Whippetin vauhtia : P-pentue laitettu alulle!

Everything happens for a reason?

Astutuksissahan kaikki menee aina sillee niksnaks, homma hoidettu.

Niivvarmaan. Ilon ekapentue astutettiin mielestäni aikaisilla vuorokausilla siihen nähden, mitä olin sen kiimakäyttäytymistä ehtinyt seuraamaan. Montaa kiimaahan Ilolla ei ehtinyt olla ennen neljävuotiaana tehtyä pentuetta, mutta silti mielestäni sen tärpit sijoittuivat ennemminkin lähemmäs 16 vuorokautta kuin 10. No, proget otettiin ja eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että eikun vaan matkalle Ruotsiin. Innokas uros ja antelias narttu, kaikki meni juuri niinkuin Strömsössä ja pentuja syntyi. Synnytyshän "venähti" pitkälle 66/67 vuorokauteen astutuksesta, mutta taisi olla vain niin, että hedelmöittyminen tapahtui vasta muutama päivä astumisesta ja pennut syntyivät ihan normaalivuorokausilla.

Nyt laskeskeltiin, että suunnilleen samoilla vuorokausilla lähdetään Kuopioon kokeilemaan Veksin kanssa. Vähän jänskätti, kun kyseessä oli narttulaumassa elävä ekakertalainen poikamies, että miten se suhtautuu kiimaiseen narttuun. Kiinnostusta Veksillä kyllä oli ja Ilo oli aivan valmiina heti ensitapaamisesta lähtien. Kaksi päivää kaksikko vietti tiiviisti aikaa yhdessä, mutta Veksi ei vain ottanut ja astunut Iloa. Kyllä minuakin harmitti, sillä Veksi oli mitä ihanin ja herttaisin whippetpoika. Aivan äärettömän helppo kaveri. Ihana, leikkisä, iloinen, kuuliainen, rento ja rauhallinen sisätiloissa. Surullisina lähdettiin töiden pakottamana takaisin etelä-Suomeen. Veksi oli siksi ollut ensisijainen vaihtoehto Ilolle, koska se on niin pieni ja toiveissa tietysti olisi mittaan mahtuvaa jälkikasvua. Muutenhan tuo MaXwin I-pentue on sellainen, jota olen seurannut alusta asti suurella mielenkiinnolla ja kun huippuhyvien käyttöominaisuuksien lisäksi nämä veljekset ovat ihan superluonteisia mahtavalla ratasuvulla varustettuina, eipä siinä tarvinnut paljon miettiä ketä kokeillaan, jos Veksin kanssa ei homma jostain syystä toimisi. Nythän sitten lopulta satuttiin olemaan Kuopiossa vain väärinä päivinä. Päätettiin vielä samana iltana Vantaalle palauduttuamme kokeilla Plan B:tä, eli Veksin veljeä Voittoa.

Veksi ja Ilo

Voitto ja Ilo

Mutta Voittokin oli sunnuntaina sitä mieltä, että ihan kiva tyttö vaan vielä ei ole oikea päivä. Oltiin jo heittämässä kirvestä kaivoon, kunnes moni kasvattaja ja jalostusurosten omistaja laittoi minulle viestiä, että heii on heilläkin joskus kestänyt ja on niitä tarkkoja uroksia ollut ja ei se aina mene heti putkeen, toiset vaatii enemmän aikaa. Joten päätettiin, että hitto kokeillaan nyt sitten niin kauan, kun Ilo vain antaa kerran vajaan 30 kilometrin välimatkan päässä asutaan.

Ilo ja Voitto

Ihana, ihana Veksi!

Voiton kanssa nähtiin alkuviikolla sekä maanantaina että tiistaina. Toivo alkoi elää kun Voitto selvästi innostui päivä päivältä enemmän Ilosta. Vaikka vähän siinä jo silti uskoa kyllä koeteltiin, kun ei mitään alkanut tapahtumaan. Ilo teki kaikki tanssiliikkeensä ja liehittely-yrityksensä. Voitto kyllä seurasi Iloa kuin hai laivaa, puri niskaa, haisteli maisteli ja vinkui, mutta siihen se jäi.

Kiltit, kokemattomat urokset kuulema odottelevat mielellään juuri sitä ainoaa ja oikeaa päivää sen sijaan, että paukuttelisivat menemään etukäteen kuten Zeke teki. Keskiviikko pidettiin välipäivää ja seuraavaksi minun toivoani herätteli Uni, joka ei ollut koko kiiman aikana välittänyt Ilosta mitään, mutta nyt pyörälenkin jälkeen se nuoli pihalla Ilon takamusta ja kalisutteli hampaitaan siihen päälle. Hmm, jospa sittenkin torstai olisi toivoa täynnä.

Ja olihan se! Ajeltiin jälleen Tuusulaan hieman ristiriitaisissa tunnelmissa: Uni oli antanut olettaa, että Ilon "the päivä" alkaisi olla käsillä, mutta Ilo oli ruennut taas vuotamaan tummempaa verta ja siitä minä ihmismielelläni päättelin että tärpit alkaisivat olla ohi. Voitosta näki heti, että nyt ollaan jännän äärellä ja Anitan antamat vinkit kokemattoman uroksen innostamiseksi hyppyyn (nosta narttu syliin) toimivat vaikka muina päivinä ne eivät olleet saaneet mitään reaktioita aikaan! Joten vihdoin he saivat toisensa ja vartin nalkissa olon jälkeen Ilo kiljui riemusta ja repesi täysin innosta, kun taas Voitto oli sitä mieltä että kiitti, voit nyt varmaan lähteä kotiis. Voitolle ehkä oli hieman kummallista, että ensin Ilo (joka on kova kiljumaan ja huutamaan innostuessaan) huutaa sille, että pitäisi astua, sitten se huutaa kun sitä astuu ja sitten se huutaa kun sen on astunut. Ilo tuli vihdoin reissulta tyytyväisenä kotiin ja asettui nukkumaan i-pentujen synnytyslaatikkoon (joka on meillä koirien petinä) tassut ristissä pään alla.

Mutta siinä he ovat, toivottavasti tulevat äitikoira ja isikoira. Voihan Voitto, mikä upea uros se onkaan. Niin kultamussukka, kiltti ja ihana. Hurjan helppo ja ihana uros, jolla on kuitenkin vietit viimeisen päälle kohdillaan ja vauhtia tassunpohjissa vähintäänkin riittävästi. Nyt sitten jännitetään ja pidetään peukkuja pystyssä ensin ultraan ja sitten toivottavasti synnytykseen.