"oii, miten kivaa päästä pitkästä aikaa maastoihin" muistelin puhuneeni pari viikkoa ennen ko.kisapäivää. Paljoakaan en uskaltanut lähdöstä muuten päivitellä, koska jotenkin oli semmoinen fiilis, että Ilo saattaisi kasvaa yhtäkkiä fyysisesti aikuiseksi ja pykäistä ne kauan odotetut juoksut päälle.
Edellisenä iltana Jyväskylään töiden jälkeen ajanut omistaja sammutti sunnuntaina aamuyöstä uneen tunkeutuvan herätyskellon ja mietti hetken tuota lausetta "oii, miten kivaa päästä pitkästä aikaa maastoihin". Sanotaan jo nyt, että 14h hikisellä hiekkakasalla vietettyäni olin moninkertaisesti enemmän väsynyt, kuin herätyskellon soidessa.
Aamulla siis Whipwagon nosti kytkimensä Hillakujalta klo 05:20 ja saapui Teiskoon upealle motocrossradalle aamuseiskalta!! Omistaja oli kytännyt Ilon perävaloja pitkin aamua, ja kyllä, neiti reisilihas oli oikeutettu osallistumaan kisaan, koska punaista ei näkynyt kuin kisamanttelissa. Pikavilkaisu kisapaikkaan ja koirat ilmottua ja eläinlääkärin tarkastuksessa käytettyä kivuttiin katsomaan alkavia kisoja aitiopaikalta. Ei olisi kannattanut. Pala kurkussa ja hiki otsalla (tässä vaiheessa ei vielä ollut kuuma, joten tuo hiki oli tuskanhikeä!) laskeuduin aitiopaikalta, katsoin lähtötaulua ja mietin, että: "totta se on. Iloa ja Unia on lähdettävä lämmittelemään ja sitten ne on vietävä juoksemaan päin aitaa tuolle haastavalle radalle" Ylikorkeat starttasi ennen normikokoisia vipukoita, joten sain panikoida tosissani. Bean tiesin selviytyvän radasta ketteryytensä ansiosta ja ehkä jopa Unin. Ilon kohta pelotti oikeasti, en osannut kuvitella sen hallitsevan kroppaansa siinä vauhdissa niin hyvin, että se kääntyisi kaikkiin niihin tiukkoihin mutkiin ja varsinkin siihen aidanrakoon, josta koirien tuli pujahtaa radan "toiselle puolikkaalle".
Uni sai arvonnassa parikseen Disan ja niiden lähtövuoro oli pari vuoroa ennen Iloa ja Olgaa. En laittanut kehitysvammaiselle ollenkaan kisapantaa vaan uhkarohkeana päätin lähettää sen ilman. Sain, kuin sainkin huutavan ja riehuvan koiran valjaistaan ulos, reisistä kiinni ja polvea vasten. Siinä se tempoi ja rempoi, vaan irti pääsi vasta kansainvälisiin kisoihin kuuluvalla "GO!" -käskyllä. Siellä mentiin Disan kanssa ihan kelvollisen näköisesti ja aidanraostakin selvittiin! Raskas rata näytti ottavan pikkuisen Unin juuri valeraskaudesta toipuneelle kropalle, mutta niin se otti lähes kaikilla muillakin.
Sitten olikin se oikea jännitysnäytelmä alkamassa: Ilo ja parinsa Olga lähtöviivalla valmiina tuolle hurjan mutkikkaalle hiekkaradalle muovipussin perään. Olin varma, ettei Ilo ehdi kääntyä edes ekaan mutkaan ja hukkaan vieheen samantien. "GO!" Kääntyi se piru vie! Olga oli Ilolle erittäin hyvä ja tasainen juoksupari ja neitosten juoksua oli mukavaa katsoa, jos siis uskalsi. Aidanrako lähestyi ja omistaja sulki silmänsä ja avasi ne nähdäkseen neiti reisilihaksen pyyhältävän jo viimeisiä mutkia ennen maalia. Lilli teki hienon ensimmäisen alkueräjuoksunsa! Yllätti erityisesti sen kropanhallinta ja terävyys kääntyä. Viehettähän neiti seurasi tietenkin erittäin orjallisesti.
Bea, neiti ennakoija, juoksi nuoremman nartun kanssa. Pari oli aika tasainen, lopussa Bea tuli aika suoraan mutkien sijasta, kun selvästi luki ympäristöään periaatteessa "oikein" :D Pisteitä tästä tuskin kuitenkaan heruisi. Bea teki oikeastaan suurimman kauhunhetket aidanraon kohdalla. Se nimittäin veti edellisen mutkan pitkäksi ja juoksi aivan aidanviertä. Edessä oli melkein 90 asteen käännös aidan toiselle puolelle ja nyt muuten pelotti, että miten hitossa se tuollaisesta asetelmasta kykenee tekemään piikkisuoran käännöksen. No kykenihän se ja sydän putosi kurkusta siltä osaa.
Tuloksista ei ollut minkäänlaista haisua, ennenkuin ne ilmestyivät taululle. Ilo oli alkuerien jälkeen yk-narttujen toisena (!) pistein 238 neljän pisteen erolla johdossa olevaan Tinkaan. Takana olevilla koirilla tosin oli vain muutamien pisteiden eroja Iloon ja Uni oli kuudentena DISAN EDELLÄ ;) pistein 227. Uni suoritti, kuten olin odottanutkin. Ilo yllätti ketteryydellään ja pisteet olivat erittäin hyvät. Bea sai, kuten osasin odottaa, 220 pistettä ja oli 22.sijalla 30 mittanartusta :D Huh, on taso laskenut neidin juoksuissa aika huimasti viime kevääseen ja kesään.
Finaaleissa Ilo juoksi Tinkan kanssa, Uni mittasi taitoaan Gaselle's Puttin' On The Rits:n kanssa ja Bea sai saman parin, kuin alkuerissä. Ilon koetus oli vuorossa ensimmäisenä. Odotin Ipan juoksevan ihan kohtuuhyvän juoksun, mutta se juoksi pikkuisen huonommin. Tinka oli huomattavasti ketterämpi ja Ilon vedellessä mutkia pitkiksi kääntyi Tinka tarkasti. Ilo veti aina suorilla toki kiinni ja edelle mutta noin mutkaisella radalla Tinka pysyi hyvin mukana ;) Oikeastaan Ilo näyttikin pikkuisen peesailevan Tinkaa, ei oikein lähtenyt hakemaan ohituspaikkaa vaan tyytyi taustatanssijan rooliin. Tälle se siis kilpailuttajan silmään näytti ja sanoinkin juoksun jälkeen, että Tinka vei. Hieno suoritus Ilolta siltikin kaikenkaikkiaan, kokemus tuonee tähänkin lisää varmuutta ja uskallusta. :)
Uni juoksi sitä pikkuisen hitaamman Neven kanssa ja Unihan juoksi piru vie! Ekan tiukan käännöksen puskan läpi se veti, kuten arvasin, hieman pitkäksi. Mutta mitä sitten tapahtui: koko koira otti toisen vaihteen silmään, seurasi tarkasti viehettä, kääntyi, pinkoi ja taisteli. Omistaja tuijotti haavi auki, en ollut koskaan nähnyt Unin juoksevan noin. Siellä sinifawn/valkoinen paineli hiekkakasojen takana ja saapui maaliin raivoisan tappoiskun pupuun kohdistaen. Omistaja juoksi kehumaan riemunkiljahdusten saattelemana kehitysvammaista, joka loisti itsekin riemua! Ja omistaja kun oli vain toivonut, että Uni juoksisi myös finaaliradan loppuun asti XD
Bean kisakaveri loukkaantui, joten neiti sai ottaa kaiken ilon irti ja painella täydellä innolla menemään koko radan. Alun se veti oikoen, mutta omaan silmään sik-sak -osio sujui hienosti, nähtiin ripaus vanhaa Beaa joissakin kohdissa. Erään hiekkadyynin YLI taisi neiti liidellä sen kiertämisen sijaan ja muutakin pientä kokeneen koiran juttua näkyi juoksemisessa. Neiti itse oli kuitenkin niiiin onnea täynnä viehettä rankoessaan, että omistajakin yltyi sitä suukottelemaan ja kehumaan.
Taas tulokset aivan pimennossa, tosin Bean tiesin pitävän paikkansa tai sitten putoavan vielä lisää, mutta Unin finaalipisteitä halusin kovasti tietää ja Ilon lopullisen sijoituksen. Olin aika varma, että Ilona olisi pudonnut pari sijaa ja Uni löytyisi hienosta finaalijuoksusta huolimatta loppupäästä porukkaa. Ilon mamma Disa juoksi finaalissa juurikin siihen kamalaan aitaan, muttei kuitenkaan onneksi loukannut itseään. Finaali kusahti kuitenkin siihen, joten tällä kertaa Lilli veti pidemmän korren ;) Radalla on saatu mamman peppukarvoja sylkeä suusta, mutta tällä kertaa tytär oli parempi!
Ylikorkeita narttuja palkitessa en saanut hakea edes sitä 5.sijaa, jota odottelin. Siihenkin kuului jonkin toisen koiran nimi ja nyt se oli totta, Uni oli juossut hienon finaalin. Uni palkittiin neljäntenä, pisteen päässä kolmosesta! Pisteitä 470 ja SA, wuhuu UNSKU!!!! Finaalipisteet 243! Kerrankin yleensä tärkeänä kisapaikoilla turistin roolissa tallusteleva Uni sai lähteä hakemaan palkintoa ja sai palkintolaatan lisäksi possunkorvan suoraan suuhunsa. Kolmannenkin palkinnon meinasin haluta mukaani samantien, mutta ei, siinäkin kuului väärän koiran nimi. Ilo oli siis pitänyt paikkansa toisena, juossut tasaisen varmat ja hienot juoksut ja sai ihkaekasta kisastaan kakkospalkinnon hyvällä SA tuloksella! Oliko vähän huikeaa meidän sijoitukset yk-narttusarjassa. Neljäs ja toinen sija, wau! Bea pikkutiikeri palkittiinkin jo ensimmäisten joukossa norminarttujen sarjassa, finaalista oli herunut vain 209 pistettä. Kokonaispisteet 429 ja SA. Jokaisesta kisastaan Bea on juossut sertin arvoisen tuloksen, aika mahtavasti! Tasaisen varmasti se on pisteitään huonontanut, mutta mitäpä muutakaan noin fiksulta koiralta voi olettaa? Nyt me taidetaan keskittyä ratajuoksuun ennen veteraani-ikää. Sitten vois lähteä kokeilemaan, jos ne kaksi vikaa sertiä irtoisi jostakin. Harmi, että noin upeasti juosseen koiran "maastoura" on loppuunsa näinkin lyhyt. Kaksi onnistunutta kautta takana. Tokihan sitä voisi kisoissa sen omaksi iloksi käyttää, mutta en halua aiheuttaa muille kilpailijoille tilannetta, jossa ne joutuvat juoksemaan pirun ketterän, suhteellisen nopean ja ennakoivan Bean kanssa. Hitaampi ja viehettä orjallisemmin seuraava koira kyllä menettää pelinsä Bean kanssa juostessaan, eikä minusta ole reilua tietentahtoen tuoda omaa koiraa juoksemaan muiden suorituksia huonommiksi. :) Onneksi Bea on noheva radalla ja tavoitellaampas nyt sitten loppukausi sitä alle 20sekunnin aikaa lyhyeltä matkalta.
Niin ja Ilo, se aloitti toissapäivänä sitten ne juoksut. Annoin sille sunnuntaina luvan aloittaa, että saataisiin sopiva tauko tähän sen hyvin ja vauhdikkaasti alkaneeseen kisauraan, mutta ehdittäisiin kuitenkin vielä syksyn koitoksiin kokeilemaan. Vitsit kun ehtis Unin vielä jonnekin maastoihin viedä ennen syyskuuta. Syyskuussa se aloittaisi juoksunsa, mutta omistaja ajatteli puhua koirien "Mummun ja Ukin" maksamaan Unin sterilisaation elokuun aikana, jotta saataisiin pitää tuo iloinen ja leikkisä höpsö Unsku jatkossakin ilman valeraskauksia.
Ella Niinistölle ja Sakari Lampolalle kiitos blogin upeasta kuvamateriaalista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti