sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

P niinkuin pyometra ja P niinkuin pentusuunnitelmia



Juuri, kun oli Bean kanssa käyty ct-kuvissa ja nenäontelon tähystyksessä (eipä muuten tultu hullua hurskaammaksi, EHKÄ jotain allergiaa, johon kokeillaan nyt vielä kortisonia) alkoi Mei juomaan vettä. Siis todellakin se oli kupilla jatkuvasti ja ulkona pissasi kuin niagaranputous. En osannut todellakaan heti lähteä veikkaamaan mitään sairautta, koska se oli tehny kiimaansa jo pari kuukautta ja arvelin juomisen ja pissaamisen johtuvan merkkailunhalusta. 

No, koira kuivui ja lihakset tuntuivat tippuvan. Minä odotin, että hetkenä minä hyvänsä alkaa se monta kuukautta odotettu juoksu. No, vuoto alkoi.. mutta se oli märkää. Piipaa seuraavana päivänä eläinlääkäriin, tilanne ei onneksi ollut vielä paha: crp oli vain 11 ja valkosoluarvot normaalit. Kohdussa näkyi kuitenkin sinne kuulumatonta nestettä pieni määrä ja varattiin seuraavalle päivälle sterilointiaika. Olisihan tulehduksen voinut hoitaa lääkkeellisestikin, mutta minun hermo ei kestä joka kiiman perään ja näköjään myös ennen pelätä pahinta. 

Leikkaus meni suunnitellusti ja Mei oli ekan illan opiaattihöyryistä selvittyään oma pöljä itsensä. Se ei todellakaan muista olevansa operoitu, eikä sitten yhtään kipeä ja odotan "innolla", miten pitkin seiniä se hyppii viikon kuluttua. Eli ei greypentuja Memmulle, harmi sinällään. 

Kelit ovat taas vaihteeksi aivan surkeat, eikä koiria ole päässyt oikein missään juoksuttamaan. Nyt paras jäniskin on saikulla, joten Ilo ja Nopo saa juosta keskenään. Onneksi ei tarvitse olla kunnossa vielä toukokuun alkuun..



Ilo, Nopsa ja Mida kävivät silmätarkeissa eilen ja kaikilla oli terveet silmät! Jeee!! Siispä on aika julkistaa ensi kesän pentuesuunnitelmat:


Lisää infoa p-pentueen sivuilla. Ilon juoksu alkanee huhti-/toukokuulla. Jännittävää :)


Raouul on kilttinä tullut lauman kera makkariin molempina viikonloppuaamuina vasta, kun töihin lähtevän isin kello on soinut 7:30. Ovenkahvasta kiinni vaan ja ovi auki. On se. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...