Tiukka tuomari, pennuntuoksuja ja kaverikoirailua

Edellisen illan iltavuoron jälkeen ei heti uni tullut ja omistaja päätti vielä pestä näyttelykoiransa yhdentoista jälkeen perjantai-iltana. Aamulla Lumian herätyskello alkoi soitella sointujaan klo 06:00 ja omistajan silmäluomet tuntuivat liian raskailta.. 

Näyttelypäivä edessä. Sonja kera Iitun ja Vannin saapui täsmällisesti 07:15 Ilmarisentie 18 A-rapun alaovelle ja hetkeä aiemmin saapunut Elina Rousarinsa kanssa hyppäsi oman laumani kanssa kyytiin. Helpolle kuulostaa toki, toista se oli. Häkit, viisi whippetiä, handlerien kamat ja Whiplandiaan menossa olleet pehmolelut piti ahtaa kaikki autoon. Vaikka kyseessä oli tilava farmari, onnistuttiin sullomaan se täpötäyteen tavaraa ja jättämään itsellemme epämiellyttävän ahtaat istumatilat. Siinä sitten allekirjoittanut vielä huomasi unohtaneensa deodorantin kainaloista ja kolmanteen kerrokseen juostiin sinä aamuna useaan otteeseen. Jälleen kotiinjäävälle Bealle heipat ja uusi yritys matkanalulle.

Kuva:Johanna Savolainen

Moni muukin oli päättänyt pysähtyä Vaajakosken ABC:lle näyttelykoiriensa kanssa ja mekin kipaistiin sekä koirat, että ihmiset pissille ennen Paviljonkiin menoa. Autohallista ylös raahautuminen koirien, kassien ja näyttelyhäkkien kanssa koirankakkaläjiä väistellen oli taas urheilusuoritus sinällään, kun ympärillä parveili kiireisiä koiranomistajia hihnanjatkeineen. 

Mentiin paikalle ajoissa, koska erään blondin takia kehäsihteerille pitää viedä ennen alkua hammastodistus (jonka muuten joku toinen meinaa AINA unohtaa ottaa mukaansa arvostelun jälkeen..) siitä, että puuttuva etuhammas on irronnut tapaturmaisesti, eikä ole hammaspuutos.

Kuva:Johanna Savolainen

Tuomaritäti oli aika tiukalla tuulella ja jakoi paljon EH:ta ja jopa H:ta, joten Ilon kanssa kehään mennessä odotukset eivät todellakaan olleet korkealla. Uhosin jo etukäteen, että jos se saa EH:n niin se on bileeet ja kyllä lauantai-iltana kotona Kuopiossa muutama kuiva omena maisteltiinkin sen kunniaksi, kun Ilona nappasi kuin nappasikin sen EH:n!!!! Ilo meni tavalleen uskollisesti hienosti ja jaksoi seistä paikallaan reippaana, muun ajan se makasi näyttelyhäkissä kuin isommankin kisasuorituksen tehneenä tai pesi siskoaan sen kehäesiintymistä varten :D

Kuva:Johanna Savolainen

Uni oli taas revetä innostuksesta saadessaan näyttelyhihnan kaulaansa ja koikkelehti pylly pyörien omistajansa kanssa kehään muita vanhoja tuttuja pitkästä aikaa moikkaillen. Alkuravailuissa tokikin taas vähän pooompittiin riemusta, mutta yksilöarvostelussa ainoastaan joku yleisössä pussia rapistellut sai Unin kääntämään naamansa väärään suuntaan. Muuten se yllätti omistajansa ja tavoistaan poiketen ravasi kauniisti HYPPIMÄTTÄ kolmion ja eestaas sekä seisoi hienosti reippaana paikoillaan. Ehkäpä tällä rukoiluasennolla oli osuutta asiaan, onhan kyseessä kuninkaallinen koiraeläin:

Kuva:Johanna Savolainen

Tuomari silmäili pitkäkoipea kauan monelta kantilta, mutta sininen nauha Unillekin. Pieni pettymys handlerin mielestä, kerrankin kun blondi vielä esiintyi hyvin, oikein ERInomaisesti! 

Kuva:Johanna Savolainen

Näyttelyistä ulos selvittyä (ei itsestäänselvää häkkien, koirien, kamojen, parkkihallin jnejne kanssa!) ohjasin kuskimme Hillakujalle ja tavasta poiketen kahvileipätarjoilun jälkeen pusuteltiin pentuja ja joku ihastui ihan kokonaan Juolukkaan..

Kamaliahan ne oli kaikki muutkin, mutta tuo pieni rauhallinen eläin oli erityisen inhottava! Siis kertakaikkiaan reippaita ja suloisia lapsia kasvamassa. Disa-mamma oli taas taantunut aivan lapsen tasolle ja vieraat saivat nauraa enemmän sen lapsekkuudelle, kuin kuudelle naskalihampaalle!

Bean kanssa on käyty kaverikoirailemassa ja kylläpä raitapaita on riemuissaan, kun se huomaa merkkejä lähdöstä ilman Unia ja Iloa. Häntä heiluen se moikkaa jo tutuiksi tulleet muut kaverikoirat ennen vierailua ja hyvin luottavaisin mielin suuntaa ilahduttamaan ihmisiä. Tuon koiran kanssa on omistajan erittäin helppo toimia, on sen luottamus niin suuri omaa ihmistään kohtaan. Mikäs sen mukavampaa, kun laumoittain palvelijoita rapsuttamassa korvan takaa ja juttelemassa mukavia. 

lihaisaa rasvaa

Facebook-päivitykset etusivulla menevät pitkälti ilmojen mukaan. Ensin porukka ilakoi ensilumesta.. Sitten surraan sitä, kun se sulaa pois. Tämän jälkeen valitetaan vesisateita ja toivotaan pakkasta, jota ei kuitenkaan tule. Ensilumi tuli vauhdilla ja sitä tuli aika paljon! Omistaja vei tuona päivänä whippetit tyhjään koirapuistoon leikkimään lumileikkejä.

Ilolla ei meinannu remmissä puistoon kävellessä hepulit kestää pepussa, vaan niitä purkautui pienesti pitkin matkaa. Sopivan alkulämmittelyn kävellessä saatuaan irti päässyt Ilo juoksutti kotoa mukaan otettua "jelloa" pitkin puistoa ja isosiskojen kyllästyttyä ja laannuttua hajujen haisteluihin, jatkoi neiti reisilihas omaehtoisesti jellon kuljetusta ympäri puistoa.

Tänään Kuopioon satoi toisen kerran lunta, vain edellistä märemmässä muodossa, mutta kuitenkin valkoisen värin nurmelle se sai aikaan. Ilma vaikutti ikkunasta katsottuna niin ilkeälle, että koirien omistaja hoksasi lähteä heti aamulenkille Antikkalan laskettelurinteeseen, koska kukaan muu tuskin kehtaisi sinne nyt nousta. 

Ilo sai pitkästä aikaa mukaansa myös FRISBIIN ja taas pienen lämmittelyn jälkeen frisbii sai nähdä Antikkalan rinteen sivulta sivulle, ylös ja alas..

Taas isosiskojen juoksuinnon laannuttua jatkoi neiti reisilihas omaehtoista liikkumista rakkaan lelunsa kanssa.

Parasta syksyssä ja alkutalvessa on myös Puijon Golf-kenttä, joka laskeutuu osittain rinteeseen. Siinä saa hepulia kerrakseen lyhyellä nurmella.

Uni ja Beakin juoksivat Unin hepulin lisäksi: Aina metsästä takaisin kuulleessaan kutsun "KARKKII!"

Täällä on kivaa, tuumaa Ilo!

Etsi kolme punapaitaista.

Kotona ennen lenkille lähtöä jokin taas riepoi Iloa matolla.

 Eräs ilta ja se kaikista rakkain ystävä tassun alla.

 Ihmeellinen valoilmiö saa whippetit hakeutumaan jopa omistajan mielestä epämiellyttäviin asentoihin ja paikkoihin.

Kiellettyä.

Kiellettyä.

Lauantaina meillä on näyttelyt. Hevosilla on ollut lihotuskuuri, Unin kohdalla toiminut sopivasti ja se on ihan sopivassa kunnossa tuomarin eteen. Bea on myös kerännyt talvirasvaa ihan hyvää vauhtia itselleen, vaikkei ole näyttelyyn tällä kertaa osallistumassakaan.

Päänvaivaa ja -raapimista omistajalleen aiheuttaa neiti reisilihas. Ainahan tuo neiti on ollut vaikea lihotettava, siis mahdoton. Viime vuoden kehävierailuun sain siihen vähän läskiä tarttumaan, mutta se oli pentu ja lihotuskuurin pystyi aloittamaan huomattavasti tätä vuotta aiemmin. Vielä lokakuun lopulla kisakunnossa ollut Ilo näytti tälle

ja nyt pikkuisen päälle kaksi viikkoa on saanut tuo raastinrauta syödä miten paljon ikinä on halunnut. Viimeinen viikko on vietetty läskileiriä ja syöty silkkaa rasvaa! Ja, kuten Lotta tiesikin, on työ ollut aika turhaa..

kuvakulmat on vähän erit, mutta siis kuvien perusteella muutosta ei ole juurikaan tapahtunut.. Livenä Ilo on kyllä ihan aavistuksen kerännyt ihraa nahan alle. Tuo koira vaan sattuu olemaan sellainen, että mitä enemmän sen kuppiin laittaa evästä, sitä kovempaa ja enemmän se juoksee pihalla. Nytkin se jo ruokailunsa lomassa vilkaisee minua ateriasta lihanokareet noukittuaan, että onko pakko syödä myös piimällä maustetut nappulat. Ennen Ilo on syönyt aina kaiken hyvällä ruokahalulla. Se siis saa nyt aivan liikaa ruokaa omasta mielestään, tätä mieltä taitavat olla myös Ilon kuppia omiensa tyhjennyksen jälkeen kyttäävät isosiskot. 

Valeraskauksia lukuunottamatta omistaja ei ole koskaan saanut koiriaan lihomaan, vaikka omasta mielestään laittaakin niille joskus järjenvastaisia annoskokoja kuppiin ja ne syövät hyvällä ruokahalulla. Kai me sitten ulkoillaan liikaa, vaikka siitäkin on yritetty nyt pikkuisen karsia lepokauden alkaessa ja omistajan heilutellessa tv:n katselun ohessa kahvakuulaa oman kuntoiluintonsa purkamiseksi. Koirat saavat kaluta mielensä mukaan luita lepopäivät ja varsinkin Bea on kovin mielissään, ettei ole pakko lähteä märkään syysilmaan moneksi tunniksi. Unia ei pahemmin kiinnosta, mutta Ilo leikkii raivokkaasti kettunsa kanssa, jos ei mennäkään juoksemaan sinäkään päivänä. Tunninkaan remmilenkki ei ole Ilon mielestä mikään urheilusuoritus, sen jälkeen voi "vähän" vielä remuta sisällä! Ja kun meillä yleensä ei kukaan tiedä koiria olevankaan, niin puhun nyt siis varmaan muille koiranomistajille hyvin tutusta sisällätouhamisesta, joka allekirjoittaneesta tuntuu oudolle!:D 

Uniin läskikuuri on kuitenkin tehonnut jotenkuten.  

Hailuoto ja kausi päätökseen

Sonjaa, meidän tämänkertaista kuskia, jännitti etukäteen lauttaan ajaminen, mutta sehän sujui, kuin vanhalta tekijältä! Tietty, jos ennen lauttarantaa alla on jo kolmisensataa kilometria, on sopivasti lämmitelty tuota ajoneuvonhallintaa vaativaa suoritusta varten. Muistan kyllä elävästi, kun itsekin kaksi vuotta sitten jaguaarin ratissa nieleskelin, että ajankohan mereen panikoidessani. 

Majoituksena meillä oli tavasta poiketen Pölläntien pikkumökki jossakin (pimeä kun saa merkityksensä vasta tuolla saarella), jonne ihme kyllä auringonlaskettua suunnistettiin ihan vain Nokian kartan avulla, kun navigaattorit ei pelanneet. Oltiin matkalla ehditty vitsailla, että kunhan sisävessa, -suihku löytyy niin niillä pärjätään mainiosti. Never say never. Vuokraisäntä antoi meille avaimenhakureissulla ison tonkan VETTÄ! Ja määränpäässä huomattiin, että tultaisiin käyttämään ulkohuussia pakkasessa. Huussin käsidesikin oli jäässä. 

Mökki oli ihan merenrannalla ja valoisalla varmasti upealla paikalla, nythän ei nähnyt kuin valtavan tähtitaivaan ja sen, mihin samsungin taskulamppusovellus osoitti. Se kuitenkin huomattiin, että hengitys höyrysi ja auton mittari oli pakkasen puolella. Rantahiekka oli myös aivan jäässä ja tämä kostautuikin kisapäivän aamuna. 

Nostin varulta kerrossängystä patjan lattialle, koska tiesin, että viereeni yrittäisi yön aikana loikkia useampi pitkäkoipi ja jos koipien haluaa olevan ehjinä aamulla, parempi nukkua lattiatasossa. Sehän ei tietenkään olisi haitannut mitään, että yläsängystä puuttui kokonaan laidat ja sieltä olisi ollut helppoa pyörähtää unissaan lattialle. Tästäkään ei tosin olisi ollut pelkoa, niin sikeässä unessa ei tuona yönä käynyt kukaan ;) Sähköt meidän mökistä sentään löytyi, että älypuhelimet oli virroissaan myöskin kisapäivänä. 

kauniit kisareissaajat: Vanni, Iitu, Ilo ja Uni sekä turistina ollut Bea taustalla.

Itse kisapäivä valkeni hyisen kylmänä ja eläinlääkärin jonossa varpaansa palellutettuaan sai udella, että kisojen alkamisajankohtaa joudutaan myöhästyttämään: ranta oli jäässä. Käytiin kävelemässä rata läpi ja ihan järkevä päätös kisajärjestäjiltä, nimittäin osa rantahiekasta oli kivenkovaa. 

tyttöjen kuvat: Sonja Kumpulainen

puolen päivän maissa saatiin aloitettua ja ekat lähdöt juostiin lyhyemmällä radalla. Uni ja Ilo juoksivat peräkkäisissä lähdöissä ja Unin juoksu loppuikin lyhyeen: ensimmäisessä puskaosuudessa tuli hukka ja sinimanttelinen blondi hyppelehti heinikon seassa pupua metsästäen huomaamatta, että pupu ja kaveri olivat karanneet jo aivan toiseen suuntaan. Harmi, ettei Uni päässyt juoksemaan koko rataa loppuun, eikä edes tappamaan pupua. Tuloksena siis pyöreä nolla! Ilo pääsi Tuulikellon Canellacon peesiin juoksemaan oman lähtönsä. Nyyti kokeneemman koiran ottein juoksi järkevästi hieman ennakoiden, mutta ei kuitenkaan kuupoillut omiaan ja Ilokin sai suorittaa omaa juoksuaan. Vähän hakemiselta Lillin meno taas näytti, merenrantaa se ei juossut vesirajassa ja pari mutkaa meinasi karata hanskasta. Lälläri kantoi korviini pisteet 233, yhden pisteen paria paremmin. 

Muiden yk-narttujen pisteitä kuulin sivukorvalla. Vanni juoksi hienosti pisteille 230, Olga oli juossut Ilon kanssa tasapisteet omistajansa kuuleman mukaan ja pari muuta oli suorittanut lähes 240 pisteen edestä. Loput olivatkin sitten juosseet hieman huonommin. Ilon sijoituksen arvelin olevan viides ja harmittelin, ettei se pääsisi enää finaalissa näyttämään taitojaan.  

Ilon kuvat: tarja luusua

Alkuerien perusteella siis mentiin ja Ilo tosiaan oli Olgan kanssa samoilla pisteillä. Toimitsijat olivat joutuneet menemään tuomareiden osa-aluepisteisiin, valitsemaan sieltä osa-alueista yhden ja katsomaan siitä, kumpi oli saanut siltä osin paremmat pisteet. Olgan eduksi kääntyi ja se nappasi kolmannelta sijalta SERTin Lillin kuonon edestä. Onhan näitä SERTejä ennenkin mennyt nenän edestä, mutta että tasapisteillä! Huono tuuri! Voittaja oli tuttuun tapaan jo valio Oochigeas Izbyiwanna, toisena Storktown's May Day May Day kera SERTin, sitten Olga, Ilo, Nyyti.. Vanni oli hienosti seitsemäs ja pienillä piste-eroilla oli sijat jaettu. Finaaleissa olisi luultavasti tullut enempi eroa koirien kesken ja sijat selvempiä. Hienosti Ilolla silti meni, sijoitus kuitenkin 4./13 eli monta koiraa jäi taakse. Omistaja vaan tässä pähkäilee, miten saisi tytön viriteltyä oikeaan moodiin jo alkueriin jatkossa.. Olisi mukava nähdä sitä Ilon kalakukkomaastojen finaalimenoa tulevaisuudessakin. :) 

Harmi, kun Ilolla jäi maastot tällä kaudella vain kolmeen kisaan, joten tulos ei ole vertailukelpoinen cup-listalla. Ensi keväänä sitten jo yhtä kautta varmempana pupujahtiin! Unillekin jäi varmasti jotain hampaankoloon, kun perkeleen pupu karkasi heinikkoon.. Ehkäpä jatkossa pitää vähän tarkkaavaisemmin sen silmissään ja apinanraivolla perään. 

Nyt on kisailut tältä kaudelta kisailtu. Jyväskylän näyttelyt vielä (ja armoton lihotusyritys kisakuntoisille hevosille alkaa) tällä syksyllä ja sitten voisi laittaa tämän kauden pakettiin ja siirtyä ansaitulle levolle odottelemaan ensi kevättä :)

Kiitos kuluneesta kaudesta kisakaverit ja erityiskiitos järjestäjille, että teette mahdolliseksi tämän hullun ajelun ympäri Suomea kisojen merkeissä jatkossakin. 

Ilo isosisko!

12.10 Lilleri Pilleristä tuli isosisko(-puoli), kun ihana Dippa-mamma pyöräytti maailmaan viisi tyttöä ja yhden ainoan pojan! Semmonen feministi Disa kyllä onkin, etten ihmettele sukupuolijakaumaa yhtään xD Minä myös veikkasin pentumäärän aivan oikein, sunnuntaina 7.10 annoin masulle yhteensä kuusi suukkoa ja sanoin antaneeni jokaiselle pennulle oman ;)

Tyttösiä on vielä vapaana ja voin suoraan sanoa, että tekee ihan hemmetin vaikeaa pysyä järjissään ja olla ottamatta tuosta Ilolle pikkusysteriä. (Onneksi ykkösnarttu on musta! Allekirjoittaneella on joku ykkösnarttujen "kirous", kaikki omat on pentueensa ekoja tyttöjä..) Disa, aivan ihana pusuloinen.. Onhan tämä jo nähty, miten mahtavia tyyppejä se omalta osaltaan on saanut aikaan Ilon ja sisarusten verran. Nyt voisi olla tulossa myös kompaktin kokoisia likkoja, joiden kanssa monipuoliset harrastusmahdollisuudet normaalin whippetinelämän lisäksi. Suunnitelmissa on kuitenkin tulevaisuudessa ihan Ilon itsensä pentu, joten pakko pitää nyt järki päässä! Aivan ällösöpöjä pentusia, pitää ne mennä ihan livenä vilkaisemaan Jyväskylän kv-näyttelyn aikaan 10.11ja voiii hyvä ihme, sitten se vasta vaikeaa tekeekin!

Jos jotakuta tätä kirjoitusta tällä hetkellä lukevaa kiinnostaisi kertakaikkiaan mahtavaluonteinen, tasapainoinen, reipas ja nopsajalkainen whippetnarttu hurmaavien vanhempien tekemänä, voip olla Teemuun yhteydessä 

http://whiplandian.nettisivu.org/pentuja-2/ 

Kipaistiin Kartanolla kilpaa

Kerran kesässä kartanolla. Tai no nythän on jo syksy ja ratakausi päättyi lauantaina. 

Meiltä kipaisi kaikki kolme tyttöstä! Uni 480m sijoituksessa, Bea etanakisassa ja Ilo k-svkk:n team race joukkueessa. Koirat oli kyllä kunnossa, mutta vauhti oli jossakin hakusessa märällä nurmella. Beakaan ei parantanut ennätystään, joka on kesältä 2011 Hyvinkäältä 20,09 sek,  vaan juoksi taas muutaman kymmenyksen huonommin. Hieno taistelu oli vaan taas etanakisassa neidillä, toisena paineli maaliin Betjanova Kulkurikaunottaren perässä, joka juoksi huiman hienosti 19,06 sek ja näin ollen sillä ei ole enää ensi vuonna asiaa etanoimaan. Bea on parantanut lähtemistään viime kesästä, mutta se edelleen meinaa innostuksessaan pyöriä kopissa ja sitä se teki nytkin. Juoksu oli joka tapauksessa hienoa katsottavaa, vaikkei omaa ennätystä tullutkaan. Ja voi sitä riemua, joka taas loisti neidin naamasta juoksun jälkeen! Bean kisakausi päättyi tähän etanalähtöön ja ensi kausikin juostaneen pelkästään radalla.

Bea, Hali ja Lempi (kuva S.Aalto)

Ilo juoksi kyllä selkeästi omaa tasoaan huonommin. Lie uusi rata, sen märkyys ja heinäkuinen juoksuaika yhdessä saaneet aikaan sen, että Ilo juoksi 350m aikaan 24,72sek! Ihme kuupoilua juokseminen olikin. Lotta kopitti Pillin ja omistaja sai jännittää radan varressa. Ilo lähti hyvin, mutta sitten alkoi taas se tavallinen "haen itselleni tilaa ulkoa" -asenne ja sinne painui, ihan liian ulos kiskolta. Jäi kavereista reilusti jälkeen ja loppusuoralla hipoi melkein ulkoaitaa, siis oikeasti niin törkeän ulkona se juoksi! Totta se vaan on, että juoksujen jälkeen vauhti on hukassa ja Lillin kohdalla se pätee. Fyysisesti ja henkisesti se on muuten aivan kunnossa, ainut asia mistä huomaa, ettei se ole aivan alkukesän iskussa on reidet. Niissä on nyt karvaa, alkukesällä ne oli aika kaljut XD

lähtökiihdytys 280 metrin lohdutusfinaaliin

Pikkuliisan Majuri, Elgedane Storm Runner, Harmi (Nyanssin Bellis) ja Ilo

(kuva S.Aalto)

kuva S.Aalto

Ja sinne vaan, ulkoradalle.. 

Uni juoksi ensimmäistä kertaa ikinä ratakisoissa! Neiti on aika huimassa kunnossa, joten ilmoitin sen 480m sijoitukseen. Pariksi sattui Tuulikellon Dinaco, pois jäi Sopisco Bengal Tiger (Topi), joten mitään jännitettävää ei kisassa sinällään ollut. Uni suoritti kyllä aivan mainiosti! Se sujahti koppiin, ei iskenyt otsaansa etuveräjään eikä kääntyillyt minnekään. Lähti pirun hyvin ja iski suoraan kiskoon kiinni ja siinä menikin sitten koko radan ympäri. Dina meni kolmoskaarretta ennen ohi, mutta siis yllättävän hyvin pysyi meidän näyttelyponi perässä! Voittajan aika 35,22 ja Unin 35,72sek. Maalissa Unsku tappoi pupun ja koikkelehti sitten kahdella jalalla etsien mammaa, ja huomatessaan minut juoksi vielä pupun luokse varmistamaan, että se on kuollut!

kuva S.Aalto

Uni sai Nuttunurkan tekemät takit itselleen, kun se on kulkenut lähinnä Bealle isoiksi jääneissä takeissa aiemmin. 

Ilo juoksi sitten vielä team race lohdutusfinaalin 280 metrin matkalla. Tässä lähdössä oli enempi asennetta ja neiti tuli ykköskopista hirvittävän hienosti ulos. Kuitenkin tavalliseen tapaansa haki linjansa kiihdytyksen jälkeen ulkoradalta ja sinne hävisi kymmenyksiä, maaliin toisena ajalla 19,51sek. Ei siis ainuttakaan kv-aikaa napannut Ilo Kartanolta. :D Hiekkaradat ja kallistetut sellaiset taitaa sopia tuollaiselle "widerille" paremmin.. Ensi kaudella voitais käydä enempi maastoilemassa ja mahdollisuuksien mukaan treenata pelkkää kaarretta radalla, ennen juhannusta ;) Virpiniemeen on päästävä vaikka mikä tulis. 

Lilli sai ehkä maailman hienoimman pannan!!

Vähän tuolle tytölle sopii musta väri! 

Parin viikon kuluttua Jumpy (meidän kisa-auto) suuntaa kohti Oulunsalon lauttarantaa ja HAILUOTOA kaudenpäätösmaastoineen! Jipii, ei sieltä osais pois ollakaan!

Kalakukkometsällä!

Kauhean kikkailun jälkeen omistaja sai itsensä lauantaiksi irti Ikealta, kun kiltti esimies lupasi tehdä työvuorolistaan merkityn vuoron. Esimies huikkasi perjantaina, että "mukavia kisoja, se on nyt voitto tuotava kerran tulin sinua tuuraamaan!" 

Lotta toi mukanaan Teemun tuunaaman kisakopan, kun tuo Unin aussi on Ilolle aavistuksen ahdas ja vau, miten täydellisesti istuvan kopan Pilli saikaan! Kiitos Teemu :)

Alkuerien jälkeen Pilli ei ainakaan antanut viitteitä siitä, että olisi voittoa kalastamassa. Kiva kumpuileva pelto ja paljon mutkia! Itse ei lähtöpaikalta paljoakaan nähnyt, mutta hieman kankeaa ja laajaa oli Ilon juokseminen. Eniten handleri kuitenkin jännitti Ilon pystyssä pysymistä, kyseessä oli kuitenkin peltokisat, joissa vauhti kohoaa ja varsinkin korkeusvaihteluiden kanssa. Lilli kuitenkin tuli neljällä jalalla maaliin, wuhuu!! Pariksi sattui Tampereelta jo tutuksi tullut Tinka, joka jälleen kääntyi ketterämmin ja kuperkeikasta huolimatta saalisti Ilonaa paremmat pisteet. Ylikorkeita narttuja oli saapunut paikalle kaikki kuusi ilmoittautunutta, joista valitettavasti kaksi (Vanni ja parinsa) hukkasivat vieheen heti alkuerien ekoihin mutkiin. Rata olikin haastava ja seuraamisen piti olla todella tarkkaa, että viehe pysyi mäkien ja heinikön seasta näköetäisyydellä. Muutenkin rata oli mielestäni oivallisesti suunniteltu, viehe ei mennyt reunoja pitkin tai metsänrajoja, vaan se mutkitteli avoimella pellolla oikean jäniksen tapaan! 

Tinka ja Ilo lähtövalmiuksissa! Kuvan otti Marjo Pitkänen

Alkuerien jälkeen tilanne oli seuraavanlainen:

1. Tiger's Chaos No Sugar Added 224

2. Whiplandian Wonderchild 217    

3. Besties Poli Di Umbuendo 214

4. Scheik's Eye Catcher 179

5. Betjanova Kulkurikaunotar 0

6. Vanni 0

Finaaleihin Ilo starttasi siis jälleen Tinkan kanssa. Koirat irti, eka mutka ja sittenpä ei taas nähnytkään mitään. Tinka oikaisi hieman ekaan mutkaan, mutta taisi aika moni finaalissa vasemmalta puolen matkaan lähtenyt oikaista siitä kohdasta. Ei kauaa kerennyt odotella, kun sahan ääni lakkasi! Paniikki iski samantien, mmmmitä oli tapahtunut!!?? Nyt se Ilo oli varmasti kaatunut ja loukannut itsensä. "koirat kiinni, jatketaan!!"

Ilon kiihdytys. Kuva:Marjo Pitkänen

Ok, ei siis ollut sattunut mitään. Viehe oli pompannut rissalta pois. Koirat kiinni ja uudelleen matkaan. Nyt näin minäkin Lillin menoa, enkä malttanut lähteä vieheenpysätyspaikalle ihan heti. Nimittäin nyt Ilo teki sitä, mitä olin siltä odottanutkin! Se taisteli, kuten ekoissa ratakisoissaan. Sisukkaasti painoi ja kääntyi perkele! Vauhti pysyi yllä, mutkat ei menneet suoriksi ja papua kintuissa riitti!! Vieheelletulokin oli nyt oikealla asenteella, ei turhaan antanu Tinkalle tilaa.  

Kuva:Marjo Pitkänen

Herranen aika sentään! Kyllähän siitä Ilosta vielä maastokoira tulee ja ihan peltokisoihinkin uskaltaa viedä!

Finaalin jälkeen Ilo aavistuksen löysäsi toista takajalkaansa, ei siis seisonut selvästikään ihan koko painollaan sen päällä. Tarkempi tutkiskelu löysi reiän varpaiden alta, joka sitten kipeytyi illalla kotona vähän lisää putsauksen jälkeen. Jospa se siitä menee itsekseen, kun pitää puhtaana. :)

välikevennyksenä Punton takaikkunasta otettu kuva!:D

Vanni ja Ilo odottelee palkintojenjakoa alkavaksi.

Tulokset pidettiin salassa tosiaan palkintojenjakoon, ja eipä palkittukaan Iloa toisena, kuten vähän odottelin. Pippa oli kolmantena, Tinka toisena ja Ilo noussut ensimmäiseksi ja jäi vain kolme pistettä Pohjois-Savon kennelpiirin mestaruudesta! Oli siis KPM 2 ja sai SERTin! Noilla pisteillä olisi oltu myös ylikorkeiden yhdistelmässä toisena olipa finaalipisteet kaikista whippeteistä parhaat. Jos nyt oikein ihmelasta hehkutetaan!

Nemo kovanonnenkoira loukkasi alkuerissä etujalan kyntensä ja joutui lopulta jättämään finaalin välistä. Harmi juttu, ei päästy näkemään olisiko kehitysvammainen napannut veteraaneista neljännen maastosertinsä.

Lilli kotona palkintosaaliinsa kanssa. Lahjakortti, joka oikeuttaa hakemaan eläinkaupasta 6-10kg royal canin ruokaa ja ihana ovikyltti! Sekä se sinivalkoinen ruusuke :)

 Omistajan amatöörisilmiin rata näytti oikein hyvältä ja haastavalta. Minusta siinä katsottiin kokonaisvaltaisesti koiran kaikkia osa-alueita, ja jos joku ontui niin se näkyi heti pisteissä. Alkuerissä Ilo ei kääntynyt niin hyvin ja vauhdissa veti aina laajat kaaret tiukkojen mutkien sijasta, kestävyys ja seuraaminen kuitenkin oli kunnossa, koska viehe pysyi näköpiirissä koko matkan. Finaalissa sitten innokkuuskin oli jotenkin vielä parempaa, kuten myös nyt ketteryys ja se kestävyys! Lilli jaksoi painaa ja hallita ison kroppansa kaatuilematta tai kompuroimatta. Olin niiiiiiin hurjan ylpeä neiti reisilihaksesta, joka näytti vihdoin löytäneen oikean vaihteen!

Unskulla oli vissiin ollut Lilliä ikävä <3 p="p">