Ymmärrystä

Ensimmäiseksi kerron jännittävät uutiset pentuprojektiin liittyen: Häsän juoksu on vihdoin alkanut! Reilun viikon päästä olisi Oulussa treffit Henen kanssa. 

Päivitin vanhaa puolijärkkäriä ostamalla siihen käytetyn objektiivin. Ihan kuin uusi kamera olisi käsissä. Huippuhienoja kuvia saa, just mun kuvailuun sopiva. Ja mallit on ammattilaisia!

Kuten Nipun ruokailuilmeistä voi päätellä, se vihaa lisäravinteita. Sinkkijauhe, kalkki, merilevä. Siinä pahimmat, niitä Nippu kiertää kupissaan viimeiseen asti mutta syö lopulta kuitenkin kaiken. 

Memmulle käytiin hakemassa propalin virtsankarkailuvaivoihin, on toiminut! Onneksi virtsankarkailua ei ole ollutkaan ihan 24/7, vaan rakko falskasi lähinnä silloin kun Mei oli juonut normaalia enemmän (jumit, kivut, vatsavaivat jne saavat greyhoundin lutkuttamaan vettä lähes neuroottisesti olon helpottamisen toivossa..), mutta varsin riittävää sekin. Puhutaan kuitenkin melkein 30-kiloisesta koirasta ja kun täysi rakko tyhjenee tulee sitä pissaa sitten jonkin verran. Ja sehän tuli aina nukkuessa eli peteihin. 

Suloinen Häsä.

9-vuotias Ilo.  

Emma Hiilesniemen ottamia ihania metsäilykuvia: 

Nippu ja Uni. 

Ilo

On päästy kyllä hyvin tekemään pohjakuntoa tänä talvena pitkillä metsälenkeillä, kun maa on ollut sula ja pehmeä koirien juosta. Arkisin ei edelleenkään ehditä valoisalla metsään, mutta lähipellolla käydään useampaan kertaan viikossa, torstaisin juostaan maneesissa ja viikonloppuisin tehdään sitten näitä 6-9km metsälenkkejä, joissa vierähtää aina pari tuntia. Remmilenkkejä ei ole päässyt tekemään aikoihin, kun kadut on viljelty paksulti hiekotushiekalla ja sitä me vältellään viimeiseen asti. 

Unilla ei ikä paina!

Nippu ja Nipun velipuoli Bamse. Majakka ja Perävaunu siis. 

Nopsa, täysillä tietenkin. 

Nippu ja Bamse.

Ilo

Memmu

Nippu

Iloinen hönö. 

Häsä

No sitten blogitekstin otsikkoon. Nippu on taas oppinut olemaan kotona nätisti ja rennosti. Se sai haukkumisellaan nostettua itselleen sellaiset kierrokset, että se pissasi lattialle ja/tai pureskeli jotain. Nyt se ei ole tehnyt enää mitään, joten oletan palikoiden sen päässä asettuneen paikoilleen. Jotenkaan ei edes tajunnut tai muistanut omassa muuttuneessa arjessaan ajatella sitä, kuinka suuri muutos tämä lopulta on ollut koirille. Muutto. Rivitalosta kerrostaloon. Uudet lenkkiympäristöt, uudet hajut, uudet äänet. Katosi koirien elämästä muuton mukana myös todella pitkään jokapäiväisessä elämässä mukana ollut ihminen, vaikka ne minun koiriani ovatkin ja minä olen aina ollut pääasiassa se, joka niiden kanssa on touhunnut. Niiden yksinoloajat pitenivät, tosin ne pitenivät sopivasti jo kuukausi ennen tänne muuttoa, kun joutuivat tottumaan yhden ihmisen töissä käymiseen. Eli aiemman n.6 tunnin sijaan yksinoloaika lisääntyi muutaman tunnin. Ehkä Nipulta vaati vähän "liikaa", koska whippetit vaan sattuvat olemaan harvinaisen nopeasti sopeutuvia eläimiä. 

Memmulla oli omat ongelmansa. Ei niinkään muutoksissa, mutta siinä että se pelkäsi Nipun sitruunapantaa (joka muuten toimi täydellisen hyvin, turhaumahaukku loppui kuin seinään!). Minulla olisi myös toimivaksi todettu petsafen ultraäänihaukunestolaite, mutta en voi käyttää sitä koska Mei saa siitä slaagin. Siis se oikeasti tärisee ja läähättää paniikissa ja yrittää poistua asunnosta, riittää että se kuulee laitteen käynnistymisäänen. 

Nyt on saatu arki rullaamaan niin, että aamulla Mei saa aptus relax -tabletteja ennen aamuruokaa ja ulkoilua. Ulkoilun jälkeen käyn parvekkeella käynnistämässä pannan, ettei Mei kuule siitä tulevaa käynnistysääntä. Nippu ei onneks vissiin hauku se kaulassa ollenkaan päivisin, koska videon perusteella koirat nukkuvat kaikki rennosti ja rauhassa päivän läpi. Yhtenä päivänä meinasin unohtaa aptukset, ja annoin ne liian myöhään. Mei alkoi heti läähättää ja täristä, kun panta oli Nipun kaulassa. Onneksi se videon perusteella rauhoittui n. tunnissa ja pystyi nukkumaan loppupäivän. 

Whippetit ovat joko tottuneet rapun ääniin tai sitten eteisessä päivän ajan soiva radio sopivasti häivyttää sieltä tulevia ääniä eivätkä koirat reagoi niihin juuri ollenkaan. On kyllä ollut säätöä ja omassa stressitilassa on ollut hankala tasoittaa omat tunnetilat niin, ettei ainakaan niillä lietso koirien olemista yhtään. 

Parhaat tytöt! Kuva: Emma Hiilesniemi

Maneesikausi startattiin muutama viikko sitten!

Aina vaan sataa ja kuraa kantautuu sisälle. Minua ei muuten haittaisi tämä lumettomuus, mutta kun joka päivä sataa vettä ja tuulee ihan kunnolla, se alkaa jo vähän tympäistä kun sitä on nyt jatkunut jo MONTA KUUKAUTTA. Hiekkaa on kämppä täys koko ajan. Ostin eteiseen metritavarana kuramattoa Tokmannista, on se itseasiassa vähentänyt tarvetta lakaista lattiaa joka välissä. 

Unilla on rinnassa pehmeä rasvapatti, joka myös patologin tutkimuksen jälkeen lausuttiin hyvälaatuiseksi rasvakasvaimeksi. Jossain vaiheessa voisi poistaa sen, se ei onneksi vielä vaivaa koiraa yhtään eikä estä mitään liikkumista tai nukkumista. On ehkä puolikkaan kananmunan kokoinen. Mutta hinta-arvio poistolle oli 650 euroa. Eheh, autokin pitäisi huoltaa ja pentuprojektiin on varattava euroja, joten Uni patteineen saanee odotella vielä vähän aikaa. Teräsmummu Unsku. 

Palataanpas sitten astutusreissun kuulumisilla reilun viikon päästä. Peukut pystyyn! 

Vaikealukuinen

Minä pidän koirassa kaikista tärkeimpänä ominaisuutena sellaista luonteen varmuutta ja itsenäisyyttä,  että palikat päässä pysyvät paikoillaan eivätkä muuttuvat tilanteet liikauta niitä mihinkään. Rauhoittuminen ja perusrauhallisuus on myös tärkeää, vaikka koiranpennun kuuluukin olla villi niin sen ei silti kuulu olla jatkuvasti rauhaton. 

Uni oli nuorempana sellainen, ettei se kestänyt olla erossa Beasta. Sille autossa yksin oleminen Bean kilpailusuoritusten ajan aiheutti järkyttävää huutamista. Edelleen, 11 vuotta myöhemmin, se tykkää ulvoa jos lauma hajotetaan (osa koirista lähtee treenaamaan tai kisoihin). Muuten Uni on todella itsekäs ja itsevarma koira, eikä se esimerkiksi pelkää yhtään mitään. Se on uskomattoman röyhkeä ja periksiantamaton mitä tulee vaikka ruokaan tai sen varastamiseen. Se käy surutta tappelemaan, jos lauman vieras narttu yhtään haastaa sitä. Hyvä ja varma koira, mutta ei noita kovin montaa samassa laumassa voisi olla.

Ilo on ollut aina hyväntuulinen ja tasainen tilanteessa kuin tilanteessa. Se on sopeutunut muutoksiin samantien, sitä ei ole hetkauttanut mikään. Se on laumakoira sanan varsinaisessa merkityksessä mutta sen pasmat eivät mene sekaisin vaikka laumakokoonpanossa tapahtuisi hetkellisiä muutoksia tai se itse heitettäisiin ihan muualle hoitoon. Mutta se jännittää  sirunlukulaitetta, toisinaan eläinlääkärissä ja lähtee menemään jos omistaja on pahalla päällä. Se myös säikähtää kaatuvia esineitä ja vaikka putoavaa kattilankantta. Sekunnissa se on kuitenkin valmiina syöksymään iloisena pusuttelemaan, jos omistajan mielenlaatu vaihtuukin lennosta tai sen säikähtämään saanut asia on lopettanut rämisemisen. Ilo reagoi asioihin selkeästi ja johdonmukaisesti, sitä ja käytöstä on helppo ennakoida ja se on erittäin hyväkäytöksinen, koska se ei halua huonoa palautetta. 

Nopsa on ollut aina itsenäinen ja omissa oloissaan viihtyvä. Mutta se paineistuu jos siltä vaatii liikaa tai sille osoittaa negatiivisia tunteita, silloin se lopettaa yhteistyön kokonaan, näyttää keskisormea ja lähtee menemään. Paitsi jos kyseessä on jokin harraste, siellä se tekee täysillä eikä sitä tasan kiinnosta yhtään mitä tai miten ympärillä tapahtuu. Nopsallekaan muutokset eivät ole ikinä tuottaneet mitään ongelmia, se ei ole ikävöinyt tai ahdistunut mistään niin paljon että sen käytös olisi muuttunut. Nopsa on on tai off. Ollessaan on se on tulta ja tappuraa ja ollessaan off se on pumpulia. Hyvin helppo, tasainen ja järkevä.

Häsä on ollut pennusta asti todella itsenäinen. Sen on voinut viedä minne vaan, jättää minne vaan, ja vaikka se on kasvanut äitinsä helmoissa ja nukkuu omistajan ihossa kiinni joka yö, se ei ole IKINÄ ikävöinyt missään tai millään tavalla. Ei ihmisiä eikä muita koiria. Se ei ahdistu, paineistu tai hätäänny mistään. Joissakin uusissa tilanteissa se saattaa hetken jännittää mutta ei aikaakaan kun se on jo kotonaan oli paikka tai tilanne mikä hyvänsä. Ärsyttävä puoli Häsässä on, että se tekee hyvin paljon ratkaisuja itse ja rohkeasti ja on hyvin herkästi ääntään käyttävä eli se haukkuu muille koirille remmissä, jos sille ei anna muuta ohjetta. Mutta se varmaan on tuon itsenäisyyden ja välittömyyden hinta. Reagoin omalla tavallani  ja reagoin nyt heti.

Mei on hirveän kiltti ja pehmeä koira, joka peittää pehmeytensä järjettömällä ilolla ja riemulla. Mei tulee kaikkien kanssa toimeen ja rakastaa kaikkia. Nuorena Mei oli rauhaton, se halusi olla kaikkialla ja kaikkien kanssa ja koko ajan. Se kusi sänkyyn maalla jos se jätettiin sisälle ihmisten lähtiessä vaikkapa kalaan järvelle. Se sähläsi ja riehui ihan päättömästi. Kotona se on aina osannut olla eikä ole ollut liian riippuvainen ihmisistä. Rauhoittui parivuotiaana ja siitä tuli oikein ihana. Mutta Mei pelkää ääniä. Se pelkäsi pakettiautossa matkustamista, koska takatila oli niin meluisa. Se jännitti ja oli rauhaton uutena vuotena kunnes aloin rauhoittaa sen aivoja tryptofaanilla. Kun laitoin edellisessä asunnossa kerran päiväksi sellaisen ultraäänilaitteen makkariin Nipun turhanpäiväisen turhaumahaukkumisen lopettamiseksi, Mei sai laitteesta niin kauheat traumat ettei suostunut sen jälkeen menemään aamuisin makkariin ikinä enää. Jos laitteen laittoi päälle ja se kuuli ainostaan käynnistymisäänen, se alkoi täristä kauttaaltaan eikä sitä saanut palautumaan ihan hetkessä vaikka laitteen sammutti ja vei piiloon. Muuten Mei on avoin, tasainen ja selkeä eleissään.

Nippu on aina ollut vaikeasti luettava koira. Jo nuorena se alkoi vahtia luitaan ja paikkoja, joissa oli syönyt luun. Meillä ei laumassa kukaan tappele ruoasta, mutta Nippu kokeili onneaan muutaman kerran Unin kanssa erehtyessään näykkäämään sitä kuonosta, kun tyhjensin raksusäkkiä peltiastiaan ja koirat tulivat tietysti kalastamaan lattialle putoavia raksuja. Nippu oli pentuna aivan hirveä, pureskeli kaiken ja oli ja on edelleen rauhaton. Ehkä se rauhaton luonne näkyi myös siinä, että se riehui aivan 24/7. Ihan sama miten paljon aktiviteettia niin silti riehui. Siis sen luonne on sellainen kaikkeen, siis ihan kaikkeen, reagoiva mutta se ei tiedä miten reagoida. Eli se kyttää miten muut reagoivat ja ajatus sen päässä kimpoilee niin että silmät pyörivät hedelmäpelinä. Mutta siinä miten reagoida omistajan töissä olemiseen se ei kyttää miten muut reagoivat vaan se reagoi itse. Se ei hillitse itseään eikä malta juuri mitään tai missään. Jos Nippu turhautuu/ahdistuu tms se pissaa, koska pissaaminen helpottaa oloa. Sitten voi pureskella jotain, joko tylsyyttään tai jos ahdistaa. Muutto uuteen asuntoon laukaisi Nipussa jonkunlaisen eroahdistuksen. About joka paikka kustiin, makkarin ovenkarmia syötiin ja päivätolkulla haukuttiin. Reilun viikon Nippu osasi jo välissä olla ihan rauhassa ja hiljaa, mutta viikon loma palautti ahdistuksen entistä laajemmassa skaalassa. Sen käytöksessä ei tunnu olevan mitään logiikkaa eikä minkään ole tarvinnut muuttua rutiineissa että se alkaa oirehtia. Erittäin vaikealukuinen.

Kaikki koirani ovat tietenkin minulle ihan äärettömän rakkaita, omine piirteineen ja tapoineen. Silti arvostan kuitenkin toisia luonteenpiirteitä enemmän kuin toisia. Kaikissa koiristani on piirteitä, joista en pidä tai joitakin juttuja joita muuttaisin jos voisin. Mutta Nippu on ainoa, joka hankaloittaa arkea nyt huomattavan paljon tekemällä ylimääräistä mekkalaa kerrostaloasumiseen.

On hankalaa, jos arkea joutuu miettimään tai pyörittelemään ihan kauheasti koiran takia. On hankalaa, jos muutaman päivän vapaita tai lomia ei voi odottaa innolla, koska riskinä on että niiden jälkeen koira taas reagoi muutokseen ja yksinolo aiheuttaa haasteita. On hankalaa, kun joutuu miettimään että uskaltaako lyödä päiväksi makkarin portin kiinni ettei Nippu pääse kusemaan sänkyyn vai ahdistuuko se siitä ja alkaa syödä ovenkarmeja.
Koirat poistavat ihmisen stressiä mutta ne totisesti voivat nostaa kortisolitasot taivaisiin.

Toivon todella, että arki asettuu pian ja pysyvästi. Nyt Nippu voitti itselleen sitruunapannan työpäiviksi, koska seurasin eilisen kauppareissun ajan videolta sen käytöstä ja siinä ei ole ahdistuneisuudesta tietoakaan. Viime viikolla aamuvuoropäivänä se nukkui 06:15-09:15, jonka jälkeen heräsi, venytteli ja rupesi haukkumaan. Haukkuminen taitaa olla sille hyvä keino purkaa turhautumista ja siitä muodostuu helposti tapa. Peukut pystyyn, että Nippu saa palikat päässään järjestettyä oikeille paikoilleen ja mielellään pian. 

Elämä ison lauman kanssa

Aika usein minulta kysytään, että miten pystyn pitämään näin monta koiraa. Ja siihen perään muutama, lähes aina toistuva, kysymys:



 Eihän niitä voi kerralla lenkittää?

Kyllä, todellakin ne lenkitetään kerralla. Ensinnäkin omistajalla on muitakin harrastuksia ja tekemistä, joten kaikkea vapaa-aikaa ei tule käytettyä siihen että koirat lenkittäisi osissa tai yksitellen.  Toisekseen, vinttikoirat on yleensä perussivistyneitä. Toki niillekin täytyy tavat opettaa ja lauman jokaiseen jäseneen on oltava suhde ja luottamus kunnossa, että homma toimii. Mennään koko laumalla paljon remmilenkkejä, mutta myös irti metsässä, pelloilla, suolla ja hiekkamontulla. Vanhin, eli Uni keskittyy nykyään omiin hommiinsa ja haistelemiseen, mutta kaikki muut (myös 9-vuotias Ilo) juoksevat yhdessä enemmän tai vähemmän alustan ja päivän mukaan. Aktiivisimmissa harrasteissa on mukana nuorimmat/kisaikäiset, jotka tarvitsevat enemmän aktivointia ja treenausta.

Sulla on varmaan iso asunto?

Ei, vinttikoirat on siitä hauskoja ettei ne tarvitse sisällä tekemistä. Ei se tarkoita, etteikö sisällä voisi temppuja touhuta esimerkiksi jos ulkona on pääkallokeli eikä pääse juoksemaan. Mutta kotona ne makaavat sängyllä ja sohvilla ja niitä näkee lähinnä ruokakupilla. Varsinkin, jos on käyty vaikka metsässä reippailemassa: koiria näkee seuraavan kerran iltaruokailulla tai pakollisella pissareissulla. Toki tässä on poikkeuksena nuori greyhound, joka sinkoilee superpallon tavoin kämpän seinästä toiseen ja kierrättää kalusteita ahkerasti.

Nehän syö ihan sikana?

Joo, greyt kyllä syö reilun kilon sapuskaa per päivä, per koira. Lihaa ja nappulaa sekaisin. Whippet sen sijaan on todellakin ”köyhän miehen greyhound” ja sen ruokamäärä on varsin kohtuullinen kokoonsa nähden.

Nuohan vaatii ihan tosi paljon liikuntaa, kyllä siinä saat sitten juosta niiden kanssa?

Joo tavallaan, mutta ei se määrä vaan laatu. Sitäpaitsi ne juoksuttavat itse itsensä, minä vaan ajan autolla pellolle, lämmittelen, lasken koirat remmistä puoleksi tunniksi ja lopuksi jäähdyttelen. Välillä käydään potkupyöräilemässä 20 minuuttia, välillä tehdään reipas 7km kävelylenkki, välillä samoillaan metsässä 2h. Monipuolista liikuntaa siis, mutta ei missään nimessä maratoneja joka päivä. Sprintteri on kuitenkin sprintteri. Kisasuoritus kestää 18-40 sekuntia matkasta ja kilpailun luonteesta riippuen. Lepo on kaikista tärkeintä näillä urheilijoilla, samoin kehonhuolto.

Miks niitä on noin monta? 

No ei siksi, että niitä nyt vaan pitää olla kuusi. Iso vinttikoiralauma tosin on aina ollut unelma, nyt se on totta. Mutta kyllä jokainen on tullut laumaan siksi, että sen on kuulunut tulla. Kynnenleikkuussa kynnenpaloja sinkoilee ja pestäviä hampaita riittää, mutta melkein samalla vaivalla ne hoitaa kuudelta kuin kahdellakin. Samoilla tulilla niin sanotusti. Auto täytyy valita lauman mukaan, se on fakta. Omassani on vain kaksi penkkiä eli kuski ja vänkäri, muu auto on täytetty koirien häkeillä ja varusteilla. Vinttikoirat ovat laumakoiria, ne nauttivat toistensa seurasta ja läheisyydestä.

Eroahdistusta vai muuttostressiä?

Muutin koirien kanssa viikko sitten Sipooseen. Täydellinen kompakti täysin uusi alimman kerroksen kerrostalokaksio lasitetulla parvekkeella lähestulkoon joenrannalla peltojen ympäröimänä, silti vain 400 metriä palveluihin. Sitä on Sipoo ja meidän uusi ihana koti. Lenkille pääsee talon nurkalta, pelloille joilla koirat voi laskea irti. Parvekenäkymä on joelle ja keskustaan, on vain kaksi kerrosnaapuria ja koko talossa vain neljä kerrosta (ei kauheaa trafiikkia rappukäytävässä). Töihin on vajaa kilometri eikä autoa tarvitse enää todellakaan kovin usein. 

No, tietenkin tästäkin löytyi varjopuolensa. Nimittäin Nippu, joka ei sopeutunutkaan muutokseen tuosta vaan. Se haukkui kolme ensimmäistä työpäivää pitäen ainoastaan puolen tunnin taukoja mekkalassaan. Unihan lähti huuhteluun mukaan ulvomalla ja sitä mukaa myös Ilo. Audacityn ääniraita näytti kauhealle. 

Eikä pelkässä ääntelyssä mitään, mutta Nippu kusi sänkyyn, peteihin ja lattialle ahdistuksessaan. Maanantaina kotona odotti vain yksi pissa, mutta tiistaina olikin sitten homma räjähtänyt käsiin. Nippu oli kaiken päälle syönyt makkarin ovenkarmia. Viisi tuntia siivottuani olin aivan täysin naatti, eikä netti vieläkään toiminut että olisin päässyt käyttämään digital dogsitteria tai Applen omaa valvontakamera-appia. Dap-haihdutin löysi apteekista tiensä meidän olkkarin pistorasiaan ja Aptus tabletit menivät tupla-annostuksella Nipulle. Oveen läväytin heippa-lapun ennen ensimmäistäkään valitusta: koiraltani muutossa kadonneesta aivosolusta ja siitä, miten yritän löytää sen mahdollisimman nopeasti. Keskiviikkona ei silti ollut ääniraitaan tullut toivottua muutosta, ja lattialtakin löytyi kahdet pissat. Keskiviikkoiltana sain vihdoin wi-fin toimimaan eli olin hieman varmempi torstain onnistumisesta, koska pääsisin iPadin kautta komentamaan Nippua turhasta haukkumisesta. 

Torstaina taas aamulla Nipulle kellon soitua Aptus-tabut naamaan, ruokaa kuppiin ja lauma ulos. Ulkoa tullessa Nippu käveli suoraan makkariin nukkumaan. Olin jo päättänyt ettei se vietä enää ikinä sängyn kanssa aikaansa yksin, mutta nyt pähkäilin mitä teen. Se valitsi itse rauhoittumisen sängylle lähdön hetkellä. Jos teen tästä nyt numeron niin sitten teen tästä numeron. Käännyin kannoiltani ja lähdin töihin toivoen parasta. Olin varannut luita tähän lähdön hetkeen, koska keskiviikkona Nippu oli malttanut syödä luun aivan hiljaa ennen haukkukonsertin virittelyä. Nyt en kuitenkaan uskaltanut nostaa kierroksia luulla, koska Nippu oli valinnut rauhoittumisen.


Lähdin töihin, dog monitor ilmoitti että koirista joku liikkui: Nippu oli lähtenyt makkarista tunnin yksinolon jälkeen ja käveli olkkarissa. Käytin apin kautta rentoa ”hyvä tyttö, oma peti” -komentoa ja koira paineli takaisin nukkumaan. Tätä tein muutaman kerran, kun Ilo hälytti jostain rapussa olevasta päivän varrella muutaman kerran ja myös Nippu nousi katsomaan mitä tapahtuu.

Toivottomalta tuntunut tilanne kääntyikin lopulta yllättävän nopeasti oikeaan suuntaan. Onneksi, sillä meinasi pikkuisen alkaa stressaamaan jo omistajaakin, joka mietti miten saada minkäänlaista naapurisopua aikaan näin huonon alun jälkeen.  

No sitten voi kehua näitä muita: kaikista eniten Häsää, joka ei ole ikinä muuttanut. Se on kyllä ollut pienestä asti kaikkialla aina aivan fine, itsenäinen ja itsevarma paikassa kuin paikassa eikä ikinä riippuvainen kenestäkään muusta. Ei nytkään, se jäi ensimmäisestä yksinolosta lähtien rennosti nukkumaan uuteen kotiin eikä se ihme kyllä muuten varsin äänekkäänä koirana vahdi yhtään rapun ääniä tai hauku niille päivisin vaan se vetää sikeitä sängyssä. Ai että se vaan on paras! Kaikinpuolin kyllä älyttömän hieno koira. 

Ilon ja sitä myöten Häsän juoksuja ei ole vielä näkynyt, saisivat nyt alkaa jo. Tuskaista odotusta tiedossa siis. Tai siis jos saisin valita, niin Häsä voisi aloittaa kiimansa ensi viikolla tai sitä seuraavalla, sattuisi hyvällä tuurilla astutus joulunpyhien aikaan, sillon ollaan nimittäin Iisalmessa eli huomattavasti lähempänä Heneä kuin täältä Sipoosta käsin. Peukut pystyyn!

Ei se määrä, vaan se laatu

Vuosi sitten pidettiin kotona sairastupaa, mutta tänä vuonna oli Maanvaiva Oy varannut virkistysviikonlopun Hailuodon maastoista. 

Mei ei lopulta kisannut, kun se ei ole ollut mielestäni täysin kunnossa ja Nipulla ei riittänyt ikä viralliseen starttiin, joten se testasi radan aamulla nollakoirana. Yleensä olen natsitarkka siitä, että kisaviikolla ei juosta irti, mutta Nippu on varsin raskas elukka, joten se oli juossut pari päivää maalla ennen Hailuotoon matkaamista. Alun radasta Nippu vetikin todella hienosti ja terävästi kääntyen, mutta puskan jälkeen radan loppupuoli meni vähän juoksennellen eivätkä Nipun kultakalan aivot enää kyenneet ajattelemaan viimeisiä mutkia skarppina. Kaikkinensa kuitenkin hieno veto ja ensi kaudella toivottavasti päästäisiin aloittamaan jostain hiekkamaastoista kisaura! 👏🏻

Matti Näsä eli Häsä kisasi jälleen suurimmassa kilpailuluokassa, narttuja starttasi 19. Pariarvonta jännitti, Hailuodon puskaosuudessa viehe hukkuu helposti jos pariksi sattuu reilusti ennakoiva veteraani. Meillä kävi superhyvä tuuri ja Häsän pariksi arpoutui suunnilleen samoja ikiä oleva Softrack Hypersweet. Kylläpä tyttöjen juoksu olikin upeaa katsottavaa, ne olivat supertarkkoja ja ketteriä, hiekka pöllysi mutkissa ja koirat vaihtelivat sujuvasti ajolinjoja saadakseen parhaan tähtäimen vieheeseen. Alkuerästä ei oikein nähnyt muuta kuin alun ja lopun, mutta pisteitä kuunnellessa huomasi että oli siellä juostu oikein hienosti. Muutkin olivat juosseet, Häsällä upeat 243p ja sijoitus silti vasta 7./19! 

Häsä ja velipojat.

Finaalipariksi saatiin Häsästä yhden pisteen perässä ollut näyttelylinjainen narttu. Nyt radan lähtö oli niin, että koko radan näki lähtöpaikalta. Voi hurja mikä juoksu. Häsä meni kuin sähköankerias, tuollainen tekninen ja tosi mutkainen rata näytti todellakin olevan Häsän heiniä. Korvat vaan heilahtelivat mutkaan tullessa ja yksikään käännös ei mennyt pitkäksi. Ennen starttia sateelle (oli aivan karmea keli) selkänsä kääntänyt ja istumaan ruennut Häsä ei paljon hyytävää merivettä karttanut, kun viehe kävi aivan vesirajassa yhden mutkan. Pari juoksi aivan huippuhienosti Häsän kanssa yhteen, Häsä sai toki etua kun oli sopivan verran nopeampi. Tiesin, että juoksusta on tultava reippaasti pisteitä. Se oli sellainen Memmujuoksu nimittäin. Sellainen, että iho nousi kananlihalle. 

En ehtinyt kuunnella pisteitä, mutta ne tulivat sopivasti onlinetulospalveluun litimärkänä jäähdyttelyn lopuksi mökkiin palatessa, ja kyllä: 264 pistettä pätkähti siitä juoksusta. 

Kuva: Koska Pikka

Aloin päässäni laskeskella, että hetkinen ei muissa lähdöissä näyttänyt tulleen yhtä kovia pisteitä että tuolla tuloksellaan Häsä nousee reippaasti sieltä 7.sijalta. Sitten piti Lotan kanssa ottaa ihan kynä ja paperia. Ja todeta, että niin siinä taisi käydä. Häsä nousi voittoon, 2 pistettä jo alkuerien jälkeen toisena olleen ohi. 

Palkintojenjaossa ei siis tällä kertaa tullut yllätystä, mutta voihan vitsit mikä huikea Häsä! Kauden ekassa kisassa hyvä tasainen pistesaalis ja sijoitus puolen välin paremmalle puoliskolle, ja kaksi muuta kisaa sitten voitettiin. Vaikka mitään ei odotettu tai toivottu muuta kuin sitä että päästäisiin yhdessä kisaamaan ja ehjänä kisoista pois. Nyt on kyllä melko mukava jäädä odottelemaan tulevia juoksuja ja pentuprojektia, kun Häsä järjesti mukavat näytöt tähän kauden loppuun vielä taidoistaan. Vaikka olisin minä käyttänyt sitä jalostukseen ilman näyttöjäkin, minä tiesin että mihin siitä on. 

Välillä sitä aina havahtuu siihen, että pakko sitä vaan on tehdä jotain oikein näiden koiriensa kanssa kun koira toisensa jälkeen juoksee maastoissa näin hyvin.

Ilo täyttää ensi kuussa 9 vuotta ja Uni sitten helmikuussa jo 11! Kumpaakaan ei kyllä ikä hidasta vielä pätkääkään, ihana kun on saatu nauttia näin monista terveistä vuosista. 

Rauhallista talvitaukoa kaikille kisakavereille ja lukijoille. Päivitellään tännekin toki Häsän pentueprojektin etenemistä. :)