keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Latvian KV-maastojen matkakertomus

Oli nimittäin sellainen reissu, että tästä täytyy tehdä ihan blogipäivitys pitkästä aikaa. 

Koska eräs pandemia sotki kaikki Suomen maastokisat, jäi meillä väliin Häsän pentuloman jälkeen ensimmäiseksi maastokisaksi aiottu PMM-20 Tampereella heinäkuun puolivälissä. Käytiin muutaman GRL:n ratastartti mukavan tasaisissa lähdöissä juoksemassa ja sitten päätettiin Marian kanssa, että lähdetään käymään vähän maailmalla. Alunperin ajatuksena oli yhdistetty kisaviikonloppu Latviassa ja Virossa, mutta sitten kuitenkin päädyttiin siihen että vedetään pelkkä Latvian kisa, Viroon pääsee niin helposti myöhemminkin. 

Kaikki sujui suunnitellusti, kunnes lähtöpäivänä Otaniemen kohdalla Combo alkoi vilkuttaa öljyn merkkivaloa ja sanoa, että "Change engine oil". Itsehän en ole minkäänsortin autonkorjaaja ja päälle iski pyhä paniikki. Laivajonossa piti olla 20 minuutin sisällä ja koko reissu oli vaakalaudalla. Jäädäänkö Suomeen, perutaanko koko reissu, saadaanko öljynvaihto ja myöhäisempi laiva niin että ajellaan vielä yötä myöten Latviaan, mitä tehdään?! Muutama puhelu ja laiva-aikataulujen venkslaaminen ensin myöhäisemmälle ja sitten takaisin iltapäivään ja oltiin laivajonossa alkuperäisen suunnitelman aikataululla. Virosta ei tietenkään enää perjantai-iltana löytynyt öljynvaihtoaikoja, eikä ketään kiinnostanut ihan vain auttamisenhalusta joustaa. 

Mutta Suomen päässä Trando nimisen autokorjaamon työntekijä järjesteli kaverinsa tuomaan meille Tallinnaan Comboon sopivaa moottoriöljyä ja sen turvin pitäisi kyllä käydä Latviassa ja vaihtaa sitten vasta Suomen puolella öljyt. Lähes uskomattoman ihanaa palvelua ja auttamista. Saatiin öljyä koneeseen ja matka Tallinnasta Raiskumsiin jatkui iltakahdeksan maissa sateessa. Keli oli jotakuinkin hirveä koko vajaan 300km matkan ja se pimeys. Siis heinäkuussahan Suomessa näkee vielä varsinkin pohjoisemmassa läpi yön, mutta Latviassa oli säkkipimeää. Tiet aivan paskassa kunnossa eikä katuvaloista tietoakaan. Auton eteen juoksi milloin peuraa, milloin kissaa ja milloin täysin mustiin pukeutuneita yölenkkeilijöitä. Navigaattori johdatti meidät keskelle ei mitään. Kisapaikan uusia koordinaatteja etsiessämme ehdimme ajella (oikaista) yhden ihan järjettömän pienen ja huonokuntoisen tien läpi takaisin isolle tielle. Loppupäästä tuo pikkutie oli pehmeää hiekkaa, joka oli läpeensä märkää ja Combo luisteli siinä kuin kevättalven sohjossa. Pelkäsin niin perkeleesti, että auto jää kiinni ettei auttanut kuin painaa kaasua ja toivoa että auto pysyy tiellä. Pilkkopimeässä helvetin vesisateessa keskellä Latvialaista metsää. Tässä vaiheessa olisi jo tehnyt mieli heittää pyyhe kehään. 

Lopulta auton valokeiloista kajasti valkoisia asuntoautoja ja vaunuja ja vihreä pelto. Parkkialue oli pellolla polvenkorkuista heinää. Mietin, että no ei helvetti jos kisapellolla on yhtä pitkää, siellähän hukkuu whippetiltä viehe. Vettä satoi, tietenkin. Siinä sitten koiria pissattamaan ja ruokkimaan ja mahdollisimman nopeasti itsekin yöunille, kello oli jo melkein yksi. Aamulla oli oltava eläinlääkärijonossa klo 8, luojan kiitos ei sen aiemmin. Majoituttiin siis autossa ja jatkossa aion kyllä ottaa tuollaisille reissuille mukaan näyttelyteltan, jolla saa rakennettua autoon "kuivan eteisen". Nyt märillä kengillä suoraan sisälle. Koirilla ei tuntunut olevan mitään ongelmia, omistajalla niidenkin edestä. 

Aamulla ihana valo paljasti kisapaikan kaikessa komeudessaan, pelto oli ihan mukavan näköinen ja sieltä heinää oli leikattu lyhyemmäksi vieheen uralta ainakin. Nousua ja laskua oli pitkin rataa, parempi kuin tasainen läntti. Eläinlääkäri kuunteli sydämet, se siitä tarkista. 

Mei ja Nippu starttasivat lähdössä 22. Nippu otti ihan jäätävän vauhdin jo alkusuoralle ja kuuntelin koneen ääntä että tässä ei tule käymään hyvin, vetäjä joutui pitämään kaasun pohjassa pitkään eli koirat eivät pystyneet valmistautumaan käännöksiin kun viehe ei yhtään hidastanut missään vaiheessa. Nippu veti ekan käännöksen sujuvasti vaikka vauhti oli jäätävä, mutta seuraava 90 asteen käännös menikin sitten pitkäksi. Mei oikoi ekan nousun ja mutkan aika railakkaasti, ja kun Nippu lähti kirimään niitä kiinni katosivat koirat kumpareen taa. Kohta vieheen ääni oli todella hidas ja osasin arvata, että jotain on tapahtunut. Onneksi kumpikaan ei ollut kuitenkaan loukkaantunut, vaan viehe oli hukkunut. Aluksi luulin, että Nippu on hukannut vieheen siinä käännöksessä ja juossut vain Mein kiinni mutta ei, vetäjä oli ottanut vähän liikaa ennakkoa seuraavaan nousuun ja viehe hävisi koirilta kumpareen taakse. Nollat molemmille. Vaikka piti olla varma serti jommalle kummalle. No tämmöistä sattuu. :D 

Sitten oli vuorossa matkaseurana ollut Häsän veli Vuudi. Vuudi juoksi hienosti ja sieltä mistä piti, viehe ei hukkunut eikä mitään sattunut. HUH! Hädän alkueräparista ei ollut mitään tietoa, sormet ristissä toivoin että joku kivasti juokseva, joka ei oio koko rataa koska silloin noin pitkän heinän takaa on hankala nähdä viehettä. Lähtöön mennessä huomasin, että pariksi oli arpoutunut suomalainen Mei Dan Waterspout, joten olin kepein mielin juoksun sujuvuudesta. Häsähän tykittelikin upean juoksun, jolla tuli alkuerien johtopisteet: 262. Olipa mahtavaa huomata, ettei keisarinleikkaus ja yhdeksän pennun tiineys ollut muuttanut Häsän maastojuoksua miksikään. 

Alkuerien kesken alkoi sataa ihan esterin peestä vettä ja kisassa pidettiin reilun tunnin tauko. Itse nukuin autossa sen ajan ja sen jälkeen olikin hetken pää hieman sekaisin, edellisen yön 5h unet ja pitkä matka, ajaminen ja kaikki. Mutta kisapaikalla kävi kortti ja siellä oli saatavilla ihan oikeaa ruokaa (vielä kasvisversioitakin!), joten syötiin hyvin ennen finaaleja. 

Finaaliparin tiesin jo etukäteen, sekin suomalainen ja siististi juokseva nuori koira Dinacon Lola Montez, jonka arvelin kuitenkin saavan etua siitä että se on ainakin ratakellotuksien perusteella vähän Häsää nopeampi. Rataa ei taas lähtöpaikalta juuri nähnyt, mutta alkukiihdytyksessä Lola meni hieman lujempaa ja sitten koirat hävisivät kumpareen taa. Loppusuoran mutkiin tuli kuitenkin ensin Häsä, hienosti vieheen liikkeisiin reagoiden ja kunnon tappoliu'un vieheelle tehden. Videolta jälkeenpäin katsottuna Häsä ottikin keulat noin puolivälissä rataa ja tuli edellä koko loppumatkan. Sitä ennen menivät aivan rinta rinnan, hieno finaali kokonaisuudessaan: kaksi upeasti vieheen perässä juoksevaa whippetnarttua on vaan hieno näky. 

No finaalipisteistä ei ollut taaskaan mitään havaintoa, palkintojenjako alkoi kuitenkin yllättävän nopeasti kun viimeisetkin finaalilähdöt oli saatu pellolta maaliin.  

Olin aika varma siitä, että Häsä piti johtopaikkansa, en toki nähnyt muiden finaalijuoksuja mutta muihin piste-eroa oli sen verran, että Häsän olisi pitänyt mokata jotain jotta olisi pudottanut sijoitustaan ja toisena olleeseen oli yhdeksän pisteen kaula, jonka arvelin pitävän sen perusteella mitä osasin katsoa finaalijuoksua videolta. 

Näin siinä sitten lopulta kävi:
sijoitus 1./13, 518 pistettä, Latvian maastomestari, CACIL, CACL ja lopulta BIF eli koko päivän paras kaikista roduista. Hurja Häsä. Kolmas maastokisavoitto putkeen ja superjuoksuilla taas. Toinen Cacil, jos olisi vuosi kulunut edellisestä niin olisi leivottu siitä kansainvälinen käyttövalio. Nopeasti se pennuistakin palautui, kyllä 3-vuotiaan koiran palautumiskyky on huimasti erilainen kuin vertaa Ilon 6-vuotiaana saamaan toiseen pentueeseen. On me toki töitäkin tehty ja levätty riittävästi treenin välillä. Osteopatiaa ja fyssaria unohtamatta. Mutta en voi sanoin kuvailla minkä fiiliksen Häsän tekeminen saa aikaan. Tiesin, että sillä on nämä taidot ja tahtotila. Tiesin sen jo kun se oli pentu. Miten parasta, että se piti kutinsa. Nyt on pennutkin tehty ja juoksuja ei enää tule joten voidaan keskittyä harrastamiseen. Toki meidän suht verkkaiseen tahtiin ja arvokisoihin keskittyen. 

Toisaalta onni, että tässä kisareissussa oli monenlaisia mutkia matkassa, eipähän unohdu koskaan. 

Ja joo, kirsikkana kakun päällä myös Häsän veli Vuudi vetäisi sertin ylikorkeissa, joten ei ollut turha reissu matkaseurallakaan. 

maanantai 30. maaliskuuta 2020

He ovat täällä!

Käpylehmä, joka oli hautonut pentujaan kuvanottohetkellä 61 vuorokautta. 

6,5-vuotias Mei. 

Auringonpalvoja Nopsa. 

Lastensapalvoja Ilo hoiti lapsenlapsiaan vatsapeitteiden läpi, kun ei vielä muuten käsiksi niihin päässyt. 

Tässä kuvassa 60 vrk. 

Jos nyt ei vuorokaudessa muuta muutosta juurikaan tapahtunut, mutta maidot selkeästi laskivat myös etummaisiin nisiin. 



11-vuotias Uni. 

Memmu ja Nippu.

Nopsa. 

Ilo.

Nippu.

Ja mitä tapahtui viimeisinä tiineysvuorokausina? Perjantaina käytiin metsälenkillä, Häsä vuoron perään leikki kävyillä ja etsi pesimispaikkoja. :D Perjantaina sen lämpö oli 37,4-37,5 useamman tunnin ajan, mikä oli edeltäviä päiviä selkeästi matalampi jo. Edelleen se söi hyvin, joi normaalia enemmän ja makasi pentulaatikossaan täysin rauhallisena. Se oli iloinen, häntää heiluttava itsensä. 

Lauantaina lämpö laski aamulla 37,0 ja keikkui sitten päivän 37,4 asteen hujakoilla. Häsä kävi iloisesti lenkillä, kakosteli välillä ja kävi normaalia useammin kakalla. Yöllä se pyysi pari kertaa ulos ja uloste oli jo muuttunut liukkaammaksi. Aamulenkillä tuli pelkkää pientä lierua. Hän kuitenkin yllätti syömällä aamuruokaa. Sen jälkeen se meni Ilon viereen makkariin pedille nukkumaan vailla mitään huolta huomisesta. 
Sunnuntaiaamuna lämpö laski 36,9 asteeseen. Häsä tyhjensi. Neljän maissa alkoivat poltot ja aika pian supistukset. Seitsemältä meni vedet. Supistelua, ponnistelua, kävelyä ulkona ja taas uutta yritystä. 

Kymmenen jälkeen illalla lähdettiin sitten lopulta Tammistoon, koska kanavan perällä tuntui vain pennun häntä, eikä pentu suostunut millään liikkumaan ponnistelujen tahdissa eteenpäin. Se oli siis varsin hankalassa istuma-asennossa tulossa, eikä täpötäydessä kohdussa oikein mahtunut muuttamaan asentoaan. Klinikallakaan pentua ei saatu avitettua ulos eikä oksitosiinia uskaltanut antaa, koska pentu oli niin virheellisessä asennossa ja vielä lantionmutkan tuolla puolen. 
Häsä meni ultran kautta leikkaukseen. Kohtu oli ollut aivan äärimmilleen venynyt, minkä johdosta se ei mahtunut kunnolla työntämään pentuja maailmaan. Kun Häsä avattiin, oltiin huomattu oikean kohdunsarven repeämä. Voitteko kuvitella sen tunteen, kun olet ystäväsi kanssa ajelemassa yöllä 24/7 auki olleesta Prismasta styroksinen kylmälaatikko sylissä takaisin kohti klinikkaa ja puhelin soi, puhelu alkaa näin: "Pennut on saatu ulos, niitä on paljon. Mutta sitten Hästä.." 
"NIIN!?" sydän jätti lyömättä muutaman kerran, kun mietin onko se hengissä enää. "Joudutaan ottamaan kohtu pois kun on revennyt, onko se ok". Joo, hitot kohdusta kunhan saan sen Häsäni sieltä elävänä takaisin. 

Klinikalla meille tuotiin huoneeseen laatikollinen kiljuvia koiranpentuja. Niitä piti alkaa kuivamaan ja lämmittämään. Hoitaja sanoi, että niitä on yhdeksän, kaikki saatiin elävinä ulos. 


Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen huoneeseen tuotiin myös nukkuva Häsä ja seuraava operaatio oli saada kaikki pennut tissille edes hetkeksi ennen kotimatkaa. Kerttu sai viimeisenkin tajuamaan imemisen idean, kun olin maksamassa pientä sunnuntaiyön sektiokeikkaa ja lähdettiin takaisin Sipooseen. 
Ennen Häsän saamista leikkauspöydältä ei pystynyt vielä iloitsemaan pelkistä pennuista yhtään. Sitten, kun Häsä viimein oli siinä pystyi vierittämään kiven sydämeltä pois. Minun urhein pieni koirani. 

Seuraava jännityksenaihe oli se, jatkuuko Primperanilla loppuihinkin nisiin saatu maidontuotanto, kun emältä on kohtukin poistettu. Häsä oli lisäksi aivan taju kankaalla. Mutta, onneksi oli olemassa Ilo. Olin ajatellut jo aikoja sitten, että no kaiken varalta onneksi Ilolla oli kiima samaan aikaan eli se on valeraskaana juuri Häsän synnytyksessä. Että se ihan varmasti hoitaa pentuja, jos tarve vaatii. 



Korvikepönikkä oli tottakai varulta kaapissa, jotta sitä ei tarvittaisi. Eikä tarvittukaan. Työnjako koiraperheessä oli selvä: Ilo pesi ja Häsä imetti. Näin mentiin ensimmäinen päivä pikkuhiljaa Ilon läsnäoloa vähentäen, samaa tahtia mitä Häsä palaili avaruustripiltään tänne ulottuvuudelle.


Tässäpä he, Koronakriisin keskellä ihmisten hamstraaman vessapaperin tuotemerkit työniminään:

narttu, Embo 311g. 

narttu Serla 302g

uros Lycke 281g

Iisi 321g

Lotus 356g

Tork 257g

Lambi 298g

X-tra 301g

Oops 321g

Olipa koettelemus. Mutta Häsä selvisi tästäkin. 



keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Piinaava odotusviikko

59 vrk


Olen tässä synnytystä odotellessa lueskellut monia koirablogeja ja tarinoita erilaisista synnytyksistä. Harvemmin on kahta samanlaista ja poikkeuksia sääntöihin on aina. Itsellä on kokemus tähän mennessä vasta neljästä synnytyksestä, niistäkin jokainen on ollut erilainen. 

Häsän lämpöjä aloin mittaamaan vuorokaudella 55, kun odotettavissa on iso pentue ja ne nyt kai yleensä syntyvät mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Sunnuntai-iltana lämpö kävi 37,1 asteessa, yöllä mittasin uudestaan ja se oli 37,5. Aamulla 38,0 ja iltapäivällä 38,1. Mutta turhaan odoteltiin, mitään ei tapahtunut. Häsä söi koko ajan ja ulosti ihan normaalia pökälemuotoista kakkaa. Häsän silmät turposivat alaluomista ja nyt huomasin sen keränneen nestettä myös takajalkoihin, ei paljoa mutta vähän. Muuten tuo lämpökäyrä ei itseäni olisi vielä huolestuttanut, koska kyseessä tosiaan oli vain yksi alempi lämpö eikä sekään edes alle 37 asteen. Mutta tuo omituinen turvotus mietitytti ja aloin jo pelätä jotain raskausmyrkytystä. Siitähän ei löytynyt mitään tietoa mistään, joten soitin meidän vakkariklinikalle soittopyynnön lisääntymiseen erikoistuneelle eläinlääkärille. Hän ei ollut huolissaan, sanoi että myrkytys kyllä oireilisi muutoinkin. Hänen mielestään ei ollut mitään syytä tuoda koiraa näytille, koska kaikki vaikuttaa olevan hyvin vaan voidaan suosiolla odotella oikeaa lämmönlaskua. Mittaamani 37,1 oli todennäköisesti suolessa majailleen kakkapökäleen lämpötila. :D 

Näin olin itsekin ajatellut, mutta ihmismieli tarvitsi vielä varmistuksen asiantuntijalta, että voi jatkaa odottamista rauhallisin mielin. Ylläolevassa kuvassa näkyy hyvin ne turvonneet silmänaluset. Silmät ovat parissa päivässä alkaneet näyttää jo paremmilta, olen laittanut niihin bebanthen-silmätippoja ja putsaillut. Lämpö on tasaisen varmasti koko ajan 37,7-38,0 astetta. Piinaavaa odottamista, varsinkin kun tämä pandemia estää kaiken ylimääräisen. Ei siis viitsi lähteä ostoksille tai ulos syömään. Liikkuminen rajautuu työpaikan, ruokakaupan, metsän ja kodin välille. Huoh!
Kaiken päälle otin loppuviikon vapaata synnytystä varten ja olisihan se ollut kiva jos olisi ehtinyt pentujen ensimmäisetkin päivät olemaan kotona. Minun tuurillani Häsä synnyttää ensi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja taas yksi palkaton päivä lisää pois ensi kuun tilistä.
Häsä on ihanan reipas jäätävästä mahastaan huolimatta ja se menee edelleen lenkeillä aktiivisesti ja hyvällä mielellä. Silti, ihminen ei jaksaisi enää odottaa vaan mielellään näkisi jo ne pienet tyypit ihan livenä. 

Mutta, kyllä se odotus palkitaan lopulta aina. On se huvittavaa, miten nopeasti ne viikot ultran jälkeen vierivät mutta tämä viimeinen tiineysviikko sitten ei kulu millään! 

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Whippetit, greyhoundit ja käpylehmä.

Häsä 



on vain yksi Nippu.

Ilon kanssa käytiin kontrollisydänultrassa lauantaina. Vuosi sitten voimakkaaksi muuttunut sivuääni johtui mitraaliläppävuodosta, joka ei silloin vaatinut vielä lääkitystä. Nyt kuitenkin lääkityksen aloittaminen tulee ajankohtaiseksi, mutta sydämeensä Ilo ei tule kuitenkaan kuolemaan vaan lääkkeillä se pötkii vielä pitkään. Vajaatoimintaa ei ollut vielä eli tilanne on kuitenkin hyvä ja iän tuoma, toki Ilon pentuja ja lapsenlapsia ja niiden sydänterveyttä tullaan seuraamaan niinkuin muutenkin tultaisiin. 9/12 on ultrattu kuitenkin terveeksi, joten tuskin tässä mistään perinnöllisestä onkaan kyse. Kardiologin mukaan iän tuoma varsin tyypillinen muutos. 

Silti pidän edelleen tärkeänä sitä, että tämän linjan nartuille käytettävillä uroksilla on sydänultra tehtynä ja mielellään myös uroksen vanhemmilla ja sisaruksilla. Henen uskalsin valita Häsälle juuri siksi, että sen suku on todella laajasti tutkittu myös sydämen osalta eikä siellä ole tietääkseni tullut vastaan nuorilla tai aikuisilla koirilla mitään sairauksia. Ilokinhan on edelleen oireeton, joten mistäpä sitä toisaalta edes tietää kuinka monella 10-vuotiaalla koiralla jo jotain sydämestä löytyy. 

No sitten käpylehmä, Häsä kasvattelee masuaan kiihtyvällä tahdilla. Reilu viikko vielä, sitten tavataan pikkutyyppien kanssa!


Nippu.


Nippu ja Mei

mummot.

kaunis se on edelleen. 

Nopo. 


Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...