Whippetharrastajien maastomestaruudet 28.4

 Neiti Reisilihas (upea kuva: Sakari Lampola)

 ja Neiti tyhjäpää (upea kuva: Sakari Lampola)

lastattiin Sonjan ruoskahäntien sekaan takakonttiin lauantaina puolen päivän aikaan ja kytkin nostettiin Ilmarisentieltä kohti Hillakujaa. Jyväskylään saavuttiin iltapäivällä ja Whipwagon saatiin liikahtamaan kohti seuraavaa määränpäätä ennen iltapäiväkolmea. Forssaan saavuttiin puoli kuuden maissa ja hotellin pihaan ajaessamme kohtasimme "loisteliaan hotellimme". 

Ilo ja Uni rentoutumassa seuraavan päivän koitosta varten. Muutaman unisiiderin ja pitsalla täytetyn mahan kanssa makoiltiin sängyllä, kunnes uni tuli. Aamulla kellonsoitto oli oikeastaan helpotus huonosti nukutun yön jälkeen. Hotelliaamiainen maistui yllättävän hyvin ja virkeinä suuntasimme muutaman kilometrin päähän kisapaikalle. Ennen risteystä katsoimme viereisellä pellolla olevaa vieheenvetolaitetta ja mietimme, että ei se voi olla kisarata. Noin lähellä suhteellisen isoa tietä. Ei se ole, jokin harjoitusrata tai jotakin siihen suuntaan. 

Ikinä en ole noin ajoissa saapunut kisapaikalle, toimistokaan ei ollut vielä auki. :D Käytiin Sonjan kanssa katsastamassa kisapellon kunto ja kyllä se todellakin oli se tien vieressä oleva sänki, jossa kisat juostaisiin. Aamulla lämpötila oli lähellä nollaa ja oli hyvin kosteaa, joten sängen alla oleva savi oli todella liukasta. Seisoin siinä coretexeissani ja mietin, että jos kovin moni koira ennen Iloa heittää voltit, en todellakaan kilpailuta sitä. 

Iitu, (Mimi Chill's Give It to Me), Riemu-sisko ja Ilo finaalitarkkia odotellessa.

Seurasimme veteraanien ja norminarttujen alkueriä ja hyvin pystyssä pysyivät, aurinkokin ilmestyi taivaalle ja kuivasi pellonpohjaa silmissä! Uni ja Ilo eivät onneksi osuneet alkueräpariksi, mutta ihan peräkkäisissä lähdöissä ne olivat. Lotta siis sai tehtäväkseen hoitaa Ilon lähettämisen ja Unin juostua oman, eh mielenkiintoisen esityksensä, juoksin hiki otsalla pellon nurkkaan auton taakse piiloon, kun Lilleri selvästi tiiraili meitä lähtöpaikalta. Mönkkärin pudottaessa vieheen kuonon eteen unohtui mamma samantien ja sitten keskityttiin. Ilo juoksi Besties Q-Luisan kanssa ja hyvin näytti homma luistavan. Itseasiassa Ilo näytti juoksevan todella hienoa juoksua, yksi mutka meni hieman pitkäksi, mutta muuten pysyi kroppa vauhdissa mukana ja käännöksetkin onnistuivat. 

Uni siis oli hetkeä aiemmin juossut alun hullun kiihdytyksen jälkeen keskelle peltoa surffailemaan sen jälkeen loput mutkat ihan kelvollisesti. Unin juoksulla ei olisi mitään asiaa finaaliin, mutta Ilon pinkomiset saattaisivatkin riittää finaalipaikkaan. Buffan antimista nauttiessa koirien huoltamisen jälkeen alkoi seinälle lävähdellä alkueräpisteitä ja sijoituksia. Norminarttujen pisteet tulivat ensin ja iloiseksi ylläriksi matkaseuramme Iitu oli kolmantena kaikista 24:sta nartusta!!

(kuva: Sakari Lampola)

Ylikorkeiden narttujenkin pisteet näkyivät tulevan ja Sonja kipaisi niitä katsomaan ja hyppi hymy suussa yksi sormi pystyssä ja luin huulilta, että "Ilo on ykkösenä!" Oho. Ja tämän tiedon kuultuani sain vatsaani kauhean läjän perhosia. Piikkipaikalla oleminen on kamalaa. Piste-eroa Ilonaan (Oochigea's Izbyiwanna) oli 9 pistettä ja kolmantena oleviin kahteen koiraan eroa oli 26 pisteen verran. Eli ihan hyvä kaula, jos vaan finaalijuoksu menisi kaatuilematta tai hukkaamatta. Ilona on vielä valio, joten vaikka voittoa ei tulisikaan riittäisi toisen sija sertiin. Uni oli seitsemäs kaikista kahdeksasta nartusta, eikä sillä ollut asiaa 182 pisteellään finaaliin. Ilon alkueräpisteet 242 olivat todella hyvät verrattuna muihinkin sarjoihin, muistaakseni kolmanneksi parhaat kaikista whippeteistä. Eli todella hienosti oli neiti reisilihas vetänyt jo alkuerässään!:) 

(kuva:Sakari Lampola)

Finaaleja saatiin odotella luvattoman kauan ja vihdoin "IRTI!" käskyn kuultua päästin Lillin matkaan. Oksennus kurkussa jännitin, että miten se pystyy suorittamaan radan. Ilona oikaisi aika reilusti ekat mutkat, joten viehe jouduttiin vetämään alta pois ja Ilo sai kiriä välimatkaa kiinni hirmuisesti. Samoin menivät pari muuta mutkaa ja Ilo tulikin toisena vieheelle, koska jäi matkasta juostessaan mutkia orjallisesti oikein kokeneemman kaverin perässä. Se oli myös tehnyt todella ison urakan juostessaan, rata oli 640 metriä pitkä. Vieheellä odotteli kuitenkin kaksi hyvin ILOISTA whippetnarttua ja niin hymyilytti omistajiakin. 

Kahdella muulla finaaliin päässeellä yk-nartulla ei näyttänyt tulleen pisteitä, jotka yltäisivät Ilon johtoasemaan ja kahden tuomarin pisteillä Lotta laski, että Ilon pisteet riittäisivät Ilonankin voittoon. En uskonut kuitenkaan ennen, kuin voittomantteli olisi koiran päällä, sillä finaalijuoksu ei todellakaan ollut Iloa parhaimmillaan. 

Palkintojenjaossa toiseksi palkittiin kuin palkittiinkin Ilona, joten totta se oli: Ilo oli voittanut whippetharrastajien ylikorkeiden narttujen maastomestaruuden. Kyyneltä pyyhkäisin silmäkulmalta noustessani hakemaan palkintoja. Mitähän minä olen tehnyt oikein, että olen ansainnut näin upeasti juoksevia maastokoiria? Pisteet olivat paremmat, kuin yk-urosten voittajalla, joten saadaan vielä semmonen hieno kristallipokaali "myöhemmässä toimituksessa" ;) Eli näinhän siinä lopulta kävi:

Uskomaton likka! Omistaja ei vieläkään ole ihan tajunnut, että me lähdettiin Mustialaan asti ja tultiin voittajina kotiin. Parin remmilenkki- ja lepopäivän jälkeen Ilo näyttää olevan taas valmiina treenaamaan :D (aamu-ulkoilulla tuli kauhea hepuli, kun laskin hetkeksi irti..) Nyt jos Ilo vaan jaksaa olla aloittamatta niitä juoksujaan niin me lähdetään 18.5 Derbyihin Iittiin seuraavaksi :) Sielläkin on kovat kaverit vastassa, katsotaan miten tassu nousee!

Hupsista!

Kuukausi näkyy hujahtaneen viime kerrasta, kun on tänne kuulumisia rustailtu. Pahoitteluni, korjataan tilanne!

Omistaja käväisi viikon verran aurinkorannalla Turkissa ja whippetit viettivät tuon ajan "mummoa ja ukkia" vauhdittamassa. "Uni ei saa lihoa ja Ilo ei saa laihtua!" Olivat omistajan saatesanat koiranhoitajille kirjallisen ruokintaohjeen päälle. 

Hyvin mummu ja ukki olivat urakastaan suoriutuneet. Turkkiin tuli viestiä lähes päivittäin, että "juoksivat tänäänkin jäällä kuin hullu-hemulit" Eli voin kuvitella, mitä hepuleita siellä on kevätauringon alla innostututtu vetämään. Neiti reisilihas oli tietenkin hieman nirsoillut eväidensä kanssa, vaikka ostin niille reissueväiksi maukkaan liha-aterioita ja valmiita kasvis-lihaseoksia. Ei Pilleri kuitenkaan ollut onneksi päässyt laihtumaan, mutta Uni sen sijaan oli ehkä jopa hieman kiinteytynyt! 

Ekaa kertaa tänä keväänä omistaja otti eilen Punton kyytiin pari viikkoa sitten takaisin Kuopioon muuttaneet Elinan ja Rosien omien ruoskahäntiensä lisäksi ja karautti Norolle, kun oli kuullut, että siellä on jo ihan juostavassa kunnossa hiekkamonttu. Ja olihan se! Ei varmaan tarvitse kertoa, miten innoissaan whippetit olivat sulasta hiekasta ja parista pehmeäpohjaisesta ralliaukeasta. Ilo ja Rosie pitivät pitkästä aikaa ihania hippaleikkejä ja Uni kävi tavalliseen tapaansa kiipeilemässä pitkin hiekkarinteitä pupujahdin toivossa. Bea kaivoi hiekkaa hullunkiilto silmissään ja omistajat nauttivat. 

Rosie ei osunut kuvaan :( Mutta siellä ne mualiman omistajat seisoo!

Rosie, Bea ja Ilo sekä lumia taattu kuvanlaatu!:)

Kivan levee reisi, neiti reisilihas! :D Nyrpelö Rosiekin näyttää ihan itselleen!

Ja maailman älykkäin Unsku-rakas!

Kaverukset. Uni on jotenkin saanut ehkä kolmannen aivosolun niiden kahden aiemman toisiansa jatkuvasti jahtaavan kaveriksi. Se on aivan äärettömän helppo ja rauhallinen koira nykyään. Lenkeilläkin se on kopan myötä muuttunut paljon kiltimmäksi, ei enää runttaile muita ihan niin kovasti. Se on ihana sylikainaloinen, joka osaa nauttia elämänsä jokaisesta hetkestä täysin rinnoin: ks.ensimmäinen kuva.

Lapsiystävälliset whippetit.

Bea ja Bodari saalistamassa parvekkeen aurinkoa.

Kuopion keskustan kaverikoiralenkillä oli kaikenkarvaista porukkaa.

Sonjan kanssa meille on tullut jonkinlaiseksi tavaksi käydä Niuvan jäällä useasti viikkoon, vielä kun se kantaa! Tytöt ei oo ollenkaan välineurheilijoita..

Surkukoira Bea. 

Bea ja Uni aurinkoa saalistamassa.

Bean kanssa tuli joskus viime kuussa täyteen kokonaiset 6kk kaverikoirana ja tästä palkinnoksi se sai virallisen kaverikoiran merkin: huivin!

Ei meille siis kummempia kuulu. Treeniä, hyvää ruokaa, lepoa ja kisakautta odotellaan kovasti. Ilo ja Uni on ilmoitettu Whippetharrastajien maastomestaruuksiin parin viikon päähän. Toivotaan, ettei tule mitään esteitä (niitä hiton juoksuja) sotkemaan kuvioita. Bea aloittanee vasta ratakisoista eikä ehkä juoksekaan maastoissa, paitsi jos sattuisi jossakin olemaan kesäkuussa pitkässä heinäpellossa aurattu ura!:D

Uni ja Ilo kilpailenevat alkukaudesta etenkin maastoissa ja varmasti myös radalla. Ilo olisi ainakin mukava ilmoittaa Ouluun tähtisprintteihin, siellä sillä voisi kulkeakin kv-ajan verran. :) Omistaja päätti myös, että Tuusniemen kaaos pitää korjata kunnolla ja ilmoitti Unin kolmeen näyttelyyn kesälle. Käydään näyttämässä, että kyllä me oikeasti osataan!;) Kuopiosta alkaisi näyttelykesä toukokuun lopussa. Ilo sai myös varasijakutsun Suomi Cupiin, jonne kyllä lähdetään jos tulee oikea kutsu. Avoin maasto on kyllä myös harkinnassa ja Ilo osallistuu myös tottakai maastoderbyyn, jos kaikki menee suunnitellusti. Onneksi Vanni on Ilon kanssa samanikäinen, niin meillä on taattu matkaseura ainakin!:)

Täydellinen Ilo

Sydämeltään puhdasta kultaa ja nyt myös täysin terveeksi ultrattu! Talvimaastoreissun peruunnuttua pakkasten takia omistaja ajeli Ilon sunnuntaina asioikseen Jyväskylään Whiplandiaan ja piteli itkua jättäessään ilopillerin sinne hoitoon. Kotiin ajaessa oli pala kurkussa ja kotiin tullessa vastassa vain kaksi ruoskahäntää, jotka saivat muutamana päivänä vahingossa kolmen koiran ruoka-annokset.. Omistaja on liian ehdollistunut kahmaisemaan ruokapussista tietyn kupillisen nappulaa ja sulattamaan tietyn verran lihaa ruokintakerroille. :D Uni ja Bea eivät valittaneet!

Ilo oli ollut oikein malllikkaasti hoidossa, mitenkäs muutenkaan.. Kyllähän se on niin älyttömän helppo koira, ettei siitä ole mitään haittaa missään, varsinkaan noin tutussa paikassa. Ruuan kanssa se tosin oli nirsoillut, kotona alkoi taas maistumaan :)
Tiistaina Ilo ja emänsä Disa kävivät siis Lahden Vethausissa sydänultrassa Lambergin Sepolla ja molempien sydämet olivat kuin olivatkin täysin terveet! Huippua!

Haha, ja olipa Lamberg ihan erikseen kehunut Ilon fysiikkaa ja lihaskuntoa. Ihan hyvin, on tuo mies varmaan aikas monta whippetiä edessään nähnyt ja läheltä tarkastellut! No, ihmekös tuo kun neiti ei ollut kahteen päivään syönyt paljoakaan, joten kunto oli kuivakka!  Ja siis onhan se kovassa kunnossa, ei siitä pääse mihinkään.

Nitro oli meillä viime viikolla hoidossa ja tyypit pääsi käymään maalla ja tassuviehetreeneissä samalla :) Kaikilla oli kauheasti intoa pitkän talven jälkeen ja Ilo oli taas niiiiin "töissä", ettei tosikaan.. :D

Ilo ja Nitro 

Niin ja tosiaan, kun Ilona nyt osoittautui terveeksi niin pumppunsa kuin silmiensäkin osalta, on ruettava pikkuhiljaa orientoitumaan siihen neljänteen koiraan ;) No onneksi tässä on vielä aikaa!

Lillillä on nyt siis
radalta SERT
maastosta SERT
näyttelyistä ERI
terveet silmät
terve sydän (ultra)

ja eiköhän siitä vielä ennen pentuja tehdä ratavalio! :) Joo, se on ylikorkea, mutta se on tällä haavaa ainut "virhe" koko koirassa, joten aika hyvälle näyttää! Ja jospa noita sisaruksiakin kävisi terveystarkeissa tässä ennen pentuja. Mutta omistaja on niin onnellinen! JEE!

Olipa kyllä aika ankeat aamut, kun Ilo oli kotoa pois. Kello soi, nouset sängystä ja laahustat vessaan. Yksin. Kukaan ei tule lelun kanssa häntä heiluen tervehtimään onnellisena ja iloisena uudesta aamusta. Uni ja Bea tykkäävät nukkua ja arvostavat aamu-unia, joten niitä ei saa hereille kun vasta ruokakupille. Mutta Ilo, se jaksaa joka aamu nousta suukottelemaan riemuissaan siitä, että omistaja herää! Uni selvästi kaipasi Iloa ja ne pitivätkin pitkän hoitohetken kun haettiin Ilo eilen illalla kotiin. Nyt on puhtaat korvat ja silmät molemmilla. Ihanat tytöt.

ERInomaiset

Talvi senkun juoksee ohitse ja viime päivät on saatu nauttia nollakeleistä, lintujen viserryksestä, lämpimistä etelätuulista ja AURINGOSTAKIN välillä. Whippetit pääsi maanantaina ekaa kertaa koko talvena jäälle ilman takkeja (paitsi Bea tietty) ja kyllä niillä olikin kivaa painella frisbiin perässä umpihangessa. Viikonloppuna tähän ihanaan kevätilmaan on kuitenkin tulossa muutos ja pakkastuuli puhaltaa lämpötilan laskuun.. 

Lauantaina ovikello soi ja sisään astui Ilon velipoika Nitro omistajansa Tiian kera. Nitrolle näyttelylaput tulostettuamme ja sumpit hörpättyämme Tiia lähti, mutta pikkuveikka jäi. :) Nitro tuli meille siis "näyttelyhoitoon", kun omistajalla oli sukujuhlavelvollisuuksia Pohjois-Pohojanmaalla ja sunnuntaina oli Tuusniemen ryhmänäyttelyt. Homma oli suunniteltu jo monta kuukautta taaksepäin, joten Nitro oli oikein odotettu vieras Ilmarisentiellä! 

Nitro oli aivan ihana vieras ja mielellään otetaankin milloin vain tuollainen poika hoitoon. Ne on Ilon kanssa hirveän samanlaisia luonteeltaan ja molemmat kyllä yhtä fiksuja. Oikeasti, harva nuori whippeturos osaa käyttäytyä narttulaumassa noin mallikkaasti. Nitro oli kiltti nuorimies, jonka häntä heiluu jatkuvasti. 

Muutama päivä ennen näyttelyä oli postiluukusta pudonnut tilaamani näyttelyhihna ja kylläpä se olikin väriltään oikein sopiva Ilolle!

Kopsaanpa tähän viikko sitten kuvan kera postaamani päivityksen "Kiitos Heli, just eikä melekeen oikee väri!! Nyt me kyllä haetaan se ERI!! (heheee ja pellenenä päähän ;))"

, joka sattui aika hyvin osumaan ja uppoamaan. Nimittäin koko trio: Uni, Ilo ja Nitro nappasi ERInomaisen laatuarvostelun. Ikinä tosin en enää ilmoita Unia samaan aikaan kehään, jossa olen itse toisen koiran kanssa. Kaaoshan siitä syntyi. Viimeksi olin itse kehässä Bean kanssa ja onneksi välissä oli muutama koira, koska tyypit eivät ole aivan peräkkäin aakkosjärjestyksessä. No, nythän Uni ja Ilo sitten olivat aivan peräkkäin, ei edes yhtään whippetinhäntää niiden välissä. Minä esitin Ilon, joka ei suostunut esiintymään kiltin Karin kanssa, jonka sain suostuteltua avukseni... Unihan sitten teki kaikkea muuta, kuin esiintyi kauniisti. Se ei seisonut paikallaan, se ei ravannut kauniisti (se juoksi itseään kuristaen minun kantapäillä koko ajan, hyppi, loikki, ölisi ja mölisi...) ja se varmasti aiheutti Karille ikuiset traumat vammastelullaan... :D Kaikki meni suoraansanoen ihan perseelleen niin kauan, kun olin Ilon kanssa kehässä. Kun poistuin "piiloon", esiintyi Uni ihan kelvollisesti kärsivällisen handlerinsa kanssa. 

Nitro oli urosten avoimessa luokassa ja se esiintyi kanssani ihanan reippaasti häntä heiluen. Tuomari jakoikin aika helpontuntuisesti ERIä whippeteille, mutta Nitron ollessa kehänsä viimeinen arvosteltava, olin aika varma, että sininen osuu nyt meidän kohdalle. Mitä vielä, lyhyen yksilöarvostelun päätteeksi (pöydälle, alas ja ees taas. PISTE.) Meille väläytettiin PUNAINEN lätkä ja ohjattiin kilpailuluokkaan. Handleri kehui hännänheiluttajaa ihan pöljänä ja meillä oli kyllä Nitron kanssa tosi kivaa! Kilpailuluokasta tipahdettiin pois aika pikaisesti, en ihmetellyt kyllä yhtään. Hienoja näyttelygeelejä kehä pullollaan. Mutta siis, miten mahtava suoritus oli ERINOMAINEN sekalinjaiselle poijjalle!:) Tuomari jakoi whippeteille avokätisesti punaista ja yhtä vaille kaikki kehässä pyörähtäneet sen saivatkin. (Jännää, koska edellisenä päivänä ko.tuomari oli villakoirakehissä ollut tiukalla tuulella ja whippetejä ennen kehäilleet salukitkin hän oli arvostellut laajemmalla skaalalla.)

Nitron arvostelu:

"Hyvä kokonaisuus ja koko. Maskuliininen. Hyvä pää ja ilme. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula. Oikeanlainen runko. Hyvä ylälinja. Riittävät kulmaukset. Hyvä luusto ja tassut. Oikeanlainen liike sivulta, löysä edestä."

 AVO ERI

on niin kivaa, ettei kaikki jalat pysy maassa mitenkään!

Iloapa ei esiintyminen huvittanut ja se olisi tarvinnut enemmän aikaa, että sitä olisi kehuttu ja nameilla lahjottu vaihtamaan asenteensa kehässä! Se mulkoili minua tähän tapaan:

Ja seisoi jäykkänä.

Ravatessa vissiin oli sitten jo ihan kivaa. :)

Ei mikään kovin hurja tuo takapotku ole.. :D Mutta nätti likka!

Pilleriä ei ainakaan tarvinnut kiskoa perässään kehässä, enemmänkin vähän jarrutella. Omistajaa hävetti kauheasti viedä noin kuivassa kunnossa oleva koira kehään... Mutta minkäs taitaa. Läskikuuri oli alla, mutta koira näytti tälle. Eipä tuo näyttänyt tuomaria haittaavan, ja kyllähän kasvattajatuomari nyt huomasi, että nämä kaksi sisarusta ovat jotain muuta, kuin puhdasta näyttelylinjaa. Ehkä hän sitten antoi anteeksi isot lihakset ja kuivan ulkomuodon..?

Ilon arvostelu:

 "Hyvä kokonaisuus. Hyvänmuotoinen pää, hyvä ilme, hieman kevyet korvat. Hyvä kaula. Etuosan tarvitsee täyttyä. Hyvä runko mutta tarvitsee hieman enemmän syvyyttä(?). Riittävät kulmaukset. Hyvä luusto ja tassut, hyvä ylälinja. Sivuliike riittävä, edestä löysä."

AVO ERI

Ilon arvostelu oli oikein todenmukainen, mutta punaisen lätkän silmieni edessä nähtyäni silti haukoin henkeäni ja tuuletin! Se sai sen ERIn! Sitähän minä oon sille pennusta asti haaveillut ja se tulla tupsahti kolmannessa näyttelyssä!:) Lupasin Ilolle aikaa sitten, että sen tarvitsee vierailla ehkä vain kerran joka kehässä (jun, nuo ja avo, ehkä kansallisissa käy), mutta jos ERI tulee niin se on siinä. Sen jälkeen ei tarvitse enää nenäänsä kehässä näyttää, kun ei Ilo touhusta niin tykkää ja onhan se aivan liian hyväkuntoinen kehiin. Fitnessmalli :) Mutta siis, se on siinä!

Niin sitten Uni. Sen esiintyminenhän oli tätä^ niin pitkään, kun minä olin kehässä samaan aikaan. En ollut yhtään tyytyväinen sen vammailuun ja kun Jyväskylässä upean käytöksen jälkeen olisin todella halunnut sille sen punaisen niin täältä en todellakaan odottanut sitä. Punaisenhan Unikin sai, mutta olisi varmasti sijoittunut luokassaan, jos olisi esiintynyt rauhallisemmin. Tuomari taisi pudottaa sen viimeisten joukossa pois ja vielä sanoi: "She's very beautiful, but she's like this" ja näytti käsillään typerää heiluvaa liikettä.. :D

Näin kauniisti ja elegantisti neiti tyhjäpää esiintyi hetkittäin. 

Unskun arvostelu meni näin:

" Erittäin miellyttävä kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula. Erittäin hyvä runko ja hyvät kulmaukset. Hyvä luusto ja tassut. Tarvitsee hieman itsevarmuutta. Hyvä ylälinja, hyvä askelpituus, liike kuitenkin voisi olla edestä hieman vakaampi"

AVO ERI

arvostelu poikkesi jonkin verran muiden tasaisen tappavasta arvostelusta, joka oli pitkälti kuten Nitrolla. Uni oli siis tuomarin mieleen, mutta liikkeet ja hökeltäminen taisi pudottaa neidin luokkasijoitukselta. 

Jatkossa Uni saa esiintyä kehissä ihan vaan mamman kanssa tai sitten niin, että minä en ole kehän liepeilläkään. Se on hieno koira ja eiköhän me jatketa kaikesta huolimatta kehävierailuja, kun osaa se esiintyäkin ;)

Hullu omistaja meni muuten ilmoittamaan koiransa Talvimaastoihin ja meillä kävi tässä hierojakin virittelemässä kisaavat (Ilo ja Bea) kuntoon. Eipä noissa kyllä mitään kireyksiä edes ollut, mutta onpahan taas tarkisteltu ja Bean aiemmat pienet selkäkireydet oli hävinneet ihan kokonaan! Jee!:) Tyttöset jaksoivat yllättävän vähän aikaa keskittyä hierontaan ja siitä nauttimiseen, joten me taidetaan nyt ottaa tavaksi omat varovaiset venyttelyt säännöllisesti, jotta hieroja saisi käynneillään tehtyä mahdollisimman rennoille koirille hyvää ennaltaehkäisevää hierontaa. 

Näyttelykuvista Kiitos Jaanalle ja Mimi Chill's:lle!:)

PS:Ainiin, Bea on lopettanut sisällepissailun kokonaan. Se on kotona yksinoloaikansa kestovaippa päällä, eikä se ole kertaakaan tehnyt vaippaan pissoja. Se ei myöskään enää lipittele vettä huvin vuoksi ja on muutenkin rennompi käytökseltään. Lie ne tähtien asennot nyt taas oikein... :D

Helmikuuta

Uskomatonta, tämän lyhyen kuukauden jälkeen koittaa jo maaliskuu, joka pikkuhiljaa vie meitä kohti lämpeneviä kevätilmoja, aurinkoa ja lintujen viserrystä.. Vielä on kuitenkin ihan täysi talvi ja lunta on tullut sen verran lisää, että meidän jäälenkit huononi radikaalisti. Aiemminhan jäällä pystyi kävelemään ihan missä mieli teki lumen vähyyden takia, nyt hanki on päältä kova, mutta kuitenkin upottava. :( Kuopiossakin monen muun kaupungin tavoin hiihtolatuja hulluille riittää, mutta koiranomistajia varten ei kulje oikeastaan missään kelkalla vedettyjä reittejä. Mälsää.  

Tammikuuhun ja tämän kuun alkuun on mahtunut paljon pissaa. Bea tekee jatkuvasti sisälle, en enää ymmärrä syytä. Ensihätään ajattelin hankkia sille kylmästi vaipan lattioita suojellakseni ja lähteä ongelman jatkuessa selvittämään sitä eläinlääkärin kanssa. Tuo koira siis juo paljon eikä sitten enää jaksa pidättää. Välillä tuntuu, ettei se edes ole paljoa juonut ja silti pissaa riittää. Omistajan jaksaminen alkaa olla koetuksella, kun sisäsiisti koira on koko syksyn kastellut parkettia, välillä 8h yksinolon aikana ja välillä ihan 4h yksinolon jälkeen. Ongelma ei ole millään tavalla säännöllinen tai mihinkään ruokaan, lämpötilaan, liikuntamäärään, tähtien asentoon ja niin edespäin, liittyvä. Välillä koira on viikon pissaamatta ja toisinaan se tekee kolmet pissat päivän aikana sisälle ja toisen mokoman ulos.

Toinen ennenaikaista harmaantumista aiheuttava koira on Uni. Se varastelee jatkuvasti. Nykyään se tekee sen vielä niin, ettei kukaan välttämättä edes tajua sen syöneen jotain salaa. -> Keittiön portti paikoillaan, kaikki näennäisesti ok, eikä yhtään koiraa väärällä puolella. Nyt Uni oli sitten kaivellut tiskialtaasta erään täällä asuvan miehen kebabjämät ja vetänyt määrän x napaansa. Eiliseltä mätsärituomaroinnilta kotiin saapuessani huomasin Unin olevan jotenkin tavallista rauhallisempi ja kun lähdettiin kaverille kilometrin päähän, huomattiin sen mahan olevan todella turvonnut ja olokin vaikutti hieman tukalalle. "Tyhmästä päästä kärsii erityisesti massu, Uni!"

Illalla kotiin palattua omistajan päässä sitten välähti ja pelireissulta palaava kebabinsyöjä joutui kuulusteluun siitä, miten paljon tähteitä tuossa rasiassa oli ollut ja mitä se ylipäänsä teki tiskipöydällä eikä roskakorissa. Tänään herätessäni löysin sohvalta jättioksennukset (HYVÄÄ huomenta minulle!) ja nyt sitten teen kotitestiä siitä, miten kemiallisesti pestävä sohvan irtopäällinen kestää 30 asteen konepesua. Olisi pitänyt ostovaiheessa päätyä sittenkin niihin konepestäviin vaihtoehtoihin...!

Onneksi Ilopilleri Ilo pitää whippetien mainetta yllä omistajansa silmissä tekemällä kaiken oikein ja olemalla hirveän järkevä kaikessa. 

Eilen omistaja oli aamusta asti järjestämässä Musti ja Mirri areenaa muiden Kuopion seudun kaverikoiraohjaajien kanssa. Neuletakille sanoin heti alkuunsa hyvästi, koska hikeä pukkasi isoja A-esteitä ja puuaitoja siirrellessä kehien tieltä pois. Aiheena oli siis match show ja paikalle odotettiin vajaata 200 koiraa! Allekirjoittaneen oli tarkoitus toimia kehäsihteerinä ja jokapaikan höylänä. Olin kyllä sanonut: "Joo..." kysymykseen varatuomarin paikasta. Kukaan ei kuitenkaan ollut perumassa tuloaan, joten vielä klo 09:10 sain olla rennoin mielin tekemässä fyysistä suoritusta kehienrakennuksessa. 09:40 pienten pentujen kehään laitetun tuomarin nimen kävi joku vaihtamassa ja paikalle oli ilmestynyt:

a p u v a

Jooo-o, olin luvannut, mutta ei tässä näin pitänyt käydä. En oikeasti ole koskaan arvostellut ketään missään mätsärissä ja mietin, että minuahan pidetään ihan pellenä. melkein 24-vuotias tyttö arvostelemassa mätsärikehää. No ajatusteni sekamelskan keskellä, juuri kun apina paukutti päässäni lautasia yhteen.. Pitikin siirtyä ensimmäiseen koetukseen lapsi & koira -kehään toisen tuomarin kanssa. Sen kaaoksen jälkeen sain ajatukseni oikeille raiteille: Ihan virallisissakin näyttelyissä sille kaverille annetaan sijoituksia tuntemattoman tyypin sijasta ja tuomarilla on valta valita omaa silmäänsä miellyttävä koira parhaaksi. Mätsäreissä ei arvostella koiraa ulkomuodollisesti rotumääriltemään pohjaten, koska tuomaritkin ovat useimmiten amatöörejä. Toki kauniit liikkeet ja ääriviivat kiinnittävät tuomarin huomion (monesti Unin kohdalla tehty havainto!), mutta paljon vaikuttaa se, millainen suhde koiralla ja omistajallaan on. Se kyllä näkyy ja kauas. 

Lähdin siis siltä pohjalta, että (kuten mätsäreissä kuuluukin) kiinnitän huomioni omistajan ja koiran yhteistyöhön ja erityisesti siihen, että kehässä pidetään hauskaa ja haetaan alle vuosikkaille koirille hyviä positiivisia kokemuksia. Minun kehässäni oli hurjat 54 koiraa eli 27 paria arvioitavana. Joidenkin parien kohdalla oli aivan uskomattoman vaikeaa päättää, kumpi ansaitsee punaisen nauhan. Olisin rehellisesti sanottuna halunnut jakaa sen muutaman kerran molemmille koirille. Sitten taas oli niitä pareja, joille olisin voinut antaa sinisen molemmille. Hurjan moni oli kehässä turhan tosissaan ja purki turhautuneisuuttaan koiraan. 

Sitten asia objektiivisuus. Kehässä oli siis tuttuja ihmisiä tuttuine koirineen. Miten heittää silmät ja pää tasapuoliselle kannalle, kun edessä seisotetaan ihanaa ja omaan silmään erittäin kaunista koiraa sekä toista vähemmän miellyttävää, mutta esimerkiksi omistajansa kanssa hyvin toimivaa koiraa. Henkilökohtaisesti en tykkään kuolaavista, mulkosilmäisistä, liian karvaisista, lyttynokkaisista tai liian vilkkaista koirista. Eli tottakai mieltymykseni oli vinttikoiramainen ulkomuoto ja arvostin sporttisia koiria. Muutaman kerran pöydällä oli niin lihava koira, että minun teki pahaa tunnustella sen luustoa ja välillä koiralla oli niiin paljon turkkia, etten löytänyt koiraa karvan alta.

Oikeastaan kaikki sijoittamani viisi punaista ja viisi sinistä koiraa jäivät mieleeni heti ensimmäisistä hetkistä, kun näin ne edessäni. Yksi sinisten viidestä parhaasta oli Kooikerhondje, (miten hitossa jollakin koirarodulla pitää olla noin vaikea nimi?) joka oli vasta puolivuotias ja ihan ekoja kertoja missään tapahtumassa. Koiraa jännitti ensin aivan kauheasti, kun omistaja nosti sen pöydälle. Pentu makasi kilpikonna-asennossa mulkoillen ympärilleen. Annoin sille käteni haisteltavaksi ja kehotin omistajaa tarjoamaan koiralle namia ja yksissä tuumin kehuimme pentua hirveästi, kun se alkoi nousta jaloilleen. Pienen hetken kuluttua sain tarkistaa reippaalta koiralta hampaat ja kokeilla sen kropan läpi ilman pienintäkään epäluuloista katsetta tai elettä olemuksessa. Omistaja oli nuorehko tyttö ja minua kosketti se, miten molemmat voittivat pelkonsa ja yhteisellä luottamuksella selvisivät kunnialla koetuksesta. Tyttö ei alkanut hermoilla tilanteessa, jossa selvästi jännitti vaan tuki koiraansa ja rohkaisi samalla itseään. Pentu ei välttämättä malttanut vielä seisoa hienosti sinisten kehässä, mutta silti nappasin sen sieltä jatkoon. Se oli jäänyt mieleeni. 

Muutamia juuri rabiesrokotteen karanteeniajan ylittäneitä pikkupentuja esiintyi kehässä myös ja toiset olivat aivan uskomattoman rauhallisia, reippaita ja iloisia! Sinisten kehässä sijoitin ensimmäiseksi staffin, jolle jouduin antamaan sinisen nauhan, koska kahta punaista en voinut jakaa ja toinen koira oli hiuksen hienolla erolla parempi. Tämä staffi meni parikilpailussaan ensimmäisen juoksukierroksen enemmän laukaten, kuin ravaten.. mutta tsemppasi omistajansa kanssa pöydällä ja meni yksilöarvostelussa kaunista ravia omistajaansa luottaen. Koira oli myös ystävällinen ihmisille ja toisille koirille ja se oli rauhallisen luottavaisin mielin kehässä. 

Punaisten viidestä parhaasta otin itse kuvatkin:

1.palkinto meni whippet Miolle, joka miellytti lopulta myös muiden tuomareiden silmää sen verran paljon, että se oli BIS 1! :) Kaunisliikkeinen ja rauhallisesti esiintyvä pentu. 

2.palkinto kääpiöpinserille. Koirakon yhteistyö oli saumatonta, pikkukoira viihtyi kehässä omistajansa kanssa ja se osasi käyttäytyä pinseriksi aivan upeasti! Se ei haukkut kertaakaan muille koirille, vaan keskittyi täysin tekemiseensä ja oli pöydällä kuin olisi tehnyt sitä aina. Hieno yksilö ja hieno yhteistyö. 

3. palkinto meni lhasa apsolle, joka jäin mieleeni heti alusta. Malliesimerkki toimivasta luottamussuhteesta ja yhteistyöstä!

4. Palkinto rauhallisesti esiintyneelle keskarivillakoiralle, joka puolivuotiaaksi villikseksi jaksoi todella hyvin pitkän esiitymisen.

5. Palkinto meni vauvabretagnelle. Ihana pikkupoika oli vasta aivan pentu, alle viisikuinen. Se esiintyi aivan mallikkaasti ja hallitsi ison kroppansa hauskalla tavalla ja sitä käsiteltiin hellästi ja rakkaudella. Se oli myös hyväkuntoinen ja lihaksikas. 

Tuomarointi oli loppuunsa todella hauskaa puuhaa, vaikkakin olin kuolemanväsynyt seisottuani kolme tuntia juoksuttamassa ja käsittelemässä erilaisia koiria. Vaikka mieli olisi tehnyt, ei aivoja voinut heittää narikkaan :D Nyt on saanut tämä koiraharrastaja kokeilla maasto- sekä mätsärituomarointia ja voinpa sanoa, että arvostus molempia lajeja arvosteleviin on kasvanut roimasti. Ei ole helppoa hommaa, ei.