Piiiiitkään on ollut haaveena käydä vähän leikkimielessä kokeilemassa whippetneitien kanssa agilityesteitä. Nyt kun ystäväni on omien puudeliensa kanssa harrastanut jonkin aikaa, varattiin kenttä ihan omatoimiseen harkkailuun. Harjoitustaustaa meillä siis: Ei minkäänlaista. Meni ihan hurjan hyvin ja tytöt oli oikein oivallisia kavereita tähänkin touhuun. Tässäpä koirien omat tarinat ekasta kerrasta.
Bea:
Tänään hyppäsin omaan yksiööni meidän uudessa autossa ja lähdimme ajamaan taas jonnekin. Olin innoissani, koska minusta on aina tosi mukavaa lähteä äitin kanssa autolla minne vaan, yleensä määränpäässä on jotain tosi kivaa! (Kuten viehe, tai mummola, tai ruokaa, tai rapsuttelijoita..) Kyytiimme hyppäsi äitin kaveri Jonna ja hänen nuorin puudelinsa Thelma. En kauheasti välitä Thelmasta, koska hän ei osaa käyttäytyä arvolleen sopivasti, siis rauhallisesti. Pysäytimme auton pihaan, jossa olemme joskus käyneet ruokaostoksilla. Äiti päästi minut autosta ja olin tietenkin innoissani, kun huomasin Unin ja Ilon jäävän autoon! Astuttiin sisälle johonkin kellariin, jossa oli tekonurmimatto ja kaikenlaisia esteitä ja outoja muovisia tunneleita. Monta koiraa haukkui verhojen takana ja äiti ja Jonna rupesivat raahaamaan esteitä uusille paikoille. Sain hetken juoksennella siilin kanssa ympäriinsä ja sitten äiti kutsui minua joten menin tietenkin heti.
Jonna piti minua kiinni ja äiti meni semmoisen muovitunnelin toiseen päähän. Sitten se huuteli sieltä tunnelin sisältä minulle ja vingutti siiliä. Ensin olin sitä mieltä, että juoksen äidin luokse nurmea pitkin, mutta Jonna esti sen joten huomasin ainoan reitin olevan tuon oudon tunnelin läpi. Äiti kannusti toisesta päästä, joten keräsin rohkeuteni ja lähdin kipittämään tunnelia pitkin. Kun pääsin äidin luo, alkoi se hurjana kiljua ja kehua minua ja sain siilin suuhuni! Juoksutin sitä muutaman kierroksen ja palasin äidin luo. Tätä toistettiin muutama kerta ja huomasin ettei tunnelissa ole ketään muita tai kukaan ei estä pääsyäni äidin ja siilin luo. Ja äiti kehui, se oli kyllä todella mukavaa. Hetken päästä Jonna piti minua taas kiinni mutta sellaisten maassa makaavien putkiloiden ja niiden molemmin puolin olevien kolmioiden takana. Äiti meni noiden "esteiden" eteen ja kutsui minua vain kerran ja sitten alkoi huutaa "eteen, eteen" aina kun olin tuon esteen kohdalla. Ja taas sain siilin leikkiin ja äiti kehui. Minua aina hieman hävettää tuo äiti, kun se niin kauheasti huutaa innosta, että kaikki muutkin varmasti kuuli. Tein kaiken kuten äiti pyysi, en viitsinyt turhia hötkyillä etten tee virhettä. Kauheaa, jos äiti ei kehuisikaan. Muutaman kerran juoksin vissiin viimeisen esteen ohi, mutta kun äiti teki ihmeellisen sivuliikkeen, niin tottakai oletin hänen tarkoittavan sitä suuntamerkkinä minulle. Kun äiti skarppasi, olivat sen ohjeetkin paljon selkeämpiä ja tein kuten pyydettiin. Toi juttu, jota tehtiin ja jota agilityksi kutsutaan, oli minusta ihan mukavaa ajanvietettä. Voin ehkä mennä joskus uudestaankin, mutta jos ei ole parempaa tekemistä.
Ilo:
Siis jee äiti haki mut autosta, kun toi Bean sinne takaisin ja mähän olin ihan että ihanaihana äiti kun haki mut ja lähdettin kahdestaan jonnekin jännään paikkaan, jossa oli lakanoita katosta roikkumassa, paljon koiran haukuntaa ja sitten semmonen jännän tuntuinen ruoho, joka ei tuoksunutkaan ruoholle. No siellä oli sitten myös tää Thelma, josta mä en kauheena tykkää kun se on vähän arvaamaton mun mielestä. Kun se on oudon värinen ja sillä on jännä kikkaratukka. Oisko ulkomaalainen? No, en mä kauaa jaksanu keskittyä Thelmaan. Mun piti seisoa remmin päässä kiinni aidassa kun äiti talutti Thelmaa jotain mäkiestettä pitkin ja Jonna antoi sille kinkkua. Ei mua se kinkkukaan niin kiinnostanu, kun mä hokasin, että tää on jotain semmosta työtä taas mitä mun pitää tehä. Sitten Thelma laitettiin kiinni remmiin ja mä pääsin irti! Sain leikkii siilillä pikkuisen ja sit mut vietiin semmosen jännän pyöreen jutun luo, joka oli pitkä. Olin tosi innoissani ja valmiina tekemään töitä! Jonna piti mua kiinni ja äiti hävis jonnekin. Sitten tajusin kattoo sitä mun edessä olevaa pyöreetä ja vähän jännää kun äiti kurkisteli sieltä ja vingutti siiliä ja huusi "putkeeeeeeen". No mä ensin vähän mietin että pääsenkö nopeempaa kautta eli sitä jännää nurmikkoo. Mut ei Jonna päästäny, sitten mä huomasin että ehkä mahdun siihen pyöreeseen ja perhana kun se siili oli siellä niin piti mennä kyllä niin kovaa kun pääsin! Mut enpä ois uskonu, että ihanaihana äiti oli niiin innoissaan kun tulin sen luo! Se heitti mulle siilin, jonka kanssa aloin heti juoksuharjoitukselle pitkin sitä jännää nurmikkoo ja kehuikehuikehui! Olin tosi ylpee itestäni.
Sitten tätä tehtiin muutaman kerran, että mut vietiin sinne putken päähän ja äiti meni toiseen päähän. Sit jossain vaiheen tehtiinkin niin, että äiti jäi mun kanssa putken päähän ja Jonna piti siiliä toisessa päässä. Mä meinasin, että nyt kun töissä ollaan ja mun työ on juosta tuota ympyräputkee ees ja taas niin mähän juoksen sitte! Ja ai mä olin ylpee, kun äiti kehui mua niin paljon. Melkein repesin liitoksistani, piti heiluttaa häntää ihan sikana että sain johonkin purettua intoni. Sitten kun tätä putkijuttuu tehtiin useemman kerran niin aloin jo käskee siiliä että juoksee karkuun, oli niin kivaa! Sitten meni kokeiltii jotain missä piti hypätä ja mä hypin ja juoksin kauheen kovaa koska sain taas siilin kun tein niin. Tein ihan täysii ja äiti kehu ja vähän mä olin ylpee! Sitten aloin jo vähän hoputtaa äitii, kun se liikkui niin hitaasti takas sinne aloituspaikalle. Ja kun Jonna piti mua siellä esteiden takana niin ihan tärisin kun odotin, että millon saan luvan juosta hyppien täysii äitin ja siilin luo. Oli siis niiiin kivaa ja olin tosi ylpee kun äiti kehu.
Uni:
Aa joo siis mä pääsin ihan vikana autosta, kun äiti toi Ilon sinne takas. Mietin jo vähän missä ne mahtoi käydä, mut unohin sitten kun rupesin nukkuu aina välissä. No mä olin siis kyllä niin onnellinen kun äiti otti mut autosta ja pääsin sen kaa jonnekin, ihan mihin vaan. Hypin sitä vasten niinkun aina kun oon tosi innoissani! Kohta olinkin jossain sairaan kiinnostavassa paikassa, jossa oli vaikka sun mitä hajuja ja härveleitä ja toi yks äitin kaveri ja sen kiharakarvainen whippet, puudeli sen nimi tais olla. No mut mitäpä niistä. Mä menin sinne äitin kanssa ja oli ihan sikatylsää, kun tää puudeli loikki jotain esteitä siellä ja mun piti vaan odottaa paikoillaan. Aloin toki itkee, että äiti huomaa tehä jotain kivaa mun kaa. Haistoin sitten että hitto vie sillä on jotain herkkuja jossain ja heti kiinnostus heräs! Kun nyt taidetaan olla antamassa nameja mulle sitten. No ekaks pääsin irti ja nenä olis vieny mut haistelee sitä vihreetä lattiaa, mut sit äiti vaan mainitsi mulle sanan "karkki" ja mun maha vei mun heti sen luo.
Tuijotin herkeämättä namia sen kädessä, mutta hitto kun sit joku ottikin musta kiinni ja äiti nameineen meni jonnekin. Sit mä ihmettelin, että mistä kuuluu ääntä ja sieltä mun edessä olevasta luolasta äiti katto ja en mä heti hokannu mut sit kun se huusi että sillä on karkkii niin menin niin nopeesti kun pääsin sen luo! Sain karkin ja sen lisäks äiti jotain kälätti ja kiljui iloisena ja mähän lähdin ilonpitoon mukaan. Musta oli iha sikahauskaa tehä kaikkee juttuja että sain karkkeja ja juoksin aina mistä ohjattiin. Kokeilin myös että saanko namin jos hypin odotellessa sen "putken" yli, tai päälle, vaikka monesti! Ei siitä tullu karkkia, mua vähän harmitti mut sit aloin kokeilla että jos meenkin aina sieltä tunnelista niin siitä sai aina karkin. Se äitin kaveri sanoi, että mun nimi on tosi hyvä tekee tätä lajia. (se sana oli aika vaikee niin en muista sitä) Kai mun nimi teki jotain hienoo, kun sitä huudettiin. Mä siis vaan menin mistä vaan nami annettiin! Äitin kanssa kahdestaan mentiin niin, että se osoitti luolaa ja mä juoksin sinne kun tiesin et siellä toisessa päässä on karkki. Mut aina äitikin oli siellä vastassa vaikka oli ollu siellä mistä lähdin, oudosti ja ilakoi ihmeellisesti. Mut joo sitten oli jotain kepakoita mun tiellä ja mun piti namille juoksun ohessa loikkia niiden yli, en mä melkein edes huomannu niitä. Noiden kepakoiden päässä oli joku juttu, jota ne väitti semmoseks samanlaiseks putkeks. Mä kyllä juoksin aina sen ohi, koska se oli eri paikassa kun se aikasempi niin eihän siinä nyt samaa juttua pitäny tehä. Olin varma että saan kyllä karkin jos käyn puolessa matkassa ja käännyn takas tai juoksen äitin yli tai sen putken yli tai kun oikeesti, koitin ihan mitä vaan että sain karkkii! No sitten mä tein kai hirveen oikein koska menin kepakoiden yli loikilla ja sen jälkee semmosen samanlaisen tunnelin läpi ja äiti kehui taas ja antoi kuulkaa nyt mooonta karkkia! Vähän siisti namipaikka toi vihreelattiainen estevarasto. Mä niin lähen siis uudestaan jos saan noin monta namii siitä että saan tehdä hirveen kivaa ja juosta ja loikkia vaan! Ei siis tarttenu niinku mitään tassua antaa tai istuu tai odottaa, sai vaan mennä kovaa.
Ihana postaus :D
VastaaPoista