keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Hailuodon maastot ja kisakauden päätösviikonloppu

Hailuoto. Talvivaatteet.

Häkkivarastosta löytyi sinne keväällä hukutettu ikeakassillinen talvitakkeja ja toppahousuja. Hailuodossa on useana vuonna hytisty niin koleassa tuulessa, yksi vuosi maa oli valkoinen, että tänäkin syksynä oli kaiveltava toppatamineet esiin. Säätiedotus tosin lupasi varsin mukavaa keliä, mutta jumpy sai talvirenkaat alleen kaiken varalta jo edeltävällä viikolla. Mökki oli varattu heinäkuussa. Kaikki oli valmista. 

Perjantaina Mei pääsi autoon whippetien palatessa takaisin sisälle iltapäiväulkoilulta. Kohta omistaja viritteli sinne myös kolme kassia ja tarkisti vielä kilpavarusteet. Mei oli innoissaan. Sen häntä heilui ja se katsoi omistajaa tarkasti. Ensimmäinen pysähdys oli n.kymmenen kilometrin päässä. Sisu-whippet emäntineen ja kasseineen lastattiin kyytiin ja nostettiin kytkin taas kohti seuraavaa etappia. 80 kilometrin päässä Iisalmen makkaralahdella kyytiin hyppäsi Ruuti-whippet omistajansa kera, taas kasseja survottiin paikoilleen ja auton nokka kohti Oulunsaloa.


 Paria tuntia myöhemmin lauttarantaan päästyämme saimme huomata, että olimme katsoneet koko ajan lautta-aikatauluja väärin päin. Yksi lautta oli lähtenyt pari minuuttia sitten ja toiseen emme mahtuneet. Kolmas kerta toden sanoi ja kyydissä oltiin. Mökkiin saavuttiin myöhään perjantai-iltana. Hyvin huonosti nukutun yön jälkeen (allekirjoittanut aikoo jatkossa varustautua kisareissuihin korvatulpilla) koitti kisapäivä ja aamu valkeni suloisen lämpimän etelätuulen kera.





Oikeasti, hailuodossa oli tällä kertaa lämmin! Mein eläinlääkärintarkastus oli vasta klo 10. Hölmö greyhound oli vähän ihmeissään, kun mukana ei ollut yhtään whippetiä kotoa ja se käyttäytyi hämmentävän sivistyneesti. Ensimmäisenä kuulin, että koko greyluokka oli meinannut peruuntua, kun kilpakaverilla oli takajalassa haava. Eläinlääkäri oli kuitenkin paketoinut sen ja antanut luvan startata. Eläinlääkärintarkastuksesta Luotsi-hotellilta rantaa myöten palatessani Sumppuun Mei kuuli vieheen pörinän ja sekosi täysin. Se alkoi samaan tapaan kuin aina radalla hyppiä, haukkua minulle ja purra hihnaansa. :D Sain sen mökkiin asti, mutta sinne se ei kuitenkaan malttanut alkuunkaan rauhoittua. Mökin ikkunat olivat suoraan rannalle päin ja vaikka rata jäi sopivasti dyynin taakse piiloon niin tieto siitä, että pupu viilettää jossakin edessä riitti Memmulle. Siispä grey pääsi autoon, siellä se osaa olla aina rauhassa ja saikin odotella omaa alkueräänsä. Vihdoin tuli aika alkaa lämmitellä koiraa ja kytistellä lähtönumerotaulua. Jännitys nousi vatsasta kurkkuun.. Olin käynyt katsomassa rataa vajaan kymmenen lähdön verran. Niin teen aina ja arvioin, laitanko oman koirani juoksemaan. Tässä tapauksesssa mietin moneen kertaan, uskallanko. Ensimmäinen mutka oli äärimmäisen haastava ja tiukka. Moni whippet veti sen pitkäksi ja ne, jotka yrittivät oikeasta raosta osuivat monet pusikkoon mennessään. Elättelin toiveita, että rataa muokataan vähän greylähtöön. Pohja oli todella pehmeä, siltä osin saattoi olla huoletta. Vaikka kaatuisikin, ei luultavasti sattuisi pahasti. Sitä pelkäsin eniten, että jos koirien ajolinjat menevät pahasti ristiin ja ne törmäävät täydestä vauhdista noilla massoilla toisiinsa. Enkä oikeastaan tiedä, mitä kaikkea pelkäsin. Jännitti vaan aivan älyttömästi.


Varusteet päälle, takki pois ja lähtötarkastukseen. Mei haukkui ja yritti karata lähtöpaikalle ennen aikojaan. Kilpakaveri, hitokseen paljon isompi greyuros Jose, sen sijaan odotteli tyynen rauhallisena starttia. Lähtöviivalla Mei bongasi edessään olevan vieheen ja tuijotti sitä yllätyksekseni täysin rauhallisena. "IRTI" ja niin päästin rakkaan kultakimpaleeni matkaan. Olin rukoillut sen korvaan juuri hetkeä aiemmin, että "tule jooko ehjänä maaliin, lupaathan!". Se eka mutka, Mei kääntyi kuin salama sen aivan täydellisesti. Mitä hittoa, onko se oikeasti noin ketterä. Seuraavat mutkat edelleen uskomattoman tarkasti seuraten ja tiukoin, hallituin käännöksin. Kaveri jäi vähän jälkeen ja Mei juoksi edellä. Parin tiukan käännöksen jälkeen pari sai otettua vieheen ja Mein kiinni joutuessaan oikeaisemaan hieman ja Mei kuulemma väisti/säikähti eteen tullutta Josea. Väistöliikkeen seurauksena Mei hukkasi pariksi sekunniksi vieheen. Se joutui kiertämään yhden aidatun kohdan väärältä puolelta, mutta pääsi kuitenkin vielä vieheen jäljille suhteellisen nopeasti. Rantasuoralla Mei painoi kaverin ja vieheen kiinni ja meni ohi. Loput mutkat se tuli upeasti, hiekka vain pölähti sen kääntyessä. Siihen se teki tappoloikan pysähtyneeseen vieheeseen, EHJÄNÄ! Juoksu oli aivan mahtava sitä yhtä hukkaa lukuunottamatta ja se oli selvittänyt radan kaatuilematta tai törmäilemättä.


Kädet täristen talutin(kannoin, ei se suostunut liikkumaan taaskaan vieheeltä) Mein pois radalta ja huokaisin! Juoksu oli hyvä, tiesin sen. Mutta se yksi moka veisi varmaan pisteitä jonkin verran pois. OSVKH:lla oli loistava nettipalvelu, jonne alkueräpisteet putoilivat hetken päästä. Mei oli saanut 241 pistettä ja Jose 223. No jopas, huikea ensistartti ja pistesaldo hukasta huolimatta. Eikun uusintaeläinlääkäriin ja finaalia odottelemaan. Nyt ei enää juurikaan tarvinnut jännittää, olinhan minä nähnyt mihin Memmulista on. Mei palautui alkuerästä hämmästyttävän nopeasti. Arvelin sen petraavan finaalissa huikean paljon. Nyt koirakin oli rauhoittunut ja pääsi mökkiin lepäämään väliajaksi. Hyvin se nukkuikin, kunnes oli taas aika vetäistä mantteli päälle ja lähteä liikuttelemaan lihaksia finaalisuoritusta varten.


Greylähtö oli päivän viimeinen. Välissä oli jaettu palkinnot aamupäivän roduille ja whippetnartuille ja mökkikaverimme Karma oli voittanut ja saanut viimeisen sertin valionarvoaan varten. Myös Sisu oli juossut Sertin. Kisakaverit seisoivat dyynin päällä tsemppaamassa ja kannustamassa englanninvinttikoiria ja omistajankin mieli oli tasoittunut. Miten kaunis Hailuoto olikaan. Aurinko alkoi hiljalleen laskeutua ja loi taivaalle kauniita värisävyjä. Nyt rata oli käännetty ja vieheenvetolaite pörisi lähdössä koirien takana. Mei ei huomannut viehettä hiekasta, vaan yritti katsella vetolaitteelle, koska oli varma että pupun on oltava siellä. Lähtöviivalla riitti kuitenkin se ensimmäinen liikahdus ja Mein kiinnostus oli oikeassa asiassa. "IRTI" ja sinne päästin Memmun menemään. Nyt uskalsin katsoa sen menoa. Se juoksi hurjaa vauhtia, se hallitsi jokaisen liikkeensä, kääntyi ketterämmin kuin moni whippet ja nosti vauhtinsa täyteen mittaan rantahiekalla. Sen juoksu oli aivan upeaa katsottavaa. Sain taas kantaa sen radalta pois, kun se olisi halunnut jäädä varmistamaan vieheen kuoleman. Kävelyttelin sitä ja kävin mökissä juottamassa ja palauttelulenkillä totesin sen palautuneen suorituksestaan jälleen uskomattoman nopeasti. Kyllähän sillä toki kestävyyttä onkin, mutta greylle tuollaisen kahden maastoradan vetäiseminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Palauttelun jälkeen Mei huilimaan ja palkintojenjakoon Luotsihotelliin. Tiesin, että nyt sille ropisee pisteitä ja reilusti. Sen innokkuus, kestävyys, ketteryys, älykkyys ja seuraaminen olivat kaikki ensiluokkaisia. Ainoastaan viimeinen heinädyyni meni väärältä puolelta, kun ei yksinkertaisesti ehtinyt kääntyä ajoissa/se ehti nähdä vieheen tulevan jo toiselta puolelta. Muuten juoksu hipoi täydellisyyttä, tietenkin näin omistajan silmin ja ruusunpunaisten lasien läpi katsottuna. Miten upea grey!

Olin niin ylpeä. 11-viikkoisesta asti minun treenaama, ensimmäinen laatuaan. Olen antanut sen juosta kaikenlaisessa maastoissa mielensä mukaan, pitänyt vain huolen riittävästä levosta, lihashuollosta ja laadukkaasta ruokakupintäytteestä. Noin upeasti juokseva koira. Radalla täysin luonnonlahjakkuus ja maastoissa sen kropanhallinta osoittautui noin mahtavaksi. Pisteet olivat salassa palkintojenjakoon asti, tosin ei niissä mitään yllätystä voinut tulla. Niin upea juoksu se oli. Ylituomari kertoi palkintojenjaossa kokeesta yleisesti ja paljasti heti alkuun, että Mei oli ollut päivän kaikista koirista paras. Tuomaritkin olivat siis olleet kanssani samaa mieltä Memmun juoksusta. "Grey, se päivän paras, se pienempi. Se oli hieno. Sillä oli kaksi eri tyyliä juosta, kiinteämmällä rantahiekalla se pääsi näyttämään ja juoksi todella upeasti. Pehmeällä hiekalla se ei yltänyt aivan samaan, mutta hieno suoritus kaikenkaikkiaan." Kyllähän se hymyilytti. Whippetit ovat kuitenkin niin tasokkaita maastopisteissä yleensä, että oli aika superia pistää greyn siitä paremmaksi. Matkaseuralaisemme Ruuti pokkasi myös sertifikaatin omasta kisastaan. Myös Mein kilpakaveri Jose juoksi sertipisteet, vaikka vauhdissa jäikin Memmulle melko paljon. Huomasi kuitenkin, että Josekin on "whippetien treenaama", sillä sekin kääntyi hienosti tiukkoihin mutkiin. Huippua, että se oli Mein kanssa juoksemassa ja saatiin luokka aikaiseksi näille "harvinaisille". Mei siis todellakin oli päivän parhaat pisteet saalistanut koira. Miten upeaa. 503 pistettä + SERT ensikilvasta ja kirsikkana kakun päällä BEST IN FIELD. Huh, huh.  

Melkoisen makea päätös Mein ensimmäiselle kilpakaudelle ja tälle kisakaudelle kokonaisuudessaan. Kolme ratastarttia, kaksi voittoa. Yksi maastostartti, yksi voitto. Kauden kärkiajat radalla molemmilta matkoilta englanninvittikoirissa. Meidän Mei. Huima tyyppi.  

Finaaliveto videolla. Kannattaa klikata HD! 
Punaisella manttelilla Pineron Poker Face 229 pistettä
Sinisellä manttelilla Little Bucharest What's My Name 262 pistettä.


Jälleen kotona ja koko lauma kasassa. Parasta.


Kiitos ihanat kisakaverit tästäkin kisakaudesta, keväällä taas tavataan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luvan kanssa

 Odotuksia. Oletuksia. Olettamuksia. Toimintamalleja. Valmiit polut. Viitoitetut tiet ja reitit.  Talvella tapahtui monenlaista. L-pentueen ...