torstai 24. maaliskuuta 2011

kevät keikkuen tulee

Maaliskuuhun on mahtunut ihania aurinkoisia plussakelejä, jolloin jopa Bea on täysin rinnoin nauttinut ulkoilusta, mutta esimerkiksi viime yönä oli satanut tooodella paljon lunta ja äsken lenkiltä tullessamme saatiin niskaan kunnon lumimyräkkä!






Elo Ilopillerin kanssa on sujunut vallan mainiosti. Vauhtia näkyy neidin jaloissa piisaavan ja luonnekin on äidin peruja: Uni saa nopeasti noottia, jos yrittää roikkua Ilon niskassa tai taklata sitä. Sisäsiisti ei likka ole vielä alkuunkaan, mutta huono on vaatiakaan vielä. Asiat tehdään kyllä ulos, jos omistaja on tarpeeksi hanakka pentua sinne viemään usein. Kiltti pentu ja osaa olla hurjan nätisti päivät siskojen kanssa kotosalla. 

Monet kerrat olen vain huomannut miettiväni, mistä ihmeestä tuo koipeliini repii tuota energiaa itselleen? Kahden näyttelylinjaisen pennun aikuiseksi kasvattaneena, en ollut varautunut siihen, että juoksijalinjainen whippet on näinkin paljon energisempi! Kyllähän Beassakin virtaa riitti pentuna (se mm. juoksi tunnin ympyrää iltapissillä ja riehui kaikki illat lelujen kanssa), mutta se olikin ainut koira ja joutui purkamaan ylimääräisen virtansa joko minun tai itsensä kanssa leikkimiseen. Mutta tuo Ilon energiamäärä on jotain ennenkuulumatonta. Se ei nuku!! Yölläkin se saattaa leikkiä ja aamuisin herää salamana, kun kello soi.

Esimerkiksi: koirat ovat olleet päivän keskenään. Ilo saa ruuan ja parin tunnin päästä lähdetään lenkille. Tyypit juoksevat/jolkottelevat vapaana lähes koko ajan metsässä, poluilla jne. Tullaan 2h päästä kotiin ja hetki siitä koko konkkaronkka saa evästä. Uni ja Bea painuu nukkumaan, niitä ei näy ennen iltapissille lähtöä. Silloinkin ne pitää etsiä jostakin. Ilonkin luulisi nukkuvan. 4 kuinen pentu menee vauhdilla pari tuntia ulkona aikuisten mukana, saa vielä ruuan päälle, luulisi olotilan muuttuvan hyyvin levolliseksi. 


Mitä vielä. Huomaan pienten tassuttelujen seuraavan minua lähes taukoamatta, tai vähintään kahden pienen suklaasilmän tuijottavan jostakin tarkkaavaisena. Jos neidille erehtyy puhumaan, tulee se satavarmasti hieman kainona pusuttelemaan tai tuo lelua hirrrmuisen ärinämurinan kera näytille. Moppaaminen on täysin mahdoton tehtävä Ilon ollessa vieressä. Moppi täytyy tappaa ja sitä pitää ajaa haukun kanssa. Pissien luuttuaminen on vatsalihastreeniä, kun yrittää pidätellä naurua ja puhdistaa lattiaa pienen ratatykin alun roikkuessa murinalla luutussa.

Joka ilta, riippumatta siitä, miten pitkä lenkki on tehty päivällä, Ilo saa hepulit. Eräänä iltana pyykkituvalla käydessäni joku oli keksinyt vessasta paperirullan.. Näky oli kerrassaan hauska: Pieni ruskea juoksee pitkin seiniä pöllyyttäen paperisilppua sinne tänne, läähättäen ja haukkuen. Nyt muutamana iltana Ilo on riehunut niin paljon ja pitkään, että se on läähättänyt pitkän aikaa sen jälkeen maatessaan Unin vieressä sängyllä! Vesikuppi tyhjenee ja pissiä tulee.. Ruoka maistuu ja vahtihaukku on vireessä! (prkl!)

Uni on valeraskaana ja syö kaiken syötäväksi kelpaavan (koiranpaskatkin ulkoa kadunvarsilta) on pöhöttynyt ja komentelee muita lenkillä, ottaa muiden lelut, muttei kuitenkaan itse juokse niiden kanssa vaan menee haistelemaan lähimpää kusta. HUoh, nyt taas muistan miten tyhmä tuo koira osaakin olla! Silti niin ihana apinoidessaan iltaisin suukkoleikkiä omistajan kanssa ja purren hellästi nenästä..

Bea on iloinen pieni itsensä ja eläinlääkäri kehui tyttösen sydänääniä talvimaastoissa erittäin hyviksi ja sykettä rauhalliseksi!!! Kehui koiraa hyväkuntoiseksi ja sanoi noin rauhallisen pulssin kuuluvan yleensä lähinnä salukeilla. (?) Mahtavaa tietää, että neidillä on kunnossa oleva urheilijan sydän ja voidaan huoletta jatkaa maastoharrastusta!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...