maanantai 29. elokuuta 2016

Päivä, joka ei unohdu koskaan.

Niin, Mei oli tosiaan ilmoitettu SMM-kisaan 27.8.2016.  Kiimasta oli reilusti aikaa, fyysinen puoli oli parhaimmillaan ja koira huollettu viimeisen päälle kuntoon fyssarilla. Kauheita odotuksia kisaan en silti uskaltanut luoda, koska greyhoundeja oli ilmoitettu kokonaiset neljä kappaletta. Eli juuri se minimimäärä vinttiliiton tittelinjakoon. Kuudella olisi ollut jaossa virallinen SMM-titteli, mutta tällä kaudella hyväksyttyjä tuloksia olikin vain viidellä greyllä. Kun vielä perjantaina kaikki neljä olivat tulossa kisaan, alkoi pieni (siis tajuton perhoskasa) jännitys kipristellä vatsanpohjassa. Yö vietettiin Pamin luona Pirkkalassa ja sieltä aikaisin aamusta Jumesniemelle. Aamu oli kauhean kylmä ja tuulinen, pelto oli pinnalta kostea. Jännitti, pelotti. Kauhistutti. Uskallanko laittaa nopean Mein pellolle vieheen perään? Millainen rata on, miten se pysyy pystyssä sen? Onkohan siinä vaarallisia kohtia?

Kävin tuijottelemassa muutaman startin, nojoo. Aika tiukkoja mutkia, mutta pelto oli kuivunut tuulessa ja auringossa plus, että viikon sateiden jäljiltä se oli kimmoisa ja hyvä tassuille. Olihan minulla sellainen pieni kutina, että Mei vetää varmaan hyvin. Tiesin, että sillä on niin upea kropanhallinta, vauhti ja ketteryys että se voi vetää pellolla vielä paremmin kuin hiekalla, koska pääsee käyttämään vauhtiaan paremmin. Mutta koska tiedän, että se ajaa niin tunteella ja täysillä, en olisi laittanut sitä juoksemaan märälle pellolle. Enkä laittaisi vieläkään, vaikka näin mihin siitä pellolla on. 


Alkueräpariksi Mei sai kokeneen Jassun (Estet Classic Jasmine). Arvelin Jassun osaavan ennakoida tuollaisella metsään ja viljapeltoon rajautuvalla kisa-alueella jonkin verran ja toivoin vain, etteivät koirien ajolinjat risteäisi liikaa ja vältyttäisiin törmäyksiltä. Heti alkukiihdytyksessä Jassu yritti ottaa linjan keskemmältä peltoa ja ne ottivat Mein kanssa kylkikontaktia. Sieltä Mei repi kuitenkin itsensä irti ja kääntyi ekan järkyttävän jyrkän mutkan ihan superhienosti. Muuta ei nähnyt lähtöpaikalta. Kuuntelin vaan sahan ääntä ja toivoin, ettei se lakkaa ja näen pian koiran saapuvan loppusuoralle ehjänä neljällä jalalla.
Mei ja Jassu alkuerässä
Kuva: Ida Salonen


Mei ja Jassu alkuerässä
Kuva: Ida Salonen

Sieltähän se Mei nopeasti tulikin, upeasti suorastaan ne pari vikaa käännöstä, jotka kilpailuttajan silmiin näkyivät. Kävin kaikki jalat läpi jo vieheellä: ei vekkejä, kaikki varpaat tallella, kävelee normaalisti, ei onnu.. Vaikutti harvinaisen ehjälle itselleen. HUH! Tässä oli jo tuuletuksen aihetta. Päästiin eka peltostartti ehjin nahoin alusta maaliin asti. Toimittaja jostain paikallislehdestä oli napannut pari kuvaa Mein ja Jassun startista ja haastatteli meitä muutaman kysymyksen verran ja halusi vielä lähikuvan allekirjoittaneen ja Memmun hikisistä naamoista. OMG. 

Sitten kuulinkin jo kaikilta startin pellon laidalta katsoneilta, että Mein juoksu oli ihan huikea. Että kääntyili ihan sairaan ketterästi ja teki hienon juoksun. 

 
Heidi Lonnakon kuvaama alkuerä.

Toisessa parissa juosseet Jose (Pineron Poker Face) ja Zara (Fionn Clann Zabrina) törmäsivät siinä ekassa tiukassa mutkassa kerran ja toisessa mutkassa toisen kerran. Pisteet olivat tästä hyvästä ropisseet reippaasti alakanttiin. Mein pari Jassu turvotteli toista rannettaan. Oli vähällä, että Mei olisi joutunut juoksemaan finaalit yksin. Onneksi Zara oli selvinnyt kuperkeikastaan ehjin nahoin ja se pääsi Mein kaveriksi finaalikierrokselle. Mein palautuminen jaksaa yllättää minut kerrasta toiseen. Se oli juossut 700 metrisen todella vaativan maastoradan vieheen perässä ja silti sen askel oli kepeä ja mieli virkeä. Onhan se toki kunnossa ja olen pitänyt huolen siitä, että kestävyyspuolessa ei ole vajausta, mutta se on kuitenkin grey joka on nykyään pitkälti jalostettu rykäisemään kerran viikossa lyhyen spurtin. 

No, kun ne alkueräpisteet, 261, lävähtivät taululle, oli se uskottava. Kyllä se oli ollut hieno juoksu. Josen omistaja Heidi laittoikin videota heti youtubeen, joten näin startin jo ennen pisteiden julkistamista ja arvelin että jotain 250 pisteen luokkaa juoksu voisi ollakin. En oikein edes tajua, miten Mei pystyy kääntymään ketterämmin kuin whippetit tuosta hurjasta vauhdista noin tiukkiin mutkiin. Miten se on edes mahdollista? Jotenkin ihan uskomaton koira. Se vaan tykitti kuin pikajuna lipsumatta raiteilta yhtään. Ei alkanut askel painaa eikä ote herpaantunut hetkeksikään. Hiekalla sen vielä ymmärtää, kun koira uskaltaa kantata pitävällä pehmeällä alustalla, jossa vauhtikaan ei kohoa niin lujaksi. Mutta että pellolla, jossa pääsi tykittämään lähes täyttä vauhtia, kunnes piti taas tehdä tiukka käännös. Huh! 

Muissa roduissa pistesaaliit olivat varsin vaatimattomia ja kutkutteli sellainenkin ajatus, että Memmulla on mahdollisuudet Best In Fieldiin, jos juoksee samanlaisen finaalin. Finaaliradastakaan ei paljoa nähnyt, alun käännökset ja sitten lopun viimeiset mutkat. Jotka minun mielestä meni vähän pitkiksi. Josen omistaja Heidi oli taas ihanana kuvannut finaalin videolle ja heitti linkkiä. No, näyttihän se meno kyllä aika huipulle, Mei juoksi radan alusta loppuun hurjalla vauhdilla juuri kuten ratamestari oli ajatellutkin: jokaisen mutkan nätisti ja tarkasti. Myös Zara juoksi hyvin, näytti menevän mutkat tiukasti ja reagoi vieheen liikkeisiin säpäkästi, toki jäi vauhdissa sekalinjaiselle Memmulle selkeästi. Mutta perässä tuli aika upeasti. 


Melko huippua, että tuosta päivästä jäi noin monta videomuistoa ja kuvaa. Nimittäin palkintojenjaossa se leuka vasta putosikin..

Mei ja Zara finaalissa.
Kuva Ari Salmela 
https://www.facebook.com/AriSalmelaPhoto/?fref=ts

Ylituomari ei sanonut koirien suorituksista mitään puheessaan, koska halusi pitää jännityksen yllä. Kun tuli greyden vuoro, laskeskelin toiseksi tulleen Zaran finaalipisteiden olleen tosi kovat koska sen kokonaispisteet olivat ihan hyvät. Sitten sainkin kuunnella, että: "annetaampa aplodit greyhoundien voittajalle, joka juoksi huikeat 544 pistettä ja on näin olleen myös Best In Field.." Huonolla matikkapäälläni yritin tehdä päässälaskutoimistusta, mutta en saanut päähäni paljonko Mein on täytynyt juosta finaalista. Niinpä kurkkasin pisteet kirjasta heti sen käsiin saatuani: 
283 pistettä finaalista

Kuva: Liina Niemelä
Öö, niinkun mitä? En ole kertaakaan oman harrastusuran aikana nähnyt tuollaisia pisteitä. En kertaakaan. Sain niin paljon onnitteluja ja Memmu sai niin paljon rapsutuksia, että oltiin molemmat varmaan aika puulla päähän lyötyjä. On se vaan superkoira, ihan superkoira. Kolme maastokisaa takana, kaikista yli 500p. kahdessa BIF ja yhdessä kisan toisiksi parhaat pisteet kaikista roduista. Kai Memmun taidoista voi kiittää metsää, ja Iloa. Ilo treenasi Mein pennusta asti juoksuttamalla sitä monenlaisessa maastossa ja pienestä asti Mei on juossut myös metsässä ja oppinut hallitsemaan vauhtinsa ja kääntyilemään tiukasti. Sehän ei irtilenkeilläkään ikinä törmäile muihin tai puihin. Väistelee ihan ilmiömäisesti. Ja Nopolle ja Ilolle kiitos Mein kunnossa pitämisestä, kun ovat jaksaneet jahdata sitä pitkin soita ja peltoja. Olipahan päivä, ei kyllä unohdu ikinä.  
Kuva: Liina Niemelä

SVKLMM 2016 Little Bucharest What's My Name
Kuva; Jonna Kainulainen



Pami, Väiski, Nopo, Ilo ja Håkan'
Kuva: Jonna Kainulainen

Sunnuntaina oli vuorossa whippetit ja koska omilla ei ehtinyt kertyä tarvittavia tuloksia tältä kaudelta, kannustettiin sitten kavereita ja Ilon pentuja eritoten. Odotukset oli aika korkealla, mutta kaikilla kolmella oli alkuerässä liikaa vauhtia ja liian vähän ajatusta ja pistesaaliit jäivät melko laihoiksi: Pami 214, Håkan 228 ja Väiski 225.
Väiski alkuerässä punaisella. Kuva Kati Kanerva

Finaaleissa Pami surffaili täysillä pitkin peltoa, eikä paljon viitsinyt kääntyillä mutkiin. Ihan surkeat pisteet 194 ja serti jäi kauas haaveeksi. ;D Sen ajaminen ei näyttänyt yhtään samalta kuin alkukesästä, eli kyllä kiima on laittanut sen pään hyvin sekaisin. Ajoi sentään alusta loppuun sekä alkuerän että finaalin, pahin skenaario oli että jättäisi kesken. Pamppu oli kolmas loppupäästä eli 11./13 isoissa tytöissä..  :D 
Kuva: Sakari Lampola

Håkan juoksi finaalin alkuosan todella mallikkaasti, mutta viimeiset mutkat tuli löysin rantein ja liian kovalla vauhdilla, pitkäksihän ne menivät. Jännitettiin, että juoksikohan se riittävästi pisteitä sertiin. Kilpakirjaa ei löytynyt ennenaikojaan toimistolta, joten H olisi joko kuuden parhaan joukossa sertillä tai juossut sertipisteet joltain muulta sijalta. 
Håkan ja ajohaukku, kuva Kati Kanerva

Väiskin finaali näytti hyvälle, pari tosin surffaili ihan ihmeellisiin ilmansuuntiin ja leikkasi viimeisessä alamäessä suoraan Väiskin eteen ja sitten mentiinkin kuperkeikkaa. Vissiinkin tästä raakattiin pisteitä pois aika paljon, koska laihaksi jäi finaalipistesaalis ja yhteispisteet harmittavan lähelle sertiä: 444. Sijoitus 25./34
Väiski finaalissa. Kuva Kati Kanerva

Hååkkani suoriutui lopulta kuudennelle sijalle isoissa pojissa ja sai sen himoitun sertin! Jeee! Yllättävä hyvin siihen nähden, että H ajatteli vauhdin korjaavan virheet. :D 

Ihan jäätävän pitkä päivä oli sunnuntaina ja kisapellolla joutui olemaan semmoisen 13h ja hitto ihan turistina! Kotona iltakymmeneltä ja tänään aamuvuoroon töihin.. No, ensi viikonloppunakaan ei nukuta pitkään, kun olisi vihdoin ja viimein Nopon vuoro päästä kisaamamaan! Iiiik, niin jännää. 


Hurri kipaisi samaan aikaan länsinaapurissa taas voittoon raidallisella manttelilla:


Kuva: Roger Englund

Kuva: Roger Englund

Mini-isi Zeke punaisella manttelilla supersprintillä, ihan käsittämätön tuo lähtökiihdytys!


Mei vetäisi koko sm-viikonlopun parhaan pistesaaliin ja kotimatka meni kyllä hymyssä suin. Varmaan hymyilyttää kyllä vielä aika kauan tuon koiran tekoset. :) 

Tässä vielä ihan huikea fiilistelyvideo Eva Piiparisen kuvaamana


löytyy myös tuolta https://www.facebook.com/tulisielujenmamma/?fref=ts




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luvan kanssa

 Odotuksia. Oletuksia. Olettamuksia. Toimintamalleja. Valmiit polut. Viitoitetut tiet ja reitit.  Talvella tapahtui monenlaista. L-pentueen ...