Pamihan oli meillä juoksuhoidossa muutaman viikon, mutta sen lähdettyä iski todellisuus siitä, että meidän laumassa on enää neljä koiraa. Bea on poissa. Kainalo on tyhjä. Elämästä puuttuu todella iso palanen. Ensimmäisen viikon minulla oli fyysinen tunne, kuin minulta puuttuisi oikeasti jotain sisältä. Voi, mikä kauhea ikävä Beaa onkaan. Sen viisaita vilkaisuja, sen tyyliä tulla ihan viereen ja nukkua kainalossa. On myös hiljaista, kun kukaan ei niiskuta tai yski. Bealla on hyvä olla, vaikka minulla onkin ihan kamalaa ilman sitä.
Tältä siis tuntuu, kun revitään sydämestä palanen irti.
Onneksi on muut koirat ja niiden ympärille voi keksiä loputtoman määrän tekemistä, jolloin ikävä ei ole läsnä ihan niin vahvasti.
Pami uusintamitattiin ja sehän meni ihan helposti mittaan! 48,0 tuli keskiarvoksi. Mittasarja siis kutsuu sitten lopummalla kesää, kun alkaa olla kisakuntoinen kiiman jälkeen. Pami oli taas meillä kuin kotonaan. Äärihelppo tyyppi.
Ilo on niiiiiin tiine. Sillä oli kaksi viikkoa astutuksesta parin päivän ajan ruskeaa limavuotoa, jota tarkemmin muistellessani tajusin olleen ekapentueenkin kohdalla. Se söi kuin hevonen kokonaiset kolme viikkoa astutuksesta (ekapentueessa alkoi nirsoilu jo kahden viikon jälkeen) kunnes vihdoin, kolme viikkoa ja yksi päivä astutuspäivästä, tulivat ekat aamupahoinvoinnit. Hieman hullua olla iloinen siitä, ettei koira syö.. mutta hyvälle siis vaikuttaa. Keskiviikkona on ultra. Ilo on tosi rauhallinen ja omissa maailmoissaan, tänään se innostui kuitenkin jopa juoksemaan lenkillä vähän.
Kuva: Kerttu Tuomi
Voitto eli toivottavasti tuleva isikoira silmäpeilattiin lauantaina ja hyyyyyvin lievä lasiaisenrappeuma ja pari ylimääräistä ripseä löydöksenä. Eläinlääkäri oli sanonut, ettei niin mitään estettä jalostuskäytölle ja eihän siinä olekaan. Ilolla on täysin terveet silmät vielä veteraani-ikäisenä, pääasia ettei yhdistä kahta koiraa, joilla on "sama ongelma". Eikä lasiaisenrappeuma vaikuta koiran elämään millään tavalla, toisinkuin esimerkiksi kaihi tai muu vakavampi muutos. Hyvä kuitenkin, että tsekattiin. :)
Unilta poistettiin lohjennut poskihammas, homma oli kyllä varsin helppo ja nopeasti parani.
Mei on aivan laiskajaakko, kun Ilo vaan haaveilee lenkeillä eikä käske sitä juoksemaan. Siitä on myös sterkan jälkeen tullut sikamaisen ahne ja entistä mukavuudenhaluisempi. Nyt onkin käyty kerta, pari viikkoon Otalammella vetämässä viehettä Nopsalle ja Memmulle. Kohta varmaan alkaa Hyvinkäällä harjoituskausi, niin pääsee ihan radalle. Meidän kausi alkanee Tampereelta lyhyen matkan sijoituksesta helatorstaina ja siitä pari päivää on Nopsalla derbymaastot. Ne nyt alkuun.
Nopsa on Otiksella ainakin osoittanut olevansa aivan superhyperstarttaaja.
Mei
Pamikin ehti kerran Otikselle mukaan, kun kiima loppui ennen paluuta Tampereelle. Hän tarvitsee vielä vähän reeniä tuossa starttaamisessa. Hieno muuten!
Käytiin osteopaatillakin tsekkauksessa, kun Mein lantio näytti taas vinolle. Nopsa oli aivan kunnossa, mutta Mei tarvitsee vielä uusintaa. Jenny sai kyllä lantion taas suoraksi, mutta silti Mei tarvitsee aika säännöllistä osteopatiaa pysyäkseen suorana. Silläpä ei nyt olekaan mitään kisoja ihan heti kiikarissa, katsotaan miten saadaan radalle kavereita ja maastot ehkä vasta heinäkuussa SGY:n maastomestaruuksissa, jos saisi tuloksen SM-kisaan. Jospa tänäkautena nähtäisiin enemmän greyitä maastoradoilla. :)
Tällä kaudella on tarkoitus sekä Nopsan että Mein kanssa keskittyä enempi ovaalin juoksemiseen. Toivotaan, että pysyvät ehjinä ja terveinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti