maanantai 29. kesäkuuta 2015

Ratakokelaat

Kun on auto ja tankissa polttoainetta, niin mikäs siinä on ajella ympäri kaunista Suomenmaata hankkimassa koirille ratakirjoja tai -harjoituksia.

Ilon jarrunappula ei ottanut parantuakseen, joten se poistettiin eläinlääkärillä. Tai ei tässä nyt puhuta kovinkaan suuresta operaatiosta, kun palanen oli kiinni enää suunnilleen sentin ihosuikaleella ja "leikkaus" suoritettiin rauhoituksessa. Poistosta on nyt reilu viikko ja jalka on parantunut hurjaa vauhtia, ehkä me elokuussa päästäis jonnekin jahtaamaan sitä puuttuvaa kv-aikaa? Saattaa olla, että maastot jää Ilolta tällä kaudella kokonaan. Tai no, sai se sieltä Mikkelistä sen SM-kisaan oikeuttavan tuloksen, vaikka joutuikin juoksemaan radan ekassa mutkassa rikki menneellä jarrunappulallaan.. Katsotaan, kunhan nyt taas ensin päästään juoksemaan kunnolla irti. :) Ilo on niin äärettömän ihana potilas, kun se on niin kiltti ja rauhallinen, vaikka selvästi jo meinaa välillä lähteä mopo keulimaan kertyneen energian takia. Vetramilia on laitettu avoimena hoidettuun haavaan ja se on taas todistanut hyvät haavanhoito-ominaisuutensa. 
Ilo on joutunut viettämään paljon aikaansa remmissä. 

Juhannus vietettiin Oulussa ja allekirjoittautunut tarjoutui toimistohommiin, kun ei ollut omaa kisakoiraa. Toimistossa olikin tosi hauskat pari päivää, ja nuorikotkin pääsi treenaamaan. Olin kaavaillut ottavani Nopsalle vähän kaarreharkkaa, jos kiskoviehe kiinnostaa tarpeeksi. Näytin Nopsalle kiskoviehettä toisen koiran harkkavedon aikana huomataksenii, että se raivosi sen perään ja meinasi syöksyä käsistä radalle. Joo, heitin epäilykseni menemään. Nopsis juoksi perjantaina lyhyemmän kaarrepätkän ja lauantaina maalisuoralta 280 metrin kopeille koko kaarteen. Aivan loistavasti! Se juoksi ihan täysillä ja oikealla asenteella, ja kiskolla. Jes! Huikeat kuvat nappasi Heidi Koivula. Kopitusta me ei vielä ole harjoiteltu ollenkaan, eikä pidetäkään kiirettä sen kanssa. 



Mein tie ratakoiraksi on ollut varsin kivikkoinen, kun ryhmäkoekavereita ei meinaa löytyä mistään. Englanninvinttikoira kun on harvinainen rotu. Onhan noita greyhoundeja pilvin pimein, mutta kun niillä on niin tarkat treeni- ja kisaohjelmat, ettei niitä liikene oikein ylimääräisiin harkkoihin koekavereiksi. Kyllä niitä olikin etsitty kissojen ja koirien avulla ja onneksi saatiin Virpiniemeen lyhyen matkan ryhmäkokeeseen kaksi greyhoundia. Ne olivat molemmat nopeampia, kuin meidän sekalinjainen ja kokematon Mei, mutta hyvän väännön saivat lähdössä aikaiseksi, kunnes ratakoirat karkasivat. Kaikki lähtivät kopista hyvin ja ulkokopista lähtenyt koira puski Mein läpi kiskolle, jolloin sisäkopista lähtenyt koira karkasi omille teilleen. Ulkokopista lähtenyt koirakin viskasi hiekat Mein silmille ja Mei tuli viimeisenä maalilinjan yli selkeällä erolla muihin. Mein aika oli 18,14 sek, eli ihan jees (kaverit vetivät 16 jotain ja 17 jotain eli niitä oikeita greyaikoja). 
Toisen ryhmäkokeen Mei juoksi kahden unkarinvinttikoiran kanssa Kaupissa ja siinä Mei suoritti kyllä aivan loistavan hienosti! Se otti huippunopean lähdön ja juoksi hienoilla ajolinjoilla koko 480 metrin matkan ihan tosi hyvään aikaan: 30,30 sek. Se on vain kolme kymmenystä kv-rajasta ja tuolla ajalla pääsisi kisaamaan myös GRL:n puolelle! :) Arvelinkin Memmulin olevan parempi pidemmällä matkalla ja niin se olikin, ei kone hyytynyt. Nyt on kirjat tilattu ja eka kisalähtö olisi näillä näkymin vinttiliiton puolella Hyvinkäällä heinäkuun lopussa. Muuten Mei on viettänyt kesää lepäillen treenien välissä ja uiden.  

Ilon pentuja on nähty kiitettävän paljon alkukesän mittaan! Ihan huiput omistajat, kun mahdollistavat sen!
Väiski, Nopsa, Håkan ja Ilo montuilla juoksemassa eräänä lauantaina.

Pami, Nopsa, Mida ja Väiski Kaupin ratakisoissa turisteina.

Samat tyypit. 

Pystykorvaiset siskokset. Midan murtuma parani nopeasti ja nyt enää pari viikkoa remmissä ja sitten pääsisi taas juoksemaan irti. Voi pieni mustakuono, miten ihana oli nähdä sitä pitkästä aikaa! Se puri minua nenään ja antoi miljoona pientä pusua ja meinasi revetä liitoksistaan. Minun pieni sielunkumppani, Midassa on kyllä jotain niin erityistä. 

Väiski pieni kehonrakentaja.

Pami ja Nopsa. 

Pami lähtikin Kaupista meille muutamaksi päiväksi lomalle ja on se vaan hieno tyttö. Niin helppo koira, ihan on äitiinsä tullut. Ja muutenkin aivan ihana ja kaunis punainen. Juosta viilettää ulkona tuulen lailla häntä heiluen ja asettuu sisällä sohvannurkkaan. Nojoo, kyllä ne apinoi Nopsan kanssa aika paljon sisälläkin. Ja jonkinlaisen pillin on Pami nielaissut, kun sen kurkusta kuuluu jatkuva vinkuna, jos jokin asia ei miellytä. ;)

Nopsan kanssa niissä on todella paljon samaa, sitä Ilolta perittyä siis. Esimerkiksi pesän tekeminen vilteistä nostamalla niitä hampailla ja siirtelemällä. Ja sitten mm. puruluiden ja muiden herkkujen antaumuksellinen hautaaminen/piilottaminen. Kaikilla on myös sama hölmö tapa innostuessaan napata joku lelu suuhun ja kaikilla on tuota rakkautta hurja määrä jaettavaksi. Ja kaikki rrrrrrakastavat juoksemista! Erojakin niistä löytyy: Nopsa on selvästi terävämpi ja se pompottaa kilttiä siskoaan mennen tullen. Tai sitten Pami on vieraanvarainen, kun on "vieraassa" laumassa, mutta yhtään kertaa se ei ole sanonut Nopsalle takaisin. Ilo hoitaa Pamiakin, kuin se ei olisi koskaan laumasta lähtenytkään. Ilo on kyllä kertakaikkiaan IHANA äitikoira. Se leikittääkin pentujaan vielä ihan innoissaan. 





Uni nauttii kesästä täysin rinnoin ja nyt kun aurinkokin on viitsinyt näyttäytyä muutama päivänä, on Unsku ottanut siitä ilon irti. Ovea auki pitävä lelukorikin käy auringonottopaikaksi, kun sattuu olemaan pihan lämpimin kohta. 

Bea täyttää tänään seitsemän vuotta! Bean kilpaura taitaa nyt olla tässä, se juoksi Oulussa ryhmäkoekaverina ja katselin sen menoa, että ei näyttänyt laukka ihan niin helpolle kuin normaalisti on näyttänyt. Kokeen jälkeisen illan Bea joi taas paljon vettä ja sillä oli jatkuva pissahätä, eli jotain tuo repäisy teki sen kropalle. Muutenhan pissiongelmat ovat jääneet taakse Back on Track -takin hankinnan jälkeen ja muutenkin ilmojen lämmettyä. Bea saa ihan suosiolla siis siirtyä nauttimaan omaehtoisesta vapaanajuoksusta tai siis lähinnä lepäämisestä, hän kun ei usein saa allaolevan kuvan kaltaisia hepuleita.



lauantai 6. kesäkuuta 2015

Puolikkaat pentutreffit

Ja pentusten edesottamuksia muutenkin, ensiksi linkkinä Midan huikean hieno maastoveto männä viikolta. Siis aivan mahtava juoksu! Midasta kuullaan vielä, mä niin tiesin tän siitä hetkestä, kun tuo pieni raitapaita avasi silmänsä. Mida on erityinen. Mutta, tämän maastovedon aikana Midan jalka on kopsahtanut johonkin, tai askel osunut kuoppaan ja koira meni aivan kolmijalkaiseksi. Seuraavana päivänä rtg-kuva paljasti, että jalassa on murtuma. Onneksi se oli varvasluista niitä ylempiä "jalkapöydän" luita ja paranemisennuste on tosi hyvä. Nyt kolme viikkoa lastassa, peukut pystyssä. Mida on jo aiemmin käynyt radallakin harkkaamassa hienosti. 

Sitten Pami, se on kans ajanut viehettä suoraa ja käynyt Tampereen Kaupissa harjoittelemassa myös ovaalilla kaarretta ja koppia! Pamsu ampaisee jo konevieheen perään ammattilaisen ottein. Huikean hieno! Mutta, myös Pamilla on ollut epäonnea matkassa ja se rikkoi jarrunappulansa pari päivää Ilo-mamman tapaturman jälkeen ja on nyt saikulla pupuhommista.

Nopsa! Se puolivuotias säälittävä rääpäle, joka jäi pentutreffeillä Lauran jalkoihin seisomaan vieheen liikahtaessa edessään.. Siinä se nyt menee. Kyllähän minä silloin ajattelin, että joo, juoksijan minä vielä siitä teen. Matkan varrella aloin kuitenkin olla epäuskoinen asian suhteen, koska kaikki uudet asiat olivat Nopsalle jännittäviä. Siksipä me onkin edetty rauhaksiin, ei ole hätiköity treeneihin tai viehehommiin. Ongenvapavieheellä leikitin Nopsaa pari kuukautta sitten maalla ja ensin se syttyikin siihen kivasti. Toisella kerralla pienellä alueella liikkuva rätti ei enää saanutkaan Nopsaa innostumaan niin kovasti ja arvelin sen jännittävän heiluvaa vapaa. Jätettiin ongenvapahommat siis siihen. On vaan kasvateltu varmuutta elämään ylipäänsä ja kun sen suhteen alkoi näyttää hyvälle, otettiin muutama viikko sitten Nopsalle aivan pieni pätkä käsivieheen perässä, sehän ajoi! Innoissaan vielä. Sitä ennen oltiin käyty harkoissa ihan vaan katsomassa touhua ja nyt ennen treenien alkua kokeiltiin Nopsallekin. Veto oli niin lyhyt, etten vielä voinut sanoa varmaksi mitään. Viime maanantain treeneissä kokeiltiin sitten uudestaan ihan lopuksi, kun muut harkkaajat olivat jo lähteneet, paikalla ainoastaan tuttuja ihmisiä ja hiljaisia koiria. Lähti perhana kuin tykin suusta pupun perään! 
Tänään treffattin Väiskiä ja Håkania ja tehtiin pennuille ihan pieni maastoradan tynkä. Olen kyllä ihan superylpeä Nopsan suorituksesta ja rohkaistumisesta ylipäätänsä. Jes! Nopsan liikkuminen täysillä juostessa on niin hienon näköistä ja ketterää, että sillä olisi potentiaalia vaikka mihin, joten innolla jatketaan harkkailua ja ruetaan harjoittelemaan pikkuhiljaa "ihmisten ilmoillakin", kunhan vietti on viritetty äärimmilleen. 

Sitten Håkan, joka on kyllä tosi pro viehejuttujen suhteen. Se on pienestä asti ollut kiinnostunut muovipusseista ja sen huomaa, kun se nytkin alkoi heti vaania paikallaan olevaa viehettä. Håkan on harjoitellut etuveräjän takaa lähtemistä ja olisikin jo valmis oikeaan rataharkkaan. Maastoihin sen omistajalla ei ole juurikaan intressejä, mutta minä aion kyllä sitä viedä sitten jos ei muuten. :D

Ja Väiski! Väiski on muutaman kerran juossut pupun perässä ja sitä kiinnostaa aina kaikki ympärillä tapahtuva hirveän paljon, mutta onneksi liikkuva viehe kaikista eniten. Hieno poika. ;)

Väiski, Nopsa, Håkan ja Ilo. 

Hurri-poika Ruotsinmaalla on kans jahdannut viehettä vallan hienosti, siitäkin on saatu nähdä videotodisteita, mutta en saa niitä tänne lisättyä valitettavasti. 

Ilon jalka näyttää kyllä nyt uhkaavasti sille, ettei sillä Mikkelin maastoissa vielä kisata. Kunhan saisi juhannukseksi sen paranneltua. 


Luvan kanssa

 Odotuksia. Oletuksia. Olettamuksia. Toimintamalleja. Valmiit polut. Viitoitetut tiet ja reitit.  Talvella tapahtui monenlaista. L-pentueen ...