keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Kiireinen kevät tiedossa

Tammikuun lopussa onnistuneen astutuksen jälkeen Oulusta Iisalmeen lumimyräkässä mitättömällä näkyvyydellä lumen pöllytessä pimeässä ajellessa mietin, että kyllä on oltava hyvä lopputulema tällä kaikella. Pieni 1300 kilometrin reissu uroksen luo toiselle puolelle Suomea. Astutus sujui täydellisesti ja ajoitus oli täydellinen.  Nyt ollaan vajaassa puolivälissä odotusta ja kaikki on mennyt tähän asti hienosti. Ultrassa käytiin tänään ja kun kuvaruutuun ilmestyi samantien samalle näytölle kolme sikiötä varmistui se, että tulossa on todellakin iso pentue. Häsän mahan koosta ja kokonaisvaltaisesta lantion alueen leviämisestä olinkin osannut jo aavistella tätä. Sen maha on paljon isompi kuin Ilolla tuossa vaiheessa. Eläinlääkäri laski helposti yhdeksään ja arveli että molemmissa kohdunsarvissa voi kyllä olla viisikin pentua. 
Ilo nuoli Häsän vatsaa yksi ilta ja sitten kävi siihen päälle nukkumaan. Kyllä ne koirat tietää enemmän kuin me ihmiset. 


Että suunnitelmani töissä käymisestä kaikkina pentuviikkoina menee nyt uudelleen mietintään. 10 pentua 8h päivän aikana keskenään kotona... tuota tuota. 

voi Pilli ja Pulla!


















Semmosta. Nyt kasvatellaan masua ja toivotaan onnea loppuodotukselle ja synnytykseen. Kunhan kaikki pennut ovat terveitä ja eläviä, määrästä viis. 


perjantai 21. helmikuuta 2020

Jännitys tiivistyy

Toinenkin positiivinen asia uuden objektiivin hankinnasta on seurannut, nimittäin tulee päivitettyä tätä blogia säännöllisesti kun johonkin tekee mieli laittaa kuvia näytille.

Nippu

Ilo


Häsä

Mei on rakennellut peruskuntoa sen verran hyvin, että ehkäpä sekin vielä ensi kaudella muutaman kisan juoksee.

Nopo 

Ilo ja Nopsa

Nipun mielestä +5 oli jo vesileikkikeli!

Häspätin astutuksesta on nyt reilu kolme viikkoa. Kiinnittymisvuotoa on tullut paljon pidempään ja enemmän kuin Ilolla ikinä. En tiedä onko se hyvä vai huono asia vai pelkästään hyvin yksilöllistä. Massu pömpöttää hieman, nisät ovat punertavat ja turvoksissa. Ruokahalu on pohjaton, lukuunottamatta pientä pahoinvointia, jonka huomasi ainoastaan siitä että Häsä söi normaalia hitaammin eikä kerjännyt minun ruokiani pariin päivään. Ensi keskiviikkona ollaankin ultrassa, jännääää!

Uni täytti eilen 11 vuotta! ❤️

Nopsakin on oppinut, että kamera:herkkuja. 

Nippu on muuttunut ihan aikuisen näköiseksi. 




Urpå ja Turpå



Muutamia ihan huippuotoksia on sattunut linssiin. Ja on hauskaa haastaa itseään yrittämällä jatkuvasti hankalampia kuvia. 

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Helmikuu

Eikä talvea etelässä vieläkään. 

Ei lunta, eikä juuri pakkasia.


Tosin huomasin taas Savo - Pohjois-Pohjanmaa reissulla, että itseasiassa allekirjoittanut ei edelleenkään tykkää kylmästä, pakkasesta ja lumesta.. Eli ehkä sitä nyt asutaan sitten kuitenkin suhteellisen ideaalissa sijainnissa. Märkä, pimeä ja jatkuva hiekka ja kura sisällä sen sijaan alkaa vähän siepata. Tätä on jatkunut jo niin kauan.

Omat muruset Sipoonkorvessa. 






Välillä aurinko on vähän näyttäytynyt, muuten suurimmaksi osaksi on kyllä jatkuvasti pelkkää harmaata. 




Nippu ei mennyt enää miksikään pienestä lomareissusta, vaan se tuntuu nyt kotiutuneen tänne uuteen osoitteeseen ja makaa aivan umpiunessa päivät sängyllä. Todella ihana juttu. Sitruunapanta on edelleen kaiken varalta sen kaulassa, vaikkei se ole ollut päälläkään enää moneen viikkoon. 


Häsä on ihan sairaaaaan ahne ja sillä on öisin ihmeellisiä kuvioköllintäharjoituksia keskellä sänkyä. Jännäää, 26.2 on ultra niin sitten selviää onko masussa matkustajia. Kiinnittymisvuotoa tuli kaksi viikkoa astutuksesta. 

Nopsa pääsi Mein kanssa uimaan sunnuntaina. Nopohan on jostain syystä (tai no syy on se, että sitä syvästi vituttaa jos omistaja yhtään hermoilee uittohommissa kun yrittää saada maksimaalisen hyödyn 30 minuutin vuorosta) muuttunut varsin haluttomaksi uimaan uimalassa. Luonnonvesissä se menee ihan raivolla frisbeen perässä, mutta uimalaan mentäessä se on alkanut jäädä altaan portille seisomaan. Nyt kun jalkansa telonut Nippu ei ollut sähläämässä mukana, pystyin käyttämään kaiken energiani Nopsan kannustamiseen ja kehumiseen sen sijaan, että joudun hieman turhautuneena kieltämään ja rajoittamaan Nippua juoksemasta ympäri allasta tai estää sitä hyppäämästä altaaseen muiden päälle. Nopsa alkoi pikkuhiljaa taas suhtautua kannustuksiini ja frisbeen hakemiseen positiivisemmin ja lopulta se ui kuten ennen vanhaan, meni reippaasti ja haki ihan altaan toisesta päästä, repi ja leikki kanssani hakemallaan lelulla. Oli kyllä huippua!



Talvi käväisi kahden päivän vierailulla. Sitten tuli taas vesisade ja plussakelit.

Thanks, Bikes 😅

Häsän ilme 😂 tuo hieno valkoinen on Nipun velipuoli Bikes.


Tuossa taas Bikesin veli Bamse.



Bamse.

Sipoonkorven perusjengi: 
Nipa the faaraokoira, italianvinttikoira Jedi, Memmu, Ilo, Bamse, Uni, Häsä, Nopsa, Nippu ja cirneco Felix.

Häsä haisee nyt urosten mielestä vastustamattoman hyvälle. 

Isi-Voittokin oli aivan vallaton tyttärensä perään. 




Maili

Maili ja Qyono. On kyllä kivaa kuvailla, kun tuo kamera on niin näppärän kokoinen kuljettaa mukana ja tulee jopa onnistuneitakin kuvia välillä! 






Ihana Sesna. 

Upea ammattilaismallini Häsä. 

Metsä, paras paikka. 



Linssilude...

Yhteislenkeillä otetaan aina joku yhteiskuva! Tässäkin oon ihan ihmeissäni, kuinka oon onnistunu tarkentamaan KAIKKIIN koiriin. :D



Potti. 

Sulaa maata siis riittää, välillä tekee kahden päivän talven ja on hetken jäistä mutta sitten taas sulaa. Tänä talvena on päässyt tekemään ihan todella hyvät pohjat koirille, onpa helppo lähteä tekemään voimaa ja vauhtia tähän päälle sitten. Tosin enpä nyt tiedä ketä tässä niin treenaa sitten, Nippua vissiin. :D Mei tuskin kisailee hirveästi enää ensi kesänä, Häsä on mammalomalla ja muut eläkkeellä.  Mutta tavoite olisikin päästä jo toukokuun lopussa Lumijoelle hiekkamaastoihin Nipun ja varmaan myös Mein kanssa, Häsä pääsee kilpailemaan vasta heinäkuulla ja sen tavoitteena on PMM-kisa Tampereella ja sieltä tulos SMM-kisaan. Sittenpä alkanee taas kiima. Siinä välissä voisi tavoitella muutaman ratasertin. Mutta kuten nähty, suunnitelmat voivat mennä monella tapaa uusiksi, joten ei kannata sen tarkemmin ajatella vielä tulevaa kesää. Nyt nautitaan pitkistä metsäretkistä, joita ei kisakaudella oikein pysty tekemään ja annetaan kunnon kohota siinä sivussa. Otalampi tosin on ihan sula, että sinne pääsisi kohta vetojakin ottamaan jos haluaa. Vielä tosin ei ole kiire. 



Luvan kanssa

 Odotuksia. Oletuksia. Olettamuksia. Toimintamalleja. Valmiit polut. Viitoitetut tiet ja reitit.  Talvella tapahtui monenlaista. L-pentueen ...