tiistai 20. marraskuuta 2012

M niinkuin Marraskuu ja M niinkuin Muutoksia

Uni on alkanu tahtojen taisteluun oman ruoka-addiktionsa, sääntöjen ja omistajan toiveiden kanssa. Steriloinnin myötä ruokahalu on vaan entisestään suurentunut ja Unin itsehillintä pettää kuten suklaalevyä tuijottavan omistajansakin useammin, kuin olisi tarpeen. Samalla jäniksensaalistaja saa myös hyvää reisitreeniä, on keittiön portti kuitenkin melkein 1,5m korkeudella. Uni on myös palannut vanhoihin tapoihinsa ja hepuloi metsässä. Eikä aina niin turvallisissakaan paikoissa. Kumpi lie pahempi: jäneksen perässä painelu vai päätön revittely kuusenoksien, kivien ja kantojen seassa? Noo.. Saapahan Ilo vähän koordinaatiotreeniä. 

Ostimme uuden sohvan arvon whippeteille. Testihenkilöt työssään Vaikuttaisi täyttävän laatu- ja pehmeysvaatimukset maksimaalisen rentoutumisen aikaansaamiseksi.. Eli palvelijat saavat jatkossakin tyytyä villamattoon. 

 Ilon synttärin kunniaksi meillä kävi hieroja ja kuten arvelinkin, oli Bealla hieman kireyksiä ojentajissa ja syvissä lihaksissa niiden vieressä tai sitten sen mielestä koukistelu oli muuten vain epämiellyttävää. Molempia varmasti. Lantiossa ei ollutkaan mitään kireyttä, ainoastaan pitkä selkälihas oli vähän tiukalla. Parin viikon päästä Bea saa uusintakäsittelyn ja varmaan jatkossa myös säännöllisen epäsäännöllisesti. Bea nyt on tuommoinen jäykkiskoira muutenkin ja selkeästi helpoiten jumiutuva.
Ilon jättimäiset lihakset naurattivat hierojaa ja kiinteät ja tiiviit kinkuthan sillä onkin. Ilokin oli Uniin verrattuna pikkuisen jäykkä venyteltäessä etujalkaa taakse ja ristikkäistä takajalaa eteen, mutta hierojan mielestä aika normaalia noin suuren lihasmassan omaavalle otukselle, että ei ihan makaroonina taipunut. Takaosa oli tosi vetreä, mutta edessä oli pikkuisen jäykkyyttä syvissä lihaksissa Ilokin saa kuitenkin uudelleenkäsittelyn parin viikon kuluttua. Muuten Ilo on hyvin itsestään palautuvaa sorttia ja noilla sen vapaaehtoisilla venyttelymäärillä luulisi lihasten pysyvänkin joustavina.

Uni, kuten olettaa saattaa, oli kaikista pehmeälihaksisin ja hieroja ei löytänyt siitä mitään muuta huomautettavaa, kuin polvien sisäosista, jotka eivät aivan niin taipuisia olleet, kuin esimerkiksi lonkat. Uni venyi ja vanui hierojan käsittelyssä aivan uskomattomasti. Unia ei tarvitse uusintakäsitellä ja hierontaakaan ei turhaan tarvitse kovin usein, jos ei näy selkeää tarvetta.

Jännä, miten hyvin osasin jo etukäteen hierojalle kertoa, mitkä kohdat mielestäni voisivat olla ongelmallisia kenelläkin koiralla, kuka voisi olla jumissa ja mistä. Tiesin myös tasan tarkkaan, että Unille hieronta oli periaatteessa turhaa, Bealle tarpeellista ja Ilolle ihan hyvää vetristelyä :) Yllätyin kuitenkin, ettei keneltäkään löytynyt yhtään kipukohtaa tai kunnon jumia, hieno homma!

Ja sitten muutoksia. Ilo täytti tänään kokonaiset kaksi vuotta. Voi pieni Ilopilleri, kuinka suuren ILON toit mukanasi sinä lauantaiaamuyönä kaksi vuotta taaksepäin tullessasi tähän maailmaan! Ja siitä hetkestä lähtien olet sitä iloa luonut ympärillesi.

Ilo on tässä viimeaikona kokenut positiivisia muutoksia luonteensa suhteen. Ennen neiti on ollut hieman salukimainen, tuntemattomia ihmisiä kohtaan pidättyväinen eläin, joka sitten jakaa suuuuuurta rakkautta tutuilleen siitä edestä. Nyt Ilo on jostakin syystä alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti sille täysin tuntemattomiin ihmisiin eri paikoissa ja yllättänyt omistajansa totaalisesti! Olisin voinut muutama viikko sitten sanoa täysin varmaksi, ettei se heiluta häntäänsä meille kylään tulevalle uudelle ihmisille ensimmäiseen viiteen tapaamiskertaan tai kylässä ollessa ota kontaktia kuin valmiiksi tuttuihin omana reippaana itsenään. 

Nyt en sano enää mitään varmaksi. Se on alkanut muuttua enemmän emänsä kaltaiseksi hännänheiluttajaksi, joka suukottelee nykyään myös muita, kuin perheenjäseniä tai niiksi rinnastettavia. Hauska nähdä, miten hitaasti tämä saksalaissukuinen kypsyykään! Veikkaan vähän, että ensi kaudella Ilolta nähdään varmempi asenne myös radalla ja maastoissa omaa tekemistä kohtaan.

torstai 15. marraskuuta 2012

Tiukka tuomari, pennuntuoksuja ja kaverikoirailua

Edellisen illan iltavuoron jälkeen ei heti uni tullut ja omistaja päätti vielä pestä näyttelykoiransa yhdentoista jälkeen perjantai-iltana. Aamulla Lumian herätyskello alkoi soitella sointujaan klo 06:00 ja omistajan silmäluomet tuntuivat liian raskailta.. 
Näyttelypäivä edessä. Sonja kera Iitun ja Vannin saapui täsmällisesti 07:15 Ilmarisentie 18 A-rapun alaovelle ja hetkeä aiemmin saapunut Elina Rousarinsa kanssa hyppäsi oman laumani kanssa kyytiin. Helpolle kuulostaa toki, toista se oli. Häkit, viisi whippetiä, handlerien kamat ja Whiplandiaan menossa olleet pehmolelut piti ahtaa kaikki autoon. Vaikka kyseessä oli tilava farmari, onnistuttiin sullomaan se täpötäyteen tavaraa ja jättämään itsellemme epämiellyttävän ahtaat istumatilat. Siinä sitten allekirjoittanut vielä huomasi unohtaneensa deodorantin kainaloista ja kolmanteen kerrokseen juostiin sinä aamuna useaan otteeseen. Jälleen kotiinjäävälle Bealle heipat ja uusi yritys matkanalulle.
Kuva:Johanna Savolainen
Moni muukin oli päättänyt pysähtyä Vaajakosken ABC:lle näyttelykoiriensa kanssa ja mekin kipaistiin sekä koirat, että ihmiset pissille ennen Paviljonkiin menoa. Autohallista ylös raahautuminen koirien, kassien ja näyttelyhäkkien kanssa koirankakkaläjiä väistellen oli taas urheilusuoritus sinällään, kun ympärillä parveili kiireisiä koiranomistajia hihnanjatkeineen. 

Mentiin paikalle ajoissa, koska erään blondin takia kehäsihteerille pitää viedä ennen alkua hammastodistus (jonka muuten joku toinen meinaa AINA unohtaa ottaa mukaansa arvostelun jälkeen..) siitä, että puuttuva etuhammas on irronnut tapaturmaisesti, eikä ole hammaspuutos.
Kuva:Johanna Savolainen
Tuomaritäti oli aika tiukalla tuulella ja jakoi paljon EH:ta ja jopa H:ta, joten Ilon kanssa kehään mennessä odotukset eivät todellakaan olleet korkealla. Uhosin jo etukäteen, että jos se saa EH:n niin se on bileeet ja kyllä lauantai-iltana kotona Kuopiossa muutama kuiva omena maisteltiinkin sen kunniaksi, kun Ilona nappasi kuin nappasikin sen EH:n!!!! Ilo meni tavalleen uskollisesti hienosti ja jaksoi seistä paikallaan reippaana, muun ajan se makasi näyttelyhäkissä kuin isommankin kisasuorituksen tehneenä tai pesi siskoaan sen kehäesiintymistä varten :D
Kuva:Johanna Savolainen
Uni oli taas revetä innostuksesta saadessaan näyttelyhihnan kaulaansa ja koikkelehti pylly pyörien omistajansa kanssa kehään muita vanhoja tuttuja pitkästä aikaa moikkaillen. Alkuravailuissa tokikin taas vähän pooompittiin riemusta, mutta yksilöarvostelussa ainoastaan joku yleisössä pussia rapistellut sai Unin kääntämään naamansa väärään suuntaan. Muuten se yllätti omistajansa ja tavoistaan poiketen ravasi kauniisti HYPPIMÄTTÄ kolmion ja eestaas sekä seisoi hienosti reippaana paikoillaan. Ehkäpä tällä rukoiluasennolla oli osuutta asiaan, onhan kyseessä kuninkaallinen koiraeläin:
Kuva:Johanna Savolainen
Tuomari silmäili pitkäkoipea kauan monelta kantilta, mutta sininen nauha Unillekin. Pieni pettymys handlerin mielestä, kerrankin kun blondi vielä esiintyi hyvin, oikein ERInomaisesti! 
Kuva:Johanna Savolainen
Näyttelyistä ulos selvittyä (ei itsestäänselvää häkkien, koirien, kamojen, parkkihallin jnejne kanssa!) ohjasin kuskimme Hillakujalle ja tavasta poiketen kahvileipätarjoilun jälkeen pusuteltiin pentuja ja joku ihastui ihan kokonaan Juolukkaan..
Kamaliahan ne oli kaikki muutkin, mutta tuo pieni rauhallinen eläin oli erityisen inhottava! Siis kertakaikkiaan reippaita ja suloisia lapsia kasvamassa. Disa-mamma oli taas taantunut aivan lapsen tasolle ja vieraat saivat nauraa enemmän sen lapsekkuudelle, kuin kuudelle naskalihampaalle!

Bean kanssa on käyty kaverikoirailemassa ja kylläpä raitapaita on riemuissaan, kun se huomaa merkkejä lähdöstä ilman Unia ja Iloa. Häntä heiluen se moikkaa jo tutuiksi tulleet muut kaverikoirat ennen vierailua ja hyvin luottavaisin mielin suuntaa ilahduttamaan ihmisiä. Tuon koiran kanssa on omistajan erittäin helppo toimia, on sen luottamus niin suuri omaa ihmistään kohtaan. Mikäs sen mukavampaa, kun laumoittain palvelijoita rapsuttamassa korvan takaa ja juttelemassa mukavia. 




tiistai 6. marraskuuta 2012

lihaisaa rasvaa

Facebook-päivitykset etusivulla menevät pitkälti ilmojen mukaan. Ensin porukka ilakoi ensilumesta.. Sitten surraan sitä, kun se sulaa pois. Tämän jälkeen valitetaan vesisateita ja toivotaan pakkasta, jota ei kuitenkaan tule. Ensilumi tuli vauhdilla ja sitä tuli aika paljon! Omistaja vei tuona päivänä whippetit tyhjään koirapuistoon leikkimään lumileikkejä.
Ilolla ei meinannu remmissä puistoon kävellessä hepulit kestää pepussa, vaan niitä purkautui pienesti pitkin matkaa. Sopivan alkulämmittelyn kävellessä saatuaan irti päässyt Ilo juoksutti kotoa mukaan otettua "jelloa" pitkin puistoa ja isosiskojen kyllästyttyä ja laannuttua hajujen haisteluihin, jatkoi neiti reisilihas omaehtoisesti jellon kuljetusta ympäri puistoa.

Tänään Kuopioon satoi toisen kerran lunta, vain edellistä märemmässä muodossa, mutta kuitenkin valkoisen värin nurmelle se sai aikaan. Ilma vaikutti ikkunasta katsottuna niin ilkeälle, että koirien omistaja hoksasi lähteä heti aamulenkille Antikkalan laskettelurinteeseen, koska kukaan muu tuskin kehtaisi sinne nyt nousta. 

Ilo sai pitkästä aikaa mukaansa myös FRISBIIN ja taas pienen lämmittelyn jälkeen frisbii sai nähdä Antikkalan rinteen sivulta sivulle, ylös ja alas..


Taas isosiskojen juoksuinnon laannuttua jatkoi neiti reisilihas omaehtoista liikkumista rakkaan lelunsa kanssa.
Parasta syksyssä ja alkutalvessa on myös Puijon Golf-kenttä, joka laskeutuu osittain rinteeseen. Siinä saa hepulia kerrakseen lyhyellä nurmella.

Uni ja Beakin juoksivat Unin hepulin lisäksi: Aina metsästä takaisin kuulleessaan kutsun "KARKKII!"


Täällä on kivaa, tuumaa Ilo!

Etsi kolme punapaitaista.

Kotona ennen lenkille lähtöä jokin taas riepoi Iloa matolla.

 Eräs ilta ja se kaikista rakkain ystävä tassun alla.

 Ihmeellinen valoilmiö saa whippetit hakeutumaan jopa omistajan mielestä epämiellyttäviin asentoihin ja paikkoihin.
Kiellettyä.

Kiellettyä.

Lauantaina meillä on näyttelyt. Hevosilla on ollut lihotuskuuri, Unin kohdalla toiminut sopivasti ja se on ihan sopivassa kunnossa tuomarin eteen. Bea on myös kerännyt talvirasvaa ihan hyvää vauhtia itselleen, vaikkei ole näyttelyyn tällä kertaa osallistumassakaan.

Päänvaivaa ja -raapimista omistajalleen aiheuttaa neiti reisilihas. Ainahan tuo neiti on ollut vaikea lihotettava, siis mahdoton. Viime vuoden kehävierailuun sain siihen vähän läskiä tarttumaan, mutta se oli pentu ja lihotuskuurin pystyi aloittamaan huomattavasti tätä vuotta aiemmin. Vielä lokakuun lopulla kisakunnossa ollut Ilo näytti tälle
ja nyt pikkuisen päälle kaksi viikkoa on saanut tuo raastinrauta syödä miten paljon ikinä on halunnut. Viimeinen viikko on vietetty läskileiriä ja syöty silkkaa rasvaa! Ja, kuten Lotta tiesikin, on työ ollut aika turhaa..
kuvakulmat on vähän erit, mutta siis kuvien perusteella muutosta ei ole juurikaan tapahtunut.. Livenä Ilo on kyllä ihan aavistuksen kerännyt ihraa nahan alle. Tuo koira vaan sattuu olemaan sellainen, että mitä enemmän sen kuppiin laittaa evästä, sitä kovempaa ja enemmän se juoksee pihalla. Nytkin se jo ruokailunsa lomassa vilkaisee minua ateriasta lihanokareet noukittuaan, että onko pakko syödä myös piimällä maustetut nappulat. Ennen Ilo on syönyt aina kaiken hyvällä ruokahalulla. Se siis saa nyt aivan liikaa ruokaa omasta mielestään, tätä mieltä taitavat olla myös Ilon kuppia omiensa tyhjennyksen jälkeen kyttäävät isosiskot. 

Valeraskauksia lukuunottamatta omistaja ei ole koskaan saanut koiriaan lihomaan, vaikka omasta mielestään laittaakin niille joskus järjenvastaisia annoskokoja kuppiin ja ne syövät hyvällä ruokahalulla. Kai me sitten ulkoillaan liikaa, vaikka siitäkin on yritetty nyt pikkuisen karsia lepokauden alkaessa ja omistajan heilutellessa tv:n katselun ohessa kahvakuulaa oman kuntoiluintonsa purkamiseksi. Koirat saavat kaluta mielensä mukaan luita lepopäivät ja varsinkin Bea on kovin mielissään, ettei ole pakko lähteä märkään syysilmaan moneksi tunniksi. Unia ei pahemmin kiinnosta, mutta Ilo leikkii raivokkaasti kettunsa kanssa, jos ei mennäkään juoksemaan sinäkään päivänä. Tunninkaan remmilenkki ei ole Ilon mielestä mikään urheilusuoritus, sen jälkeen voi "vähän" vielä remuta sisällä! Ja kun meillä yleensä ei kukaan tiedä koiria olevankaan, niin puhun nyt siis varmaan muille koiranomistajille hyvin tutusta sisällätouhamisesta, joka allekirjoittaneesta tuntuu oudolle!:D 

Uniin läskikuuri on kuitenkin tehonnut jotenkuten.  



Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...