keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Täydellinen Ilo

Sydämeltään puhdasta kultaa ja nyt myös täysin terveeksi ultrattu! Talvimaastoreissun peruunnuttua pakkasten takia omistaja ajeli Ilon sunnuntaina asioikseen Jyväskylään Whiplandiaan ja piteli itkua jättäessään ilopillerin sinne hoitoon. Kotiin ajaessa oli pala kurkussa ja kotiin tullessa vastassa vain kaksi ruoskahäntää, jotka saivat muutamana päivänä vahingossa kolmen koiran ruoka-annokset.. Omistaja on liian ehdollistunut kahmaisemaan ruokapussista tietyn kupillisen nappulaa ja sulattamaan tietyn verran lihaa ruokintakerroille. :D Uni ja Bea eivät valittaneet!


Ilo oli ollut oikein malllikkaasti hoidossa, mitenkäs muutenkaan.. Kyllähän se on niin älyttömän helppo koira, ettei siitä ole mitään haittaa missään, varsinkaan noin tutussa paikassa. Ruuan kanssa se tosin oli nirsoillut, kotona alkoi taas maistumaan :)
Tiistaina Ilo ja emänsä Disa kävivät siis Lahden Vethausissa sydänultrassa Lambergin Sepolla ja molempien sydämet olivat kuin olivatkin täysin terveet! Huippua!

Haha, ja olipa Lamberg ihan erikseen kehunut Ilon fysiikkaa ja lihaskuntoa. Ihan hyvin, on tuo mies varmaan aikas monta whippetiä edessään nähnyt ja läheltä tarkastellut! No, ihmekös tuo kun neiti ei ollut kahteen päivään syönyt paljoakaan, joten kunto oli kuivakka!  Ja siis onhan se kovassa kunnossa, ei siitä pääse mihinkään.
Nitro oli meillä viime viikolla hoidossa ja tyypit pääsi käymään maalla ja tassuviehetreeneissä samalla :) Kaikilla oli kauheasti intoa pitkän talven jälkeen ja Ilo oli taas niiiiin "töissä", ettei tosikaan.. :D
Ilo ja Nitro 

Niin ja tosiaan, kun Ilona nyt osoittautui terveeksi niin pumppunsa kuin silmiensäkin osalta, on ruettava pikkuhiljaa orientoitumaan siihen neljänteen koiraan ;) No onneksi tässä on vielä aikaa!

Lillillä on nyt siis
radalta SERT
maastosta SERT
näyttelyistä ERI
terveet silmät
terve sydän (ultra)

ja eiköhän siitä vielä ennen pentuja tehdä ratavalio! :) Joo, se on ylikorkea, mutta se on tällä haavaa ainut "virhe" koko koirassa, joten aika hyvälle näyttää! Ja jospa noita sisaruksiakin kävisi terveystarkeissa tässä ennen pentuja. Mutta omistaja on niin onnellinen! JEE!

Olipa kyllä aika ankeat aamut, kun Ilo oli kotoa pois. Kello soi, nouset sängystä ja laahustat vessaan. Yksin. Kukaan ei tule lelun kanssa häntä heiluen tervehtimään onnellisena ja iloisena uudesta aamusta. Uni ja Bea tykkäävät nukkua ja arvostavat aamu-unia, joten niitä ei saa hereille kun vasta ruokakupille. Mutta Ilo, se jaksaa joka aamu nousta suukottelemaan riemuissaan siitä, että omistaja herää! Uni selvästi kaipasi Iloa ja ne pitivätkin pitkän hoitohetken kun haettiin Ilo eilen illalla kotiin. Nyt on puhtaat korvat ja silmät molemmilla. Ihanat tytöt.

Luvan kanssa

 Odotuksia. Oletuksia. Olettamuksia. Toimintamalleja. Valmiit polut. Viitoitetut tiet ja reitit.  Talvella tapahtui monenlaista. L-pentueen ...