkaan. Muutaman minuutin soidintanssit ja homma täyteen käyntiin. 15 minuuttia nalkissa.

Kaikki meni niin täydellisesti ja hyvin. Kaiken kruunuksi Häsä osoitti jälleen kerran, kuinka sopeutuvainen ja hyväpäinen eläin se on: tultiin yökylään Millin perheen luo ja Häsä ei yleensä tykkää tuntemattomista lapsista, varsinkaan juoksevista sellaisista. Mutta mitä vielä, hän muokkasi käytöksensä vierailumoodiin ja oli kuin kala vedessä. Olin niin pakahtua ylpeydestä, miten Häsä hoitaa tilanteen kuin tilanteen. 


Kertakaikkiaan paras koira ikinä.

Nyt vaan peukut pystyyn ja odottelemaan. Niin jännä ja ihana kevät toivottavasti tulossa. Jos ei pentuja, niin sitten aletaan treenata derbyihin. Eli varasuunnitelmakin valmiina.. 😁

Mutta tottakai toivotaan näistä kahdesta jälkikasvua ja jos sitä siunaantuu niin mielellään useampaa hassunväristä koomista sirkuskoiraa, näitä odottaa moni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...