Whippetin vauhtia : He ovat täällä!

Käpylehmä, joka oli hautonut pentujaan kuvanottohetkellä 61 vuorokautta.

6,5-vuotias Mei.

Auringonpalvoja Nopsa.

Lastensapalvoja Ilo hoiti lapsenlapsiaan vatsapeitteiden läpi, kun ei vielä muuten käsiksi niihin päässyt.

Tässä kuvassa 60 vrk.

Jos nyt ei vuorokaudessa muuta muutosta juurikaan tapahtunut, mutta maidot selkeästi laskivat myös etummaisiin nisiin.

11-vuotias Uni.

Memmu ja Nippu.

Nopsa.

Ilo.

Nippu.

Ja mitä tapahtui viimeisinä tiineysvuorokausina? Perjantaina käytiin metsälenkillä, Häsä vuoron perään leikki kävyillä ja etsi pesimispaikkoja. :D Perjantaina sen lämpö oli 37,4-37,5 useamman tunnin ajan, mikä oli edeltäviä päiviä selkeästi matalampi jo. Edelleen se söi hyvin, joi normaalia enemmän ja makasi pentulaatikossaan täysin rauhallisena. Se oli iloinen, häntää heiluttava itsensä.

Lauantaina lämpö laski aamulla 37,0 ja keikkui sitten päivän 37,4 asteen hujakoilla. Häsä kävi iloisesti lenkillä, kakosteli välillä ja kävi normaalia useammin kakalla. Yöllä se pyysi pari kertaa ulos ja uloste oli jo muuttunut liukkaammaksi. Aamulenkillä tuli pelkkää pientä lierua. Hän kuitenkin yllätti syömällä aamuruokaa. Sen jälkeen se meni Ilon viereen makkariin pedille nukkumaan vailla mitään huolta huomisesta.

Sunnuntaiaamuna lämpö laski 36,9 asteeseen. Häsä tyhjensi. Neljän maissa alkoivat poltot ja aika pian supistukset. Seitsemältä meni vedet. Supistelua, ponnistelua, kävelyä ulkona ja taas uutta yritystä.

Kymmenen jälkeen illalla lähdettiin sitten lopulta Tammistoon, koska kanavan perällä tuntui vain pennun häntä, eikä pentu suostunut millään liikkumaan ponnistelujen tahdissa eteenpäin. Se oli siis varsin hankalassa istuma-asennossa tulossa, eikä täpötäydessä kohdussa oikein mahtunut muuttamaan asentoaan. Klinikallakaan pentua ei saatu avitettua ulos eikä oksitosiinia uskaltanut antaa, koska pentu oli niin virheellisessä asennossa ja vielä lantionmutkan tuolla puolen.

Häsä meni ultran kautta leikkaukseen. Kohtu oli ollut aivan äärimmilleen venynyt, minkä johdosta se ei mahtunut kunnolla työntämään pentuja maailmaan. Kun Häsä avattiin, oltiin huomattu oikean kohdunsarven repeämä. Voitteko kuvitella sen tunteen, kun olet ystäväsi kanssa ajelemassa yöllä 24/7 auki olleesta Prismasta styroksinen kylmälaatikko sylissä takaisin kohti klinikkaa ja puhelin soi, puhelu alkaa näin: "Pennut on saatu ulos, niitä on paljon. Mutta sitten Hästä.."

"NIIN!?" sydän jätti lyömättä muutaman kerran, kun mietin onko se hengissä enää. "Joudutaan ottamaan kohtu pois kun on revennyt, onko se ok". Joo, hitot kohdusta kunhan saan sen Häsäni sieltä elävänä takaisin.

Klinikalla meille tuotiin huoneeseen laatikollinen kiljuvia koiranpentuja. Niitä piti alkaa kuivamaan ja lämmittämään. Hoitaja sanoi, että niitä on yhdeksän, kaikki saatiin elävinä ulos.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen huoneeseen tuotiin myös nukkuva Häsä ja seuraava operaatio oli saada kaikki pennut tissille edes hetkeksi ennen kotimatkaa. Kerttu sai viimeisenkin tajuamaan imemisen idean, kun olin maksamassa pientä sunnuntaiyön sektiokeikkaa ja lähdettiin takaisin Sipooseen.

Ennen Häsän saamista leikkauspöydältä ei pystynyt vielä iloitsemaan pelkistä pennuista yhtään. Sitten, kun Häsä viimein oli siinä pystyi vierittämään kiven sydämeltä pois. Minun urhein pieni koirani.

Seuraava jännityksenaihe oli se, jatkuuko Primperanilla loppuihinkin nisiin saatu maidontuotanto, kun emältä on kohtukin poistettu. Häsä oli lisäksi aivan taju kankaalla. Mutta, onneksi oli olemassa Ilo. Olin ajatellut jo aikoja sitten, että no kaiken varalta onneksi Ilolla oli kiima samaan aikaan eli se on valeraskaana juuri Häsän synnytyksessä. Että se ihan varmasti hoitaa pentuja, jos tarve vaatii.

Korvikepönikkä oli tottakai varulta kaapissa, jotta sitä ei tarvittaisi. Eikä tarvittukaan. Työnjako koiraperheessä oli selvä: Ilo pesi ja Häsä imetti. Näin mentiin ensimmäinen päivä pikkuhiljaa Ilon läsnäoloa vähentäen, samaa tahtia mitä Häsä palaili avaruustripiltään tänne ulottuvuudelle.