sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannusrace


Viikonloppu vietettiin juhannusta juhlien Oulussa. Disa oli juoksemassa karkeloissa ja päästiin siis Ilon kanssa kannustamaan äippää ja tutustumaan taas lisää ratatouhuihin! Tässäpä Disan tyylinäyte 350 metriltä
Kovaa se vaan menee ja KV-ajat tuli kaikista kolmesta lähdöstä! Ens kisassa taidetaan sit leipoo eräästä saksalaisesta ratavalio!;)
Bea pääsi siis Juhannusracen yhteyteen kokeilemaan ryhmäkoejuoksujaan, ja uskomatonta, miten hienosti neiti molemmat hyväksytysti juoksi! Olin aivan varma, että se kääntyy kopissa ja jos tulee ulos, niin liian myöhässä. Saatiin koejuoksuun neljän koiran lähtö, joten kaveri Nemokin pääsi juoksemaan samalla viimeisen puuttuvan ryhmänsä 280 metrin matkalta. Beahan tuli kopista ulos vain aavistuksen muiden jäljessä kääntyilemättä, otti kaverit kiinni, ohitti sisäkautta, juoksi sisälaitaa ja ylipäänsä tajusi heti, että se korkealla roikkuva muovipussi on sekin "pupu", jota tulee ajaa!
ja niin kivaa näytti Bealla olevan!:D Jee, vähän omistaja oli fiiliksissä! Seuraavana päivänä sitten kisojen jälkeen oli vuoro 350 metrin koejuoksun ja samalla lailla, ilman minkäänlaisia ongelmia sekin meni läpi!! Jipii, huomenna ratakirja-anomus postiin ja sit ruetaan jo kattelee "sillä silmällä" ratakisakalenteria! Ihan mahtavaa.

Juhannupäivänä tultiin takaisin Iisalmeen kera Whiplandian porukan, sekä Lauran ja Joonaksen, joiden kanssa myös vietettiin aatto Oulussa. Pieni pentuetapaaminen saatiin siis taas aikaan, kun Disa-mamma, Riesa, Riemu ja Ilo pääsivät jälleen rallattelemaan keskenään.

Tyypeillä oli kivaa ja Ilostakin saatiin oikein hieno 7kk passikuva:
On se vaan nätti ja tasapainoinen likka!
Beakin innostui taas uimaan, kun menin itse edellä veteen:

...jonka jälkeen piti tietysti kuivatella!


Disa piti huolen, ettei 9 whippetin lauma pääse turhia huilimaan..

..Riesa ja Ilo kiusasivat pikkusiskoaan aina sopivassa välissä..


Olipa tosi mukava juhannus, vähän vaihtelua tavalliseen! Treffattiin menneellä viikolla myös Karoa, Kiriä ja Rarea! Siitä enemmän, kunhan Karo laittaa kuvia nettiin!;)


1 kommentti:

  1. On se vaan hieno kuva tuosta Ilosta!! Vielä onnittelut koejuoksujen johdosta!!

    Mr. Whiplandian

    VastaaPoista

Häsä

 Koska voin, aion kirjoittaa tänne muistoksi fiiliksiä ja tunnelmia niistä ajatuksista, kun vieressä sohvalla nukkuu minun ensimmäinen kansa...