Tammikuun lopussa onnistuneen astutuksen jälkeen Oulusta Iisalmeen lumimyräkässä mitättömällä näkyvyydellä lumen pöllytessä pimeässä ajellessa mietin, että kyllä on oltava hyvä lopputulema tällä kaikella. Pieni 1300 kilometrin reissu uroksen luo toiselle puolelle Suomea. Astutus sujui täydellisesti ja ajoitus oli täydellinen. Nyt ollaan vajaassa puolivälissä odotusta ja kaikki on mennyt tähän asti hienosti. Ultrassa käytiin tänään ja kun kuvaruutuun ilmestyi samantien samalle näytölle kolme sikiötä varmistui se, että tulossa on todellakin iso pentue. Häsän mahan koosta ja kokonaisvaltaisesta lantion alueen leviämisestä olinkin osannut jo aavistella tätä. Sen maha on paljon isompi kuin Ilolla tuossa vaiheessa. Eläinlääkäri laski helposti yhdeksään ja arveli että molemmissa kohdunsarvissa voi kyllä olla viisikin pentua.
Ilo nuoli Häsän vatsaa yksi ilta ja sitten kävi siihen päälle nukkumaan. Kyllä ne koirat tietää enemmän kuin me ihmiset.
Että suunnitelmani töissä käymisestä kaikkina pentuviikkoina menee nyt uudelleen mietintään. 10 pentua 8h päivän aikana keskenään kotona... tuota tuota.
voi Pilli ja Pulla!
Semmosta. Nyt kasvatellaan masua ja toivotaan onnea loppuodotukselle ja synnytykseen. Kunhan kaikki pennut ovat terveitä ja eläviä, määrästä viis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti