perjantai 21. helmikuuta 2020

Jännitys tiivistyy

Toinenkin positiivinen asia uuden objektiivin hankinnasta on seurannut, nimittäin tulee päivitettyä tätä blogia säännöllisesti kun johonkin tekee mieli laittaa kuvia näytille.

Nippu

Ilo


Häsä

Mei on rakennellut peruskuntoa sen verran hyvin, että ehkäpä sekin vielä ensi kaudella muutaman kisan juoksee.

Nopo 

Ilo ja Nopsa

Nipun mielestä +5 oli jo vesileikkikeli!

Häspätin astutuksesta on nyt reilu kolme viikkoa. Kiinnittymisvuotoa on tullut paljon pidempään ja enemmän kuin Ilolla ikinä. En tiedä onko se hyvä vai huono asia vai pelkästään hyvin yksilöllistä. Massu pömpöttää hieman, nisät ovat punertavat ja turvoksissa. Ruokahalu on pohjaton, lukuunottamatta pientä pahoinvointia, jonka huomasi ainoastaan siitä että Häsä söi normaalia hitaammin eikä kerjännyt minun ruokiani pariin päivään. Ensi keskiviikkona ollaankin ultrassa, jännääää!

Uni täytti eilen 11 vuotta! ❤️

Nopsakin on oppinut, että kamera:herkkuja. 

Nippu on muuttunut ihan aikuisen näköiseksi. 




Urpå ja Turpå



Muutamia ihan huippuotoksia on sattunut linssiin. Ja on hauskaa haastaa itseään yrittämällä jatkuvasti hankalampia kuvia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...