torstai 19. joulukuuta 2019

Elämä ison lauman kanssa

Aika usein minulta kysytään, että miten pystyn pitämään näin monta koiraa. Ja siihen perään muutama, lähes aina toistuva, kysymys:



 Eihän niitä voi kerralla lenkittää?

Kyllä, todellakin ne lenkitetään kerralla. Ensinnäkin omistajalla on muitakin harrastuksia ja tekemistä, joten kaikkea vapaa-aikaa ei tule käytettyä siihen että koirat lenkittäisi osissa tai yksitellen.  Toisekseen, vinttikoirat on yleensä perussivistyneitä. Toki niillekin täytyy tavat opettaa ja lauman jokaiseen jäseneen on oltava suhde ja luottamus kunnossa, että homma toimii. Mennään koko laumalla paljon remmilenkkejä, mutta myös irti metsässä, pelloilla, suolla ja hiekkamontulla. Vanhin, eli Uni keskittyy nykyään omiin hommiinsa ja haistelemiseen, mutta kaikki muut (myös 9-vuotias Ilo) juoksevat yhdessä enemmän tai vähemmän alustan ja päivän mukaan. Aktiivisimmissa harrasteissa on mukana nuorimmat/kisaikäiset, jotka tarvitsevat enemmän aktivointia ja treenausta.

Sulla on varmaan iso asunto?

Ei, vinttikoirat on siitä hauskoja ettei ne tarvitse sisällä tekemistä. Ei se tarkoita, etteikö sisällä voisi temppuja touhuta esimerkiksi jos ulkona on pääkallokeli eikä pääse juoksemaan. Mutta kotona ne makaavat sängyllä ja sohvilla ja niitä näkee lähinnä ruokakupilla. Varsinkin, jos on käyty vaikka metsässä reippailemassa: koiria näkee seuraavan kerran iltaruokailulla tai pakollisella pissareissulla. Toki tässä on poikkeuksena nuori greyhound, joka sinkoilee superpallon tavoin kämpän seinästä toiseen ja kierrättää kalusteita ahkerasti.

Nehän syö ihan sikana?

Joo, greyt kyllä syö reilun kilon sapuskaa per päivä, per koira. Lihaa ja nappulaa sekaisin. Whippet sen sijaan on todellakin ”köyhän miehen greyhound” ja sen ruokamäärä on varsin kohtuullinen kokoonsa nähden.



Nuohan vaatii ihan tosi paljon liikuntaa, kyllä siinä saat sitten juosta niiden kanssa?

Joo tavallaan, mutta ei se määrä vaan laatu. Sitäpaitsi ne juoksuttavat itse itsensä, minä vaan ajan autolla pellolle, lämmittelen, lasken koirat remmistä puoleksi tunniksi ja lopuksi jäähdyttelen. Välillä käydään potkupyöräilemässä 20 minuuttia, välillä tehdään reipas 7km kävelylenkki, välillä samoillaan metsässä 2h. Monipuolista liikuntaa siis, mutta ei missään nimessä maratoneja joka päivä. Sprintteri on kuitenkin sprintteri. Kisasuoritus kestää 18-40 sekuntia matkasta ja kilpailun luonteesta riippuen. Lepo on kaikista tärkeintä näillä urheilijoilla, samoin kehonhuolto.

Miks niitä on noin monta? 

No ei siksi, että niitä nyt vaan pitää olla kuusi. Iso vinttikoiralauma tosin on aina ollut unelma, nyt se on totta. Mutta kyllä jokainen on tullut laumaan siksi, että sen on kuulunut tulla. Kynnenleikkuussa kynnenpaloja sinkoilee ja pestäviä hampaita riittää, mutta melkein samalla vaivalla ne hoitaa kuudelta kuin kahdellakin. Samoilla tulilla niin sanotusti. Auto täytyy valita lauman mukaan, se on fakta. Omassani on vain kaksi penkkiä eli kuski ja vänkäri, muu auto on täytetty koirien häkeillä ja varusteilla. Vinttikoirat ovat laumakoiria, ne nauttivat toistensa seurasta ja läheisyydestä.


torstai 5. joulukuuta 2019

Eroahdistusta vai muuttostressiä?


Muutin koirien kanssa viikko sitten Sipooseen. Täydellinen kompakti täysin uusi alimman kerroksen kerrostalokaksio lasitetulla parvekkeella lähestulkoon joenrannalla peltojen ympäröimänä, silti vain 400 metriä palveluihin. Sitä on Sipoo ja meidän uusi ihana koti. Lenkille pääsee talon nurkalta, pelloille joilla koirat voi laskea irti. Parvekenäkymä on joelle ja keskustaan, on vain kaksi kerrosnaapuria ja koko talossa vain neljä kerrosta (ei kauheaa trafiikkia rappukäytävässä). Töihin on vajaa kilometri eikä autoa tarvitse enää todellakaan kovin usein. 

No, tietenkin tästäkin löytyi varjopuolensa. Nimittäin Nippu, joka ei sopeutunutkaan muutokseen tuosta vaan. Se haukkui kolme ensimmäistä työpäivää pitäen ainoastaan puolen tunnin taukoja mekkalassaan. Unihan lähti huuhteluun mukaan ulvomalla ja sitä mukaa myös Ilo. Audacityn ääniraita näytti kauhealle. 

Eikä pelkässä ääntelyssä mitään, mutta Nippu kusi sänkyyn, peteihin ja lattialle ahdistuksessaan. Maanantaina kotona odotti vain yksi pissa, mutta tiistaina olikin sitten homma räjähtänyt käsiin. Nippu oli kaiken päälle syönyt makkarin ovenkarmia. Viisi tuntia siivottuani olin aivan täysin naatti, eikä netti vieläkään toiminut että olisin päässyt käyttämään digital dogsitteria tai Applen omaa valvontakamera-appia. Dap-haihdutin löysi apteekista tiensä meidän olkkarin pistorasiaan ja Aptus tabletit menivät tupla-annostuksella Nipulle. Oveen läväytin heippa-lapun ennen ensimmäistäkään valitusta: koiraltani muutossa kadonneesta aivosolusta ja siitä, miten yritän löytää sen mahdollisimman nopeasti. Keskiviikkona ei silti ollut ääniraitaan tullut toivottua muutosta, ja lattialtakin löytyi kahdet pissat. Keskiviikkoiltana sain vihdoin wi-fin toimimaan eli olin hieman varmempi torstain onnistumisesta, koska pääsisin iPadin kautta komentamaan Nippua turhasta haukkumisesta. 

Torstaina taas aamulla Nipulle kellon soitua Aptus-tabut naamaan, ruokaa kuppiin ja lauma ulos. Ulkoa tullessa Nippu käveli suoraan makkariin nukkumaan. Olin jo päättänyt ettei se vietä enää ikinä sängyn kanssa aikaansa yksin, mutta nyt pähkäilin mitä teen. Se valitsi itse rauhoittumisen sängylle lähdön hetkellä. Jos teen tästä nyt numeron niin sitten teen tästä numeron. Käännyin kannoiltani ja lähdin töihin toivoen parasta. Olin varannut luita tähän lähdön hetkeen, koska keskiviikkona Nippu oli malttanut syödä luun aivan hiljaa ennen haukkukonsertin virittelyä. Nyt en kuitenkaan uskaltanut nostaa kierroksia luulla, koska Nippu oli valinnut rauhoittumisen.


Lähdin töihin, dog monitor ilmoitti että koirista joku liikkui: Nippu oli lähtenyt makkarista tunnin yksinolon jälkeen ja käveli olkkarissa. Käytin apin kautta rentoa ”hyvä tyttö, oma peti” -komentoa ja koira paineli takaisin nukkumaan. Tätä tein muutaman kerran, kun Ilo hälytti jostain rapussa olevasta päivän varrella muutaman kerran ja myös Nippu nousi katsomaan mitä tapahtuu.
Toivottomalta tuntunut tilanne kääntyikin lopulta yllättävän nopeasti oikeaan suuntaan. Onneksi, sillä meinasi pikkuisen alkaa stressaamaan jo omistajaakin, joka mietti miten saada minkäänlaista naapurisopua aikaan näin huonon alun jälkeen.  


No sitten voi kehua näitä muita: kaikista eniten Häsää, joka ei ole ikinä muuttanut. Se on kyllä ollut pienestä asti kaikkialla aina aivan fine, itsenäinen ja itsevarma paikassa kuin paikassa eikä ikinä riippuvainen kenestäkään muusta. Ei nytkään, se jäi ensimmäisestä yksinolosta lähtien rennosti nukkumaan uuteen kotiin eikä se ihme kyllä muuten varsin äänekkäänä koirana vahdi yhtään rapun ääniä tai hauku niille päivisin vaan se vetää sikeitä sängyssä. Ai että se vaan on paras! Kaikinpuolin kyllä älyttömän hieno koira. 

Ilon ja sitä myöten Häsän juoksuja ei ole vielä näkynyt, saisivat nyt alkaa jo. Tuskaista odotusta tiedossa siis. Tai siis jos saisin valita, niin Häsä voisi aloittaa kiimansa ensi viikolla tai sitä seuraavalla, sattuisi hyvällä tuurilla astutus joulunpyhien aikaan, sillon ollaan nimittäin Iisalmessa eli huomattavasti lähempänä Heneä kuin täältä Sipoosta käsin. Peukut pystyyn!

Luvan kanssa

 Odotuksia. Oletuksia. Olettamuksia. Toimintamalleja. Valmiit polut. Viitoitetut tiet ja reitit.  Talvella tapahtui monenlaista. L-pentueen ...