torstai 3. toukokuuta 2018

Pentutapaamisia ja terveystarkkituloksia

Etelässä kevääntulo on vihdoin edistynyt niin, että suurin osa lumesta on sulanut. Muoniossa sen sijaan arktinen whippet Supi (Princess Mononoke) saa nauttia vielä lumiralleista, kunnes toukokuun puolivälillä tulee taas joksikin aikaa Tampereelle. Ihanaa nähdä Supiakin sitten ja omistaja Hanna pääsee vihdoin oikean ratakoiran kanssa Kauppiin harkkoihin. 
Kuva: Hanna Vorne

Kuva: Hanna Vorne

Supi on Häsän kokoluokkaa, mittaillaan sitten virallisesti kun sen aika on. Luultavasti sen alle 48 jää. Supi on itsenäinen ja vahvatahtoinen, omaalatuinen ja hassu tyyppi. Se pitää suursnautseri Kuuraa hovinarrinaan mutta Auria se kunnioittaa. Supi on sairaan karvainen ja selvisikin Lapin talvesta oikein hienosti. 
Kuva: Kerttu Tuomi

Muiden p-pentujen kanssa tavattiin Kartanolla pääsiäisenä. 

Kuva: Kerttu Tuomi

Komea Loki (Pac-Man) ja Voitto-isi (Maxwin Invictus) löysivät sielunveljeyden. Loki-poika oli 52,5 senttinen komea miehenalku, joka ei kuvia kumartele muttei ole nakkikiskalla tappelemassakaan. Tai ainakaan aloittamassa tappelua, osaa kyllä pitää puolensa tarvittaessa. Loki oli aikuistunut syksystä ihan hullun paljon, se oli tosi fiksu meille yökyläillessään. 
Kuva: Kerttu Tuomi


Kuva: Kerttu Tuomi
 Voitto, Loki ja Ilo

Pilviä on nähty ihanan usein. Pilvi on hirveän kiltti ja iloinen tyttö. Pilvi ei mieti turhia eikä liikoja (se on vähän blondi) vaan se menee hymy huulilla vailla huolta huomisesta. Pilvi oli 49,7cm korkea. Pilvillä on tosi tasapainoinen ja kaunis kroppa ja vaikka se onkin isohko niin se on todella kaunis koira. 
Kuva: Kerttu Tuomi

 Kali (Power Princess) ja Pilvi (PowerPuff Girl)

Kuva: Kerttu Tuomi
 Loki, Pilvi ja Voitto

Kuva: Kerttu Tuomi
 Pilvi ja latinopeba. 

Kalia on myös nähty kivasti, kun asutaan täällä kehäkolmosen vastakkaisilla laidoilla. Kali on tutustunut ahkerasti viehepuuhiin, agilityn alkeisiin ja moneen muuhun puuhaan aktiivisen omistajansa Marin kanssa. Kali saa nauttia (ainakin vielä toistaiseksi :D ) ainoan koiran arjesta ja jakamattomasta huomiosta. Kali rakastaa kaikkea ja kaikkia ja se on edelleen ihan täydellinen tyyppi. Kaiken osaava ja kaikessa pätevä (toki whippetin toistokestävyydellä varustettuna), rohkea ja tosi avoin tyttö. Kali on 49,9cm korkea. 

Kuva: Kerttu Tuomi
Pilvi ja Kali

Kali Otalammen vetosuoralla 14.4.2018. Upea!


Häzääää (Pepper Potts) on omalaatuinen, omapäinen, itsevarma, rohkea, vietikäs ja vauhdikas pikkusisko, joka vie koostaan huolimatta (47,4cm) sisaruksiaan kuin pässiä narussa. Häsä hyppii pitkin sohvan selkänojia ja pöytiä ja istuskelee niillä kuin mikäki kissa. Oltiin sitten kotona tai kylässä. Yöt se nukkuu edelleen iholla mutta muuten sitä ei tunnu kiinnostavan missä omat ihmiset menevät. Häsä on kyllä ihan loistava tyyppi. Niin aito, välitön ja reipas. Kaikkeen nokkansa työntämässä.


Kuva: Kerttu Tuomi

Vuudi (Phantom Rider) on parhaimmillaan kun sitä näkee rauhallisissa merkeissä. Se on ihan äärettömän suloinen ja kiltti, sydäntensulattaja. Vuudi ei ole mikään päällepäsmäri ja se hakee omistajiltaan rohkaisua ja turvaa jännittävissä tilanteissa. Vuudi on onnellinen ja rento jannu, jolla riittää vauhtia ja joka keksii kaikkea mukavaa jäynää omistajilleen työpäivän aikana. Vuudi jäi kuin jäikin mittaan, juuri alle 51 sentin. 

Kali on ollut meidän kanssa treenaamassa säännöllisesti ja voi kun onkin taitava ja lahjakas tyttö. :)



ja Kali



Nopsan alkuvuosi on ollut ihan paska. Siltä on kahteen otteeseen kaivettu eläinlääkärissä kiviä anturasta ja sitten paranneltu niitä syviä tikkaushaavoja viikkotolkulla. Nopsa on kuitenkin niin älyttömän urhea ja reipas että se on jaksanut toipilasajan vailla huolia tai murheita. Hienoin raitapaita. 💓

Oma lauma, paras lauma. 

Memmu 

Nopsa

Takapihalla oli orava. 

Ilo 

Memmueitajuu

Häsä haluaa leikkiä 

Unsku

Häsä kerjuulla. 😅




Kuva: Kerttu Tuomi
P-pentue lukuunottamatta pohjoisen Supia. 
Kali, Häsä, Pilvi, Vuudi, Loki, Voitto ja Ilo


Kuva: Kerttu Tuomi


Kuva: Kerttu Tuomi
Håkan (I Am Legend) kävi luustokuvissa ja jippii kun priimaa pukkaa!! 
LTV0 SP0 VA0 B/B 0/0
Suuren suuri kiitos Minnalle tutkimisesta. 

Kuva: Kerttu Tuomi

Kuva: Kerttu Tuomi

Kuva: Kerttu Tuomi
Ihanimmat iit. Pami, Håkan, Nopsa, Väiski Ja Mida. 

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

L-pentue

Upea Pami 3,5 vuotta. Kuva: Minna Kauhanen

Eppu ja Pami treffasivat Tampereella 3.3.2018
Kuvan otti Jonna Lemmetyinen

Oli mukava päästä tapaamaan Eppua ihan ajan kanssa ja huomata, että se on kyllä vähintään yhtä ihana mitä olin ajatellutkin. 10-vuotias koira loikkaa autosta ensin ilman lupaa, palaa takaisin käskystä ja tulee uudestaan luvan kanssa. Häntä heiluen, hymy naamalla. Kävelee suorinta tietä meidän, ennestään tuntemattomien ihmisten luo, ja seisahtuu rapsuteltavaksi. Ei nuole naamaa tai riehu, huokuu hyväntuulisuutta ja onnea. Otan sen remmin ja lähdetään kävelylle, sitä ei haittaa vaikka omistaja jäisi vähän kauemmaksi tai laumakavereita ei näkyisikään. Kun sille juttelee, se ottaa kontaktia ja kuuntelee. 

Pamin, joka on aina valmiina toimintaan, kanssa Eppu voi saada aikaan todella tasapainoisia ja ihania whippetejä, jotka eivät ole mitään kaikista kovimpia kouluttaa, mutta toimintakykyisiä ja hyväntuulisia, huolettomia perheenjäseniä. 



Molempien takaa löytyy kivoja vanhoja suomalaisia linjoja, joista toivon yhdistyvän näissä kahdessa kaunista liioittelematonta ulkomuotoa hyvien rataominaisuuksien lisäksi. Epulla on kyllä maastopuolellakin menestyneitä siskoja ja Pamilla sisaruksia. 

Yhdistelmä on laajasti terveystutkittu Epun ja Pamin itsensä lisäksi myös Epun ensimmäisen pentueen ja siskojen sekä Pamin sisarusten ja äiti-Ilon osalta. 

Värien osalta on odotettavissa mustaa ja ruskeaa, jännä nähdä millaisia valkoisia merkkejä ja tuleeko yhtään sinipigmenttistä. 

Nyt keskitytään Pamin kanssa keräämään kuntoa tulevalle kaudelle ja toivottavasti saadaan tulosta aikaan ennen syksyä. :) 

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Talvea kuvien muodossa ja pentusuunnitelmat julki!

Kerttu Tuomen ottamia ihania talvikuvia, ihailkaa! 










L-pentueen sivuille julkaistu ensi syksyn pentusuunnitelma! 

Ilokin kävi selkäkuvissa, ja mitä muuta voi täydelliselle Lillille odottaa kuin täydellisiä tuloksia siltäkin osin. Kaikki priimaa! Ilon sivulle päivitetty nuo tulokset. 

P-pentue tuli virallisesti junnuikään, 9kk! :)




lauantai 3. helmikuuta 2018

Pamin ja muiden i-pentujen terveystarkkikuulumisia

Pamia on tosiaan nyt läpivalaistu ja tutkittu monelta osin.

Sydänultrassa kaikki oli viitearvojen sisällä, paitsi SAS-arvo, joka tsekataan tosiaan vielä syksyllä uusiksi. Silmät peilattiin tammikuussa, terveet olivat. Luustokuvissakin Pami pyörähti: Lonkat A/A, Kyynärät 0/0, Selän spodyloosi 0, Nikamien epämuotoisuus 0, LTV1 (eka häntänikama on kiinnittynyt viimeiseen s-nikamaan, joka on lausuneen eläinlääkärin mukaan hyvinkin tyypillistä whippeteillä.) Eli hieno ja kaunis Pani on myös terve. Pamin ihana urosehdokas käy vielä parit tutkimukset ja sitten toivottavasti voin julkaista hienoa väsäämääni pentumainosta. :D Pamilla on kiima nyt ja se on viihdyttämässä meitä Vantaalla. Seuraava juoksu tullee siis lokakuussa eli loppuvuoteen pikkuPameja suunnitteilla. 

I-pentuetta on kyllä tutkittu ihanan kattavasti, tästä suuri kiitos aktiivisille omistajille. Neljän  ( Håkan, Pami, Mida ja Nopsa) silmät on peilattu terveiksi ja kaikkien Suomessa asuvien (edellisten lisäksi Väiski) sydämet on ultrattu vailla sairauksiin viittaavia löydöksiä. Väiskillä ja Nopsalla ne dcm-arvot vielä avoimina (pitäis varatakin se uusintaultra) ja Pamilla tuo SAS-arvo sen himpan yli raja-arvon. Äiti-Ilo menee selkäkuviin 17.2 ja Håkan on menossa myös kevään aikana. 

Kenelläkään ei ole muitakaan vaivoja, Midalla oli nuorempana todella herkkä maha mutta sekin on asettunut iän myötä. Muilla ei ole ollut mitään herkkyyksiä tai sairauksia. Koko pentue on tosi tervepäinen: helppoja tyyppejä niin kotona kuin kisareissuillakin. Pentueella on jo myös varsin hienoa näyttöä juoksulajeista. Väiski on erityisesti maastopuolella loistanut, Hurri radalla ja Håkan väläytellyt vauhtiaan parissa ekassa kisassa. Tytöistä Pamilla on ensi kesänä näytön paikat ja Nopsa onkin jo ehtinyt mukavasti kisaamaan. Suomessa asuvat pennut ovat kaikki mitoissa, Hurri kasvoi vähän isommaksi. 

P-pennut tulivat jo 8kk ikään, ei tätä ajanjuoksua tajua ollenkaan. 


Joulunpyhinä meillä oli Savo-Karjalan Whiplandian-koirien kokoontumisajot Iisalmessa.
Pac-Man, Wade Walker, Wild Child, kaiken alku Finlandia aus Dem Gnomenhain, Wonderchild, In Time, Pepper Potts, Inside I'm Dancing, I Am Legend, Indiana Jones ja Phantom Rider. Eli koiria w-pentueesta (s.2010), i-pentueesta (s.2014) ja p-pentueesta (s.2017). Ihanaa porukkaa! 

Häsä seisoo vapaasti maneesilla. Kuva: Kerttu Tuomi

Ilo, Hästä, Kali, Pilvi ja Voitto marraskuun lopussa 2017
Kuva: Kerttu Tuomi

Häsä ja Kali
Kuva: Kerttu Tuomi

Kali ja Häsä 7,5kk
Kuva: Kerttu Tuomi

Potti, Memmu ja Ilo
Kuva: Kerttu Tuomi


Uimista ja maneesirallia on harrastettu ahkerasti, kun tämä etelä-Suomen talvi on taas ihan naurettavan huono. Nopsalla oli hiekotushiekanmuru varvasanturassa ja se piti sieltä kaivaa eläinlääkärissä, Uni kävi hampaidenpoistossa ja ja.. Ilolta otetaan pari katkennutta etuhammasta pois ja samalla läpivalaistaan koko koira. Kyllä niitä vakuutuksia taas ihan mielellään maksaa.. 

Lupaan aktivoitua tämänkin blogin päivittämisessä taas! Whiplandian kennelillä on sivut myös facebookissa, sinne tulee ahkerammin päiviteltyä kun saa mobiililla suoraan kuviakin. 

Loppukevennyksenä pikku-Häsän kasvukuvakollaasi. Pieneksi se tosin taisi jäädä, edelleen 46,7 eikä ole kasvanut reiluun kuukauteen yhtään. Noo, siskot ja veljet kasvaa sitten Häsänkin edestä.. :D 




perjantai 22. joulukuuta 2017

Uutta

Vaihdoin vähän blogin nimeä ja ulkoasua, kun tässä nykyään ihan virallisesti kasvatellaan kennelnimellä. :) 

Yritän nyt rueta säännöllisemmin taas päivittämään tätä. 

Ihanaa Joulua kaikille!



Söpöläinen Dixissä.

Pamin pentusuunnitelmia on tehty nyt eteenpäin. Pami kävi sydänultrassa ja kaikki muu oli hienosti tervettä, mutta keuhkoahtauma-arvo jäi avoimeksi. Se on kuitenkin asia, joka kehittyy koiralla vuosikkaaksi ja sitten arvo pysyy samana eli kun Pami uusintaultrataan vielä ensi syksynä ennen astutusta saa se aika varmasti terveen paperit siltäkin osin. Pamin arvo oli 2,08, kun terve on alle 2 ja avoin 2-2,4 eli hyvin vähän ylitystä vain. En ole yhtään huolissani, joten jatketaan suunnitelmia. Seuraavaksi vuorossa silmäpeilaus ja sitten selkäkuvaus. Peukkuja, että sielläkin kaikki OK. Pamin ihana sulhaskanditaatti kävi vielä 10-vuotiaana silmäpeilauksessa ja sieltä tuli terveet paperit! Ihan mahtavaa. Vielä odotellaan sulhasen sydänultra ennen suunnitelman julkaisua. 

Vinttikoiralajeista

Kuva: Leevi Halme Ihan tuossa tuli mieleen herätellä tätä blogia ainakin yhden postauksen verran, koska on melkoinen kyllästyminen tullut ny...