maanantai 16. maaliskuuta 2020

Whippetit, greyhoundit ja käpylehmä.

Häsä 



on vain yksi Nippu.

Ilon kanssa käytiin kontrollisydänultrassa lauantaina. Vuosi sitten voimakkaaksi muuttunut sivuääni johtui mitraaliläppävuodosta, joka ei silloin vaatinut vielä lääkitystä. Nyt kuitenkin lääkityksen aloittaminen tulee ajankohtaiseksi, mutta sydämeensä Ilo ei tule kuitenkaan kuolemaan vaan lääkkeillä se pötkii vielä pitkään. Vajaatoimintaa ei ollut vielä eli tilanne on kuitenkin hyvä ja iän tuoma, toki Ilon pentuja ja lapsenlapsia ja niiden sydänterveyttä tullaan seuraamaan niinkuin muutenkin tultaisiin. 9/12 on ultrattu kuitenkin terveeksi, joten tuskin tässä mistään perinnöllisestä onkaan kyse. Kardiologin mukaan iän tuoma varsin tyypillinen muutos. 

Silti pidän edelleen tärkeänä sitä, että tämän linjan nartuille käytettävillä uroksilla on sydänultra tehtynä ja mielellään myös uroksen vanhemmilla ja sisaruksilla. Henen uskalsin valita Häsälle juuri siksi, että sen suku on todella laajasti tutkittu myös sydämen osalta eikä siellä ole tietääkseni tullut vastaan nuorilla tai aikuisilla koirilla mitään sairauksia. Ilokinhan on edelleen oireeton, joten mistäpä sitä toisaalta edes tietää kuinka monella 10-vuotiaalla koiralla jo jotain sydämestä löytyy. 

No sitten käpylehmä, Häsä kasvattelee masuaan kiihtyvällä tahdilla. Reilu viikko vielä, sitten tavataan pikkutyyppien kanssa!


Nippu.


Nippu ja Mei

mummot.

kaunis se on edelleen. 

Nopo. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...