maanantai 8. lokakuuta 2012

Kipaistiin Kartanolla kilpaa

Kerran kesässä kartanolla. Tai no nythän on jo syksy ja ratakausi päättyi lauantaina. 

Meiltä kipaisi kaikki kolme tyttöstä! Uni 480m sijoituksessa, Bea etanakisassa ja Ilo k-svkk:n team race joukkueessa. Koirat oli kyllä kunnossa, mutta vauhti oli jossakin hakusessa märällä nurmella. Beakaan ei parantanut ennätystään, joka on kesältä 2011 Hyvinkäältä 20,09 sek,  vaan juoksi taas muutaman kymmenyksen huonommin. Hieno taistelu oli vaan taas etanakisassa neidillä, toisena paineli maaliin Betjanova Kulkurikaunottaren perässä, joka juoksi huiman hienosti 19,06 sek ja näin ollen sillä ei ole enää ensi vuonna asiaa etanoimaan. Bea on parantanut lähtemistään viime kesästä, mutta se edelleen meinaa innostuksessaan pyöriä kopissa ja sitä se teki nytkin. Juoksu oli joka tapauksessa hienoa katsottavaa, vaikkei omaa ennätystä tullutkaan. Ja voi sitä riemua, joka taas loisti neidin naamasta juoksun jälkeen! Bean kisakausi päättyi tähän etanalähtöön ja ensi kausikin juostaneen pelkästään radalla.

Bea, Hali ja Lempi (kuva S.Aalto)

Ilo juoksi kyllä selkeästi omaa tasoaan huonommin. Lie uusi rata, sen märkyys ja heinäkuinen juoksuaika yhdessä saaneet aikaan sen, että Ilo juoksi 350m aikaan 24,72sek! Ihme kuupoilua juokseminen olikin. Lotta kopitti Pillin ja omistaja sai jännittää radan varressa. Ilo lähti hyvin, mutta sitten alkoi taas se tavallinen "haen itselleni tilaa ulkoa" -asenne ja sinne painui, ihan liian ulos kiskolta. Jäi kavereista reilusti jälkeen ja loppusuoralla hipoi melkein ulkoaitaa, siis oikeasti niin törkeän ulkona se juoksi! Totta se vaan on, että juoksujen jälkeen vauhti on hukassa ja Lillin kohdalla se pätee. Fyysisesti ja henkisesti se on muuten aivan kunnossa, ainut asia mistä huomaa, ettei se ole aivan alkukesän iskussa on reidet. Niissä on nyt karvaa, alkukesällä ne oli aika kaljut XD
lähtökiihdytys 280 metrin lohdutusfinaaliin
Pikkuliisan Majuri, Elgedane Storm Runner, Harmi (Nyanssin Bellis) ja Ilo
(kuva S.Aalto)

kuva S.Aalto

Ja sinne vaan, ulkoradalle.. 

Uni juoksi ensimmäistä kertaa ikinä ratakisoissa! Neiti on aika huimassa kunnossa, joten ilmoitin sen 480m sijoitukseen. Pariksi sattui Tuulikellon Dinaco, pois jäi Sopisco Bengal Tiger (Topi), joten mitään jännitettävää ei kisassa sinällään ollut. Uni suoritti kyllä aivan mainiosti! Se sujahti koppiin, ei iskenyt otsaansa etuveräjään eikä kääntyillyt minnekään. Lähti pirun hyvin ja iski suoraan kiskoon kiinni ja siinä menikin sitten koko radan ympäri. Dina meni kolmoskaarretta ennen ohi, mutta siis yllättävän hyvin pysyi meidän näyttelyponi perässä! Voittajan aika 35,22 ja Unin 35,72sek. Maalissa Unsku tappoi pupun ja koikkelehti sitten kahdella jalalla etsien mammaa, ja huomatessaan minut juoksi vielä pupun luokse varmistamaan, että se on kuollut!

kuva S.Aalto

Uni sai Nuttunurkan tekemät takit itselleen, kun se on kulkenut lähinnä Bealle isoiksi jääneissä takeissa aiemmin. 


Ilo juoksi sitten vielä team race lohdutusfinaalin 280 metrin matkalla. Tässä lähdössä oli enempi asennetta ja neiti tuli ykköskopista hirvittävän hienosti ulos. Kuitenkin tavalliseen tapaansa haki linjansa kiihdytyksen jälkeen ulkoradalta ja sinne hävisi kymmenyksiä, maaliin toisena ajalla 19,51sek. Ei siis ainuttakaan kv-aikaa napannut Ilo Kartanolta. :D Hiekkaradat ja kallistetut sellaiset taitaa sopia tuollaiselle "widerille" paremmin.. Ensi kaudella voitais käydä enempi maastoilemassa ja mahdollisuuksien mukaan treenata pelkkää kaarretta radalla, ennen juhannusta ;) Virpiniemeen on päästävä vaikka mikä tulis. 

Lilli sai ehkä maailman hienoimman pannan!!
Vähän tuolle tytölle sopii musta väri! 

Parin viikon kuluttua Jumpy (meidän kisa-auto) suuntaa kohti Oulunsalon lauttarantaa ja HAILUOTOA kaudenpäätösmaastoineen! Jipii, ei sieltä osais pois ollakaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...