torstai 19. joulukuuta 2019

Elämä ison lauman kanssa

Aika usein minulta kysytään, että miten pystyn pitämään näin monta koiraa. Ja siihen perään muutama, lähes aina toistuva, kysymys:



 Eihän niitä voi kerralla lenkittää?

Kyllä, todellakin ne lenkitetään kerralla. Ensinnäkin omistajalla on muitakin harrastuksia ja tekemistä, joten kaikkea vapaa-aikaa ei tule käytettyä siihen että koirat lenkittäisi osissa tai yksitellen.  Toisekseen, vinttikoirat on yleensä perussivistyneitä. Toki niillekin täytyy tavat opettaa ja lauman jokaiseen jäseneen on oltava suhde ja luottamus kunnossa, että homma toimii. Mennään koko laumalla paljon remmilenkkejä, mutta myös irti metsässä, pelloilla, suolla ja hiekkamontulla. Vanhin, eli Uni keskittyy nykyään omiin hommiinsa ja haistelemiseen, mutta kaikki muut (myös 9-vuotias Ilo) juoksevat yhdessä enemmän tai vähemmän alustan ja päivän mukaan. Aktiivisimmissa harrasteissa on mukana nuorimmat/kisaikäiset, jotka tarvitsevat enemmän aktivointia ja treenausta.

Sulla on varmaan iso asunto?

Ei, vinttikoirat on siitä hauskoja ettei ne tarvitse sisällä tekemistä. Ei se tarkoita, etteikö sisällä voisi temppuja touhuta esimerkiksi jos ulkona on pääkallokeli eikä pääse juoksemaan. Mutta kotona ne makaavat sängyllä ja sohvilla ja niitä näkee lähinnä ruokakupilla. Varsinkin, jos on käyty vaikka metsässä reippailemassa: koiria näkee seuraavan kerran iltaruokailulla tai pakollisella pissareissulla. Toki tässä on poikkeuksena nuori greyhound, joka sinkoilee superpallon tavoin kämpän seinästä toiseen ja kierrättää kalusteita ahkerasti.

Nehän syö ihan sikana?

Joo, greyt kyllä syö reilun kilon sapuskaa per päivä, per koira. Lihaa ja nappulaa sekaisin. Whippet sen sijaan on todellakin ”köyhän miehen greyhound” ja sen ruokamäärä on varsin kohtuullinen kokoonsa nähden.



Nuohan vaatii ihan tosi paljon liikuntaa, kyllä siinä saat sitten juosta niiden kanssa?

Joo tavallaan, mutta ei se määrä vaan laatu. Sitäpaitsi ne juoksuttavat itse itsensä, minä vaan ajan autolla pellolle, lämmittelen, lasken koirat remmistä puoleksi tunniksi ja lopuksi jäähdyttelen. Välillä käydään potkupyöräilemässä 20 minuuttia, välillä tehdään reipas 7km kävelylenkki, välillä samoillaan metsässä 2h. Monipuolista liikuntaa siis, mutta ei missään nimessä maratoneja joka päivä. Sprintteri on kuitenkin sprintteri. Kisasuoritus kestää 18-40 sekuntia matkasta ja kilpailun luonteesta riippuen. Lepo on kaikista tärkeintä näillä urheilijoilla, samoin kehonhuolto.

Miks niitä on noin monta? 

No ei siksi, että niitä nyt vaan pitää olla kuusi. Iso vinttikoiralauma tosin on aina ollut unelma, nyt se on totta. Mutta kyllä jokainen on tullut laumaan siksi, että sen on kuulunut tulla. Kynnenleikkuussa kynnenpaloja sinkoilee ja pestäviä hampaita riittää, mutta melkein samalla vaivalla ne hoitaa kuudelta kuin kahdellakin. Samoilla tulilla niin sanotusti. Auto täytyy valita lauman mukaan, se on fakta. Omassani on vain kaksi penkkiä eli kuski ja vänkäri, muu auto on täytetty koirien häkeillä ja varusteilla. Vinttikoirat ovat laumakoiria, ne nauttivat toistensa seurasta ja läheisyydestä.


torstai 5. joulukuuta 2019

Eroahdistusta vai muuttostressiä?


Muutin koirien kanssa viikko sitten Sipooseen. Täydellinen kompakti täysin uusi alimman kerroksen kerrostalokaksio lasitetulla parvekkeella lähestulkoon joenrannalla peltojen ympäröimänä, silti vain 400 metriä palveluihin. Sitä on Sipoo ja meidän uusi ihana koti. Lenkille pääsee talon nurkalta, pelloille joilla koirat voi laskea irti. Parvekenäkymä on joelle ja keskustaan, on vain kaksi kerrosnaapuria ja koko talossa vain neljä kerrosta (ei kauheaa trafiikkia rappukäytävässä). Töihin on vajaa kilometri eikä autoa tarvitse enää todellakaan kovin usein. 

No, tietenkin tästäkin löytyi varjopuolensa. Nimittäin Nippu, joka ei sopeutunutkaan muutokseen tuosta vaan. Se haukkui kolme ensimmäistä työpäivää pitäen ainoastaan puolen tunnin taukoja mekkalassaan. Unihan lähti huuhteluun mukaan ulvomalla ja sitä mukaa myös Ilo. Audacityn ääniraita näytti kauhealle. 

Eikä pelkässä ääntelyssä mitään, mutta Nippu kusi sänkyyn, peteihin ja lattialle ahdistuksessaan. Maanantaina kotona odotti vain yksi pissa, mutta tiistaina olikin sitten homma räjähtänyt käsiin. Nippu oli kaiken päälle syönyt makkarin ovenkarmia. Viisi tuntia siivottuani olin aivan täysin naatti, eikä netti vieläkään toiminut että olisin päässyt käyttämään digital dogsitteria tai Applen omaa valvontakamera-appia. Dap-haihdutin löysi apteekista tiensä meidän olkkarin pistorasiaan ja Aptus tabletit menivät tupla-annostuksella Nipulle. Oveen läväytin heippa-lapun ennen ensimmäistäkään valitusta: koiraltani muutossa kadonneesta aivosolusta ja siitä, miten yritän löytää sen mahdollisimman nopeasti. Keskiviikkona ei silti ollut ääniraitaan tullut toivottua muutosta, ja lattialtakin löytyi kahdet pissat. Keskiviikkoiltana sain vihdoin wi-fin toimimaan eli olin hieman varmempi torstain onnistumisesta, koska pääsisin iPadin kautta komentamaan Nippua turhasta haukkumisesta. 

Torstaina taas aamulla Nipulle kellon soitua Aptus-tabut naamaan, ruokaa kuppiin ja lauma ulos. Ulkoa tullessa Nippu käveli suoraan makkariin nukkumaan. Olin jo päättänyt ettei se vietä enää ikinä sängyn kanssa aikaansa yksin, mutta nyt pähkäilin mitä teen. Se valitsi itse rauhoittumisen sängylle lähdön hetkellä. Jos teen tästä nyt numeron niin sitten teen tästä numeron. Käännyin kannoiltani ja lähdin töihin toivoen parasta. Olin varannut luita tähän lähdön hetkeen, koska keskiviikkona Nippu oli malttanut syödä luun aivan hiljaa ennen haukkukonsertin virittelyä. Nyt en kuitenkaan uskaltanut nostaa kierroksia luulla, koska Nippu oli valinnut rauhoittumisen.


Lähdin töihin, dog monitor ilmoitti että koirista joku liikkui: Nippu oli lähtenyt makkarista tunnin yksinolon jälkeen ja käveli olkkarissa. Käytin apin kautta rentoa ”hyvä tyttö, oma peti” -komentoa ja koira paineli takaisin nukkumaan. Tätä tein muutaman kerran, kun Ilo hälytti jostain rapussa olevasta päivän varrella muutaman kerran ja myös Nippu nousi katsomaan mitä tapahtuu.
Toivottomalta tuntunut tilanne kääntyikin lopulta yllättävän nopeasti oikeaan suuntaan. Onneksi, sillä meinasi pikkuisen alkaa stressaamaan jo omistajaakin, joka mietti miten saada minkäänlaista naapurisopua aikaan näin huonon alun jälkeen.  


No sitten voi kehua näitä muita: kaikista eniten Häsää, joka ei ole ikinä muuttanut. Se on kyllä ollut pienestä asti kaikkialla aina aivan fine, itsenäinen ja itsevarma paikassa kuin paikassa eikä ikinä riippuvainen kenestäkään muusta. Ei nytkään, se jäi ensimmäisestä yksinolosta lähtien rennosti nukkumaan uuteen kotiin eikä se ihme kyllä muuten varsin äänekkäänä koirana vahdi yhtään rapun ääniä tai hauku niille päivisin vaan se vetää sikeitä sängyssä. Ai että se vaan on paras! Kaikinpuolin kyllä älyttömän hieno koira. 

Ilon ja sitä myöten Häsän juoksuja ei ole vielä näkynyt, saisivat nyt alkaa jo. Tuskaista odotusta tiedossa siis. Tai siis jos saisin valita, niin Häsä voisi aloittaa kiimansa ensi viikolla tai sitä seuraavalla, sattuisi hyvällä tuurilla astutus joulunpyhien aikaan, sillon ollaan nimittäin Iisalmessa eli huomattavasti lähempänä Heneä kuin täältä Sipoosta käsin. Peukut pystyyn!

tiistai 22. lokakuuta 2019

Ei se määrä, vaan se laatu

Vuosi sitten pidettiin kotona sairastupaa, mutta tänä vuonna oli Maanvaiva Oy varannut virkistysviikonlopun Hailuodon maastoista. 

Mei ei lopulta kisannut, kun se ei ole ollut mielestäni täysin kunnossa ja Nipulla ei riittänyt ikä viralliseen starttiin, joten se testasi radan aamulla nollakoirana. Yleensä olen natsitarkka siitä, että kisaviikolla ei juosta irti, mutta Nippu on varsin raskas elukka, joten se oli juossut pari päivää maalla ennen Hailuotoon matkaamista. Alun radasta Nippu vetikin todella hienosti ja terävästi kääntyen, mutta puskan jälkeen radan loppupuoli meni vähän juoksennellen eivätkä Nipun kultakalan aivot enää kyenneet ajattelemaan viimeisiä mutkia skarppina. Kaikkinensa kuitenkin hieno veto ja ensi kaudella toivottavasti päästäisiin aloittamaan jostain hiekkamaastoista kisaura! 👏🏻

Matti Näsä eli Häsä kisasi jälleen suurimmassa kilpailuluokassa, narttuja starttasi 19. Pariarvonta jännitti, Hailuodon puskaosuudessa viehe hukkuu helposti jos pariksi sattuu reilusti ennakoiva veteraani. Meillä kävi superhyvä tuuri ja Häsän pariksi arpoutui suunnilleen samoja ikiä oleva Softrack Hypersweet. Kylläpä tyttöjen juoksu olikin upeaa katsottavaa, ne olivat supertarkkoja ja ketteriä, hiekka pöllysi mutkissa ja koirat vaihtelivat sujuvasti ajolinjoja saadakseen parhaan tähtäimen vieheeseen. Alkuerästä ei oikein nähnyt muuta kuin alun ja lopun, mutta pisteitä kuunnellessa huomasi että oli siellä juostu oikein hienosti. Muutkin olivat juosseet, Häsällä upeat 243p ja sijoitus silti vasta 7./19! 



Häsä ja velipojat.

Finaalipariksi saatiin Häsästä yhden pisteen perässä ollut näyttelylinjainen narttu. Nyt radan lähtö oli niin, että koko radan näki lähtöpaikalta. Voi hurja mikä juoksu. Häsä meni kuin sähköankerias, tuollainen tekninen ja tosi mutkainen rata näytti todellakin olevan Häsän heiniä. Korvat vaan heilahtelivat mutkaan tullessa ja yksikään käännös ei mennyt pitkäksi. Ennen starttia sateelle (oli aivan karmea keli) selkänsä kääntänyt ja istumaan ruennut Häsä ei paljon hyytävää merivettä karttanut, kun viehe kävi aivan vesirajassa yhden mutkan. Pari juoksi aivan huippuhienosti Häsän kanssa yhteen, Häsä sai toki etua kun oli sopivan verran nopeampi. Tiesin, että juoksusta on tultava reippaasti pisteitä. Se oli sellainen Memmujuoksu nimittäin. Sellainen, että iho nousi kananlihalle. 

En ehtinyt kuunnella pisteitä, mutta ne tulivat sopivasti onlinetulospalveluun litimärkänä jäähdyttelyn lopuksi mökkiin palatessa, ja kyllä: 264 pistettä pätkähti siitä juoksusta. 
Kuva: Koska Pikka

Aloin päässäni laskeskella, että hetkinen ei muissa lähdöissä näyttänyt tulleen yhtä kovia pisteitä että tuolla tuloksellaan Häsä nousee reippaasti sieltä 7.sijalta. Sitten piti Lotan kanssa ottaa ihan kynä ja paperia. Ja todeta, että niin siinä taisi käydä. Häsä nousi voittoon, 2 pistettä jo alkuerien jälkeen toisena olleen ohi. 



Palkintojenjaossa ei siis tällä kertaa tullut yllätystä, mutta voihan vitsit mikä huikea Häsä! Kauden ekassa kisassa hyvä tasainen pistesaalis ja sijoitus puolen välin paremmalle puoliskolle, ja kaksi muuta kisaa sitten voitettiin. Vaikka mitään ei odotettu tai toivottu muuta kuin sitä että päästäisiin yhdessä kisaamaan ja ehjänä kisoista pois. Nyt on kyllä melko mukava jäädä odottelemaan tulevia juoksuja ja pentuprojektia, kun Häsä järjesti mukavat näytöt tähän kauden loppuun vielä taidoistaan. Vaikka olisin minä käyttänyt sitä jalostukseen ilman näyttöjäkin, minä tiesin että mihin siitä on. 

Välillä sitä aina havahtuu siihen, että pakko sitä vaan on tehdä jotain oikein näiden koiriensa kanssa kun koira toisensa jälkeen juoksee maastoissa näin hyvin.

Ilo täyttää ensi kuussa 9 vuotta ja Uni sitten helmikuussa jo 11! Kumpaakaan ei kyllä ikä hidasta vielä pätkääkään, ihana kun on saatu nauttia näin monista terveistä vuosista. 
Rauhallista talvitaukoa kaikille kisakavereille ja lukijoille. Päivitellään tännekin toki Häsän pentueprojektin etenemistä. :) 






















maanantai 30. syyskuuta 2019

Mahtava Mehukeisari ja Mieletön Matti Näsä

Mei voitti elokuun lopulla Pohojanmaalla toisen kerran suomenmestaruuden. Se juoksi 13.kisansa ja voitti 12.kerran. Jos poikkeus vahvistaa säännön niin voidaanko jo sanoa, että oikeastaan Mei on mahdoton voittaa. Virossa voitto vietiin siltä tuomaripelillä, mutta juoksemalla sitä ei ole vielä kukaan voittanut.


Vaan eiköhän sekin päivä vielä koita, finaalissa Mei nimittäin jo lähes oikoi, ennakoi ainakin reilusti. Eli ei se enää ole tarpeeksi tyhmä juostakseen täysin orjallisesti vieheen jälkiä.


Tällä kaudella tuskin mennään enää muualle kuin Hailuotoon ja katsoo nyt mitä ensi kaudella, en oikein ehkä raaski enää 7-vuotiasta isoa koiraa kovin usein niin rankkaan tehtävään laittaa, mitä maastopupun kiinniottaminen on. Palautuminen ja valmistautuminen on nyt jo ihan erilaista kuin nuorena. Haluaisin sen kuitenkin ehjänä eläkkeelle, kun se vielä sitä on. Mutta on se kyllä ollut huima juoksija. Jännä nähdä, miten paljon Nippu pystyy Mein saappaita täyttämään, yllättävän ketterästi se kyllä pellolla perässä vetää ja juoksuttaa itse Memmua suolla niin ettei Mei saa sitä kiinni. Ensi kaudella sitten Nipun vuoro.


No sitten tämä Häsä. Huonon onnen Häsä. Vuosi sitten ei kukaan osannut sanoa, kuntoutuuko Häsä edes normaalia irtijuoksua kestäväksi, oikeastaan tapaturmayönä ei osattu vielä sanoa pystyykö se kävelemään normaalisti. Kuntouduttiin, ehdittiin yhteen kisaan ja alkoi kiima. Kiimasta palauduttiin rauhassa, sitten venähti varvas.

Mutta nyt Häsä oli kunnossa, joten uskaltauduin ilmoittamaan sen maastoihin. Halusin nähdä, vieläkö se pieni lohikäärme nousee koirasta esiin, mikä siinä näkyi vuosi sitten maastoharkoissa Hyvinkäällä. Helsingissä oli kv-maastot ja kun oli ollut sopivan sateista, tiesin ettei pelto olisi pohjaltaan liian kova . Odotuksina oli tasan ja ainoastaan ehjä koira pellolta takaisin, niin paljon vastoinkäymisiä meillä on ollut eikä Häsän kanssa ole samanlaisia menestymistavoitteita kuin muiden. Se on jo oman elämänsä voittaja.


No, ihana rauhallinen Häsä, ”mikä siinä on vikana?”, istuu rauhassa eläinlääkärijonossa, vaikka aidan takana aloitetaan jo kilpailuvedot. Oman vuoron koittaessa se on ensin menossa kaikista radan porteista joihinkin lähtökoppeihin, mutta sitten se bongaa maastovieheen. Sen jälkeen jotain tapahtui ja se horroksessa ollut lohikäärme puhalsi ensimmäiset savut. Mikä keskittyminen.


Ekassa mutkassa multa lensi, kun Häsä käänsi siihen. Joka vieheen liikkeeseen Häsä reagoi nostamalla korvia, se teki hurjan tarkkaa työtä. Vieheelle kunnon tappo ja aivan raivopäinen repiminen ja taistelu. Tätä siltä ei näe radalla. Olin niin onnellinen, että se pieni lohikäärme oli siellä vielä ja se pääsi nyt esille. Tähän Häsä on luotu. Tässä se loistaa ja on ”aidoimmillaan”. Ravijoella kauden alussa Häsän meno oli kyllä hienoa, mutta ehkä se ei vielä ollut täydellisessä tikissään tai sitten samana iltana alkanut kiima jo sekoitti sen päätä. Mutta nyt se näytti minulle sitä, minkä näin sen tekemisestä ihan vauvana. Se vietikkyys ja sinnikkyys, se palo silmissä.


Olin niin onnellinen. Varvas ei ollut mennyt miksikään, lapa oli kunnossa ja koira täynnä onnea. Sitten putosi leuka, kun näin tulokset ja Häsä oli neljäntenä pisteillä 242. Narttuja starttasi 36. Voi mikä superpaviaani. 

Finaalissa Häsä lensi, se juoksi vähintään yhtä hyvin kuin alkuerässä, tuli loppuun asti puutumatta ja sai loppusuoralle niin hyvän linjan että pääsi tekemään vieheelle huippuhienon tappoloikan. Se oli aivan raivopäänä tappamassa viehettä eikä kyllä antanut parille yhtään tilaa vaan puski naama vieheessä kiinni ja yritti päästä koko suikalekasan päälle makaamaan.


Olin pitkän jäädyttelylenkin jälkeen buffassa hommissa palkintojenjakoa odotellessa ja välillä kävin katsomassa löytyykö kilpakirjaa laatikosta, jonne laitettiin kaikkien kirjat seitsemännestä sijasta taaksepäin. Kuusi parasta sai palkintonsa vasta podiumilla. Ei löytynyt kirjaa, eli ehjänä pysymisen lisäksi Häsä oli tehnyt huikean suorituksen ja pysynyt kuuden parhaan nartun joukossa.

No, kun whippetnartut viimein palkittiin meni koko keissi vähän sumussa, koska Häsän nimeä ei vain kuulu. Kun kolmanneksi tullut kutsuttiin pallille, olin aivan äimänä että hitto vie Häsä saa täältä mukaansa myös kv-kokeissa jaettavat cacilin tai vara-cacilin.

Mutta siis, lopulta Häsän nimi sanottiin ihan viimeisenä. Se voitti nartut, se sai cacilin, se sai sertin, se oli kennelpiirinmestari ja Helsingin vinttikoirakerhon mestari. Minun pikku-Matti.


maanantai 5. elokuuta 2019

Kinesioteippiä

Sunnuntaina

Torstaina

Olisko se sitten se karmanlaki, vai mikä lie.. Häsä sulatteli kiimapöhöt ja alkoi olla tosi hyvässä tikissä, joten tein sille syksyn ekat kisailmot. Seuraavana päivänä sen varvas oli turvoksissa. Koirat rallasi landella ja koska hullu-Häzää puskee pelotta kahden 30-kiloisen greyn välistä, oon aika varma että toinen virtahevoista on astunut Häsän kissantassun päälle. 

Laitoin sen heti remmiin ja tukiteipattiin varvas kinesioteipillä. Missään vaiheessa Häsä ei ontunut, eikä varvas ollu löysän tuntuinen, mutta haluan pelata varman päälle, ettei saada tästä pidempiaikaista vaivaa. Varasin Häsälle tälle päivälle ajan virallisiin selkäkuviin Hakalan Lauralle ja toivoin että samalla saadaan myös lisäinfoa varpaan tilanteesta. Varpaassa tosiaan oli pieni venähdys varpaan tyvinivelessä. Mutta onneksi ei repeämä, eikä todellakaan mikään paha. Mennään vielä pari viikkoa remmissä ja sitten jos ja kun turvotus on laskenut, palataan normaaliin liikuntaan ja hiekkaradoille kisaamaan. SMM ja Hailuotoa lukuunottamatta muutkin maastot jätetään tältä kaudelta väliin. Samaten Kartanolla juokseminen. 

Onni onnettomuudessa, että taidetaan päästä suht vähällä. Varvasvammat ovat aina ikäviä ja monesti pitkiä vaivoja. 

Häsä myös kuvattiin samalla käynnillä. Selkäkuvat näyttivät oikein hyviltä ja ne lausuttiin hyvin pian käynnin jälkeen myös kennelliitosta: LTV0 SP0 VA0 🙏👍
Häsä kävi uusintamittauksessakin, 47,4cm eli milli lähti. Oikein täydellisen kokoinen. Painoa on 12,5kg.

Lonkkia ja kyynäriä vielä odotellaan, lonkkamaljoissa oli mataluutta, mutta toivottavasti sieltä ei lausuta sen kummempaa kuin B/B.

Eilen käytiin Nikkilässä lenkki ja otin piiiitkästä aikaa Ilollle frisbeen mukaan. Hän oli asiasta niin onnellinen, että kantoi oranssia lättyään koko matkan, 4 kilometrin lenkkipolun, pellolle. Supermamma, juoksi tuulispäänä menemään.
Pinkit teipit 

Ilo ja Häsä 

Söpikset. 
KamaRaoul

Pippus

Häsä ja Ilo maalla

Pippus herää uuteen loma-aamuun landella 

Kyllä sattui kelit kohdalleen meidän landeviikolle, koirille kasvoi melkein evät kun ne lilluivat lämpimässä järvessä monta kertaa päivässä. 





Pölö ja Pippus eli virtahevot.


Pikku-Nopo, ihan kohta 5v!

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Erkkari, Kalakukkomaastot ja pentutreffit

Kuva Taru Lehtonen 
Käytiin 19.7 Suomen greyhoundyhdistyksen järjestämässä erikoisnäyttelyssä Helsingin Tuomarinkartanolla. Tuomarin piti olla käyttökoiria arvostava, mutta niinhän siellä parhaiten pärjäsivät oikein kunnon geelit, ja yhtä vaille kaikki juoksijat saivat vain erittäin hyvän. Nippu esiintyi omalla vuorollaan aivan superhienosti! 

Loppukilpailussa sitten loppui kärsivällisyys ja käytös oli oikein Nippumaista. Palkinnot olivat ihan huikeat vaikkei edes oikeastaan pärjätty. Huippua SGY!

Mei erkkarissa KÄY EH KÄK 2 VSP ratakoira
Kuva Taru Lehtonen
Nippu erkkarissa JUN EH JUK 1 BIS JUNIORI
Kuva Taru Lehtonen


Mei esiintyi todella kivasti, tuomari sanaili siitä kauniin arvostelun, mutta ilmeisesti huono karva pudotti laatuarvosanan.

Kuvat Taru Lehtonen

Helsingistä ajeltiin samana iltana Kuopioon ja seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan teltasta ylös pellolle kalakukkomaastoihin. Mei juoksi, juoksi edelleen hienosti mutta pienesti siitä jo huomaa että se osaa arvella hieman vieheen mahdollista suuntaa. Pisteet silti edelleen huikeat: 510. Kahdestoista kilpailu, Kahdestoista serti ja kaikissa kisoissa huipputason pisteet, ei yhtään kisaa alle 500 pisteen. Voitti siis. Mutta kaksi muuta greytä juoksivat myös upeasti, molemmat sertisuoritukset! 



Upea Mei. 

Samana päivänä oltiin sovittu 7kk ikäisen L-pentueen tapaaminen kisojen yhteyteen. 
Kaikki pääsivät paikalle ja Leian omistaja Kaisu otti kaikista hienot posekuvat. 

Lyrica-Lyydia, Celia 

Levozin-Leila, Leia 

Latisse-Laila, Milli 

Litium-Lissu, Mana 

Leponex-Lennart, Lenni 


Kisojen jälkeen käytiin yksi yö maalla ja sen jälkeen karautettiin Pohjois-Karjalaan Väiskin, Vuudin ja Vinskin luo. 











Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...