Mei tuli taloon

Siinä kävi sitten niin, että meille muutti englanninvinttikoira. Enkä ole katunut hetkeäkään tätä päätöstä. :) Tarina kokonaisuudessaan löytyy Mein omalta sivulta. Kun menimme ystäväni Lauran kanssa hakemaan pentua, teki se minuun jo siinä ensimmäisessä hetkessä lähtemättömän vaikutuksen: Istuin tuolilla ja väistelin hiuksiini kohdistuvia hyökkäyksiä kuuden muun enkkupennun taholta, kun Mei kipusi väkisin syliini. Se rupesi siihen kerälle ja oli ihan rauhassa, katsoi minua silmiin. Se valitsi minut tietämättä, että minä olin jo valinnut sen. Siitä alkoi meidän yhteinen matka. :)

Mei oli meille tullessaan 11 vkoa vanha ja se on jo ehtinyt näkemään paljon kaikenlaista. Sen huomaa, se on mitä reippain pieni greyhound. Päivisin hänen täytyy vielä vähän meitä ikävöidä pitämällä muutaman minuutin mittaisia piippailukonsertteja ja Unia sai ärsytettyä sen verran, että neiti sinifawn-valkoinen oli tikannut pentua korvaan, joka oli yhden illan ihan turvoksissa.

Enpä taas muistanut, mitä elämä pennun kanssa on. Tykkään aikuisista koirista hirvittävän paljon enemmän, kuin pikkupennuista. Arki ei kulje saman kaavan ja rutiinien mukaan, koska pennun mielestä klo 5 aamulla on ihan paras aika alkaa leikkiä tai klo 3 aamuyöllä on oikein hyvä aika piipata tylsyyttä. Vesikuppi on tosi kiva: sen voi kaataa, siihen voi astua, siitä voi juoda-pissata-juoda-pissata-juoda-pissata loputtomasti. Ulkona on liian kylmä, mutta sisällä virtaa riittää..

Mei on hirvittävän reipas automatkaaja.

Ukki ja Mummo hurmattiin hetimiten!

Olemme myös harjoitelleet jo näyttelyseisomista, tässä ihana ruokapömppis mukana!;)

Ilo on Mein paras ystävä.

Uni ja Beakin on automatkoilla oikein kivoja kamuja, sisällä Mei ei kelpaa niiden leikkikamuksi. Jännä nähdä, millainen tulevaisuus meillä on edessä. Odotan innolla neidin kasvua ja kehittymistä aikuiseksi englanninvinttikoiraksi.